Juttu.

heyendall

Vein naisen kotiini baarireissun jälkeen. Se oli löytynyt jokseenkin vahingossa, kun olin vain ottamassa pelin jälkeen olutta. Nainen oli ollut katsomassa peliäni ja kiinnittänyt minuun baarissa huomionsa. Hän kuulemma seurasi salibandyä, koska lajia pystyi seuraamaan sisällä ja liput olivat lätkää halvempia, mutta kentällä tapahtui. Tarjosin hänelle juotavaa ja istuimme olohuoneessa keskustelemassa niitä ja näitä. Kyselin häneltä vaikka mitä, mutta perimmäinen tarkoitus oli vaan ihailla häntä silmilläni. Hänellä oli pitkä ruskea mekko, jossa oli nyöritys takana. Jotkin röyhelöt oli hihoissa olkapäiden alapuolella. Rinnat näkyivät ylväinä käsien välissä ja pitkät kiharat hiukset viuhtoivat sivulle ja toiselle, kun hän käänteli päätään. Olin jo sisälle tullessa tuntenut farkkujen jalkovälissä painetta, kun hän riisui korkokenkiään eteiseen ja pyllyisti minuunpäin. Peppu vaikutti tiukalta. Menin istumaan hänen viereen ja laitoin musiikkia soimaan. Otin vierestäni vaasista yhden viinirypäleen ja tarjosin sormillani sitä hänelle suoraan suuhun. Hän hymyili ja suipisti suunsa. Laitoin rypäleen huulien väliin, mutta en päästänyt irti. Hän puraisikin äkisti sitä ja kun säikähdin sitä, imaisi hän loputkin ja nauroi. Otin toisen ja laitoin omien hampaiden väliin ja kurkotin kohti naista. Hän tuli vastaan ja imaisi rypäleen. Otin samalla häntä olkapäistä kiinni ja suutelin suulle. Se suudelma jatkui ja jatkui aina niin pitkään, että minulta lähti housut ja farkkupaita pois. Vain hänen mekon riisumisen aikana peimme tauon. Pian minulla oli vain bokserit ja hänellä pienet punaiset alusvaatteet. Hyväilimme toisiamme ja aukaisin hänen rintaliiviensä hakasen. Asetin naisen makuulle ja poistin liivit takavasemmalle. Alta paljastuivat täydelliset rinnat ja suurimmat nännit jotka olin ikinä nähnyt. Otin vaemman rinnan suuhun ja imaisin nänniä, se kovettui. Nainen voihkaisi tuskin ääneen, mutta näin jo ilmeestä, että hän oli vahvasti mukana. Hieroin oikeaa rintaa kämmenellä ja kielella toisen rinnan nänniä, haroin toisen nännin sormieni väliin ja sekin topakoitui. Siirsin kättäni vatsan seudulle ja siitä pikkuhousuille. Kiusoittelin laitanko käden housuihn vaiko en. Kuitenkin jatkoin housujen päälle. Valutin kättä yhä alemmaksi, mutta kriittisen kohdan ylitin vain hipoen ja jatkoin reittä pitkin polvitaipeeseen asti. Palasin takaisin reiteen ja päästyäni pouleenväliin, nostin polven ylöspäin. Taivutin jalkaa hieman ulospäin ja jatkoin kohti haaroväliä. Taas kriittisesssä kohdassa annoin vaan sormien lipua nivusia pitkin ylös. Nainen kiemurteli jo tuskissaan ja voihki. Suutelin vuoronperään rintoja ja sivelin alamahaa, kiusoittelin kädelläni lähempää ja lähempää vaginaa. Kunnes viimein laskin koko käteni naisen alapäähän aina takapuoleen asti ja annoin koko kämmenen alueelta käden nousta ylös napaan. Huomasin alushousujen kastuneen ja työnsin käden alushousuihin.

39

5744

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heyendall

      Ilokseni huomasin naisen olevan posliini. Annoin käteni taas valua ihan peräaukolle asti ja nostin hitaasti kättäni ylöspäin. Annoin keskisormen mennä vakoa pitkin, ja se menikin liukkaaseen rakoon. Nainen voihki jo äänekkäästi ja rimpuili, kuin olisi halunnut nousta siitä ylös. Katsoin häntä kasvoihin ja hänellä oli alahuuli hampaiden välissä ja silmät kiinni. Kun löysin klitoriksen rupesin pyörittämän sitä keskisormellani. Nimetön ja etusormi hyväilivät hänen häpyhuuliaan. Naisen voihkeeseen tuli sama tahti kuin minun käden liikkeeseen ja se kiihtyi. Viimein hänen suljetut silmänsä lävähtivät auki ja suu aukesi kuin huutoon, mutta hetken hän vaan nytkyi käteni tahdissa. Viimein, kuin happea saaneena hän hihkaisi ja lysähti hieman. Otin käteni hänen housuistaan ja suutelin häntä suulle. Hän nousi lattialle polvilleen ja käski minut seisomaan. Hän veti minun bokserini nilkkoihin ja otti kaluni käteensä. Temmini oli jo täydessä iskussa, mutta hän siveli sitä juuresta toisella kädellä ja otti pään suuhunsa. Hän kiusoitteli kielellään terskan päätä ja imaisi välillä. Pian hän imaisi ja kalu upposi enemmän hänen suuhunsa. Hän hiveli palleja ja imi kalua yhä enemmän suuhunsa. Pian se kävi jo hänen kurkussaan, tunsin sen ja hän hieman yökkäilikin. Otin naista takaraivosta kiinni ja painoin hellästi häntä samalla kun hän työnsi päätään nivusiinipäin, hän yökkäili, mutta sinnikkäästi söin mulkkuani. Varoitin häntä tulevani kohta, mutta hän ei siitä välittänyt vaan tuli suoraan hänen kurkkuunsa. Hän tuntui tukehtuvan ja hetken olin jo huolissani, kunnes hän veti päänsä pois ja nuoli kielellään loputkin spermat temmin päästä. Nostin hänet lattialta seisoalleen ja halasin häntä. Ihanan täyteläiset rinnat pitivät meidät erilläään. Koppasin hänet syliin ja vein hänet makuuhuoneeseen. Laskin hänet sängylleni ja annoin hänen kaatua rennosti selälleen. Hänellä oli odottava ilme. Kumarruin antamaan hänen navallen suukon ja samalla otin hänen alushousunsa pois, hän nosti takapuoltaan ylöspäin. Sängylläni makasi alaston enkeli. En voinut heti menettää mielikuvaani vaan nautin hetken näkemästäni. Hän hymyili ja vinkkasi sormellaan. Kömmin hänen päälleen ja suutelin häntä. Laitoin hänen kätensä pään yläpuolelle ja hän tarrasi sänkyni tolpista nillä kiinni, Esetin mulkkuni hänen vakoonsa ja etsin terskalla luolan suun. Työsin lanteellani kalun varovasti sisään. Se oli liukas, mutta tuntui tiukalta. Aloin pikkuhiljalleen pumppaavan liikkeen ja joka tyyönnöllä raivasin syvemmälle uumeniin tietä. Siellä tuntui lämpimältä ja ihan kuin joka puolella olisi ollut jotain, joka imi kaluani sisään. Nousin polvilleni ja nostin naisen lanteita hiukan. Otin käsilläni hänen polviensa alta ja nostin sääret hartiille. Työnsi kalua sisään samalla kun möyhin hänen rintojaan ja nypin sormien välissä nännejä. Nainen huohotti ja voihki työtöjeni tahdissa. Jatkoin kunnes, naisella kuullosti olevan lähellä toinen orgasmi. Hidastin vauhtia ja kun hän avasi silmänsä, survaisin parrun ihan pohjaan ja hän näytti taas kun kalalta kuivalla maalla, silmät tyhjinä hän aukoi suutaan ja kohta pääsi huuto joka kuului varmaan naapuriin. Laskin naisen jalat takaisin alas ja suutelin hänen vatsaa. Pyörähdin seinää vasten istumaan ja laitoin jalkani yhteen. Nainen oivalsi ja rupesi kömpimään satulaan, mutta pyysin häntä kääntymään niin että hänen pyllynsä on minuunpäin. Hän asetti itse kyrpäni sisäänsä ja istui syliini. Kiersin oikean käteni hänen reisien väliin ja etsin vaon. vaivatta löysin klitoriksen, kun se oli niin kova. Pyörittelin klitorista ja hän ratsasti minulla. Yllätyin hänen vauhdistaan ja siihen alkoi heti tulla epäpuhtautta, hänen voihkinat olivat jo valitusta ja ininää. Kohta naisen liike lakkasi ja tunsin kun terskani rusentuisi naisen sisään. Taas hän ulvoi ja repi kynsillään reittäni. Hän vaan istui ja tärisi. Hieroin takaapäin hänen rintojaan ja ne tuntuivat räjähtävän. Nousin hiljalleen ja kuitenkin pysyin hänen sisällään.

      • heyendall

        Menimme koira-asentoon ja aloin työnnellä hiljallen häntä takaapäin. Hän puski vastaan ja ei tarvittu montaakaan hetkeä, kun alkoi tuntua että tulisin. Tuijotin pari sekuntia hänen ihania pakaroitaan ja niiden välissä olevaa rusinaa, kun tunsin laukeavani. Otin kalun hänen sisältään ja työnsin sen peppureijälle. Tulin hänen peppureijälleen ja työnsi hiukan sitä vasten. Hän työnsi takapuoltaan vastaan, mutta peppureikä ei antanut periksi. Lysähdin istuma-asentoon ja levitin hieman toista pakaraa ja samalla toisen käden etusormella pyörittelin peppureijän ympärystä, Valelin sormen spermalla ja työnsin sitä peppuun. Sain kohta sen työnnettyä kokonaan sisään. Otin lisää spermaa peppureijän ympäriltä ja työntelin sormea peppureikään. Nainen voihki ja pyysi minua naimaan häntä perseeseen. Nousin polvilleni ja asetin terskan reijälle. Nainen levitti pakaroitaan, ja hieman kaasua pääsi ilmaan, en välittänyt siitä vaan työnsin terskaa vasten reikää. Viimein reikä rupesi antamaan periksi ja terskan pää mullahti sisään. En vielä kärsinyt työntää enempää ja huomasin naisenkin nytkähtävän eteenpäin. Kohta nainen heilautti päätään ja pyysi työntämään varovasti. Työnsin hiukan ja vedin takaisin. työnsi ja vetäydyin. Annoin naisen työntää persettään taaksepäin ja pidin vaan vastaan. Viimein kaluni oli jo uponnut koko mitaltaan perseeseen. Otin naista vyötäisiltä kiinni ja tiisvistin tahtia. Muutaman työönön jälkeen laukesin ja työnsin kaluni ihan perille. Ruiskutin lastin syvyyksiin. Tärisin ja murahtelin. Otin kaluni hänen sisältään ja lysähdimme sänkyyn vierekkäin halaamaan. Makasimme varmaan puoli tuntia sanomatta mitään vain halaten ja silloin tällöin suudellen. Kävin pesulla hänen kanssaan ja hän nukkui isossa tpaidassani loppuyön vieressäni. Ja sitä en unohda koskaan...


    • Ei pep, olin kalas!

      Oh, oui!
      Voi sanoa et kyllä sä ainakin naisen lämmittelyyn olet teknisesti hyvin perehtynyt! Nieleskellen mäkin tarinaa luin ja "pienet hiiret" juoksi vähän siellä sun täällä.
      Ja ilmeisesti mun mieskin olis tykännyt tarinastasi. Siis jos olisi tienny syyn; mikä takia sai lämpimän voileivän ja kahvin kotiuduttuaan.
      Sekä selvästi kiihtyneen vaimon huomion itseensä, kun hän oli välipalan nauttinut. Meillä oli oikein hauskaa sillä aikaa, kun "kanaa viinissä" uunissa kypsyi!

      Munsta ainakin on ihan upeeta kun mies uhraa aikaa ja lämmitää kiusoitellen koko kehoa hyväillen, eikä hyökkää suoraan asiaan.

      Ja mun käsityksen mukaan; naiset jotka käyttää punaisia alusasuja ovat nautiskelijoita!
      Pukuhuoneessa kun vaihdamme vaatteita niin siellä näkee toiset naiset vähän intiimisti.
      Työkaverit tulee muuten tutuiksi puheista ja tarinoista, sekä joistakin tulee perhetuttaviakin.
      Mä teen huomioita ja päättelyitä, vain näkemäni ja kuulemani pohjalta.
      Mun väite on, et punaiset alusasut omistava nainen = lämminverinen.(tamma)

      Toi on muuten hyvä asento, kun nostaa naisen osaksi syliinsä ja naisen sääret harteita vasten, pääset todella syvään. :))
      (on ainakin yks mun lemppari jutuista)
      "Se" tuntuu todella hyvältä ja oikeassa paikassa, penis hankaa g-pistettä oikeassa kulmassa.

      Nainen väärinpäin satulassa, miesten unelma (olen lukenut) ja saahan nainen siinä hetken "toipumis aikaa"! Toisinpäin yhtä ilotulitusta naiselle, tuossa vaiheessa leikkiä jo.
      Älä muuten ihmettele, jos et enää ratsastuksessa saa koskea klittaan, se voi näet olla jo niin arka tässä kohtaa et tuottaa kipua sormettaessa.

      Seuraava temppu onkin vaativampi suoritus, uskoisin!
      En uskoisi onnistuvani mieheni kanssa akrobatiassa, siinä pitää liikkeiden ajoituksen osua kohdalleen.

      Nyt mä ihmettelen! Siis olen kyllä lukenut ennenkin, et jotkut miehistä pystyy jatkaan heti lauettuaan.
      Kyllä puolen tunnin kuluttua jos haluaa, mut oikeesti heti???

      Loppu kyllä meni ihan OK.

      Tarpeeksi eroottinen ja seksikäs sekä kielellisesti siisti, mun makuun ainakin. Naisille kirjoitettu. Kiitos! Viihdytti sekä kiihdytti.

      Vaan kuinkas munsta tuntuu; et olen ennenkin lukenut textejäs?
      Tutut lauserakenteet paikka paikoin! =)))


      Yks asia: toisen lauseen ensimmäinen sana, SE!
      Nainen ei ole SE, vaan hän. Meillä menee herne nenään! Koira on se.

      • heyentilpitappidall

        No niinkuin sanoin, niin fantasiaa koko tyyni. Pientä totuuspohjaa tietenkin, mutta enhän mä mikään kone ole niinkuin toi äijä. ;o) Hei, kuules nainen, jos kirjoittaa yövuorossa silmät ristissä mieltymyksensä 15minuutissa, niin laadusta joutuu tinkimään. Arvaa olinko heittää koko koneenrakkineen seinään, kun huomasin että oli liian pitkä tarinakin. No onneks sain paloiteltua. Jaa vai tuttua lauserakennetta...no se voipi johtua savolaisista juurista, niiltähän puskee juttua solkenaan. ;o)
        En kyllä liiemmälti ole tänne kirjoitellut, tai minnekkään muualle, niin en tiedä mistä edes tutuksi tunnistaisit, joten sen fantasian saat heittä romukoppaan, oon pelkkä nimimerkki bittiavaruudessa, mutta onhan tää jännää. ;o)
        Oiskin tänään yhdet ja ainoot pikkujoulut mihin osallistun. Vaimo aamun töissä ja minä illan poissa, reilu peli..no joskus toisinpäin.


      • heyentilpitappidall

        Voi perk... kotona tapletilla ihan hanukasta kirjotella. Tää jo toinen tuumaus, kun meni toi yhteenlaskutulos persuuksilleen...siis se pitää kai kirjoittaa kirjaimilla. No eikun uusiks. Siis fantasiaahan toi nyt onkin, ukko sai kahesti vaan, kun piti saaha jostain luikkarii! ;o) Mistäs sitä eroottisempaa voiteluainetta saa kun spermasta, vai oisko tämän tarinan juipin pitäny lähtee kesken kaiken kaivelee niveaa, ja onko sellasta poikamiesboksissa? Ja sit noi hän ja se, jutut menee kiireen piikkiin. Äidinkieli ei ole vahvin laji. Olihan tuolla aikas paljon kirjotusvirheitäkin, mutta hyvä jos hiiret kipitteli. Ja ennenkaikkea, jos miehes sai voikkarit vielä jutun eestä, sehän on kuin sais pelastettua oravan yliajolta! ;o) (tuli vaan ekaks mieleen, elä suutu)
        En ole kyllä kirjoitellut oikein mihinkään ja taitaa meillä olla pieni ikäero, joten tuttuja ei ehkä olla, mutta mikä lie tutussa lauserakenteessa sitten. En ole ollut kalassa vaimon kanssa, jos sitä mietit....
        Mutta kiva kun tykkäsit, minustakin on kiva hieman kutitella sinua, hiirillä....
        Tänään ainoot pikkujoulut ja sit huomenna takas töihin yäk! Nyt pitää kökkiä sit iltaa...pitää käyvä kahtoo, oletko kirjoitellut mitään...tätähän jo odottaa enemmän kuin noita veronpalautuksia;o)


      • tapletinhajottaja
        heyentilpitappidall kirjoitti:

        Voi perk... kotona tapletilla ihan hanukasta kirjotella. Tää jo toinen tuumaus, kun meni toi yhteenlaskutulos persuuksilleen...siis se pitää kai kirjoittaa kirjaimilla. No eikun uusiks. Siis fantasiaahan toi nyt onkin, ukko sai kahesti vaan, kun piti saaha jostain luikkarii! ;o) Mistäs sitä eroottisempaa voiteluainetta saa kun spermasta, vai oisko tämän tarinan juipin pitäny lähtee kesken kaiken kaivelee niveaa, ja onko sellasta poikamiesboksissa? Ja sit noi hän ja se, jutut menee kiireen piikkiin. Äidinkieli ei ole vahvin laji. Olihan tuolla aikas paljon kirjotusvirheitäkin, mutta hyvä jos hiiret kipitteli. Ja ennenkaikkea, jos miehes sai voikkarit vielä jutun eestä, sehän on kuin sais pelastettua oravan yliajolta! ;o) (tuli vaan ekaks mieleen, elä suutu)
        En ole kyllä kirjoitellut oikein mihinkään ja taitaa meillä olla pieni ikäero, joten tuttuja ei ehkä olla, mutta mikä lie tutussa lauserakenteessa sitten. En ole ollut kalassa vaimon kanssa, jos sitä mietit....
        Mutta kiva kun tykkäsit, minustakin on kiva hieman kutitella sinua, hiirillä....
        Tänään ainoot pikkujoulut ja sit huomenna takas töihin yäk! Nyt pitää kökkiä sit iltaa...pitää käyvä kahtoo, oletko kirjoitellut mitään...tätähän jo odottaa enemmän kuin noita veronpalautuksia;o)

        Voi viineri, ne tulikin molemmat, no siinä näät miten miehen mieli muuttuu 15min sisällä...


    • olin kalas!

      Jaahas, vai alkaa nuoriso kettuileen, mulle! =))
      Väännänkö sulle selitystä rautalangasta;ettet menis viel syöttääkkin sitä oravaa mun äijälle!
      Miekkonen sai lämpimänleivän ja kahvin, pahimpaan nälkäänsä.
      "kana viinissä" hautui padassa, kuumassa uunissa pysyi myös lämpimänä. En antanut päivällistä nenän eteen ja syödä itseään raukeaksi!
      Mulla oli ihan erisuunnitelmat isännän käytölle..... ja vatsa täynnä ruokaa.....5-kymppinen äijä ja eukkonsa kanssa kotona. En mä tyhmä sentään ole! Torkut hän olis tahtonut taatusti ottaa heti syötyään.
      Olin kaiketi vähän itsekäs omanedun tavoittelija, mut eipä pannut miekkonen pahakseen.....tais olla päinvastoin, kun asiaa nyt ajattelen.
      Jaksoi myös panna parastaan ja sai ruokansa aktin jälkeen. Söi ja meni myhäillen torkuilleen!
      Molemmat oltiin tyytyväisiä! Joskus tosiaan kannattaa järkeillä asioita.

      Paska päivä tänään töissä. Näitähän joskus tulee, onneks aika harvoin. Mun työ nyt vaan on kovin vaihtelevaa, paljon riippuen potilaista.

      Ja et vartissa naputtelit "lyhennetyn textin"? Sähän oletkin pikakirjoittaja. =)) LoL

      Meillä "osaston sihteerin" hommia varmaan nopealle kirjoittajalle olis, nykyään vaan joudutaan koneelle (kirjoittamaan) kirjaamaan kaikki itse.
      Ihan älytöntä voimavarojen tuhlausta, kaikki pois hoidosta!
      Ei kyllä paranna ketään, eikä tule säästöjäkään siinä et hoitsut on toimisto töissä, kirjaamaassa.
      Tämä purkaus on asiaan kuulumaton, mut olkoot!

      Nyt tulee ammatillinen kannanotto:
      Älä herra paratkoon koskaan mitään Nivean kaltaista mene laittaan liukkariksi. Saattaa kirvellä/poltella limapinnoilla kovastikin.
      Iho öljynä käytetty Sheridal, sopii hyvin myös intiimi alueille.
      Valkovaseliini tuubissa on hygienisempää käytössä, kuin rasiassa
      oleva.
      (Hätä tapauksessa vaikka ruoka öljyä,mut ei hajustettuja ihovoiteita!)
      Ja liukkaria olis oltava joka huushollissa aina, kaiken varalle.
      Kondomin kanssa aina vesiohenteista! Öljypohjainen liukkari kun heikentää kondomia.
      Olet ihan oikeassa sperma on paras ja luonnollinen liukuvoide, mut siinä on noita teknisiä ongelmia, ainakin meillä.

      Varmaan on ikäeroa paljon, saattaisin sopia sulle ehkä äidiksikin.
      Mulla jo 50 mittarissa, mut vielä hakeuduin lisäkoulutukseen.
      Eli kliinistä psykologiaa opiskelen nyt.
      Todeten varmaan kohta itseni todella omituiseksi! =))
      Ympäristö ja läheiset, sen ovat jo aikoja sitten todenneetkin!!

      Mulla kans on äijä karannut ilmeisesti "pikku jouluihin", siis bubiin heittään tikkaa. Lappunen keittiön pöydällä ja tyhjä ruokalautanen, lapussa viesti et "tule mukaan kun ehdit, ollaan ....".
      Hittoako mä menen katsoon kun ukot hörppii kaljaa ja heittää tikkaa.
      Kyllä hän sieltä kotiin tulee, ennen puoltayötä yleensä.
      Kyllä mä siellä olen isännän mukana ollut, mut en mä perässä mene!
      En ala tarkistaan missä on tai kenen kanssa.
      En mä ala vahtiin miestä!
      Jos hänellä on halut mennä niin kyllä tilaisuus aina tulee! Mun luo vaan takaisin,ei ole tulemista, kiinni jäädessään.
      Pitää mennä paistaan kalapihvejä, lihamyllystä kalaa jo läpi päästelin ja mausteet sekä korppujauhon sekaan sekoitin. Taikina on valmis, nyt vaan loraus kermaa joukkoon, uus sekoitus ja paisto hommiin.

      Toivottavasti sulla oli mukavaa pikkujoulujuhlissa ja tulit kotiin vaimos luo: keppi suorana ja pussit vielä täynnä lahjoja! ;))

    • heyentilpitappidall

      No kotiin tulin suoraan, vaikka en kirjaimellisesti. Kinkerit oli ehkä reilun kilsan päässä. Luovin kotiin emännän vängällä, näköjään ihan pihan poikki, oli hangessa jäljet. Toivottavasti on pyörä ehjänä, en kerenny kahtomaan. Ja haaveet mistään kepin tanoista sai heittää, kun viskasin kamat nurkkaan ja sammuin sänkyyn. Muksu onneks aamulla herätti, niin kerkesin aamujäille. Pitkästäaikaa pääsin, kun sattu olemaan aikaa. Nyt on raato kipee.

      Meillä kyllä menee nyt emännän kanssa aika kehnosti, eilinenkin meni niin sanotusti penkin alle. Ei tullu kehuja. En aina ymmärrä sellaista vahtaamista noista illanvietoista ja eilinenkin piti mennä vain parilla kaljalla, no saatto mennä useempi ja siitä sain sapiskaa, lisäks siinä sänkyyn kömpiessä, olin väittänyt, etten montaa juonu.

      No eihän meillä ole kuin 15 vuotta ikäeroa ja tunnut olevan elämäsi vedossa, joten väliäkö tuolla. Kyllä tuntuu tuo sinun siippasi olevan aika onnen pekka, kun tuollainen mukava pirttihirmu. ;o) Minusta parisuhteessakin, pitää antaa toiselle tilaa ja luottaa toiseen. Meidän suhteessa se on aika yksipuolista. Lisäksi vietän tuollaisia iltoja, ehkä 2 vuodessa, joten onko tuo sama minkäverran sitä ottaa, kun kotiin tulee.

      Meillä ei toinna vielä kovin gurmeeta ruokia laitella kun penskat sit nirpistelis nokkaansa. Meillä ehkä kuitenkin minä laitan parhaimmat appeet. Vaimo on jotenkin hätänen ruuanlaittaja, mutta kyllähän se sellaiseks makaroonilaatikon tyyliseks eväät meillä menee.

      Tuollasta yhteystä harrastustakaan, ei ole vielä, niinkuin teillä tuo kalastaminen, jos ei sitten tämä exdreamharrastus, mitä voi kutsua arjesta selviäminen kahden alaikäisen kanssa. Joskus haaveiltu yhteisistä hiihtoretkistä jne. mutta haaveiluks on jääny. No kaikki aikanaan. Itse harrastelen salibandyä, niinkuin se tarinan hurmurikin ja sit kaukalopalloa. Ei millään isolla tasolla, mutta kuitenkin.

      Hurmurista tuli mieleen se tarinan liukuvoidejuttu, niin sinähän nyt analyyttiseks heittäydyit. Mutta olen joo, lukenut kaikenlaista tietoa peppuilusta ja se nivea oli taas vaan heitto. Niveasta tuli mieleen entinen työkaveri, joka kerran meni r-kioskille, pyyti kassalta kallen ja ison nivean...Hyvä ilme oli myyjättärellä. ;o)

      Nyt vaan pitäis tässä miettiä, miten sais kotona sen oman hirmun lauhdutettua ja sais voimia hiukan rupatella asioita selväks. Jotenkin vaan aina sattuu jotain, mikä pistää kaiken entistä sekasemmaks. Joku sellainen yhteinen kahdenkeskinen ilta voisi olla paikallaan, mutta kun molemmat tekee vuorohommia nyt, niin eipä se oikein onnistu. Onneks tuossa vuoden vaihteen jälkeen, mulla on tiedossa pitempi loma, jos sinne sit sattus aikaa. Ja vaimo ei laittais mua mäkeen ennen sitä. Tosin, arvaappa onko sinne mun lomalle kasattu tekemättömiä hommia? Saattaa olla, että on kiireisempää kun töissä...

      No ei siinä mitään, pitää kohta ruveta ihan hetkesks duuniinkin, mutta palaillaan.

    • olin kalas!

      Vai analyyttiseksi! Kyllä oli syytä mainita, ettei Nivea tai muukaan rasvainen ihovoide käy, näitä höpinöitä kun pystyy lukeen ketä tahansa.
      Muistavat jossain kohtaa sextatessaan liukkaria tarvittaes; et ai niin ZiZaZ ja käytöön sitä siis!
      On näet hoidettu sairaalassa erään rouvan "arkaa kohtaa" limakalvot ei tykänneet kyseisestä "liukuvoiteesta"!
      Meidän osastonlääkäri sanoi: et neuvokaa sitä "akkaa" käyttämään vaikka ruokaöljyä hätätapauksessa, yhden kerran! Ei ainakaan polta limakalvojaan rakkuloille!

      Kokemuksesta voin sanoa, ettei lapsiperheen arki aina ole herkkua! Vuorotyöt siihen päälle, niin yhteistä aikaa ei tahdo tarpeeksi löytyä.

      Vaimollasi ei todellakaan ole helppoa, ainakaan jos menee yleisen kaavan mukaan vastuukysymykset perheessä.
      Eli vaimo hoitaa, jos lapset sairastaa ja huushollin töistä 60-70%.
      Niin se yleensä menee. Sit mies vielä on loukkaantunut kun ei saa tarpeeksi huomiota, saattaa olla mustasukkainen omille mukulilleen.
      (meillä ainakin piti paikkaansa, mut ne ajat on jo ohi ja nyt niille voi nauraa, silloin ei naurattanut!)

      Yks asia jutussasi on positiivinen, vaikka et sitä niin miellä!
      Sun on vaimo mustasukkainen eli tunteet on tallella!
      Ei ole pikapuoliin laittamassa sua ulkoruokintaan.
      Sillä jos naisella on tunteet kuihtuneet ja suhde viilentynyt lopullisesti;
      nainen viis välittää missä hiihtelet, kunhan vaan pysyt poissa kotoa!
      Niin hoidappa sitä suhdetta pikku lahjoilla, vaikka suklaalla, kukkasilla, hopeisilla korvakoruilla, silloin tällöin. (5-15€ lahjoilla)
      Ei rahallisesti maksa paljon, mut kertoo vaimollesi et hellit ja välität hänestä.
      Vai et mulla oli gurmee ateria. =)) Punaviinipullon pohjat käytin pois, tarjous kanankoipien kanssa! Se viini olis pitänyt muuten kaataa viemäristä alas. Kukaan ei sitä olisi juonut sellaisena.
      Kyllä sitä kanaa olis pystynyt antaan lapsillekin, ei se alkoholia enää 2 tunnin uunissa muhinnan jälkeen sisältänyt, eikä pahemmin viini edes maistunut. Kanaliemessä keitetyn risella puuroriisin sekä paahdetun sipulin kera tehdyn: risoton, kanssa ukko sitä joutui syömään.
      Risottoriisit oli loppuneet, oli tehtävä inspiroiden siitä mitä sattui oleen kotona.

      Pitäiskö oikein näytää ukolle, et mä olen vieraasta miehestä mukava pirtti hirmu? =)))
      Vois tuo ehkä kertoa sulle muutamia tosiasioita, mun mukavuudesta.
      Se on kuule piru irti kun mä suutun.
      Miekkoseni mielipide on; et kyllä Suomessakin vois diktaattori olla hyvin vallassa! Siihen asti, et mun muija sanois: ei jumalauta KÄPY, tätäpä ei tehdä näin!!

      Meillä on mieheni kanssa välit kohentuneet viimeisen 3 vuoden aikana niin; et meillä on kuin uus kuherruskuukausi menossa.

      Niitä tulee vaikeita aikoja jokaiselle parille, uskoisin näin.
      Osa vaan heittää pyyhkeen kehään ja hakee uuden kumppanin ja sit seuraavan jne.
      On niitä sellaisiakin liittoja, ettei millään ymmärrä, miten ne on yhä koossa? Ei ole mun asiani, mut ihmettelen mielessäni.

      Mun pitäis tehdä noita opiskeluun liittyviä tehtäviä nyt. Ja mies tulee kohta lenkiltä, kinuun iltapalaa. Teen kinkku/sipuli/tomaatti munakkaan ja juustosämpylän, se on siinä!

      Koitas muistaa helliä sitä vaimoas! Jaksamisia myös sulle!
      Kumppanuus vahvistuu, vain huomioimalla toisensa.

    • heyentilpitappidall

      Voi hirven riippukivekset! Laitoin ainakin miljoonan sanan sepostuksen ja se oli liian pitkä...sit vielä hävitin sen...no en kerkee uudelleen kirjoittaa sitä, mutta hirmu vuodatus se oli. Kohta tulee vaihto ja pääsen kotia koisimaan.

      Ehkä parempi näin, enpähän sulle ruikuta!

      Nyt ei tarviaakkaan kuin hyvät yöunet. Onkin ihan hyvä, että ei tarvia pelätä, että pitäis tuntisotalla telmiä sängyssä, ennen kun pääsee unille..Pitää ehtiä positiivisia asioita joka paikasta. ;o)

      Loppukevennys! Missä vaiheessa Presidentti väsyy linnanjuhliin?
      Heti kättelyssä!
      No palaillaan.

    • tilpitappidown...

      Huomasin just, että käyn vähän väliä katsomassa ootko kirjoitellut mitään. Nyt vasta huolestuin..
      Olen jotenkin, mitenkäsen nyt sanois...tullut riippuvaiseks sinun kirjoitteluista.
      Varovaisesti olen kirjoitellut omasta elämästä ja varonut paljastamasta henkilöllisyyttä, enkä sitä halua tehdäkkään, mutta joku jännä juttu tässä on.

      Sanoppa sinä? Tai sit vaan jätät sanomatta ja se on siinä sit...

      Minä olen kyllä saanut sulta sellaisen positiivisen linjan parisuhteeseen ja olen uskonut, että se on mahdollista, kun mitäpä huvikses kirjoittelisit. Mutta se vaan aina lyödään kotona maanrakoon koko ajatus. Ehkä etsin sitä täältä ja sun jutuistas.

      Muuta ei tule mieleen tällä kertaa...

      • Olin kalas!

        Matalapaineessa, siis mieliala vai?
        Olen pirun pahoillani, jos olen saanut sunt käymään ylikierroksilla
        kun vastasin noihin sua kiinnostaviin asioihin.
        Missään nimessä mä en halua tietää sun henkilöllisyyttäsi,
        enkä paljastaa omaani.

        En mä nyt ihan huvikseni kirjoittanut asiast. Kerroin mitä mä tiedän ja olen kokenut.
        Kerroin myös rehellisesti sen etten mä tykkää kokemastani.
        Muistaakseni sanoin myös et laittaisin miekkosen maantielle, jollei muuten olis niin rakas mulle!

        Mun tiedossa meitä naisia on 8kpl ja koostuen suvusta, ystävistä ja työkaverista.
        Kaikilta ei uskalla edes kauttarantain asiaa tiedustella, jottei ole pervo!
        Tuollaisena nopeana päässälaskuna ei %luku ole suuri.
        Et, ei meitä kajahtaneita niin paljon ole, mitä annetaan ymmärtää!

        Eikä ihan vaaratontakaan.
        On niitä kohtutulehduksia joillekkin tullut. Seurauksena saattaa olla lapsettomuus. Sulkijalihaksen vaurioita. Peräsuolen haavaumia Rektumprolapsi eli peräsuolen esiinluiskahdus.
        Kroonisia vaivoja siellä suolen puolla, niistä vaan ei jutella!

        Googleta itse toi rektumprolapsi, katso kuvat ja lue mitä löydät.
        Niin ymmärrät mitä pyydät ja miks vaimo kieltäytyy.

        Tossa syyt miks mä kimahdan, kun jotain tehdään täysin väärin!
        Ihan oikein tehtynä ja varovaisuudellakin, siinä on aina riskinsä, rehellisesti kerrottuna.
        Saatanpa huomenissa käydä kurkkaamassa vastauksen täältä,
        siis jos sä vielä haluat keskustella.
        Öitä ja rauhallisia unia!


      • heienkasiaamullatöks
        Olin kalas! kirjoitti:

        Matalapaineessa, siis mieliala vai?
        Olen pirun pahoillani, jos olen saanut sunt käymään ylikierroksilla
        kun vastasin noihin sua kiinnostaviin asioihin.
        Missään nimessä mä en halua tietää sun henkilöllisyyttäsi,
        enkä paljastaa omaani.

        En mä nyt ihan huvikseni kirjoittanut asiast. Kerroin mitä mä tiedän ja olen kokenut.
        Kerroin myös rehellisesti sen etten mä tykkää kokemastani.
        Muistaakseni sanoin myös et laittaisin miekkosen maantielle, jollei muuten olis niin rakas mulle!

        Mun tiedossa meitä naisia on 8kpl ja koostuen suvusta, ystävistä ja työkaverista.
        Kaikilta ei uskalla edes kauttarantain asiaa tiedustella, jottei ole pervo!
        Tuollaisena nopeana päässälaskuna ei %luku ole suuri.
        Et, ei meitä kajahtaneita niin paljon ole, mitä annetaan ymmärtää!

        Eikä ihan vaaratontakaan.
        On niitä kohtutulehduksia joillekkin tullut. Seurauksena saattaa olla lapsettomuus. Sulkijalihaksen vaurioita. Peräsuolen haavaumia Rektumprolapsi eli peräsuolen esiinluiskahdus.
        Kroonisia vaivoja siellä suolen puolla, niistä vaan ei jutella!

        Googleta itse toi rektumprolapsi, katso kuvat ja lue mitä löydät.
        Niin ymmärrät mitä pyydät ja miks vaimo kieltäytyy.

        Tossa syyt miks mä kimahdan, kun jotain tehdään täysin väärin!
        Ihan oikein tehtynä ja varovaisuudellakin, siinä on aina riskinsä, rehellisesti kerrottuna.
        Saatanpa huomenissa käydä kurkkaamassa vastauksen täältä,
        siis jos sä vielä haluat keskustella.
        Öitä ja rauhallisia unia!

        No heipä hei. Mieliala tais eilen olla alaalla joo, mutta ymmärsit väärin. Mitä tulee tohon peppuseksiin kaikinpuolin niin ymmärrän mitä kaikkee on sen takana. Siis idea on se, että ymmärrän täysin miten huolellisesti tehtävästä asiasta on kyse ja kuitenkin se on teille naisille jokseenkin sama asia kuin miehille vaateostokset. ;o) oikeesti, ootko raahannu miehes joskus ostamaan puku sukulaispojan rippijuhliin. Tai vielä pahempi, että se vaatekerta hommattas sulle. No toivottavasti tiedät, mitä ajan takaa, eli sinäkin annat miehellesi jotain missä teet riskin, ja ison työn ja saat vaan ilon antaa jotain.
        Eikä siinä kaikki, käyt kalassa jne. Annat mennä heittämään tikkaa...sillä tarkoitin, että olet aika unelmatapaus. Notiedän, että siellä jo nostelet niskaa ja sanot mielessäs, että ootahan juippi kun kerron mitenkä suutun kun...
        Siis eihän sinun pidäkkään mikään omatahdoton lapanen ollakkaan, ei vaan siis nainen, joka haluaa elää miehen kanssa oikeasti, eikä vaan siksi, että se nyt niinkun on tapana näissä heterosuhteissa.
        Ehkäpä olen niinkuin ihastunut sinuun siinä tapauksessa, tai miten sen nyt ottaa, mutta kuitenkin. Ensinnäkin, pidän tuommoista elämänasennetta jo uskomattomana ja luulin, että tuollainen nainen on vaan unelma jossain tavoittamattomissa.

        Sit tarkoitin sitä anonymisyysjuttua siinä mielessä, että mulla ja varmasti sullakin, on liikaa hävittävää. Mutta on siinä sekin, että ainakin minä voin kertoa kaikki makuuhuoneen jutut jos huvittaa, kun kukaan ei tiedä kuka mää oon. Uskon että sama pätee sinuun.

        Mutta tää kotoinen tabletti on kyllä sen verran inha vehe, että jätän tämän pitemmät tarinoinnit tähän. Toivottavasti et mennyt ihan sekaisin, mutta kokoan ajatukset kunhan vien muksun kouluun ja käyn pari hommaa hoitelee. Sit illaks taas sorvin ääreen. Kirjoitan sit vähän lisää ajatuksen kanssa...


    • olin kalas!

      Et silleen...! Aamupäivää sullekkin.
      Vietin pitkän tovin yöllä miettien, piruiletko mun kanssa?
      Mä kun kerroin sulle ammattini ja sen et luen nyt psykologiaa!

      Edellisessä viestissä kerroit jääneesi koukkuun tähän viestittelyyn,
      ja pyysit mua kertoon syyn... niinpä!!

      Mietin sitä et onko sun kokeilun halut menneet jo;
      mielihaluista - pakkomielteeksi asti?
      Jos se on päällimmäisenä ja aina mielessä. Silloin siihen pitää saada ammatti apua!
      Mulla ei ole taitoa auttaa, eikä lupaa; se olisi puoskarointia.
      Tämä on pirun vaikeaa munkin pukea sanoiksi, mitä oikeesti ajan takaa.
      Koska mä en ole tekemässä diagnoosia, siihenkään mulla ei ole lupaa eikä kykyä.
      Ja siks tämä onkin pirullista, kun en oikein tiedä mitä pitäisi sanoa ja miten!
      Mä en halua loukata sua mitenkään, mut en myöskään sulkea korviani
      (tässä tapauksessa silmiäni, siltä mitä luen ja miten mä sitä tulkitsen)
      jos sulla on kehittymässä peffa pakkomielteeksi.

      Jos tämä olis nyt joku mun psykologian tenttipaperi, niin bumerangina lentäisi paperi, hylättynä, takaisin!

      Onneksi tämän aamun viestisi, kyllä helpotti mun mieltäni!
      Mut kaiken uhallakin (et pahastuisit ajatuksistani) kirjoitin sulle öiset pähkäilyni.
      Mä en ole koskaan ymmärtänyt et jostain paperista lukemalla pystyy tekeen oikeita johtopäätöksiä. Vakuutusyhtiöiden lääkärit tekee niin.
      Kyllä eivät pysty lukeen kehonkieltä, kuten minäkään nyt.
      Se on paljon helpompi tulkita toisen sanoja kun pystyy samalla tulkitseen eleet ja silmien liikkeet.

      Kuule sulla on kotonas samanlainen nainen, kun aikaa kuluu ja mukulat kasvaa, lopulta lentävät maailmalle.
      Silloin sä olet se numero YKSI jälleen.

      Ei meillä olla peppapanoja harrastettu kun mukulat asui kotona.
      No onneks miekkonen ei ollut varmaan silloin kuullutkaan asiasta.

      Sitä on erilailla sidoksissa puolisoon silloin, kun mukulat elää samaa arkea, yhteisessä kodissa.

      Vaimos muuttuu kuten säkin vuosien myötä. Ei olla enää niin kylkikyljessä koko ajan.
      En mä ainakaan "uhraudu" ain johonkin tikanheitto kisaan bubiin.
      Eikä ole kyse siitä et päästäisin meneen.
      Menkööt mies jos haluu, mut mun ei ole pakko raahautua mukaan. Niin mä sen asian koen, eli mä laistan sen menemisen.
      Vähän samoin kun sä vaimon shoppailun; siis käyköön yksin,mitä mua sinne raahaa, ei vähempää vois kiinnostaa!
      Etkä sä munhun ole ihastunut, vaan mun ja ukon tapaan elää, tähän vapauteen tulla ja mennä.
      Sama aikakausi sulla on vielä edessä vaimosi kanssa, kunhan muksut on kasvatettu.
      Seurustelu aika sulla oli alkupalojen nautiskelua.
      Nyt sulla on menossa se elämän "pääruoka", siitä ei oikein voi jälkiruokaan siirtyä, tai joskus huomaat et; jäi nälkä kun et lusikoinut sitä "pääruokaas" loppuun asti.
      Sun mieles tekee sitä jälkiruokaa, johon meidän (ukon mun) ikäiset on jo ehtineet.
      Odota sekin aika tulee.
      Ja tässä iässä muistot on kullanneet jo osan siitä ajasta; jota sä parhaillasi elät!
      Välillä me sitä aikaa kaiholla muistellaan, valokuvia katsellessa.
      Tästä päästään siihen lopputulokseen, et aina ihminen haaveilee jostain muka paremmasta.
      Tajuamatta oikeastaan sen hetken onneaan.
      (mä en ehdi muotoilla lauseit yritä ymmärtää, iltavuoroon oon lähdös) Huomenna VP,joten palaan silloin kurkkaan oliko sul mitä mielipiteitä?
      Ja sana on vapaa... joka aiheesta!
      Mun puolesta...osaan laittaa jäitä hattuun, sinullekin! =)))

    • mää taas

      Jep. Iltavuoro mullakin. No ensinkin voit sen pepun nyt unohtaa, se vaan oli sellainen idea, tai fantasia, joka on ehkä kaukana, mutta sen avullahan myö satuttiin löytämään tämä jutun juuri. Ja senkin perusteella olen sinua hieman "mitannut".
      Olet oikeessa, että enhän sinuun ole ihastunut, vaan sinun tapaasi elää, tai oikeastaan sinun luonteeseesi elää, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
      Sitten epäilen kovin, että vaimoni, ei ole samanlainen kuin sinä, meillä ehkä asiat on jokseenkin toisinpäin. Minä en niinkään tarvitse sitä huomiota, vaan tarvitsen vaan sen, että minun tekemisiäni kunnioitetaan. Vaikka minä nyt tässä osaan kirjoitella mitä haluan, mutta muuten olen aika tuppisuu ja varsinkin kotona jostain asiasta mikä koskee minun tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Olen täällä muidenkin huomannut ruinaavan huomiota ja seksiä, kuka mitäkin, mutta minusta mitä itse haluaa, pitää sen eteen itse tehdä eniten työtä, eikä vaan odottaa, että toinen sen tekee. Käytännössä tämä meillä tarkoittaisi sitä, että hoitaisin kaikkia hommia katosta lattiaan ja vielä pitäisi kuunnella vaimon säksätys huonosti ripustetuista stringeistä ja sit saarnan perään halata häntä ja pitää hyvänä????Sen minä niinkuin sulatan, että joskus tulee jostain sanomista, mutta jos kaikki hommat pitää hoitaa niin että katsoo ohjekirjasta miten se vaimon mielestä piti olla ja sit vasta tehdä, niin huhhuh! Siellä selaisin vieläkin kirjopyykkiohjetta...En minä ainakaan vaadi siltä ihmiseltä ihan kuuta taivaalta. Eikä minullekkaan tarvitse leipoa kakkua ja antaa seksiä jos olen täyttänyt tiskikoneen oma-aloitteisesti, mutta mitä väliä jos on joku puukapusta sinne sujahtanut, pesee sen käsin uudestaan. Tai onko joku muksu saanu vaan yogurttia välipalaks, kun en muuta keksinyt...Minäkin olen tyytyväinen jos lumet on kolattu, vaikka ne on työnnetty just siihen heti nurkalle. Olisn vähemmän katkera kun ei tulisi kokoajan valitusta. Saattaisin töistä tullessa tuuakkin sen suklaarasian tai antaa vaan halin. Mutta jos heti ovelta tulee moitetta, niin olen hiljaa ja omissa oloissa.
      Minulla on tapana tehdä kaikenlaista hommaa, polttopuista aina putkiremonttiin itse ja sekin tuntuu vaan olevan minun omaa aikaa...??Ei se minusta ole, en harrasta oman talon remppaa tai polttopuu-urakointia, mutta kummasti halvemmaksi tulee eläminen kun senkin tekee itse, mutta sekin otettaan tyyliin, pitääkö sun taas tehä niitä???Siis teen puita vuoteen noin neljä päivää vuodesta, niin ei se minusta niin hirveetä ole, mutta sekin kääntyy niin että minä niinkuin huvikseni niitä tekisin...Minä veikkaisin, että sinä shutautuisit hieman iloisemmin jos joku suhauttas tehä 9-10 mottia halkoja pinoon kuivumaan. Mutta meillä, minä taas olen kotoo pois päivän...Olen sanonut, että muksut voi tulla mukaan, mene itse kavereitten kaa vaikka shoppaamaan...ei ne on liian pieniä...7-10 vuotiaat? Ei niitä tarviikkaan laskee moottorisahalla katkomaan puita, vaan vaikka pinoomaan..oppisivatkin...mut ei. Minusta menee jo liian varovaiseks. Ja muksutkin pidetään liikaa siinä lasikuvussa.
      Niin ja anteeksi, jos olen sinua poloista valvottanut. Ei tosiaan ole ollut tarkoitus, mutta nyt kyllä tajuan, että olet oikeasti aika huolehtivainen. :o)

    • nythänmäävastahokasi

      Nyt lueskelin vielä tuota sinun viestiä tuossa tarkkaan, niin ehkä me ollaan kirjoiteltukin hieman eri näkökulmista....sinä niinkuin pelkästään siitä miten saan sen vaimon siihen peppuseksiin lämpenemään ja minä vaansillä, että saisi koko naisen tolalleen..siis NIIN kaukana se peppuseksi meillä on. Se mitä kirjoitin ihan aluksi sinne peppuseksisivuille oli ihan spontaani, kunhan kirjoittelen juttu ja kun huomasin sinun olevan muutenkin mukava, kirjoittelin muutakin. Mutta mulla se varsinainen juttu unohtui jo pois kuvioista aikaa sitten. Mutta taas sinä taisit pitää sitä vielä oleellisena. Ihmettelinkin jo sun tuota viestin aloitusta...ei ole tullut hanuri pakkomielteeks ;o) voit laittaa psykologian kirjan sivuun.

      Nyt pitää oikeesti pyytää sulta anteeks vielä uudestaan, en huomannut tohkeissani, että käsitit minun olevan huolissani niin peppuseksistä, että kirjoittelen viikon näppäimistö savuten.

      Sori, mutta mua rupee naurattamaan jo kun mietin, että siellä koulunpenkillä viittat, kun joku psykologi kysyy, onko tullut vastaan ennakkotapausta peruuttamattomasta peppuseksifanaatikosta...minulla, minulla huidoit käsi ojossa...ihan kaheli kaveri, kirjoitti novellinkin, että auttaisin peppuseksissä alkuun!

      Ei mutta, tuossa oikeesti mietin sitä, että sinusta tulee hyvä psykologisen puolen hoitaja tai mikä sinusta nyt tuleekaan. Sinulla on minusta aika hyvä asenne, ottaa asiat sellaisina kun on. Kuitenkin sinne tulee vaikka minkälaista asiakasta, saattaa olla vaikeempia kuin minä. ;o)
      Ja kun sulla on oikeesti tuollainen auttava asenne ja kuitenkin jalat maassa oleva tyyppi. Ärsyttää sellaiset, kyllä tää tästä-tyypitkin.

      Ja muutenkin hyvä, kun ei jää paikoilleen entisiin hommiin. Tuolla alalla muutenkin tarttetaan väkeä. Itsellänikin ihan mielenkiintoinen homma, mutta ei kehtaa kehua tässä, kun joku paikallinen saattaa tunnistaa..;o)

    • olin kalas!

      Moikka!
      Mulla vaikeuksia tietsikan kanssa. Pari haitta ohjelmaa on tunkeutunut ainakin tähän. Yks kopio ilmeisesti tätä koko ajan. Mitähän mielenkiintoista luulee löytävänsä mun pelikoneelta. Pöytäkoneella ehkä olis jotain, mut ei läppärillä, tällä mä pelaan ja käyn suomi24 lukemas. Miekkonen hirttäis munt jos pöytäkoneel surffailisin. Pitää viedä tämä huoltoon.
      Tai yritän vielä,jos onnistuu.

      • tilpioravanpyörässätapp

        Kyllä nää virusten tekijät pitäis hirttää munistaan julkiselle paikalle. Mutta taitas roikkua virustorjuntafirman työntekijöitä toriaukeella liikaa. Olen huomannut että sellainen vuosi on sopiva aika kun vehkeet toimii ja sit pimahtaa. Vähän ärsyttävää, siks hoidan kaikki melkein töissä. Siellä koneet ja lekkeet ja jos joku tulee niihin, niin ne hoitaa ne. Ainut on, ettei sillä pääse ihan joka sivulle, pelit,porno,shat ja jotain muutakin jää väliin. ;o) mulla on kuules kova kuri töissä;o) ei pyöritä netissä...ainakaan pornoo ei tsiikata. Olen muuten miettinyt, joskus kaverin kanssa pikkupäissään, että olis mukava muuttaa maalle ja hommata pikkuisen maata ja metsää, sekä tehdä vähän vaikka mitä hommaa, aurauksesta mökinmaalaukseen, ja tietysti kalastus, metsästys ja maanviljely omiin tarpeisiin. Ja eläis tästä oravanpyörästä kaukana. Mutta ei niinpitkään kun on noi muksut nuoria. Mulla onkin muutaman vuoden shoppari tuossa hommassa, ja sit voi tilannetta tuumailla taas. Eipähän se tarttis missään mörönpeessä ollakkaan, se mökki. Sit kun nuilla kakruilla ois omat kyydit, niin vois asua vähän syrjemmässä. Ois mukava tälleen pakkasaamuna vaan jäädä kotiin lämmittämään mökkiä ;o) Niin ja jos mukulat menis kouluun niin jäis aikaa olla kahdestaan emännyksenkin kanssa. Mutta kyllä nyt ei jää, kun illalla tulin kotiin, niin näin pikkusen aikaa ja tänä aamuna huikkas vaan moi ja laita muksuille vaatetta reilusti. Kyllähän tällänen ei kyllä ole mitään elämää. Taijan jäähä kyllä sen 5 vuoden päästä kotiin lehtimyyjäks, jos emäntä haluaa töihin. Ärsyttää tällänenkin touhu. Ei ole ihmekkään jos ihmiset voivat huonosti ja varsinkin lapset...hirveetä munaravia koko touhu. Kyllä ei ole aikaa toisilleen. Näin eilenkin nuorinta 1 tunnin aamulla hereillä. No pitää lähtä taas liitämään, kauppaan ja muuta...kahtelen sit illalla töissä uudemman kerran..


    • vähän edes rakennett

      Oikeesti!

      Jaksaako joku lukea näitä ilman kappalejakoa kirjoitettuja puuroja?

      Niissä vois ollakin jotain jos kokonaisuudesta sais aluksi vähän selvää.

    • kalastajan puusouvi

      Hei!
      Jospa kokeilisin taas, joko pelittää! Olen tapellut 6 tuntia enemmän ja vähemmän onnistuneesti tämän pirun masinan kanssa.
      Ain välillä luullut selättäneeni nämä ohjelmat.
      Hain oikein kermakahvit keittiöstä itselleni voiton kunniaks ja naputtelin tekstiä ruudulle. plim...ja ruutu pimeni, ei ollut yhteys poikki...hiiri ei toiminut eikä voinut "pakoittaa" konetta lopettamaan!???
      Yrkele! Otin piuhan seinästä ja irrotin akun, jo loppui raksutus.
      Kävin tekemässä päivällisen, vaikka mies ei tule vielä kotiin.
      ( tänään vasta illalla.) Naapurin mopopoika näkyi heidän pihallaan.
      Jututin Kasperia ja sain hänet katsoon läppäriä.
      Teini, poika on 15-16 vuotias; 20 min ja nyt tämä on jonkinlaisessa käyttökunnossa. Pitää silti viedä huoltoon sanoi Kasper!
      Poika syö keittiössä peurakeittoa (lihasoppaa) jälkkäriksi annoin ison palan uunipannaria ja mansikka/vadelma hilloa. 5€ pensarahaa!

      Kyllä kakarat nämä tietsikka asiat osaa!

      Sorry, et kerroin mitä kaikkea mun päässäni liikkui
      tossa toissa yönä! Ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla loukkaava!
      Mä en sua tunne ja kun ei olla nokakkain, en pysty lukeen kehonkieltäsi, niin huolestuin lukemastani, jonka siis olin tulkinnut väärin.
      Pakko mun oli se asia sun kanssa ottaa esille.
      Tunsin jo syyllisyytä jos olin aiheuttanut sulle riippuvaisuutta

      " ..ehkä etsin sitä täältä sun jutuistas ".... ja mun jutut????
      Tiedät hyvin mistä jutut alkoi....
      Mä paahdan kaikkea psykologiaan liittyvää kallooni ja se pyörii
      vissiin liikaa päässäni...........illalla töiden jälkeen väsyneenä... jep
      Mä tässä kohta ammattiapua tarvitsen! Mut sainpa tyyneemmän mielen kun kysyin asiasta ja sain vastauksen.
      Ja anna anteeksi!
      Eihän sulla ole anteeks pyydettävää jos mä sekoilen!

      Ensinnäkään mä en hankaa pyllyäni koulun penkillä.
      Käyn luennoilla, luen kirjoista, teen kirjallisia tehtäviä ja menen tenttiin. Keväänmällä on harjoittelu jakso, mä menen "suljetulle osastolle" ammattilaisen pariksi.
      Mä otan esimerkkejä vain kirjasta. Tai sit keksin itse sen, teoriaan sopivaksi. Mut elämästä en tule koskaan ottaan esimerkkiä, en haluais itsekkään olla psykologian esimerkkitapaus missään.

      Nyt mä en kyllä ymmärrä mikset voi ottaa: 7 ja 10 vuotiaita puusouviin?
      Mulla on olleet 3-4vuotiaasta asti mukana metsässä. Kaikkina vuoden aikoina. Kesä pahin aika noin pienen kanssa metsässä, kun on käärmeitä.(marjastamassa käytiin)
      Mulla oli kyypakkaus aina mukana, mitään ei kuitenkaan koskaan sattunut.
      Mukulat oppii pienenä kaikkea, imevät itseensä oppia kuin imupaperit.
      Eivätkä silloin ole vielä oppineet vierastaan mitään pikkuisen epämielyttäviäkään oloja metsässä.
      Vie sit teini-ikäinen eka kertaa metsään marjastaan, et sitä narinaa/marinaa jaksa kuunnella!
      Ei opi ehkä koskaan tykkään luonnosta.

      Tossa puun teossa mä olen muuten mieheni mukana.
      Meillä menee 6-7 kuutiota puuta talvessa.
      Keittiössä on puuhella, jossa pidän tulta talvisin ainakin,
      joka toinen päivä.
      Olohuoneen kaakeliuuni lämmitetään päivittäin talvella.
      Meillä on lisänä sähkölämmitys tasaamaan lämpöä ja yläkerran makuuhuoneet saavat lisälämmön myös pattereista.
      Saunassa myös puilla lämmitettävä kiuas, sähkökiukaan lisäksi.

      Mut moottorisahaa mä en saa enää käyttää.
      Pikku huolimattomuuden takia lupa evättiin multa ja saan kuulemma selkääni jos vielä menen sahaan mootorisahalla.
      Miekkosella oli sellainen vanha Homelite, jossa ei ollut teräsuojusta.
      Otin sen vanhan rohjon, kun en niin taitava ole käyttämään sahaa.(ajattelin) Nostin metrin koivua pihisten /puhisten sahapukkiin ja käynnistin sen rohjon. Sellaista 30cm palasta yritin sahata irti. Eiks siinä koivussa ollutkin naula lyötynä puuhun ja mä sahata suhautin siihen. Ketju katkes ja lensi suoraan saunan katolle.
      Saunassa on huopakatto ja katohuopa meni rikki.
      Pakko oli miehelle kertoa. Arvaa huusiko?
      Aluks mä luulin et huutaa siitä rikotusta terästä ja katosta!
      Oli niin sekavaa kiroomista, mut mies olikin tajunnut et "läheltä piti" tilanne ollut mulla. Nyt mul on ehdoton kielto koskea moottorisahaan.
      Silloin vasta mä tajusin pelästyä, enkä ole blondi!

      Tais tulla kirjoitettua jo romaani!

      Pitää lämmittää vähän keittoa isännälle, mullekin tuli nälkä otan pannaria ja kahvin.

      • sama kalastaja

        Asun siis kaupungissa, mut meillä on pieni pala metsää ja kesämökki maalla. Perintö osuuteni, jonka vain minä sisaruksista halusin.
        Tuli halvaksi lunastaa kaksi perillistä rahalla ulos, kun eivät maa/metsätilkkua halunneet.


    • teilmuutenonkalaa!

      Tuossa jo pureskelin kynsiä, että tuleekohan sieltä tekstiä. Odottelu palkittiin! ;o)
      Vähän saattas joku ulkopuolinen kahto kakkosella, kun naureskelin sun jutuilles tässä koneen ääressä. No mun tapauksessa tänne ei tuu kukaan ihan huomaamatta.
      Joo, meillä tuo emo on minunkin mielestä liika varovainen kaiken suhteen, koskiko se itseään, minua tai saati muksuja. Siis kyllähän noitten kanssa saa olla varovainen, mutta pitäshän sitä saaha elääkin. Harmittaa välillä vaan muksujen puolesta.
      Meijänkin porukoilla on sellainen maapläntti maalla ja siellä tulee itsekin niitä puita tehtyä. On tullut hommattua kaikki traktorista lähtien.

      Muutenkin tuossa mietiskelin, että tulipahan purettua mieltään, mutta jospa sitä jatkossa pitäis enimmät mölysanat muualla ja kertoilis sellaisia hauskoja juttuja. Tulee oikeestaan itselleenkin parempi mieli, kun voi vähän heittää huulta ja miettiä, miten siellä toisessa päässä naureskelet. Ainakin tuon sahajutun perusteella, meillä on jokseenkin samanlainen huumori.

      Tuosta sun jutun loppuosiosta tuli itsellenikin nälkä, taijan käyvä napsasee uunin päälle ja vetäistä vähän pyttäriä. Ei kyllä aina nää eväät täällä töissä ole ihan viimosen päälle terveellisiä. Kokkaa sit joskus jotain asiallisempaa.

      Itelleni ei ole ihan vastaavaa sahaturmaa sattunut, mutta muuten kyllä olen touhunnut vaikka mitä, missä on liipannut läheltä. Siitä tuli mieleen yks entinen työkaveri, se sanoi , että sillä on aina v#ttu mielessä. Paitsi kaksi kertaa kolmen sekunnin ajan. vuonna 82, kun meinas jäähä junan alle ja vuonna 90, kun vasen peukalo jäi lekan ja temmin väliin. ;o)

      Noita legendaarisia sloganeita pyörii noissa asennuspiireissä ja sikäli on hieman haikea olo, kun nyt pönötän töissä vaan yksin. Helpommalla tulee eurot, mutta välillä on tylsää ja ajatuksiakin mahtuu liikaa, kun ei aina ole mitään tekemistä. Pitäis vaan suunnata johonkin järkevään. Aattelin, että pitäis opetella vaikka soittamaan kitaraa. Luikuttelen välillä laulaa karaokee omaksi iloks ja muitten suruks. Sitten ei tarviis säestystä, kun rimputtelis itte.

      On kyllä joskus käyny mielessä kirjoittaa joku kirja, tai jotain. Mielikuvitusta on ja jonkinlainen sanantuotto, niin ei varmaan mikään mahdottomuus, tosin sit en tiijä haluisko sitä kukaan lukea. Mutta onko tuolla väliä. Pitäis vaan keksiä aihe, tyypit, tarina ja jotain.

      Vai että nuoriso laittoi koneen reilaan. Meilläkin jo se vanhempi roplaa kaikki meijän vehkeet, ihan niinkuin ois syntynyt joku kännykkä tai tietsikka mukanaan. Niitä vaan kiinnostaa sellaiset. Minua ei ole tietotekniikka oikein ikinä kiinnostanut. Kyllähän näitä käyttää, mutta jos joku isompi vika tulee, niin vien kavverille masiinan, tai sit töissä soitan tekniseen tukeen.

      Aattelin tuossa sulle laatia pienen tehtävän. Olen sitä jo pari päivää valmistellut ja tuossa kun olen vaihtanut vuoroa, niin sit päästän sut sen pariin. Mutta se vaatii vielä aikaa ja apuja muilta kirjoittajilta. (hihhih) Pidän sua vähän jännityksessä pari päivää. Nimittäin tää on viimonen iltahuki ja torstaina tuun aamuvuorolle, niin sit voin kertoa sulle tehtävän.

      No pitää tästä kohta lähtee laittamaan pyttärit uuniin ja taijan keittääkin ihan teetä sen päälle. Kahvi vie yöunet, mutta ainakin multa ei toi vihree tee niitä vie. Joskus flunssaani otin kotoo, jonkun paketin ja vetelin siitä just parhaat maut, vaikka mitä mä silloin maistoin, olisin hitto silloin voinu ryystää noi öklöt sitruunan makuiset pussit.

      No flunssaisesta päästä kärsii koko sen jälkeinen kroppa.

    • kaks yökköä tänään

      Moikka, olen yöhoitajana kotona, isäntä on "yökkönä" nyt!

      Meil muuten syödään kalaa 2-3 kertaa viikossa!
      Ja kaiken näköisessä muodossa, keittona, paistetuna, hiilostettuna, loimutettuna, graavattuna, jäävedessä, uunikalana, kalapullina, itse savustettua kalaa lämpimänä ja salaattia, nam!! Kesällä grillasin tuoreiden tai pakastevihannesten kera kalaa, folio nyyteissä.
      Nyytti auki ja pieni pala maustevoita tai itsetehtyä majoneesia päälle!
      Et kyllä parempaa saa jos kalasta yleensäkin tykkäät! Yksinkertainen gurmee ateria! Tuli mieleen..... paljosta kalasta!

      Meillä hajos muuten harmaa pieni Ferguson, eikä kannata korjata enää.
      Nyt on ollut puhe et hankitaan isompi nelivetoinen mönkkäri, sillä vois tuoda puuta metsästä ja aurata 400m tietä mökillä.
      Jyrsimellä voi pienen pläntin maata kääntää, et saa kesä perunat, mökillä. Salaatin, retiisit, sipulia ja kesäkurppaa (kesäkurpitsaa).

      Mä valvon kun "potilas" oksentaa...Vien ain ison lasin vissyä kun kaipaa juotavaa.
      Eikä ole juovuksissa, jokin lievä ruokamyrkytys varmaan.
      Olivat käyneet syömässä illalla kebabit, kotiin tullessa!
      Jos on huomen huonossa hapessa, mä voin kipaista noutaan pari turkkilaista rullakebabbia :isännälle!!!
      Mä kerroin et mulla on peuranlihasta runsailla juureksilla tehty keitto, valmiina. Eikun syömään jotain ties mitä!
      Oksennelkoon ja pesköön mahalaukkunsa kuntoon viccyllä.
      Ei oikein säälitä, mua suututtaa.
      Kun Kale halus syödä kebabin, niin hän söi kans!
      Kale on poikamies. Joten ymmärrän jotenkin vielä...mut ukko???
      Teki mieli kysyä et jos Kale iskis naisen tarpeeseensa... niin mitä hymm ???
      En taida uskaltaa ajatella pidemmälle teoreettista kysymystäni! ...kaataisin varmaan vissyt hänelle niskaan. =(( sika!

      Jaahas sairas meni suihkuun. Jospa menisin auttamaan pesussa ja kuivaamisessa, onhan hän kuitenkin kipeä! Vaikka omaa tyhmyyttään!
      Öitä.

      • kalahaiseehyvältä;o)

        Vähän aikaa mietin tuossa, että tekeekö miehes raskaan kaluston huoltoa yöllä? Ennenkuin juolahti päähän että voihan sitä päivystyshuki olla.
        Joo, kyllä noi kepapit on multa jääny pois. Ja syy on sama. Kävin tuossa yhen kaverin luona laittelee sähköjä keittiöön. No kuinka ollakkaan, se hommas evääks kebapit, ja tasan 10 min, ja oli lähettävä täysistunnolle. Sen jälkeen, en oo näin sanottuja karvakäsien tuotteita nauttinu. Mulla vaan on sellanen tapa, että jos jollain on åksåfiidare olo, niin heti huippaa, ja mahassa alkaa kiertää.

        Ei ois hoitsuks minusta. Vaikka joutuuhan sitä kotona aina väliin muksujen kanssa sellastakin tekemään. Tuossa muuten tuli eilen mielleen, että sitä vaan tulee jonkinlainen kuva toisesta, vaikka ei näkis, on varmaan aivojen tapa, yhdistellä tuttuja taoja, tyylejä tiettyyn ihmiseen ja siitä tulee tavallaan kuva toisesta. Oliskin aika hauska kokeilla, miten osuu kohdalle.

        Ensinkin eilisen kirjoituksen perusteella, hiuksien väriksi, on tullut sellainen tumma, ehkä puolipitkä, jonka saa töissä näppärälle ponihännälle, joka huiskaa kun heposen häntä, kun hääräät töissä 110% lasissa. Kroppa sulla on suhtkoht sutjakka, kun olet harrastanut kuntosalia kotosalla ja vilkas makuukammarin toimintakin pitää sinua pirteänä. Mikään pakkomielle sinulle kropasta ei ole tullut, mutta seksikäs pakkaus olet ja varsinkin ne sakupen hoitsuhousuihin pukeutuneena.;o)
        Perusilmeesi on hieman vakava, mutta hymyilet silti, varsinkin uuden ihmisen nähdessäsi. Koti on sinun linnasi, se on sinun mukaan sisustettu ja varsinkin keittiö on sinun käsialaa. Maustehyllyssä oikea järjestys ja ruokakermaa aina jääkaapissa. Pakastimessa löytyy marjaa, lihaa ja varsinkin sitä kalaa sen verran, että kaksi ihmistä eläisi sillä puoli vuotta. Kahvin kanssa pitää olla aina jotain, samoin jälkiruokaa on monesti, pidät siitä. Siinäkin mielessä herkkupeppu. ;o) (arvaan jo, analysoit: selvä riippuvuus persuuksista tuolla)
        Harrastat kotona sitä kuntoilua ja lisäksi jumppa tai joku vastaava. Et ehkä ole mikään napatanssi, tai vastaavan rytmisen liikunnan fani.
        Musiikkimakusi on iskelmä, joku juha tapio ja samuli edelman uppoaa.
        Jätät suosiolla kaikki isommat hommat miehelles, mutta riippumatta kattoja repivästä tyylistäsi käyttää jenkkimoottorisahaa, onnistut kyllä pienemmistä hommista, ja ropun laittaminen seinään, ripustettu taulu saa sinut tuntemaan ylpeyttä niin, että palkitset itsesi pullalla kavin kanssa. Pihassasi kasvaa marjapuskia, omppupuita ja muutama koristepuska, mutta päähuomion olet jättänyt kesäkukille, jotka roikkuvat amppeleissa ja ruukuissa pihalla. Kuitenkin sen verran näppäröissä, että voit nostaa ne helposti varastoon.

        No niin, siinä minun syväanalyysi. Osuiko moni kohta kohilleen. On muuten vaikeaa pukea sanoiksi sitä mitä sielussaan näkee. Sinun vuoro kokeilla onneasi. Tietenkin itse en ole ihan niin paljoa kertonut sulle, mutta eipä sinunlainen analyytikko paljoa tarvitse kun jo reseptorit havaitsevat värinän ja taltioivat. ;o)

        Pitää lähtee laittaa kämppä kuntoon ja tuulettumaan, kun sakki on koulussa ja töissä. Mulle jäi kotihommat kun oon vapaalla. Pitäis kokata evästäkin "punaisen leiman" jauhelihasta. Aattelin paistaa sen ja lisään lihaliemen ja kilon kuorittuja ja pilkottuja pottuja, laitan ne vuokaan ja uuniin. Mausteeksi vanha kunnon mustavalkee=suola ja pippuri. Tadaa, helppo ja yksinkertainen sapuska, joka uppoo muksuillekin ja ei ole rasvaista.


    • Puolet tehtynä

      Ukko tekee töitä firmassa laidasta laitaan ja vaikka 24h/vrk, jos on pakko!
      Yleismies "Jantunen", sillä on osuus siitä OY/AB:sta ja vastuu kans , toisille! (Se auto oli saatava kuntoon täksi aamuksi.)
      Toisaalta jää välillä yks´kaks "kalastus vapaalle " mun kanssa, kun tilanne sen sallii.
      (enkä kertonut mitään mistä voisit tunnistaa,ei ole tieto yleisessä jaossa)

      Tukka on tumma ja puolipitkä kiharainen ja yleensä töissä nutturalla. Joko siveydensipuli, kietaistu kokoon hiusrusetilla tai banaaninuttura.
      Tosi harvoin vain panta ja hiusnipsut, enkä enää tässä iässä töissä esiinny ponnarissa. Kotona ja mökillä kyllä usein.
      Ylipainoa 10-12kg enkä harrasta kuin hyötyliikuntaa.
      Joskus miekkonen saa raahattua munt pururadalle asti, 200-300m juoksen ja sit kävelen loppumatkan, mies on mennyt menojaan.
      Mä kun en miesten peräs juokse! ;))
      Milloin mä olen kertonut housupukua töissä pitäväni?? -siis joo!!
      Kahvin kanssa pitää olla aina jotain tarjottavaa, miekkoselle ja vieraille! Mä en pullasta/pipareista niin välitä mut palanen hyvää tummaa suklaata, nam!!
      Koti on mun ja mieheni linna ja yhdessä sisustettu, tosin 70% mun ajatuksella. En ihan tyranni ole. Miehelle jää siis vaja ja autotalli, hehheh.

      Ei vaiskaan esimerkiks keittiön pöytä ja tuolit on mies hankkinut ihan itse, yksinään. Oli yhtenä päivänä "köökissä" kun tulin kotiin.
      Ihan hyvä ja kauniit ovat! Ilmeisesti tarkoituksella ilahduttaa mua....
      Oli nostanut keittokattilan pöydälle ilman alustaa....joten hankki mulle vielä kauniinman pöydän tilalle. Eikä mua harmittanut ollenkaan vahinko.=))

      Muuten ruokakermaa mä en käytä koskaan, vain AITOA KUOHUkermaa. VISPIKERMAkaan EI KELPAA mulle. Lues piruttas mitä kaikkea moskaa noissa muissa on lisättynä. En kyllä mene käyttämään ja harvat meikäläisistäkään käyttää, vaikka viralliset suositukset on ihan toiset.
      Mulla on kuohukermaa aina jääkaapissa,käy kahviin, ruokiin, jälkiruokiin, kakkuihin siis ihan kaikkeen.
      Ei sitä tarvitse litrakaupalla lorotella kun jo maistuu.
      Kevyt tuotteet tullaan vielä lailla joskus kieltään, sano mun sanoneen.
      Elintarviketeollisuus kun vielä sanelee viralliset suositukset, mut tieto leviää nykyään hyvin.
      Esimerkiksi näin, netissä!

      Jälkiruokaa on melkein aina, kylläkin toisen herkkupepun vuoksi!
      Isäntä on heikkona kaikkeen hyvään ja jos mä en tee; ostaa kaupasta!
      Lisä/säilöntäaine kyllästetyt pikku hyvänsä ja iho ongelmia tulee.
      Lääkäriltä sit kortisonivoidetta ihottumaan.
      (toinen myrkky hoitaa toista pois)
      Järjetöntä! Mut siitä teollisuus elää. Siis elintarvike- ja lääketeollisuus!
      Musiikki meni metsään! Samuli Edelman ja joululaulut ehkäpä, mut KIRKA ja kyyneleet! Yö, Popeda, David Bovie, Bruce Springsteen,
      Pori Jazz joka vuos olen ollu Kirjurinluodolla, ja operetit ah ihania helmiä. Mä olen vähän kaikki ruokainen musiikissa.
      Pihasta täys kymppi!
      En muuten tasan kanna isoja ruukkuja kellariin, isännän työ tai jää mustikkapiirakat tekemättä. (grahampullataikinaan)

      Tehtävän A- osio tehty.
      B-osiota mulla ei ole syytä tehdä!
      Se kun on vähintäänkin kaksiosainen, sen verran olen jo tajunnut.=))
      Mielenkiintoinen leikki, mut mä kieltäydyn.
      Kirjoitellaanko!

      • joojoo;o)

        No eipä oo pakko jos ei taho!;o) Tuli muuten saakelin hyvää pottulootaa. Penskatkin ensin nirpistelivät, mutta kohta jo kysyvät lisää. Yksinkertaisilla menetelmillä tulee parasta tulosta.

        Olet aika samoilla linjoilla noitten lisäaineiden yms. Kanssa. Mutta laitankin oliiviöljyä joka kohtaan mihin rasvaa tarvitaan. Oli noi kolestrolit yli 6n tuossa viime keväänä, tosin parempia enemmän, mutta silti. Piti hyvästellä metu ja rupesin vetämään kasvisstereoideja. Nyt on alle 5, mutta vissiin pitää pidättäytyä eläinrasvasta. Ukilla oli sepelvaltimotautia, niin pitää olla tarkkana. Nyt kampes nuorempi syliin, joten ei kirjoittelusta tule mitään. Kirjoitan aamulla jotain taas.

        Pakkohan sitä on kirjoitella kun ihan sitä vaaditaan huutomerkin kanssa. ;o)


    • aamuunhajonnut

      Joo, täällä sitä taasen ollaan. Nimittäin töissä. Mulla on aika veikee työ ja sen vuoksi täällä kökitään paljon. Onneks kohta on lomaa tiedossa. Pikkuisen alkaa jo tökkiäkkin täällä olo. Mulla on entisestä elämästä jäänyt näin sanottuja virapelihommia kellumaan ja nyt ne sit on pätkähtänyt päälle tietenkin. Niitä ei pitäis ottaa varsinkin jos on vuorotyö. En vaan joskus osannut sanoa ei. Tuttujahan ne on ollu, mutta eivät kyllä itsekkään ole älynnyt tiedostaa mun nykyistä tilannetta. Nämäkin varmaan rassaa meidän parisuhdetta, joka on siis jossain kriisissä.

      No arvuutelupelihän meni odotettua paremmin. En tiijä mikä päähänpisto olikaan. Tää anonyymina kirjoittelu tuopi aina jotain muuta esille itsestään, en ole normaalisti kovinkaan uteliasta sorttia. Puhumattakaan, että osaisin kertoa miltä joku näyttää. Ja yleensä jos sanon,että joku näyttää minusta sellaiselta ja tälläiseltä, niin muitten silmissä se ei näytä sellaiselta.

      Tuo on tosiaan tuo terveellisyyslinja vähän jokaisen kohdalla tulkinnanvarainen, mutta minustakin lisäaineet on pahempi myrkky kuin perinteiset rasvat, olipahan se eläin tai kasvisperäistä. Voi on voita ja margariini myrkkyä, mutta taas öljyt ihan hyviä. Ja mustikkapiirakka pitääkin tehä murotaikinaan ja maitorahkaa sekaan. Namskis! Tosin itse olen enemmänkin karkin kun pullan ja muitten leivottavien ystävä. Merkkarit on paras, mutta muutkin menee.

      Mulla on suvussa äitinpuolelta ylipaino sukurasitteena, mutta liikunnalla olen pitänyt suurimmat painot pois. Nyt taidan painaa joku 78 kg ja pituutta on vajaat 175 cm. En tiedä olenko ylipainoinen, mutta pieni sikspäki on, tosin joku on juonu 5 niistä pois. ;o)

      Vitsi nää aamuvuorot ei oo kivoja. Joutuu just heräämään silloin, kun on kaikista parhaimmat unet. Meillä täällä töissä on pidetty itse siivouksesta huoli ja minun pitäisi siivoilla tänään. Hieman hommiakin olis tiedossa tuossa, mutta kerkeän siivoilemaankin, mutta ei jaksa näin aamusta. Mutta jossain vaiheessa ei voi enää luimia tekemättä mitään. Onneks voi itse laatia tekemisensä. Tää on sinällään hyvä homma, aika vapaat kädet on suotu.

      Olen tässä siirtynyt tupakista sähkötupakkiin. Siitäkin on monenlaista mielipidettä. Minun maailmankatsomusnäkemyksen mukaan se on kahdesta pahasta se vähimmin paha. Joku (emäntäni mukaanlaskettuna) on sanonut, ettei sitä ole tarpeeksi tutkittu. Mietin sitä, että valmiste, mitä höyrystetään ja vedetään keuhkoihin, on jotain kasvisglyserolia ja jotain muuta alkoholia, mitä käytettän yskänlääkkeessäkin. Että ei ne ole sen vaarallisempia, mitä jossain saunatuoksussa tai tuoksuvissa kynttilöissäkään. Nikotiinin määrää pystyy säätelemään, jos rupee sotkemaan litkut itse, niin siitäkin pääsee pois ajan kanssa. Olen nyt reilun viikon vedellyt tätä ja maistoin piruuttani tupakkia, niin ihan kuin olisin maistanut suoraan tuhkakupista jotain. Hyi helkkari, ei ole varmaan ikinä maistunut tupakki yhtä pahalle. Nämä sähkötupakit maistuu esim. nallekarkeille, tai vaniljalle, mitä nyt sattuu esanssia olemaan, niin kyllä ei tavan tupakki enää hyvälle maistu. Ehkä ei ihan samanlaisia kiksejä saa kun aamutupakista tulee, mutta päivällä ei ole vielä tupakkia mieli tehnyt ja varsinkin kun muistan sen paskan maun.
      Siinä onkin sulle psykologinen tehtävä kun mietit, miten tuo tuollainen tupakki ja mikä tahansa vastaava, voi tehdäkin sellaisen riippuvuustilan. Moni on lopettanut kun seinään ilman korvaustuotteita ja osa ei pääse millään eroon. Itse olen ottanut nyt sen linjan, että siirryn ensin tähän sähkötupakkiin ja sit taas katellaan mitä tehdään. Tarkoituksella aion edetä portaittain eteenpäin asettamatta suuria tavoitteita. Muutenkin olen opetellut tekemään yhden muutoksen kerrallaan, niin se tuntuu onnistuvan paremmin. Lisäksi tavoitteet on minimoitu ja tehty kohtuullisiksi. Tämä työpaikan vaihdos oli yksi iso ja tämäkin on nyt jokseenkin paketissa.
      Kohta alkaa hommat painamaan, joten pitää lähettää tämä, mutta pitää vilkuilla oletko kirjoitellut mitä.
      Ja minä ainakin kirjoitan niin pitkään kun vaan vastailet. Minusta tämä on mukavaa.

    • kohta imuroimaan...

      Ainiin ja oli mulla sulle se tehtäväkin, mistä puhuin. Tämä oli vaan sellainen välipala, tämä analyysihomma tähän väliin, tosin en tiijä oletko kovin innokas, kun et vaikuttanut kovin leikkisälle. Tää vaatis kanssa sulta vähän tutkiskelua näillä sivuilla. Mutta, kun joskus sanoit, että mulla on jotenkin tutn tuntuinen lauserakenne kuulemma, niin krjoitin tänne novellipuolelle kolme juttua ja sinun pitäisi löytää ne. Eli seksivovellit ja sit joku osio, ei ole täällä novellien puolella kun tää yks, mutta kolme muuta on jossain. Saatpahan taas hiiriä vaikka minne.
      Se on sit varauduttava siihen,että mies on saatavilla sen jälkeen. ;o)
      Otatko tehtävän vastaaan?

    • paniikkikohtaus koht

      Moi! ja Hei, taas!

      En ehdi lukeen edes viestiäsi nyt!
      Piru vie, unohdin Firman Joulujuhlat!
      Ja niihin pippaloihin on pakko mennä mukaan, miekkosen vierelle ja oltava illan isännän daami sekä epävirallinen emäntä!
      Ei kyllä huvittais,mutt on vähän niin kuin pakko,Joulujuhlat ja Vappujuhlat.
      Firman piikkiin pidettävät, ravintolassa syödään ja parit paukut tarjotaan tervetuliaismaljan lisäksi.
      Sit yökerhoon jatkoille (varatut paikat) ja jatkojen alkoholit jokainen maksaa itse!
      Mä haluaisin et haet vaikka Youtubesta kappaleen:
      A Yiddishe Mame By Aelita Fitingof
      Juteltiin tänään rakkauslauluista ja meidän nuori Kandi mainitsi tämän.
      Yks hoitsuista haki kännystään tän laulun ja kuunneltiin se.
      Mulle kolahti! Kyllä on kaunis ylistys laulu äidille!

      Nyt on syöksyttävä suihkuun ja vedettävä sotamaalaus naamaan.
      Hiuksia en ehdi pestä, banaani nutturalle ja piippaussaksilla parit korkkiruuvit, saavat valahtaa sit roikkuun niskast ja korvalt alas.
      Pikkumusta ylle, korkkarit jalkaan ja menoks, kunhan isäntä tulee parturista!

    • juhlimasa!

      Moikka, ei pitäis varmaan kirjoita.
      Ulkona myskyää ja täällä sisällä kansa.Olin suhteelisen selvä kun tulin kotiin. Äijän tyynyn ja peitteen heitin käytävään nukukoon missä tykkää.
      BushMills black bush jäi mulle seuralaiseksi. Kaks lasillista kippassin äsken alas.
      Huomenna herra tietää kuka on suuttunuy ja mistä. En rupee nyt riiteleen
      ei olis pitänyt mennä kun edes halunu mennäja vielä olis pitänyt lähteä kylääki yöllä. mä nyt olen ikävä ihminen kun halusin kotiin ja raijasin vielä ukonkin mukanani puoliväkisen kotiin.

      Keittiössä melle sit tuli sanomista kun määräänhäntä jätkien kuulen tuleen kotiin. Menee kait nukkumaa toisee makkariin...............ei kiinnosta . Käyn pesul ja memen kans nukuun. alkaa viina nosta päähän et suhisee. Voi vee et korpee! Kirjoitan huomen, en mene töihin kuin iltaa pitäis mennä soitan en tule.öitä

    • iiks!

      Aijai, kuullostaa normaalilta setiltä.Mutta sano ihmeessä sille ukolla sama kun mulle. Että et tykännyt koko bileistä ja menit sinne kun oli pakko ja sit halusit kotiin ja että olet pahollasi. En usko , että se on pitkään äkänen. Oothan sä meinannu tappaa ihtes mootorisahan ketjullakin. Ei toi niin paha ole. Mutta vaikka olet kovaluontoinen, niin myönnät selvän asian ja pyytelet anteeks...vaikka nyt sen mustikkapiirakan kanssa, niin kyllä se siitä.

      No kanuuna sulla ainakin on, kun oot menny iltapalaks vetäsee viskiä. Mulle muistuu yks teinivuosien keikka, kun vetelin jack danielssia ja kaljaa, bubissa puoli kuuteen aamulla, niin ei oikeen jalat toiminu, nuppi toimi, mutta jalat ei. Ja aamulla alkoi huippaamaan uudelleen, kun veti lasillisen vettä. Salakavala aine. No meilläkin "keskustelitiin" eilen ennen nukkumaan menoa.
      Olen kuuleman mukaan itse aiheuttanut tämän kohtelun. Onpa yllättävää. Mieli tekis sanoo, että voitinpas vedon, vedin yhen a. ankan kanssa vedon ja se väitti että tää on tulpun vika.

      No eipä päästy mihinkään tulokseen, eikä päästä. Minä voin emännälle myöntää vaikka mitä tekemiäni virheitä, ei riipaise, mutta suoraan sanottuna, ei tee mieli olla vittuilijan vieressä. Sanoi, että rauhotanhan lastakin, jos se riehuu. Sanoin, että annan myös räyhäävän koiran olla rauhassa. Nukuin vierashuoneessa yön..taas.

      Täälläkin tuulee ja sataa vettä. Ei oikein ole hieno fiilis hilautua töihin. Eilen vielä sählyssä, tuli poikittaista toisen käden luuhun, niin on vaikea pitää kahvikuppiakaan kädessä. On tullut tuostakin lajista osumaa. Yks kaveri nappas kyynärpäällä minusta pandan. Piti ihan käydä liimauttamassa kulma, ennen yövuoroon lähtöä. Muutama päivä piti kurkkia yläluomen ali. Ja nyt sit ei kestä kynä kädessä. Mutta on se vieläkin paras laji mitä voi tehdä housutkin jalassa. ;o)

      Elä suutu, mutta naurattaa vieläkin tuo sun viimonen viesti. ;oD Täti on oikeesti tainnu vetästä vitutuslärvit. Jotenkin voin kuvitella, miten suomalainen naaras kun suuttuu, niin siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu, jumalauta! Ei oo lasten katseltavaa. Etkö itse voi kanssa nauraa pienen hetken kohmeloispäissäs? Et voi olla niin tosikko? Miten sulle uppuaa muuten huumori? Vaikutat itsekin huumorinaiselta?

      Meille tuli uudet kamerat töihin. Pyörii 180 astetta sekunnissa, eli aika nopeeta pyöritystä. Tuli oitis yks navanalusvitsi mieleen. Pikkukalle oli äitinsä kanssa saunassa ja kysyi, miks vitussa näyttää kasvavan karvoja. Äiti kysyi missä. Vitussa vastasi pikkukalle. Äiti otti tukasta kiinni ja alkoi vatkata pikkukallen päätä, ja kysyi mitä nyt näkyy, niin pikkukalle vastasi, kiuas, kiulu, vittu, kiuas kiulu, vittu. ;o)
      Kerroin kameramiehellekin, tietenkin demostroiden äitin pyöritystekniikkaa, niin kaveri vaan katso kakkosella, ja tuumas aha...kuiva jätkä!

      No jään odottamaan, moneltako hirmu herää ja kirjoittaa kihara tukka pystyssä ja sieraimista savu tupruten. Vieläkö oot käkänen, tytön tavalla sanoen. Vieläkö läyhäät?

    • Sapettaahan tää

      Huomenta,päivää!

      Anteeksi. .....Ei olisi tosiaan pitänyt kirjoittaa mitään, viime yönä!
      Aamulla heräsin ukon kyljestä, oli hiipinyt aamuyöstä sänkyymme
      peitteensä ja tyynynsä kanssa. Nukuttuaan vierashuoneessa muutaman tunnin, kotiutui mun kylkeeni takaisin.
      Ja kyllä kerroin isännälle; miks mä raahasin hänet kotiin, enkä pyytänyt sitä anteeksi, enkä pyydä!

      En helvetti lähde jatkoille yöllä ukon ollessa humalassa kuin käki ja seurueeseen mukaan tulossa kaks (ibruska huva) naista, yökerhosta!

      Kahinaks olis mennyt yksityisasunnossa jatkoilla varmaan, sen verran mustasukkainen kyllä olen omastani.
      Kale saa pitää hyvänään sen valintansa!
      Nainen kiehnas jo yökerhossa mun miestä, eikä ukko pannut asiaa pahakseen.
      Mä kyllä tuohduin, mut pidin suuni kiinni sisällä ja tilasin yhden ylimääräisen taksin ulos siirryttäessä.

      Ilmoitin miekkoselle et me lähdetään nyt kotiin ja jos hän lähtee jatkoille kavereiden kanssa niin mä menen sisälle hotelliin.
      Ja uskoisin löytäväni myös seuraa jatkoille, jotka mä pitäisin ihan hotellissa!

      Me tultiin kotiin, kovin hiljaista oli taxissa.
      Päästiin sisälle asti puhumatta mitään ja menin keittiöstä hakeen viccyä.
      Ukko ilmestyi ovelle ja aloitti. "Anna olla laitimmainen kerta kun uhkailet mua kavereiden kuullen..."...kuuntelin jäkätystä hiljaa ja kun lopetti niin tein ilmoituksen.
      " Saatanan sika, et kyllä nuku mun kanssa meidän makkarissa ja huomenna jutellaan!"
      Otin viccylasini ja kaappasin baarikaapista whisky pullon evääksi!

      Kyllä mä maalasin hänelle aamulla kuvan, millaiset jatkot oli olleet suunnitteilla: mun näkökulmasta katsottuna.
      Ei ollut kuulemma tajunnut yöllä, et naiset oli hotellin "irtonumeroita", jotka olis otettu mukaan myös jatkoille.

      On aika hiljainen nyt ja pyysi anteeks multa.
      Mua oikeesti vitutti niin paljon; et teki mieli lyödä äijää silloin yöllä!

      Wiskiä nappasin sit juomalasista makkarissa 1-1,5dl yhteensä ja raakana.
      Siinä pohtiessa elämää, tuli sit mieleen lukea sun viestit!
      Oli viina noussut jo päähän ja en lukenut, vaan purin kiukkuani ja pahaa mieltäni sulle. Sorry.

      Hirveä olo, mut omaa tyhmyyttäni! 3 tai oikeastaan 4 paukkua hotellilla oli mulla viinaa alla ja saman verran kotona lisää!
      Enkä mä yleensä vedä "lärvejä", mun raja on 4 lasillist,
      humalassa silloin olen mut en tolkuttomassa.

      Töihin tein "oman ilmoituksen" poissa olosta. Oli ensimmäinen tänä vuonna. "Vatsa vaivoja!", krapulan sijasta ilmoitin syyksi.
      En ole pahemmin syyllistynyt ylimääräisen vapaan pitoon.

      Pitänee lämmittää jotain pikkust purtavaa miehelle ennen kuin
      hän lähtee käymään hommissa, taxilla!
      Ilmoitti juur olevansa "huikko palan tarpeessa" jonkin muukin varmaan on! (tiedän kokemuksesta mut ei kehtaa/uskalla sanoa nyt mitään)
      Muhikoon marinointi liemissään,nyt! Mulla on jysäri, ei huvita vielä!
      Palaan asiaan kun olen lukaissut sun edelliset texstit, siis eiliset!

    • aamorin lähettiläs

      Juu, eläpä ota paineita, ainakaan minua takia enempää. Kännissähän tunnetusti tunteet, olipahan ne hyviä tai huonoja, korostuu. Turhaa multakin pyytelet anteeksi, eikös tää meidän kirjoittelu perustukin sille, että höyryjä päästellään molemmat.

      Mullakin saattaapi olla sellainen käsitys, että vaikkahan olis pamela baywatsh vieressä, niin en sen kanssa mitään yritä, mutta jos sen kohtauksen sais filmille ja aamulla katsois, niin kyllähän mulla saattais olla (olis) pientä flirttiä. Mutta vieläkin tiedän, että muut naiset jättäisin sivuun makkarihommista. Vaikka mulla ei mene vaimon kanssa lujaa, tai edes hyvin, niin pettämään en rupeisi, vaikka mikä olisi. Mulla on muutakin menetettävää, kuin emäntä ja omaisuus. Vaikka saatan oman emännän silmissä näyttää tällähetkellä aika tunteettomalta, niin kyllä niitä vaan on. Ja pahinta on kun se ei niitä edes ymmärrä.

      Mutta tälleen sivusta seurattuna, huomaan nyt, miten paljon sinä sitä ukon rutjakettas rakastat. Ja kyllähän minäkin ymmärrän, että se minunkin äkäpussi minusta tykkää, vaikka ei aina siltä tunnu. Vaikka täällä palstoilla mitenkä asioita väännellään, niin kyllähän se on taivaantosi, että erilainen on naisen ja miehen ajatuksen juoksu. Ja se tekee näitä ongelmia. Se mitenkä sen ymmärtää, on sitten miten hyvin tulee toimeen keskenään.

      Seuraavalla kerralla jos kerkeette sopia, niin ukko lähtee silloin kotiin sinun kanssa, kun sinä sanot ja toisinpäin, ja sinä tietysti tuumaat sen vaan ukon kuullen. Eikös se niin mene, teoriassa. Porukalla keksii sit vaikka tekosyyn, jos muuta ei ole...jo valmiiks. Ymmärrän tuon miehes, munien menetyksen muitten silmissäkin. Toisaalta se ei kehtais sustakaan tehdä jätkien mielestä kusipäätä. Ootkos miettinyt sitäkin? Se haluaa pitää sinua unelmavaimona, jota muilla ei ole. Ja tottahan se on. Ei sen tarvii täältä lukea, kun mä kehun, vaan se tietää sen jo. Eihän se muuten niin äkänen olis ollu siitä ketjun katkeemisesta. Oli vähällä mennä unelmien nainen jonkun Homeliten ketjun takia. Me kakslahkeiset vaan ei osata sitä sanoa ääneen.

      Saanko tällä kirjoituksella illaks teijät samaan saunaan ja ukolles hieman lämpöä, eilisen vierashuone-episodin jälkeen?
      Saa tietenkin tehä itse loput, siihen en ala puuttumaan. ;oD

    • Morkkisko?

      Luin kinkystä pikku varkaan ja taatusti on jotain mielessä mullakin.
      Alkaa olla kohmelokin jo ohitse!
      Vaikka lukiessa kyllä vihlaisi kummastakin päästä, ilkeesti!

      Selitä siinä et kännipäissäs sulla olis jokin tolkku jäljellä!
      Mulla on sellainen käsitys et kännissä teillä miehillä seisoo ilmeisesti kaikki! Siis; järki, mulkku ja kello!
      Ei minkäänlaista käsitystä ajasta ja ei hiventäkään järjen käyttöä, kunhan mulkulle löytyy käyttöä.
      Ja jos mun äijä siitä käryää; et on väärällä lammikolla käynyt soutelemassa, melallaan...niin..!
      Mä en todellakaan ymmärtäisi.
      Tuskin saa mitään, mitä ei kotona saisi?
      Paitsi vierasta...kannattaisko sitä sit kokeilla kokeilun halusta?

      No kerrompa sulle loputkin tästä paskasesta keissistä!
      Kale on poikamies, koska vaimo lähti kaksosten kera ja antibioooti kuuria syöden. Oli mies tuonut tuliaiset kotiin, jo toisen kerran.

      Kalea ei tuoda meille syömään, koska mä en siedä koko miestä!
      Näin olen miekkoselle sanonut!
      Totuus on et Kale harjoittaa seksuallista häirintää, kähmii kyllä mun paikkoja ohimennen ja tekee ehdotuksia. Niin teki eilenkin,
      yökerhossa. Ei mulle siinä paljon vaihtoehtoja jäänyt!

      Tiedän miltä se kuullosti ja näytti muiden silmissä. En tosiaankaan alkanut purkaa vyyhtiä siinä julkisesti. Enkä ala purkaa sitä nytkään.
      Annan pölyn laskeutua ja kerron vasta sitten; koko kuvion miehelleni.
      Olis varmaan pitänyt kertoa jo kevättalvesta, mut arvelin kykeneväni karistaan ton sonnin mun kimpusta ilman apua.

      Juttu on kans niin et miekkonen taatusti suuttuu ja on mustasukkainen.
      Kale on paras asentaja tuolla remppapuolella ukon lisäksi.
      Jos Kale lähtee firmasta jostain syystä, pitää ottaa pari miestä tilalle: ukko joskus kehunut miehen ammattitaitoa. Muistan senkin ja otan huomioon.

      Eiköhän tuo ole sulle selvinnyt, et mun mies saa olla perheenpää?
      Yleensä, mut.......
      mä en sitä tilannetta siinä voinut muukskaan muuttaa!
      Kyllä siinä olis tullut paljon pahempaa jälkipuintia, jos en olis nopeasti ratkaissut ongelmaa. Siinä vaiheessa mulla järki vielä juoksi suhteellisen normaalisti. Tietenkin olisin voinut näytellä jotain sairauskohtausta, mut munsta se olis mennyt kans överiksi!
      Kun mun huono käytös ei ole mikään mun tapa, niin uskoisin et laittavat sen humalani piikkiin ja unohtavat piankin!

      Jos nyt joku mukana ollut satuu lukeen tämän täältä niin pyydän; pitäkää omana tietonanne! Haukaa Joulua! ... edelleen!

      Arvaa onko mulla kalapihvejä sulaamassa illaksi? Taxi tuli pihaan!

      • voi sun kanssas

        Luulitko, että on mun juttu jossain kinkyssä? Ei ole. Mutta paljastan yhden jutun perjantain kunniaksi, se taitaa olla pikaseksin puolella. Olikohan joku emännän sisko, täyttä fiktiota, ei emännällä ole siskoakaan. Heitän nuo jutut hatusta, pientä pohjaa jostain, mutta elä nyt analysoi, vaan lukase ja koita nauttia, jos siinä pikaisessa on mitään nautittavaa.

        Joo, tiedän miestyypin, kale ja senkin, että monet kännissä vaikka mitä, itsekkin kuulun niihin, joilla järki,kello, mutta mulkku ei juurikaan, ainakaan pitkään. Uni vie voiton useemmin, oon aina niin väsyny. Nytkin oon ihan sippi ja sunnuntaille asti pitäis jaksaa aamuja.

        Kaks juttua jouvut vieläkin etsii. Jos ei meinaa löytyä, niin pitää sit paljastella.

        hyvää viikonloppua nyt kuitenkin.


    • tilpit@ppitöks.com

      Jokohan tänne nyt saa laitettua vastausta? Olis eilen tullut jo kauhee vuodatusviesti, mutta eipä tuo onnistunut. No parempi ehkä niin. Tuossa huomasinkin eilen, että keskustelun voi aloittaa, mutta ei voi vastata. No keksin, että tekaisen gmailiin sähköpostin jos sellaisen kautta vois laittaa viestiä. Olis hieman privatimpaa, ei olis ainakaan muut lueskelemassa. Muuten kylllä voitais pitää sama linja, että ei nimiä ja paikkoja jne. On kuitenkin hyvä,että joku ees "kuuntelee".

      Laitanpahan tähänkin sen osoitteen jos et ole jo huomannut. [email protected]

      Sinähän voit itsekin tekaista tuollaisen, niin se jää vain meijän väliseks osoitteks.Ainakin toi gmail on helppo tehdä, näkyy täälläkin olevan sähköposti ilmainen.

      No kokeilen tuleeko tää eetteriin...

      • pen pal,ei peff 2013

        Sanoit ettet tule enää lukeen....mut jos kuitenkin käväisisit täällä......niin.....

        Oikein hyvää vuotta 2014! haluan sulle toivottaa.

        Meillä menee hyvin ukon kanssa, hän on ollut mun
        seurassa enemmän mitä tavallisesti.
        Vienyt mua ulos, tanssimaan ja syömään.
        Oikeastaan se riita piristi meidän suhdetta,
        hän huomio munt eritavalla mitä ennen.
        Mä en olekkaan itsestään selvyys enää,
        jolle vaan ilmoitetaan et menen nyt sinne......
        ja tulen sit kun näkyy!
        Mulla siis kaikki hyvin.
        Toivon et myös sulle ja vaimollesi sekä lapsillesi; antoisaa alkanutta vuotta!


    • kkk981

      rypälekohta oli oksettava.

    • tilpit@ppitöks.com

      No hyvä kun hyvin menee...No meillä ei kuitenkaan ihan niin hyvin. Täs ollaan eropapruja rustaamassa. Oikeestaan jo tossa vuoden vaihteessa ilmoitin asiasta, mutta tänne asti piti vielä kahtoo selvää asiaa. No en ajattele sitä enää loppuna vaan uutena mahdollisuutena elää. Muuttuuhan se elämä, sehän on selvää, mutta voinpahan vanhana ukkona sanoo itelleni kuolinvuoteella, että kaiken tein mitä pidin tärkeenä.

      En ole oikeestaan käynyt sen jälkeen sivuilla kun viimeks tänne sulle kirjoitin...nytkin piti oikein katsoa, että mihin sitä tulikaan tarinoitua.

      Joo, mutta ei siinä mitään. Elelehän sinä kunnialla ja pidä näppis erossa siitä homelitesta. ;oD

      Hyvää keväänjatkoja ja anna palaa systeri! ;oD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      972
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      644
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe