satu

malcom kirjoitti:

Kaukaisessa maassa, vuorten kupeessa kohosi kivinen linna. Siellä asui lempeä kuningas. Linnassa oli kolme tornia, joissa kaikissa oli punainen suippo katto. Linnan ympärillä oli myös muuri, niinkuin jokaisessa kunnon linnassa kuuluukin olla. Mutta linna ei näyttänyt mitenkään pelottavalta, koska muureja verhosi kaunis köynnöspeite. Linnan ympärillä ei kuitenkaan ollut vallihautaa, vaikka jokaista kunnon linnaa kuuluisi ympäröidä sellainen. Sen sijaan linnaa ympäröi Kuninkaan suuri puutarha. Puutarhassa oli omenapuita, pieniä polkuja ja suuri suihkulähde, jossa solisi raikas vesi. Puutarhan vieressä oli pieni maalaiskylä, jossa oli pieniä puutaloja. Kuningas ja kyläläiset olivat hyviä ystäviä keskenään ja he päättivät kylää koskevista asioista yhdessä. Kuningas oli antanut jokaiselle kyläläiselle luvan oleskella puutarhassaan. Kyläläiset olivat erityisen ylpeitä omenapuista, joissa oli aina kesäisin vaaleanpunaisia kukkia ja syksyllä niistä sai isoja herkullisia omenoita. Iltaisin omenapuiden harmaat rungot loistivat hopeisina kuun ja tähtien valoa ja aamuisin ne säihkyivät auringon hempeän oranssissa hehkussa. Mutta Kuninkaalla oli salaisuus, joka koski puutarhan omenapuita. Salaisuutensa suojelemiseksi, kuningas vaati jokaista kylän asukasta lupaamaan, etteivät he ikinä vahingoittaisi omenapuita. Kuningas luotti kyläläisiin ja uskoi, että hänen salaisuutensa olisi turvassa.
Eräänä aurinkoisena päivänä puutarhan viereisellä järvellä oli ongella pieni poika isänsä soutuveneessä. Pojan etsiessä eväslaatikostaan voileipiään, järvestä hyppäsi ylös suuri kala, joka rikkoi pojan ongen vavan. Poika pelkäsi suututtavansa isänsä, jos kertoisi tälle rikki menneestä vavasta, joten hän päätti mennä puutarhaan etsimään sopivaa oksaa vavaksi. Mutta vaikka kuinka poika yritti etsiä jo valmiiksi katkennutta oksaa, hän ei sellaista löytänyt. Sen sijaan hän oli nähnyt useissa omenapuissa juuri sopivia oksia vavaksi. “Ei Kuningas huomaa, jos katkaisen yhden oksan.” Tuumi poika ja kiipesi omenapuuhun katkaisemaan valitsemansa oksan. Heti kun hän oli katkaissut oksan, alkoi kohdasta, jossa oksa oli ennen ollut, vuotamaan kultaa, aivan kuin se olisi ollut puun verta. Poika riemastui kultalöydöstään paljon ja ryntäsi hakemaan isäänsä. Pian koko kylä oli kuullut omenapuiden salaisuudesta ja kaikki kyläläiset olivat rynnänneet puutarhaan kirveiden ja sahojen kanssa hakemaan omaa osaansa kullasta. Illan tullen puutarhasta oli jäljellä enää vain tallottua multaa ja riekaleisia puunpalasia. Kyläläiset olivat nyt rikkaita ja he pystyivät vain laiskottelemaan kaiket päivät. Ainoastaan Kuningas oli surullinen: Kylässä ei ollut enää mitään kaunista jäljellä ja linna oli alkanut vaikuttamaan kolkolta.
Kuukaudet kuluivat ja kyläläiset kyllästyivät, heiltä puuttui jotain, mitä he eivät pystyneetkään rahalla korvaamaan. Heiltä puuttui se kaunis puutarha, josta heillä oli paljon hyviä muistoja ja jossa he olivat kävelyillään olleet onnellisia. Kyläläiset kokoontuivat entisen puutarhan synkälle aukiolle ja alkoivat itkeä. Miksi he olivat tuhonneet jotain niin kaunista? Kyläläisten katuvien kyynelten tippuessa maahan, alkoi maasta kasvaa samoja kauniita omenapuita, joita siinä oli kauan sitten kasvanut. Puut kasvoivat ihmeellisen nopeaa vauhtia ja kohta puutarha oli taas entisellään. Kuningas, joka oli huomannut tapahtuman tornistaan riensi paikalle hymyillen kyläläisten riemuitsevaan joukkoon.

-----------------------------------------------------
Voitte kommentoida. Etenkin pilkkuvirheitä koskeva palaute on tervetullutta ;) Kiitos.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä