Jos kirjoitan jollekin henkilölle sivujuonen, pitääkö sen jossain vaiheessa kirjaa yhdistyä pääjuoneen jollain lailla? Olettaisin että pitää, muutenhan se on turha. Toisaalta tuo yhdistäminen on vaikeaa. Siis jos haluan syventää jotakin hahmoa ja hänen elämäänsä voin keksiä sivujuonen hänelle, mutta miten saada se osaksi koko stooria?
pitääkö sivujuonen aina liittyä pääjuoneen?
ffgfgfsgs
6172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulle käy usein niin, että tarinaan kehittyy helposti kaiken maailman sivujuonta. Myöhemmin poistan tarinan kannalta täysin merkityksettömät ( tai sitten en jos se on muuten kauhean hyvä :) )
Usein käy niin, että tajuan lopussa sivujuonen merkityksen tarinan kannalta. Kannattaa minusta kirjoittaa vain se, mitä alitajunta käskee ja tarkastella sen tarvetta myöhemmin. Joskus käy niinkin, että sivujuonen onnistuu vahingossa tarinan edetessä linkittämään sellaisiin asioihin, joita ei vielä alussa ymmärtänyt.
Minulla on kirjassani eräs sivujuoni, jonka tarpeellisuudesta en ole aivan varma. Se vahvistaa mielikuvaa päähenkilöstä ja tukee tarinaa tietyllä tapaa juu.... en silti tiedä poistaisinko koko jutun.
Sivujuoni voi perustua pääjuoneen niin, että ei varsinaisesti liity tapahtumiin, vaan isompaan kaareen tai henkilökuvaan. Nämä taitaa olla niitä asioita, joihin ei voi antaa yksityiskohtaista neuvoja, vaan asia riippuu totetutuksesta, kuten niin harmillisen moni asia kirjoittamisessa.
MisssKerberos kirjoitti:
"Usein käy niin, että tajuan lopussa sivujuonen merkityksen tarinan kannalta. Kannattaa minusta kirjoittaa vain se, mitä alitajunta käskee ja tarkastella sen tarvetta myöhemmin. Joskus käy niinkin, että sivujuonen onnistuu vahingossa tarinan edetessä linkittämään sellaisiin asioihin, joita ei vielä alussa ymmärtänyt."
Toi on mulle tuttua. Alitajuntaansa kannattaa näissä asioissa kuunnella. Eikä pelkästään sivujuonissa, vaan muissakin elementeissä kt. teemoissa ja motiiveissa.
Mulle kävi kerran niin, että novellia kirjoittaessani ilman mitään ymmärrettävää syytä minulla oli tarve toistuvasti mainita runsas lumisade, pyryttäminen ja lopulta lumimyrsky, joka riehui tarinamaailmassa. Vasta lähes valmista novellia lukiessani tajusin symbolisen yhteyden keskushenkilön mielensisäisten tapahtumien ja viimaisen lumimyrskyn välillä....
Uskon lujasti, että tiedostamaton ohjailee tarinoiden keksimistä ja kertomista. Vielä kun keksisi, kuinka oman tiedostamattomansa saisi aina tarvittaessa viritetyksi sellaiseen tarinankerronnan kannalta optimaaliseen moodiin :)
Joo näin juuri...kuulostaa tutulta.
Minä en koskaan tiedä etukäteen, mitä tulen kirjoittamaan. Koko tarina lähtee jostain ajatuksesta, välähdyksestä tai unesta jota pyörittelen aikani. Tarina kehittyy jonkinlaiselle tasolle ja avaan koneen niin, ettei minulla ole hajuakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Koko tarina, henkilöt, sivujuonet ne tulevat kaikki jostain pään sisältä lähes tiedostamatta.
Kirjoittaminen on minusta kummallista. Yritän miettiä usein etukäteen, kuinka jatkaisin seuraavana päivänä, mutta en tiedä. Aivoni eivät toimi niin, että voisin suunnitella tarinaa kauheasti etukäteen. Minulla ei silti ole koskaan hetkiä, etten tiedä mitä kirjottaisin. Aina siihen paperille jotain tekstiä pulppuaa, jostain.
kuinka tietoisesti teette sivujuonia?
Itse en ole tehnyt ... yksi sivujuoni syntyi siinä pääjuonen ohella, vahingossa. Ja ehkä se ei siksi olekaan kovin ehyt, ei tunnu juonelta vaan parin henkilön ominaiuuksien esittelyltä;-)
Minun mielestäni sivujuonen ei tarvitse liittyä pääjuoneen. Sivujuonen tarkoituksena voi aivan hyvin olla henkilökuvan syventäminen. Useinhan kirjojen henkilöt ratkovat omia sisäisiä ongelmiaan samalla, kun pääjuoni kehittyy. Otetaan esimerkki: pääjuonena dekkarissa on usein henkirikos ja sen selvittäminen, mutta sivujuoni voi hyvin liittyä vaikka päähenkilön syöpäsairauteen, hoidoissa käymisiin, sairaudesta kumpuaviin ogelmiin ja toipumiseen. Pääasia on, että kirjassa tapahtumat kulkevat eteenpäin luonnollisena jatkumona ja ilman, että tarina jää polkemaan paikoilleen. Sivujuonet ovat usein lääke lisätä toimintaa silloin, kun pääjuonessa on menossa seesteinen vaihe. Kaikki täydentää toisiaan. Minä rakastan sivujuonia - ehkä vähän liikaakin.