Aika surullista.

Jos täällä keskustellaan vain ystävistä, tutuista, vanhoista riidoista ja nyt jo jopapolitiikkakin mukana, eipä paljon viihdykettä vanhoille lukijoille.

Outo ei ymmärrä mikä kiikastaa, miksi ei voida jutella vaikka harrastusten parissa vietetyistä hetkistä, kivoista muistoista, huomisen unelmista tai rakkauden ihmeellisestä voimasta joka kestää vuosien yhteiset vastamäet.

Outo ei ymmärrä toistoja ja vanhoja juttujen pramille vetoja, menneet on menneitä, nyt on tulossa talvi pitkine iltoineen ja ajankuluksi voisi kirjoitella kivoista asioista.
Heti joku sanoo, missä sinun kivat jutut ja aloita itse.Tiedän, että sellaisen vastauksen täällä saa, kirjoitti millä mielellä hyvänsä. En halua tehdä mitään asloitteita, tämä vain tuli mieleen katsellessa muutaman päivän satoa.
Moni aihe on puhkipuhuttu. En puhu suutani puhtaaksi, sanaseni vain tähän tikareiden maalitauluksi.

Niin, puskishan ei voi mitään hyvää kirjoittaa, mutta kun edelleenkin olen puskassa.
41266
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Juuri sinun aloituksesi on niin kaluttu luu ja hapantunut että ihan haisee. Jokainen osaa valiittaa ettei palstalla ole mitään kivaa luettavaa ja vaatia muilta kivoja aloituksia ja kirjoituksia.

1Äänestä

En voi minäkään ymmärtää, miksi palstan tärkein ja valloittavin sana, on se, joka on lausuttu joskus muinoin tuohikuussa, yön herkillä hetkillä.
Miksi sitä pitää vaalia, kuin aarretta.
Kuin sen jälkeen ei olisi tapahtunut mitään mainittavaa.
Entäs jos se unohtuu, miten pannaan suu?

Elämän tärkein aika on nyt, tässä.
Joulu tulla jollottaa. Tontut kurkistelee ikkunain takaa.
Puhuttaisi jotain mukavaa, iloistakin, kun on elon raikkahin aika.

Enkä ymmärrä, että nimimerkkien luokittelu ja vihaaminen on palstan paras aihe??

1Äänestä

Mä tulin kurkkaamaan sinne puskaan:D Mitä sä nyt täällä suret puskakutri?
Tuu mukaan kun kerran olet kirjoittanut noin hyvän aloituksenkin tunteistas.
Täss' on sullekin pipari, mä kun olin kahvitauolla just äsken, ja sitten huomasin sut. Jos mä joskus nään uuden nimen, niin mä voin ainaskin toivoa, ett nyt sä olet rohkaistunut tuleen mukaan.

Hei sitten, nähdään taas!

1Äänestä
  • Nimillekö puhut, et ihmisille?

    1Äänestä

  • ,--, kirjoitti:

    Nimillekö puhut, et ihmisille?

    Miksi kysyt?
    Vstaukset osoitetaan ,--, :lle, ei ihmiselle.

    Siihenhän puskikset pyrkivät. Keskustelu käydään ihmiskäden koskematta, kasvottomasti ja äänettämästi, ilman aihetta, mieluiten loukkaavassa sävyssä.
    Tänne ei muitten kannata tullakaan kuin puskiksien. Siitä puskikset pitävät.
    Halveksivat rekattuja ja oikein onkin, jos ei niitten naamarustinkiakaan ole mukana kuvassa.

    Äänestä

  • Rob-otti kirjoitti:

    Miksi kysyt?
    Vstaukset osoitetaan ,--, :lle, ei ihmiselle.

    Siihenhän puskikset pyrkivät. Keskustelu käydään ihmiskäden koskematta, kasvottomasti ja äänettämästi, ilman aihetta, mieluiten loukkaavassa sävyssä.
    Tänne ei muitten kannata tullakaan kuin puskiksien. Siitä puskikset pitävät.
    Halveksivat rekattuja ja oikein onkin, jos ei niitten naamarustinkiakaan ole mukana kuvassa.

    Ja teilläkö on? Kehtaat vielä vaatiakin mitättömyys pimennostas.

    Äänestä

Niin, mutta kun ei tiedä puhuuko samalle surulliselle ihmiselle?

Palliksiko sua sitten kutsun:D, tai jakkaraksi :DDDDD

Äänestä

Tuolla kysyttiin, vastaatko puskikselle.
Vastaan, ja olen surullinen palstan tilasta.

Mutta moniko lupasi vastata?

1Äänestä
  • Palstalla on paljon onnellisia, hyvin voivia kirjoittajia, tasapainoisia ja elämästä nauttivia. Sen näkee heidän kirjoituksistaan, ikään kuin säteilevät lämpöä.

    1Äänestä

  • Ja nimenomaan puskiksissa.

    1Äänestä

Itse olet sen valinnut. Silloin on turha ruikuttaa. Tuntemattomaksi jäät, siis tyydy siihen. Muut nautti tuttujen nikkien seurasta.

Käperry sinne vaan pelkuri!

Äänestä
  • Ite olet, onneton pskasta ampuja.

    1Äänestä

Taitaapa myrsky nyt nousta!

1Äänestä

kirjotatpa rekattuna tai et, useimmat jäävät tuntemattomiksi, vain tekstin perusteella
sinulla on mahdollista arvailla tai päätellä jotain kirjoittajasta

2Äänestä
  • Näin on, sillä nikkinaamari ei tutuksi tee!

    1Äänestä

Minähän en ainakaan arvaile mitään! Tämän ketjun jälkeen en vastaa mitään nimettöminä uteleville. On nimittäin muitakin normaalirohkeita palstalla.

Äänestä
  • kirjoiten perusteella muodostat mielipiteesi, joko arvaillen tai terävästi päätellen

    1Äänestä

Kummallista, että tämän ikäiset ihmiset viitsivät niin rumasti toisilleen puhua!

Eihän tänne nyt kukaan voi omalla ninimerkillään kirjoittaa mitään,
täällä vartoo sellainen hävytön roskasakki, että kimppuun vaan!

Täysin puskasta tänne voi sanansa sanoa, EI muuta.

1Äänestä
  • Uskomattoman ilkeitä ihmisiä, ei tänne kannata vakinikkiäkään edes ottaa,
    sehän on vain nikki-naamari.

    1Äänestä

Mitähän mitäisi arvailla? Mitä joutavia. Eletään vaan ja mietiskellään joulunalusasioita. Sitä en ymmärrä, että pitäisi kuvansakin vääntää tänne. Sehän nyt olisi ihan hullua. Kohta kaikki vastaantulijat sanoisivat, että näin sinut siellä juorupalstalla.
Eihän se olisi kiva ollenkaan.

Olimme tyttäreni kanssa lauantaina jouluostoksilla ja voi hyvänen aika sitä markkinahumua, mikä ostoskeskuksessa oli. Ei ollut lamasta tietoakaan. Hyvin näytti kauppa käyvän. Minäkin
ostin kaiken sen, minkä lahjoja yleensä laitan. Onpahan se huoli pois.

Joku sanoi, että täällä on tylsää luettavaa. En ole ollenkaan samaa mieltä. On oikein mielenkiintoista seurata näitä keskustelujen avauksia ja sitten sitä, mihin suuntaan juttu kääntyy. Joten jatkakaa vain samaan tyyliin.

Hyvää Yötä!

1Äänestä
  • Ihana Atolfia, mielipiteesi ovat samoja kuin omani.

    1Äänestä

Hyvää huomenta Atolfia joka sanoit hyvää yötä palstalaisille.

Hyvää huomenta kaikille muillekin,

Surullinen pitää olla, jos hiukankin on huolissaan palstan nykytilasta joka näkyy usean vietiketjun kasvamisena pelkkien panettelujen ja nimittelyjen muodossa.
Kuka ei tee tätä, tai kuka tekee tuota, joku vastaa ihan jokaiseen viestiin joka vähänkin liittyy nänen edelliseen sanomaansa, tai, vaikka ei liittyisikään, kun on vain se ärräpurri mieli vallannut koko päivän ajaksi, silloin pitää ihan pakosti ottaa kantaa ja haukkua ainakin puskasta kirjoittavat.

Kuva tai ei, sanoillahan tämä viestittely tapahtuu! On ihan liikaa tärkeilya tietää kuka mitäkin kirjoitti ja kenelle vastaa, kun aikoo johonkin viestiin vastata, silloinhan haluaa vastata juuri siihen viestiin, siihen mielipiteseen. Olkoon nyt kymmenen sitä mieltä, että tämä on tarkoitettu tänne opetukseksi, ettei täällä osata ilman opetuksia ja opettajia.
EI OLE OPETUS, VAAN OMA MIELIPITEENI JONKA MUKAAN KAIKILLA NETTIPASTOILLA KIRJOITAN JA VASTAAN.

Tehkää te muut kuten haluatte! Palstan tilan ja kirjoittajien mielipiteet löytää lukemalla, joskus se kaiken kattava kateus ja kataluus löytyy vain vilkaisemalla.

Mitään en menetä vaikka en avaa palstaa kuukausiin.
Sama tarina jatkuu täällä vuosia, kuten Kauniissa ja Rohkeissa. Aina pysyy juonessa mukana, vuosia ja vuosia.
Jatkukoon tämä näytelmä.

Katsomossa viihtyy paremmin, mutta ihan eri katsomossa kuin tätä teatteria seuraten.

Puskasta ja katsomosta terkkuja ja mukavaa Joulukuuta jokaiselle!
Pukki tulee lahjoineen, toivottavasti tuo tänne
Suvaitsevaisuutta ja Rakkautta,
Pitkämielisyyttä ja Anteeksiantoa.

1Äänestä
  • Jos kaksi tai kolme on juuttunut tympeään liejuunsa tai tukehtumaisillaan kateuteensa, se ei anna aihetta aina vaan uusiin surkutteluotsikoihin. Suurin osa palstalla käyvistä on varmasti ihan sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa, ei ole halua eikä aikaa vatvoa hiirenpaskan kokoisia mukaloukkauksia. Mitäs roikutte täällä jos on niin paha paikka tämä !

    1Äänestä

  • EN roiku täällä. Joskus käväisen kauhistelemassa hullujen riitoja.

    1Äänestä

Palstan tilan päivittely on epäsäännöllisin väliajoin toistuva ilmiö. Siihen on jo tottunut.

Valtaosa kirjoittajista kokee valtaosan aloituksista mielenkiinnottomiksi. Eniten tuntuvat kiinnostavan ihmissuhde- ja parisuhdeasiat.

Esiinnostetut vanhat ketjut ovat näyttäneet, että osattiin täällä kiistellä aikaisemminkin.

Tuskin palsta on muuten pahentunut, kuin että sille on ilmestynyt rikkaruohoja, keskustelun kannalta mitäänsanomattomia musiikkilinkkejä.

Palsta voiskin muuten olla varsin rauhallinen, jos puheenvuorot ilmaistaisiin musiikkiilinkein.

1Äänestä

Vallankin outoa on että multinikki käy häiriköimässä 60 palstalla nostaen 11-12v vanhoja ketjujaan esille. Hän on saanut useita vihjaavia kehotuksia pysyä omalla ikäloosillaan kun ei kiinnosta patun höpinät.
Dementiako ikävaaria vie ja ilkeys on moninkertaistunut, asiallisen fiksu ei käyttäydy noin törkeästi.

2Äänestä
  • vain lapsena nuo tehosivat . ei enää.

    1Äänestä

ylläpitäjän kanalta paha, ne aiheuttavat kuuntelua, ja viestit vähenevät. Nitten mukana myös mainokset ja siis rahat ylläpitäjältä.
Sisällöntuottajat nopeammin töihin, vaikka riitelemään!

1Äänestä
  • kuulitte totuuden, tai siis näitte, luitte.

    Siksi Ruune on täällä firman palkkaamana riitoja nostattelemassa.

    Ruotsalaisfirma on palstan ylläpitäjä.

    1Äänestä

Mitä himskattia täällä kuuluu keskustella siitä mikä sivu jalinkki tuottaa ylläpitäjälle eniten!
Se on heidän mainostilamyyjiensä ongelma, ei kirjoittajien.
Joillakin on otsaa vääntää joka väliin tuo mainosten kauppaaminen.
Sama mikä linkki se on joka avataan, musiikki nyt ei vaan kuulu joka ketjuun. Pitäkööt juutuuppilaiset omaa ketjuansa, sinne ne musiikit sopii, ei joka hemmtin väliin kaikissa ketjuissa.

Minäkin tykkään musiikista, mutta haen oman musiikkini ilman tämän palstan linkkejä ja joka niitä kaipaa, etsii niitä siitä ketjusta jossa juutuupilaiset seurustelevat.

Kyllä täällä on näitä älynystyröiden jauhajia, meitä on moneksi, ja monta jää junastakin.
Hyppään heti seuraavalla asemalla.

1Äänestä

taas noita nolla anlyysejä.

Olisit joskus selostamatta joku voisi luulla sinuakin viisaaksi.

2Äänestä

Vain yksi rekattu jaksaa osallistua.
Ihan oikein, miksi tuoda nimeään tänne häväistäväksi?

2Äänestä

Jatkuuuuuuuuu

1Äänestä
  • Ruune on yrittänyt tehdä sinisen rekatun nikin kuin pakolliseksi
    saadakseen yksilöityä ihmiset täällä
    silloin riidat varmempia
    kun nikillä henkilökohtaisesti loukataan
    sininen on aatelinen

    sininen tulevaisuus

    1Äänestä

  • Juu Ruune on riitojen suunnittelija ja kylväjä

    Äänestä

Surku, yli kymmenen vuotta vanha alotus, ei kiinosta, kiitos,

1Äänestä
  • Vain 4 v vanha aloitus eikä mikään ole muuttunut !!!

    1Äänestä

Jatkuuuuuu

1Äänestä

Puskiksista kirjoittelevat rekatut halveksivaan sävyyn. Ei ole ihme, että saavat vastaiskuja.
Jos rekkaus olisi pakollinen, tänne voisi rekkautua toisin henkilötiedoin. Tuskinpa vaaditaan kirjoittautumista henkilö- tai pankkikortin tunnuksin. Siksipä rekkaus ei ole järkevää.

1Äänestä

Onpas todella surullista, kun vuodelta -13 pitää ottaa ruikutus palstalle.
Onhan se tosiaan järkkyä, että ystävistä jutellaan, tai tuttavista, vanhat riidat nyt vielä menettelevät ja riitelijöiden haukkuminen, mutta on politiikka kuitenkin sellainen aarreaitta, että sieltä haukuttavaa löytyy.
Ja onhan kuitenkin aina Ruune!

Mutta surullista tietenkin. Aloittajallakaan ei ollut ratkaisua, vaikka on vuosia miettinyt. Mielikuvituksen puute taitaa vaivata. Pitää aina vain palata entiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanovat puskikseksi kirjoitti:

Jos täällä keskustellaan vain ystävistä, tutuista, vanhoista riidoista ja nyt jo jopapolitiikkakin mukana, eipä paljon viihdykettä vanhoille lukijoille.

Outo ei ymmärrä mikä kiikastaa, miksi ei voida jutella vaikka harrastusten parissa vietetyistä hetkistä, kivoista muistoista, huomisen unelmista tai rakkauden ihmeellisestä voimasta joka kestää vuosien yhteiset vastamäet.

Outo ei ymmärrä toistoja ja vanhoja juttujen pramille vetoja, menneet on menneitä, nyt on tulossa talvi pitkine iltoineen ja ajankuluksi voisi kirjoitella kivoista asioista.
Heti joku sanoo, missä sinun kivat jutut ja aloita itse.Tiedän, että sellaisen vastauksen täällä saa, kirjoitti millä mielellä hyvänsä. En halua tehdä mitään asloitteita, tämä vain tuli mieleen katsellessa muutaman päivän satoa.
Moni aihe on puhkipuhuttu. En puhu suutani puhtaaksi, sanaseni vain tähän tikareiden maalitauluksi.

Niin, puskishan ei voi mitään hyvää kirjoittaa, mutta kun edelleenkin olen puskassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu