Että jaksavat

Katsoin tätä sivustoa kaksi vuotta sitten kun suunnittelin matkaa Fuengirolaan. Paluuni jälkeen ei ole ollut tarvetta. Kun nyt olisi uusi suunnitelma, niin tulin käymään. Vaan kas kummaa: puheenaiheet eivät ole kummenneet. Suomalainen koulu näkyy olevan päällimmäisenä keskustelunaiheena. Eikö sillä saada mitään muuta aikaiseksi?
39942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

On taalla Fuengirolassa muutakin kun taa Suomi-koulu ja sen entisen madan hallinon aikaansaama sekaannus.Ei naita viesteja tarvitse katsoa.

Äänestä

No joo, pienet on ympyrät sullakin lomalla.

Äänestä

En sanonut että minua Suomalainen koulu liikuttaa tippaakaan - mitä nyt veronmaksajana kuuluukin - mutta muilla se näkyy herättävän pysyviä intohimoja. Miten mahtanee Pisatutkimuksissa pärjätä?

Äänestä
  • En tiedä pisatutkimuksista, mutta sen mitä tiedän, niin ainakin minun tuttavieni lapset ovat pärjänneet paremmin kuin Suomessa.

    Oppilaiden ja opettajienkin vaihtuvuus on valtavaa, koska yksikään oppilas ei ainakaan enää saisi asua Espanjassa ja opettajistakin osa on vuorotteluvapaalla määräaikaisessa työssä.

    Eiköhän tilanne ala pikku hiljaa rauhoittumaan, kun hallitus on mennyt uusiksi ja inhottu rehtori on saanut lemput, eikä jatkossa koulussa ole Suomen sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä, vaan tilapäisiä oppilaita, kuten luvassa seisoo.

    Äänestä

  • Fuge kirjoitti:

    En tiedä pisatutkimuksista, mutta sen mitä tiedän, niin ainakin minun tuttavieni lapset ovat pärjänneet paremmin kuin Suomessa.

    Oppilaiden ja opettajienkin vaihtuvuus on valtavaa, koska yksikään oppilas ei ainakaan enää saisi asua Espanjassa ja opettajistakin osa on vuorotteluvapaalla määräaikaisessa työssä.

    Eiköhän tilanne ala pikku hiljaa rauhoittumaan, kun hallitus on mennyt uusiksi ja inhottu rehtori on saanut lemput, eikä jatkossa koulussa ole Suomen sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä, vaan tilapäisiä oppilaita, kuten luvassa seisoo.

    Oikein hyvä että kehitys on myönteinen.

    Ostimme eilen vaimon kanssa lennot välille 14.4. - 28.4-14. Nyt pitää katsella sopiva majapaikka Los Bolicesin tai Fuengirolan alueelta. Vaatimuksena on 1 - 2 h keittiö/keittonurkkaus sekä toivomuksena mahdollisuus seurata auringonnousua merestä. Luksusta emme tarvitse mutta kuitenkin hieman vakaampi kämppä kuin Turhapuron Uunon matkatoimiston Halpamatkat tarjoama puolijoukkueteltta.

    Vihjeitä otetaan vastaan

    Äänestä

Joku laittoi vihjeen asunnon vuokrauksesta. Ehdin lukea sen ennen poistoa ja otin yhteyttä. Kiitos siitä!

Äänestä

Näin kuvailee Fuengirola.fi-lehden päätoimittaja Antti Pekkarinen kokouskäyttäytymistä koulun kannatusyhdistyksen kokouksissa.

Jos joku hänen kommenttinsa nielee, niin lyhytmuistinen on. Koko valtakirjatehtailu on aikanaan Sakari Pekkarisen (Antin isä), kannatusyhdistyksen entisen puheenjohtajan, aikaansaamaa. Hän värväsi jopa Aurinkorannikon Kokoomuksen (jonka entinen puheenjohtaja hän myös on), mukaan tähän. Kokoomuksesta lähetettiin jäsenille sähköposti, jossa pyydettiin valtakirjaa koulun kokoukseen. Kokoomuksen retkillä värvättiin kannatusyhdistykseen uusia jäseniä, jotka joko antaisivat Pekkarisille valtakirjoja tai äänestäisivät heille suotuisasti.

Antti Pekkarinen on nyt potkittu ulos kannatusyhdistyksestä, koska hän oli jättänyt jäsenmaksun maksamatta. Oliko häneltä unohtunut maksu vai oliko isä maksanut sen taannoin - vai oliko sitä koskaan maksettu? Pappa betalar toimii monella tavoin. Huolimatta siitä, että Antti on kokouksessa paikalla oman tulkintansa mukaan toimittajana, hän on joka kokouksessa käyttänyt äänioikeutta. Tässä viimeisessä kokouksessa hän äänesti VALTAKIRJALLA. Uuden jäsenhakemuksen hän on jo jättänyt. Miksi? Miksi mies, jolla ei lapsia edes ole, haluaa niin palavasti äänestää koulun kokouksissa?

Lehdessään hän sujuvasti laskee muitten valtakirjojen määrää, mutta vaikenee siitä, että koulun rakentaminen on viimeisten kolmen vuoden aikana maksanut kolme miljoonaa euroa. Siinä miehelle mietittävää.

Äänestä
  • No, sinä et ainakaan pääse Centron saunaan

    Äänestä

  • Pekkariset pekkaroivat ovat he missa tahansa. Ne vaan saa tehda mita halusvat.

    Äänestä

Sääli tuon koulun kanssa. Kansainvälinen suomalainen koulu Aurinkorannkolla on erinomaien asia. Mutta suomalaisten huonot ominaisuudet (eripuraisuus. kateus jne.) vesittävät koko projektin.

Äänestä

Antti Pekkarinen valehtelee kirjoituksessaan Fuengirola.fi-lehdessä. Hallitus ehdotti antavansa koulun asiapaperit ja tilinpäätöksen poliisille siksi, ettei koululla ole varaa antaa niitä erityistilintarkastajalle. Hilkka Asteljoki ehdotti, että entinen hallitus voisi toki maksaa erityistilintarkastuksen, joka ei saanut entisessä hallituksessa kannatusta. Asteljoki perusteli aivan selvästi, että tilipaperit annettaisiin poliisille siksi, että poliisi tekee selvityksen ilmaiseksi. Kun entinen hallitus ja sen kannattajat kuulivat sanan poliisi, alkoi liikehdintä ja huutelu. Jos tilipaperit ovat kunnossa, kuten entinen hallitus niin kovasti väittää, niin ei luulisi olevan mitään pelättävää, vaikka tilipapereita selvittelisi kuka tahansa. Kun entisen hallituksen jäsen kyseli, mikä on rikos, Asteljoki vastasi asianmukaisesti, että annetaan poliisin tutkia, siksi selvitys ja that´s it, sanoi Asteljoki.

Äänestä
  • ja paikallinen poliisiko ne tutkisi ? Kumman maan tuomiovaltaan asia kuuluu, jos aiheesta lain vastaista löytyy ? Kumman maan lakia on rikottu ?
    Jos "Toimittajan totuus " vastaisi.

    Äänestä

  • Hyvin toimittu!

    Äänestä

Koulun varat ovat peräisin suomalaisilta veronmaksajilta. Eiköhän tämä vastaa tyhmimpiinkin kyselyihin.

Juuri tuohon aiemmat hallitukset panostivat toimintansa - ei-kenenkään maalla olemiseen.

Äänestä
  • Jaaha, ja että silleen.... "ei-kenenkään maa" :lle.
    Aika Urpoja on hallituksen väki, kun menevät ja itsensä häpäisevät kokouksessa meuhkaamalla poliisilla. Ei rikosta - ei tarvitse tutkia. Jos olisi rikos - ei ne julkisesti kokouksessa siitä meteliä pidä, asia menisi heti eteenpäin. Ainut taho, joka voi asiaan puuttua rajatuin keinoin, on rahoittaja / rahoittajat. Heilläkin vaikuttamismahdollisuudet on sanktioiden osalta rajata tarkemmin rahoitettavaa kohdetta, rajoittaa ja pienentää rahoitusta sekä väärinkäytöksien (lue: sopimuksen vastainen varojen käyttö) osalta takaisin perintä koululta. Pääasiallisesti kärsijät ovat nyky- ja tulevat oppilaat ja koulu. Takaisinperintä tai jopa vahingonkorvaus (lue: jos sen vahingon pystyy osoittamaan ) on mahdollista entisten hallituksen päättäjien osalta, jos vastuuvapautta ei ole annettu. Takaisinperintään on oikeutettu rahoittaja, ja vahingonkorvukseen kannatusyhdistys.

    Äänestä

  • Suomen rikoslaki sitoo kaikkia suomen kansalaisia kaikkialla maailmassa Voidaan tutkia ja tuomita taalla tai Suomessa.

    Äänestä

  • Mutta jos asut pysyvästi aurinkorannikolla niin minkä takia Suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksaa lapsesi koulutus ulkomailla kun et itse maksa veroja suomeen?

    Äänestä

Mieti asiaa uudelleen "ei-kenenkään maa". esim. jos ajat ylinopeutta täällä moottoritiellä suomesta ostetulla autolla ja suomessa ansaitulla rahalla, sakottaako suomalainen poliisi ylinopeudesta (esim. kamerakuvan perusteella ) ja maksetaanko sakko suomeen. Haloo "ei-kenenkään maa" jos on rikosta ja rikos tehdään missä hyvänsä, eikö se ole sen maan lainsäädännön alla, missä teko on tehty ?

Äänestä
  • Nää pallotelu miehet ehti häipyy Espanjasta. Rikos tapahtu täälla. Heidät valitettavasti tuomittiin Suomessa.

    Äänestä

  • revari kirjoitti:

    Nää pallotelu miehet ehti häipyy Espanjasta. Rikos tapahtu täälla. Heidät valitettavasti tuomittiin Suomessa.

    Ei ikinä selviä mitään, jos Espanjan poliisi tutkii. Tuskin Suomen poliisia saa tutkimaan Espanjassa tapahtunutta "rikosta".
    Kaikki siis täyttä sekamelskaa. Unohtakaa koko juttu ja ryhtykää tukemaan koulun uutta tulemista. Tämä case ei siis poliisilla parane. Tajuatte se itsekin, jos vähänkin ajattelette. Syyttäjmättäjättämispäätökset on jo sorvattu valmiiksi molempien maiden syyttäjänvirastossa. Ja sitä ennen Espanjan poliisilla on valmis sapluuna, "ei rikosta". Näin on hyvä ja kaikkien etu.
    Heittäkää häiriköt ulos koulun hallinnosta. Ei tämä viranomaistoiminnalla parane.

    Äänestä

  • Suomen poliisi sakottaa, jos olet jo ehtunyt Suomeen. Jopa sakkorahat jäävät Suomeen. Näin EU toimii.

    Äänestä

  • taxitaxi kirjoitti:

    Suomen poliisi sakottaa, jos olet jo ehtunyt Suomeen. Jopa sakkorahat jäävät Suomeen. Näin EU toimii.

    Ym. vastaus tarkoitettu "ei niin selvä asia" nimimerkille. Näin se vaan menee. Jos jäät kiinni ylinopeudesta Espanjassa ja paikalliset "kissalan pojat" ottavat sinut käsittelyyn, olet luonnollisesti Espanjan lain alla ja seuraamus tulee sen mukaan.

    Äänestä

  • taxitaxi kirjoitti:

    Ei ikinä selviä mitään, jos Espanjan poliisi tutkii. Tuskin Suomen poliisia saa tutkimaan Espanjassa tapahtunutta "rikosta".
    Kaikki siis täyttä sekamelskaa. Unohtakaa koko juttu ja ryhtykää tukemaan koulun uutta tulemista. Tämä case ei siis poliisilla parane. Tajuatte se itsekin, jos vähänkin ajattelette. Syyttäjmättäjättämispäätökset on jo sorvattu valmiiksi molempien maiden syyttäjänvirastossa. Ja sitä ennen Espanjan poliisilla on valmis sapluuna, "ei rikosta". Näin on hyvä ja kaikkien etu.
    Heittäkää häiriköt ulos koulun hallinnosta. Ei tämä viranomaistoiminnalla parane.

    Pani ne kapalalautaan prisessan, aki kujalan ja muut tekijat. Verottaja tulee mukaan Suomesta.

    Äänestä

  • Kuujal kirjoitti:

    Pani ne kapalalautaan prisessan, aki kujalan ja muut tekijat. Verottaja tulee mukaan Suomesta.

    Mihinkä tässä suomen verottajaa tarvitaan ??

    Äänestä

  • älyhoiäläjätävielä kirjoitti:

    Mihinkä tässä suomen verottajaa tarvitaan ??

    Pysyvasti Suomessa asuvien saatujen pakkioiden esim Janne Laukkasen ym.veroilmitusten tarkistukseen. Sama koskee kaikkia koulusta palkkioden verokohtelua.

    Äänestä

  • revari kirjoitti:

    Pysyvasti Suomessa asuvien saatujen pakkioiden esim Janne Laukkasen ym.veroilmitusten tarkistukseen. Sama koskee kaikkia koulusta palkkioden verokohtelua.

    verovuosi 2013 vielä kesken ;-) ei Laakkosen ole vielä tarvinnut mitään verottajalle tiedottaa, ja vuonna 2012 Hän ei ollut kuvioissa mukana.

    Äänestä

  • Hyppyrimies kirjoitti:

    verovuosi 2013 vielä kesken ;-) ei Laakkosen ole vielä tarvinnut mitään verottajalle tiedottaa, ja vuonna 2012 Hän ei ollut kuvioissa mukana.

    Olet sisapiirista. Hirvosen porukka tulee halisit tai et.

    Äänestä

Mihin luokkaan avaaja sijoittaa itsensä kun oikein erikseen kokee tarpeelliseksi tehdä aloituksen asiasta, joka milenrauhaansa häiritsee ja josta kokee trapeelliseksi peovosoitua?

Miksi haluat heittää lisää vettä myllyyn?

Toisaalta herää kysymys onko tämä palsta Espanjassa oleilevien luusereiden ja moniongelmaisten purkautumispaikka, sillä kaikki kuonaketjut vetävät väkeä kuin magneetti.

Ilmeisesti fiksummat Espanjassa oleilevat eivät juurikaan palstalla piipahda?

Samaan aikaan neutraalimmat asia- jainfoketjut ammottavat tyhjyyttäân asiallisista keskustelijoista.

Tämä näin Espanjaa koskevista asioista kiinnostuneen palstalle osuneen näkökulmasta havaittuna.

Äänestä
  • Tämä koulu asia on meille Espanjassa asuville tärkeä. Me haluamme että se säilyy ja kehittyy. Tämä on ainoa palsta josta voi saada tietoa koulun asioista. Jos tarvitsen tietoa luen sen lehdistä. Nämä neutraalit infoketjut eivät kerro koulun vaikeuksista mitään. Niitä sensuroidaan.

    Äänestä

  • r helge kirjoitti:

    Tämä koulu asia on meille Espanjassa asuville tärkeä. Me haluamme että se säilyy ja kehittyy. Tämä on ainoa palsta josta voi saada tietoa koulun asioista. Jos tarvitsen tietoa luen sen lehdistä. Nämä neutraalit infoketjut eivät kerro koulun vaikeuksista mitään. Niitä sensuroidaan.

    Tuosta koulauasiasta olen nähnyt melko monia avauksia, mutta koska se ei itseäni koske, niin on jäänyt suppealle lukemiselle. On ollut vaikea muodostaa mielikuvaa hurjan loanheiton ja ilkeyksien vuoksi ja hahmottaa missä todellisuus kulkee.

    Mikäli siellä on vakavia ongelmia ja mielivaltaisuuksia, niin toivon niihin löytyvän ratkaisun ja oikeat ammattitaitoiset ja ihmisellisesti kypsän-tasapainoiset henkilöt asioita vetämään.

    Otin lähinnä kantaa siihen miten tämä palsta on poikkeuksellisen riitaisa ja huomattavan ikävä ilmapiiriltään. Erityisen outoa. Riitaisuus, henkilöihin käymistä (asioiden sijaan), asiattomuudet, provosointi ja suunpieksentä ovat aivan liiaksi vallalla. Surullista ihmisten pikkusieluista ja sivistymätöntä mentaliteettiä.

    Ohessa kaikille hieman ajattelemisen aihetta. Elämä menee ohitse paljon nopeammin kuin arvaisikaan ja yhtäkään päivää ei saa takaisin, eli kannattaisi kaikkien pohtia hieman elämän tärkeimpiä arvoja ja energiansa kohdistamista.

    - http://www.fiktiivisiakeskusteluja.com/2012/08/valittajien-kuunteleminen-on-vahingoksi.html

    - http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101714584465_tr.shtml

    Ps. Ilmeisesti nämä foorumit ovat kroonisesti ongelmaisten purkautumispaikkoja ja fiksummat siirtyvät siksi pois ja käyttävät aikansa tuottavammin ja rakentavammin.

    Äänestä

  • _??????_???????? _ kirjoitti:

    Tämä edellinen on selvä provo. Ei kannata välittää. Jäljet johtaa vanhaan johtokuntaan.

    Äänestä

  • Dööbel von kirjoitti:

    Tämä edellinen on selvä provo. Ei kannata välittää. Jäljet johtaa vanhaan johtokuntaan.

    Mitä provo tarkoittaa? Onko se joku ammattitoimittaja vai mikä se on?

    Äänestä

  • provo ? kirjoitti:

    Mitä provo tarkoittaa? Onko se joku ammattitoimittaja vai mikä se on?

    Tietaako kukaan onko se koulu juttu jo kasistelty ministeriossa. Mitaan ei ole kuulunu niin kai sitten on yleisesti vaan luultu ja haukuttu vaaraa puuta. Luulen että edes lehdisto ja päätoimittaja seuraa.

    Äänestä

  • Hyvin olet kuitenkin "palstalle osuneena" keskusteluketjut lukenut. Hehheh!

    Äänestä

  • esko antti kirjoitti:

    Tietaako kukaan onko se koulu juttu jo kasistelty ministeriossa. Mitaan ei ole kuulunu niin kai sitten on yleisesti vaan luultu ja haukuttu vaaraa puuta. Luulen että edes lehdisto ja päätoimittaja seuraa.

    Kaksi toiminta vuotta on käsitelty ja jatkoa seuraa. Väärää puuta ei ole haukuttu. Raportti löytyy netistä julkisena.

    Äänestä

  • osu ja uppos kirjoitti:

    Hyvin olet kuitenkin "palstalle osuneena" keskusteluketjut lukenut. Hehheh!

    Ja nykyhallitus ja sen puheenjohtaja ovatkin vasta jotain. Potkaisevat vuosi sitten keväällä valitun rehtorin ja nostavat uudeksi entisen opin ja vararenkaan, joka ei edes hakenut tointa, kun ei ole taitoja eikä riittäviä tietoja. Nyt vasta ollaan salaisia asiasta kuin asiasta. Ojasta mentiin allikkoon Hilkan johdolla.

    Äänestä

  • Hilkka rules kirjoitti:

    Jaksetaan, jaksetaan. Vääryydet sen kun lisääntyvät uuden pj:n ja rehtorin myötä.

    Äänestä

  • Energiaa paljon kirjoitti:

    Jaksetaan, jaksetaan. Vääryydet sen kun lisääntyvät uuden pj:n ja rehtorin myötä.

    Missä Karppinen luuraa!

    Äänestä

  • Hurraa Himalaja kirjoitti:

    Missä Karppinen luuraa!

    Koulun kansliassa! Perästä kuuluu, odotas rauhass.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Koulu, koulu ja taas kirjoitti:

Katsoin tätä sivustoa kaksi vuotta sitten kun suunnittelin matkaa Fuengirolaan. Paluuni jälkeen ei ole ollut tarvetta. Kun nyt olisi uusi suunnitelma, niin tulin käymään. Vaan kas kummaa: puheenaiheet eivät ole kummenneet. Suomalainen koulu näkyy olevan päällimmäisenä keskustelunaiheena. Eikö sillä saada mitään muuta aikaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu