Koulupäivä
Aamuisin saavuin kouluun samaa tietä kuin koulumme keittiön pääemäntä. Tämä vanttera nainen vaappui valtavissa huopikkaissaan yleensä edelläni ja minä seurasin äänettömänä perässä. Joskus kun oikein satoi lunta, ja emäntä ei tiennyt minusta mitään, kuulin hänen kiroilevan yksikseen ja lopuksi aina niistävän nenänsä käteensä siten, että valtaisat melkein jalkarättejä muistuttavat räkäklimpit lensivät kaaressa ojan pientareelle ja jäätyivät siihen koviksi, levymäisiksi panssareiksi. Jollakin tapaa tämänkaltainen luonteva käytös sopi mielestäni naiselle jonka käsivarret muistuttivat joulukinkkuja ja joka ohitti auktoriteettina itsensä rehtorinkin. Ei rehtorikaan mikään kovin köpöinen mies ollut, vaan entinen nyrkkeilijä joka hanakasti sovelsi taitojaan meidän kurittomien koululaisten paimentamisessa. Pahinta mitä oppilaalle saattoi tapahtua, oli joutuminen rehtorin juttusille. Kuolemantuomioon verrattavissa oli taas pääemännän pakeille joutuminen. Koulun kovimmatkin hurjapäät jotka ilkkuen ja prähättäen esiintyivät rehtorillemme, olivat pelkkiä pikkupoikia pääemännän käsittelyn jälkeen. Kukaan ei ollut milloinkaan puhunut siitä, mitä niiissä sessioissa oikein tapahtui. Villejä huhuja terävistä veitsistä ja valtaisista rinnoista kuultiin yleisesti, mutta kukaan joka oli sen joutunut kokemaan, ei siitä puhunut toisille.
Tänä aamuna tietokoneluokkaan päästyäni tiesin että ruokana tarjoiltaisiin possun lihaa. Ehkä hernekeittoa jonka seassa uiskentelisi karvaisia sianlihan paloja ja jälkiruuaksi herkullista pannukakkua. Olin aamulla aikaisin, jalkojani kohti tietokoneluokkaa raahaten, kuullut sikojen huutoa ulkoa karsinasta. Oppilaiden aiheuttaman yleisen metelin keskellä se kuului jostakin syystä selvästi korviini, sen pakokauhuinen ja kuoleman lähellään vaistoava kiljunta. En voinut vastustaa kiusausta vaan minun oli nähtävä mikä elikoita oikein huudatti. Hiippailin ulos rakennuksesta kohti karsinoita ja siellä joku emännistä piteli potsia lieasta kiinni. Potsi huusi hirveästi ja säntäili jokapuolelle kunnes köysi sen aina pysäytti ja emäntä kirosi karkeasti tupakka suussaan. Keittiön ikkunasta heijastui pääkeittäjättären vanttera, tuomitseva hahmo. Hän kurottautui juuri keittiökaapiston ylähyllylle josta otti esille vanhan Ukko-Mauserin. Tiesin aseen tyypin koska joku puhuttelun kokenut oli siihen joutunut tutustumaan henkevän keskustelun aikana, ja tämäkin tieto oli ainoastaan lipsahtanut varomattoman kertojan huulilta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.