Kaipaisin muiden ajatuksia ja näkemyksiä tilanteeseeni. Lasteni isä on kuollut. Ennen sitä hän huolehti siitä, että lapsemme tapasivat säännöllisesti sukuaan sieltä isän puolelta - ja se suku on laaja. Hänen kuolemansa jälkeen olen huolehtinut viidestä lapsistamme yksin, käyn töissä ja muutenkin tuntuu välillä voimat olevan aika lopussa. Kuskailen harrastuksiin, teen kotityöt, järjestän lapsille ruuat pöytään päivittäin ja huolehdin muistakin tarpeista. Tietenkin myös huolehdin siitä, että lapset tapaavat säännöllisesti omia sukulaisiani, vaikka he asuvatkin suhteellisen pitkällä. Lasten isän sukulaiset eivät ole pitäneet oikein mitään yhteyttä. En sitä varsinaisesti ihmettele, minähän en heidän kanssaan mikään läheinen ole koskaan ollutkaan.
Lasten isän sisko asuu tässä lähimaastossa, siellä yritin lapsiani jonkin verran käyttää alkuun tapaamassa serkkujaan ja pitämässä yhteyttä sukuun. Yritin silloin sanoa, että jos he voisivat pyytää meidänkin lapsia heille kun sukulaisia tulee vierailemaan, jotta lapset pystyisivät tutustumaan sukuunsa. Tai vaihtoehtoisesti tulla niiden sukulaisten kanssa meille. Kertaakaan ei kutsua ole tullut tai ketään ole näkynyt. Minulle alkoi myös tulla tunne, että kun soittelin ja kysyin voimmeko tulla käymään tai voisivatko lapset tulla käymään, niin vastaus oli turhautunut "no, tulkaa nyt sitten" -tyylinen, eli ei tuntunut oikein innostavan. Ajattelin lopulta, että en jaksa enää. Jos haluavat pitää lapsiini yhteyttä, tulla käymään, soittaa, pyytää kylään tai mitä tahansa, niin toki se minulle sopii, mutta pallo on nyt siellä.
Sitten tuli aika kiukkuisen oloinen puhelu lasten isän enolta. Olivat koko suvun voimin päivitelleet sitä, kuinka minä yritän vieraannuttaa lapsia omasta suvustaan. Sanoin, että mielestäni olen yrittänyt pitää yhteyttä aikoinani, mutta kun ketään ei tunnu kiinnostavan, niin en sitten ole jaksanut. Kerroin, ettei kukaan ole meihinkään päin ottanut yhteyttä tai tehnyt elettäkään pitääkseen suhteita yllä. Nyt meidän pyydettiin ensi viikonlopuksi johonkin sukutapahtumaan toiselle puolelle Suomea. Minun oletetaan olevan mukana, koska he eivät halua "hoitaa" lapsiamme (joista vanhimmat lähentelee jo täysi-ikäisyyttä ja nuoremmatkin ovat melko omatoimisessa iässä, ei vahdittavia enää). Lapset pitäisi sinne kuitenkin saada järjestettyä, vaikka ei keskenään. Minua ei yhtään huvittaisi lähteä pilaamaan viikonloppuani sinne vieraiden ihmisten seuraan ja vielä sellaisten ihmisten, jotka ovat juuri haukkuneet minut täysin lyttyyn lasten vieraannuttamisesta ja mielestäni aivan syyttä. Nuoremmat lapset eivät varmaan edes kunnolla muista kyseisiä sukulaisia. Ja omat paukut ei oikeasti vain riittäisi siihen, että koko viikonloppu menee matkustukseen, kun tarvitsisin pientä lepotaukoakin välillä.
Onko tämä kaikki minun syytäni ja pitääkö minun tosiaan vain jaksaa? Onko minun velvollisuuteni pitää yhteyttä lasten toisen vanhemman sukuun, vai voisiko heilläkin olla pieni velvollisuus tehdä asian eteen jotain, mikäli yhteyttä haluavat pitää? En oikein ole vakuuttunut siitäkään, että tuolla sukutapahtumassa lapseni saavat tarvitsemaansa huomiota sukulaisiltaan, eiköhän heidän läsnäolonsa siellä ole toivottua vain siksi, että niin "kuuluu olla", ja siellä on helppoa tavata lapsia, koska kenenkään ei tarvitse tuhlata heihin erikseen aikaansa ja voimiaan, vaan he menevät siellä aika helposti siinä sivussa.
Lasten isän sisko asuu tässä lähimaastossa, siellä yritin lapsiani jonkin verran käyttää alkuun tapaamassa serkkujaan ja pitämässä yhteyttä sukuun. Yritin silloin sanoa, että jos he voisivat pyytää meidänkin lapsia heille kun sukulaisia tulee vierailemaan, jotta lapset pystyisivät tutustumaan sukuunsa. Tai vaihtoehtoisesti tulla niiden sukulaisten kanssa meille. Kertaakaan ei kutsua ole tullut tai ketään ole näkynyt. Minulle alkoi myös tulla tunne, että kun soittelin ja kysyin voimmeko tulla käymään tai voisivatko lapset tulla käymään, niin vastaus oli turhautunut "no, tulkaa nyt sitten" -tyylinen, eli ei tuntunut oikein innostavan. Ajattelin lopulta, että en jaksa enää. Jos haluavat pitää lapsiini yhteyttä, tulla käymään, soittaa, pyytää kylään tai mitä tahansa, niin toki se minulle sopii, mutta pallo on nyt siellä.
Sitten tuli aika kiukkuisen oloinen puhelu lasten isän enolta. Olivat koko suvun voimin päivitelleet sitä, kuinka minä yritän vieraannuttaa lapsia omasta suvustaan. Sanoin, että mielestäni olen yrittänyt pitää yhteyttä aikoinani, mutta kun ketään ei tunnu kiinnostavan, niin en sitten ole jaksanut. Kerroin, ettei kukaan ole meihinkään päin ottanut yhteyttä tai tehnyt elettäkään pitääkseen suhteita yllä. Nyt meidän pyydettiin ensi viikonlopuksi johonkin sukutapahtumaan toiselle puolelle Suomea. Minun oletetaan olevan mukana, koska he eivät halua "hoitaa" lapsiamme (joista vanhimmat lähentelee jo täysi-ikäisyyttä ja nuoremmatkin ovat melko omatoimisessa iässä, ei vahdittavia enää). Lapset pitäisi sinne kuitenkin saada järjestettyä, vaikka ei keskenään. Minua ei yhtään huvittaisi lähteä pilaamaan viikonloppuani sinne vieraiden ihmisten seuraan ja vielä sellaisten ihmisten, jotka ovat juuri haukkuneet minut täysin lyttyyn lasten vieraannuttamisesta ja mielestäni aivan syyttä. Nuoremmat lapset eivät varmaan edes kunnolla muista kyseisiä sukulaisia. Ja omat paukut ei oikeasti vain riittäisi siihen, että koko viikonloppu menee matkustukseen, kun tarvitsisin pientä lepotaukoakin välillä.
Onko tämä kaikki minun syytäni ja pitääkö minun tosiaan vain jaksaa? Onko minun velvollisuuteni pitää yhteyttä lasten toisen vanhemman sukuun, vai voisiko heilläkin olla pieni velvollisuus tehdä asian eteen jotain, mikäli yhteyttä haluavat pitää? En oikein ole vakuuttunut siitäkään, että tuolla sukutapahtumassa lapseni saavat tarvitsemaansa huomiota sukulaisiltaan, eiköhän heidän läsnäolonsa siellä ole toivottua vain siksi, että niin "kuuluu olla", ja siellä on helppoa tavata lapsia, koska kenenkään ei tarvitse tuhlata heihin erikseen aikaansa ja voimiaan, vaan he menevät siellä aika helposti siinä sivussa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ei jaksa niin ei jaksa. Eläkää vain normaalia omaa elämää. Jos joku näistä sukulaisista haluaisi ottaa sukutapaamiseen niin anna mennä, ei sinun tarvitse olla siellä heidän kivitettävänä vain sen vuoksi että lasten isän suku kokoontuu. Itse kävin rankan avioeron yli 20 avioliitossa oltiin. 4 lasta jäi mulle exää ei kiinnostannut mut suku kyllä piti yhteyttä ja me niihin, pidetään edelleen ja nyt kun on mennyt yli 10 v erosta niin ollaan kyllä exän kanssa ihan kamuja ja exän avokin kans tullaan toimeen.
Menette nyt vaan kiltisti niin monta kuin mahdollista, joko koko poppoo tai lähes kaikki. Kerro sitten viikon päästä mitkä ovat kunkin fiilikset tapaamisen jälkeen.
En jaksa enkä ehdi selostella syitä ja syntyjä syviä, mutta selkeästi tämä on näin. Ei se miitinki nyt ihan koko viikonloppuanne voi syödä, lepäätte ensin ja sitten lähdette hyvillä mielin. Viikolla kaivat valokuvia esille, selität varsinkin nuoremmille kuka on kuka.
Näin maalaisena olisin ajatellut, että kesäretki kerran vuodessa isän suvun maisemiin/kotitaloon olisi ihan paikallaan, varsinkin nyt kun ei pikku taaperoita tarvitse lähteä raahaamaan.
Aika hankalaa näin joulukuussa on kesäretki järjestää ;)
Muutenkin tuollaiset sukujuhlat on tosi tylsiä, ketään et tunne ja hymyile siinä sitten joka suuntaan ja yritä keskustella ventovieraiden kanssa. Pari kertaa oon pikku pakosta ollut, enään eivät onneksi järjestä enkä meniskään.
Sinä aloittaja teet ihan niinkuin sinusta tuntuu, et mene jos ei huvita. Enkä usko että lapsesikaan ovat kovinkaan innokkaina menossa, elleivät muista enään serkkujaan.
Tietysti vanhemmat lapsistasi voisivat mennä keskenään jos on tällainen mahdollisuus ja jos he ovat pitäneet yhteyttä serkkuihin.
Tarkoitin mm. että nyt kun suvun vanhin tms. on painokkaasti kutsun esittänyt, jos ei mennä niin vihat niskassa äidille seuraavat 30 v. Ei ole nyt äidin viihtymisestä ja tykkäämisestä primaaristi kiinni. Tosiasiassahan hän ON vierottanut nuorimmat lapset suvustaan, juuri tuolla ei-mitään-tekemisellä. Äiti itse taitaa olla pessimistinen voivottelija perusasenteeltaan. Jos ei vähintään kaksi henkeä teistä osallistu tuohon pippaloon, vaikka miesvainajan siskon seurueessa, niin se tulkitaan henkilökohtaiseksi protestiksi vanhaa enoa kohtaan.
Ajattele vaikka lapsillesi mahdollisesti osoitettavia perintörahoja, jos et mitään muuta.
: )
Vastailenpa kaikille kirjoittajille näin yhteisesti. Matkaa tilaisuuteen tosiaan on noin 650 km, joten se todellakin vie koko viikonlopun, jos sinne lähdemme. Valokuvia minulla ei ole tai jos jossain on, niin ei ainakaan niin tuoreita, että minä niistä ketää tunnistaisin. Enkä suurinta osaa tunnista muutenkaan, kaikkia en ole edes tavannut ja vain muutaman niin usein, etyä kadulla vastaan kävellessä tuntisin.
Serkkuja lapsilleni siellä ei ole muita kuin korkeintaan isän siskon lapset, en tiedä ovatko he menossa paikalle. Lähimmät sukulaiset ovat siis heille pikkuserkkuja, joiden kanssa tosin saattaisi heillä olla hauskaakin, saman ikäisiä kun heidän pitäisi olla. En ole itsekään tainnut edes tavata koskaan ketään näistä pikkuserkuista, paitsi jonkun ihan vauvana olen nähnyt.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että lapseni sinne menisivät. Isoimpia ei innosta junalla mennä, enkä pienempiä keskenään sinne päästä junailemaan. Enkä tiedä uskaltaisivatko itsekään. Perintörahojen toivossa on turha pitää yhteyttä, sillä lapseni isovanhemmat ovat kuolleet ja koko muulla suvulla on omat rintaperilliset, joten tuskin meidän lapset osille pääsee.