Vuokrankorotus 1.1. tuki vasta 1.3. MIKSI?

Vuokra nousee 47 euroa/kk tammikuun alusta alkaen.

Kela huomioi korotuksen asumistuessa vasta maaliskuun alusta alkaen.

Kenen päättäjän järjellä on tämä systeemi tehty?

2 kk (kaksi kuukautta) elettävä sekin on.


Miksi asumistuen vuositarkastusta tehdä 1.1. alkaen?
11270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tokihan voit tehdä sen ilmoituksen sinne kelaan itsekin, siellä on jopa valmiita kaavakkeita sitä varten.

Äänestä

Ihan turha tehdä alle 50 euron korotuksesta. Emme noteeraa.

Äänestä

Miksi Kela noteeraa vasta maaliskuussa sun vuokrankorotuksen?Outoa.

Äänestä

Onko joku saanut takautuvasti vuoden alusta? Siis tällaisissa tapauksissa kun tarkastus on milloin kenelläkin. Minulla huhtikuun alusta alkaen. Johtuuko siitä kun muutin tähän asuntoon 1.4.aikoinaan.
Ystävälläni tarkastus on helmikuun alusta.
Minulla siis noteeraapi vasta huhtikuun alusta. Näin on ollut joka vuosi.

Ja vielä. Onko kenelläkään se vuositarkastus vuoden alussa?
Kela ei mitään vastausta anna

Äänestä
  • Vuositarkistuksen päivämäärä riippuu ihan siitä, koska sitä tukea on itse ensimmäistä kertaa (nykyiseen) asuntoon hakenut. Tarkistuksessa huomioidaan uusi vuokra ja jos se vaikuttaa tukeen korottavasti, ei saa mitään takautuvia tukia.

    Äänestä

Eli 1.12. asuntoon muuttanut joutuu kärsimään tästä systeemistä 11 kuukautta???

Äänestä
  • Kyllä,jos vuokra ei nouse vähintään 50euroa/kk. Tosin minulla on toimeentulotuessa otettu se huomioon. Vuokrani nousi siis 26 euroa/kk jonka sossu otti huomioon siihen asti kunnes asumistukeni tarkistettiin (elokuussa).
    Voithan toki kysyä vuokranantajalta olisiko mahdollista jatkossa tehdä vuokrankorotus joulukuun alusta lähtien,jos on asuntoon joulukuussa muuttanut.
    Edellisessä asunnossa muuttopäiväni oli 1.8 ja silloin myös astui voimaan mahdollinen indeksikorotus.

    Äänestä

  • Sama juttu meillä.
    Asumistuen vuositarkistus aina 1.1 alkaen ja vuokran korotus aina 1.3 alkaen.
    Monilla samakaltainen tilanne.
    Ainahan kaikessa hakuasioissa on rajat ja säännöt ja pakko tietysti olla kun koskee monia ihmisiä. Aina jotkut ovat paremmissa asemissa kuin toiset mutta itse ainakin olen kiitollinen kaikesta vähäisestäkin avusta ja tuesta mitä saan. Ilman niitä olisi tosi vaikea pärjäta mitenkään.
    Kiitos yhteiskunnalle siitä, yritän vielä tulla tuottavaksi ja osaltani auttaa muita avuntarvitsijoita aikanaan.
    Muutamaan vuoteen se ei vielä ole mahdollista mutta kunhan lapset omillaan niin sitten jos vain terveyttä piisaa.
    Yrittäkää ihmiset nähdä asiat positiivisessa valossa ja miettikää mikä tilanne olisi jos ette saisi edes vähääkään!

    Äänestä

Sopikaa vuokranantajan kanssa että korottaa sopivassa kuukaudessa vuokraa hieman enemmän kuin olisi tarvis esim. 51 euroa ja laskee seraavana kuukautena vuokraa 30 euroa.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä se vuokranantaja enää tiputtais sitä vuokraa, jos kerran 51€ korotuskin menee läpi?

    Äänestä

täällä vuokra nousi 1.1. alkaen, as.tuen tarkistus 1.2. alkaen, ei siis maaliskuussa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhä ja kipeä kirjoitti:

Vuokra nousee 47 euroa/kk tammikuun alusta alkaen.

Kela huomioi korotuksen asumistuessa vasta maaliskuun alusta alkaen.

Kenen päättäjän järjellä on tämä systeemi tehty?

2 kk (kaksi kuukautta) elettävä sekin on.


Miksi asumistuen vuositarkastusta tehdä 1.1. alkaen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu