Olemme suunnittelemassa matkaa Balaton järven maisemiin ensi huhtikuun loppupuolelle. Onkohan sää jo tuolloin lämmin ja kevät pitkällä? Onko antaa hyviä vinkkkejä matkaan? Suunnitelmissa olisi majoittua Hevizin läheisyyteen viikoksi ja vuokrata auto jo lentokentältä. Ainakin kylpylöitä tuolla on ja kuumia lähteitä joissa on tarkoitus vierailla. Osaatteko suositella jotain muuta vierailemisen arvoista?
Vastaukset 5
- sinne vaan
Kyllä kelit ovat jo hyvät silloin.
Hyvällä onnella jopa yli 20 lämpöastetta silloin.
Monia mukavia paikkoja Hevizin läheisyydestä löytyy. Ensimmäisenä tulee mieleen Keszthelyn palatsi, "must see" mielestäni. Lisätiedot: http://helikonkastely.hu/hu/
Lisäksi Balatonin rannikko, mm. Tihany niemimaa (benediktiiniluostari), lähellä on myös Kroatia ja Itävalta.- Paitsi että
Koko Keszthelyn kaupunki on erinomaisen hauska lomakohde, kämppärikin menettelee.
- Nigel
Huhtikuussa, varsinkin kuun loppupuolella on useimmiten yli 20 astetta lämmintä. Voi olla jopa helteistä. Balatonin vesi voi olla vielä vilpoisampaa, riippuen edeltävien viikkojen säästä. Toisaalta matalat kohdat lämpiävät kyllä vauhdilla. Huhti- ja toukokuu ovat parempia ajankohtia, koska suuremmat turistimassat saapuvat myöhemmin. Heinä- ja elokuu ovat monien suomalaisten kannalta myös tuskallisen kuumaa aikaa.
- JuicyMuib
Balaton on hyvä kohde esim. viikon matkalle. Tai miksipä ei yhdistäisi sitä kulttuurikaupunki Budapestiin. Vaikkapa pari kolme päivää Budapestissa ja loppuloma Balatonin rannoilla nautiskellen. Liikenneyhteydet ovat hyvät ja Budapestista pääsee muutamassa tunnissa Balatonin maailmaan. Balaton Sound! :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731203
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔801084Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241055Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126930Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6888- 59819
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.72701Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90520- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109460
- 43457
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425- 18403
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397