Isonvihan syy?

kostoa

Usein ihmetellään miksi venäläiset käyttäytyivät ihan eri tavalla Suomen sodassa 1808-1809 ja isossa vihassa. Historiantutkija-ystävältäni sain mielenkiintoisen tiedon. Edellisessä sodassa jossain Eestin puolella suomalaiset olivat tappaneet kylmäverisesti satoja vangiksi saamiaan venäläisiä sotavankeja.
Tämän johdosta Isossa vihassa venäläiset sotilaat määrättiin kostamaan tämä suomalaisten sotarikos.

4

1422

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monivarinen

      Tuolloin yleinen menettely ja sotastrategia oli tuhota asutus vihollisen ja oman maan välistä. Koska joukkojen huolto joutui väestön ryöstelyllä tämä oli toimiva strategia. Parisataa kilometriä autiota maata oli vaikea minkään sotajoukon tulla ylitse, joten raja oli turvallinen.
      Venäläisten tavoitteena oli ensin autioittaa Karjalankannas, mutta kun Ruotsin joukot juoksivat edellä niin lopulta ryhtyivät autioittamaan Pohjanmaata.

    • tuolla jotain tietoa
    • Anonyymi

      Kostoa nimimerkillä on kyllä sotien paikat vaihtuneet suuri pohjan sota oli 1700 luvulla ja ns suomen sota 1800 luvulla.

    • https://areena.yle.fi/1-2654518 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla Teemu Keskisarja ja Marko Kämäräinen isovihan maailmassa. Vuonna 1714 täällä pakenivat kaikki, jotka kykenivät. Kymmeniä tuhansia suomalaisia otettiin orjiksi. Hailuodossa tapettiin yhtenä yönä satoja pakolaisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      2025
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      341
      1095
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      69
      926
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      150
      844
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      626
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      614
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      31
      609
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      570
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe