Onko kellään kokemuksia retkestä Goasta Hampiin.
Goa / Hampi
Goa
71241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen siellä joskus viikon viettänyt. Tosin retkeilin sinne aivan omin avuin bussilla Panjimista. Yöpyminen siellä oli halpaa. Tosin tasokaan ei päätä huimannut, mutta minulle riitti.
Onhan siellä näkemistä jos jaksaa kävellä ympäristössä tutkimassa vanhoja raunioita. Paikalla kun on ollut tosi iso kaupunki ennen muinoin.
Makunsa kullakin, mutta mielestäni näkemisen arvoinen paikka.
Kauanko bussimatka kesti?
Kyseessä olis nyt vain kolmen päivän reissu eli siitäkin kuluis melkein kokonainen vuorokausi pelkkään junamatkaan. Mutta siis suosittelet anyway vaikka kysessä lyhyt visiitti?
Bussimatkaan tuhrautui ehkä 12 tuntia tai enemmän, siis yhteen suuntaan. En aivan noin pikaisesti siellä kyllä kävisi.
Mutta jos on arkeologiafriikki, ja haluaa todellakin nähdä Vijayanagar-valtakunnan pääkaupungin rauniot, eikä aikaa ole enemmän...
Tässä muuten linkki josta näette vähän kuvia raunioista.
http://www.karnataka.com/tourism/hampi/
Jos aikataulu antaa myöten, olkaa pitempään. Busseilla ja junilla voi aivan hyvin liikkua omin neuvoin. Luultavasti tulee halvemmaksikin kun matkatoimisto ei ota omiaan päältä pois. Jos olette mukavuuden haluisia, niin ainakin silloin kun kävin Hampissa, majoitus oli melkoisen alkeellista. Kyykkyhuussit ja pesut ämpärillä ja kauhalla. Tosin aikaa tuosta on jo melkein kymmenen vuotta.
Hospetin kaupungissa n. 30 km. Hampista löytyy tasokkaampaa majoitusta. Autoriksalla tai taksilla matka Hospet-Hampi hoituu nopeasti ja hintakaan ei päätä huimaa.
Tuossa linkissä ylinnnä on muuten kuva Hampin kylästä koko komeudessaan. Tuollaisia mörskiä ovat hotellitkin. Suuri temppeli jonka torni tuossa näkyy on Hampin pääkadun päässä.
http://www.agnescv.free-online.co.uk/india/html/hampi.html
No niin tuossa se linkki sitten on. Sori.
Kiitoksia tiedoista. Olemme vain 2 viikkoa Goassa joten saa nähdä menemmekö Hampiin.
minä olin toissa talvena hampissa n4 yötä.yöpyminen melko halvassa luukussa maksoi 70 - 80 rupiaa,mutta näkyi siellä siistimpiäkin paikkoja.aika kului siellä tosi mukavasti vanhoja raunioita kierrellessä.menin ensin bussilla hubliin jossa olin yön hotellissa,sillä en mielelläni istu pitkiä bussimatkoja kerrallaan.ruuan laatu huononee jonkin verran goan ulkopuolella joten kannattaa varutua ripuliin.