Syksy taas saa ja kaksinkertaisten vanhanaikaisten ikkunoiden väliin pakkaa tiivistymään kosteutta vaikka ulkopokan väliin olen tiivisteisiin jättänyt muutaman sentin ilmarakoa. Lapsuudesta maalta muistelin että ikkunalasien välissä pidettiin esim tulitikkulaatikkoa joka imi kosteutta ettei tiivistynyt laseihin. Onko mitään modernimpaa vastaavaa kosteuden imijää jonka voisi laittaa pokien väliin?
kosteus ikkunassa
tumpula
53320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaksilasisen ikkunan ongelmana on tuo huurtuminen, ikävä kyllä.
Sanoit, että olet ulkopokan tiivisteisiin jättänyt muutaman sentin ilmarakoa?
Oikeasti ulkopokaa ei tiivistetä lainkaan, vaan esimerkiksi MS-ikkunassa ulkopoka on jokapuolelta irti karmista noin 2mm.
Ihan niinkuin MSK- ja MSE -ikkunoissakin.
Ilmeisesti sinulla on sisään-ulos aukeavat "vanhan ajan ikkunat"?
Ota ja laita, (tai laitata) sisäpokaan kaksinkertainen lämpölasielementti. Se auttaa aika paljon ongelmassasi, eikä ole niin järjettömän kallis puuha, mitä ikkunoitten uusiminen kokonaan on.
Olen muutamiin taloihin näin tehnyt ja tyytyväisiä ovat olleet.
Voin tehdä sinullekin tarjouksen, mikäli kiinnostaa.
Saat sen homman toki tehtyä itsekin, jos hiukankaan on välineitä. Tai tutulla on.
kokeiles ihan ensimmäiseksi tiivistää se sisäpoka kunnolla (silikoni- tai epdm- p-mallin tiiviste): se pitää saada höyrytiiviiksi, ja lasin ja puun välistäkään ei saisi vuotaa.
sitten tiivistys ulkopuotteelle: kyllä siinä pitää pystysivut tiivistää kun se ilma ei muuten kierrä oikealla tavalla.
edellisen vastaajan ehdottama elementin vaihto ei auta mitään jos tiivistys on pielessä: sisäpuite ei saa vuotaa, ulkopuitteen pitää hengittää ala- ja yläreunasta. ja muutenkin sillä tekohengityksellä mennään vaan muutama vuosi eli parempi ensin tiivistää ja sit vaihtaa kokonaan uusiin.
katso www.ikkuna-asiantuntija.net, niillä on hyvä seloste tiivistysremontista.
mutta toimivaa. Laita ikkunoiden väliin jäkälää(pallojäkälä on hyvän näköistä). Jäkälä imee ylimääräisen kosteuden itseensä.
Mihin se sitten menee kun jäkälä on täysi. Varmaan parissa päivässä jäkälä on täyttynyt kostudesta. Mites ne jäljellellä olevat kymmenet tuhannet päivät?
Ulkoikkuna sisäpuolelle tiivistyy kosteutta. Tämä johtuu siitä kun sisätiivisteet ovat liian ohkaisia tai kuoleentuneet. Ulkoikkuna tiivistetään aina. Jätä tiivisteiden joka kulmaan n 2 cm rako.
Sissäikkuna sisäpintaan tiivistyy kosteus. Tämä johtuu kun huoneen kosteusprosentti on liian korkea, ulkoikkunat on tiivistämättä, ilmanvaihto ei toimi, kukkia ikkunapenkillä jne.
Katso lisää ikkuna-asiantuntija sivuilta siellä on myös tiivistysohjeet. Katsoin ohjeet, toimi.