Hommasin itse tuossa tarotkortit jonku aikaa sitten. Olen yrittänyt tulkita niitä, mutta se on hyvin vaikeaa. Ikäviin tapahtumiin ovat viitanneet, mutta koska en osaa itse tätä hommaa vielä, niin toivoisin että saisin vähän varmuutta noihin ennustuksiin. Olisiko kukaan halukas vilkaisemaan?
Ei ole sinänsä kovin tarkkoja kysymyksiä antaa. Itselle olen viuhkapöytiä tehnyt ja olisin ennemmin sitä vailla. On vähän hakusessa sekin että millaisen kortin tarvitsen edustamaan itseäni tuohon pöytään. Ohjeissa sanotaan että yleensä henkilöä edustava kortti on jokin pienen arkanan hovikortti (tähän mennessä olen valinnut maljojen kuningattaren). Onko mahdollista että jokin muu kuin hovikortti pienestä arkanasta edustaisi minua, tai jokin isosta arkanasta?
Kiitos jo etukäteen :))
Ei ole sinänsä kovin tarkkoja kysymyksiä antaa. Itselle olen viuhkapöytiä tehnyt ja olisin ennemmin sitä vailla. On vähän hakusessa sekin että millaisen kortin tarvitsen edustamaan itseäni tuohon pöytään. Ohjeissa sanotaan että yleensä henkilöä edustava kortti on jokin pienen arkanan hovikortti (tähän mennessä olen valinnut maljojen kuningattaren). Onko mahdollista että jokin muu kuin hovikortti pienestä arkanasta edustaisi minua, tai jokin isosta arkanasta?
Kiitos jo etukäteen :))
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö kukaan haluaisi vilkaista, siitä saattaisi olla suuri apu. Oon ollu viimepäivät aika helvetin pimeässä paikassa, tuntuu että elämä on hajoamassa käsiin,aika toivoton olo.
Mulle on nyt ihan sama että minkälaisen pöydän tekee, mut edelleen ei oo mitään kummempia kysymyksiä antaa
Moi
http://ellit.fi/horoskoopit/unet-ja-rajatieto/tarot-kortit-suurten-salaisuuksien-kortit
http://www.biddytarot.com/how-to-read-the-celtic-cross-tarot-spread/
Kirjastosta voi lainata Tarot kirjoja, myös googlaamalla löytää paljon sivuja varsingin englanniksi. Myös Youtubesta näkee videoita selityksineen, englanniksi.
http://valkeakorppi.tripod.com/id1.html
Tuolla puhutaan, että Sauvat litetään tulen elementtiin, eli Leijona, Jousimies, Oinas. Miekat liitetään ilman elementtiin, eli Kaksonen, Vaaka, Vesimies. Lantit liitetään maan elementtiin, eli Härkä, Neitsyt, Kauris. Maljat liitetään veden elementtiin, eli Skorpioni, Kalat, Rapu. Ehkä näin voi päätellä oman kortin?
Ei kannata tehdä liian vaikeaks noita juttuja. Yleensä maa elementtien rouva-kortit, kuvaavat kysyjää, eli maljat, sauvat jne.
Jos olet nuorempi nainen , sit kannattaa ottaa lähettien kortti. Sekin voi olla hankalaa, joten kaikkein helpoimmalla pääsee kun tällää omaa maataan edustavan ässäkortin pöytään
Ehditte kyllä vielä paneutumaan noihin oikeisiinkin kortteihin, mutta helpoin on tosiaan aloittaa sillä ässä-kortilla.
Jos alkaa liiaksi tuijottaa korttien kaikkiin merkityksiin, pää siinä sekoaa. Korttien kuva symboliikkakin knnattaa huomioida, sillä niistäkin voi saada irti paljon enemmän kun ikinä selitetyistä korttien merkityksistä.
Tarotit ovat vaikeat kortit ja se vaatii aina paneutumista niihin. Jos tunnet, ettet saa mitään irti, on parempi antaa olla ja antaa uusille asioille hautumisaikaa.
Kaikki tulee aikanaan ja kun huomaat että alat jonkunlaista tolkkua saada noista, saatat innostua niiden rikkaasta maailmasta.
Mutta nyt ihan rauhallisesti niitten kanssa, tutkailkaa niitten kuviointia ja antakaa niitten kertoa jotakin, mistä voisi olla kyse. Ottakaa sitten tueksi selitykset ja jos ne tuntuu liian vaikeilta, miettikää mielessänne, mikä omassa elämässänne voisi osua kunkin kortin symboliikkaan ja sitten antakaa mielikuvituksen hoitaa loput