Se oli kyllä paras vuosikymmen syntyä. Oli sotaveteraanit ja täysin vapaa seksi. Vanhat arvot heitettiin roskakoriin. Tuli Punk ja rockanroll
1960-luvulla syntyneet
1960-luvullla syntyn
4253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On mielenkiintoista, että kerrotaan tänne mitä oli 60-luku. Pääsin itse maalaispitäjässä ripille 1965 juhannuksena, josta nyt tuli 50 v. tuohon aikaan tytöt sai valkoiset korkkarikengät, valkoine jakkupuku. Rippi seromoni kesti klo 10-14. Isät, äidit veljet, siskot, kummit ja muut sukulaiset tuli kirkkoon katsomaan seurankuntatalolta kirkkoon astelevaa rippilapsi porukkaa. Kenen työttö tuon ja kenen poika tuon on oli tuttuja kyselyt. Se oli kuin promotion maisterimarssi.Pappi piti liikuttavan puhene, sotaveteraanitkin pyyhki kyyneleitä. Valokuvattiin, ehtoolliseen jälkeen kukitettiin kirkon ulkopulella ja sen jälkeen kotiin kahville, johon kaikki tuli jotka vähänkin sukuun kuului tai ystäväpiiriin. Rippikuvassa oltiin kovasti "aikuisen näköisiä" teinimuotia ei ollut, vaan suoraan aikuisten saappaisiin. Eräs tuttuni sanoi, että ihan kuin jostain "opettajaseminaarin" valmistujaisista kuva. Oltiin niin aikusia. no, laspilisähän oli loppunut ja kynnys aikuisuuteen odotti. Saumalliset nailonit tytöillä, ja eka kertaa kunnon nuttura (missimalli seurattiin jo TV:stä) tai ekapermanentti. Rippilahjaksi sain arvokkaan rannekellon se oli tapana antaa vanhempien lahjana. Onko jollain moisesta muutatietoa. 40-luvulla syntynyt mua 10 v naisystävä on aiheesta äimänä.Kertoi, että pinni oli hällä tukassa ja balleriina kengät. ne oli mun nuoruudessa "lasten maailmaan kuuluvaa". Kertokaa tänne?
Kyllä on tuttua tarinaa. siskoni pääsi ripille 50-luvun alkupäässä ja eräällä tytöllä on joukkokuvassa eturivissä mustat kengät, oli köyhäaika sodanjälkeinen elämä. Ne kengät herättää vieläkin valokuvasta kysymyksen "mikä siitä tytöstä tuli" on kysymys kylällä. Siinä leimattiin syntiseksi naiseksi heti.Erään tytön isä jä kotiin oli juhannus ja alkoholai taas oli nautittu onneksi ei kirkkoon tullut häipäisemään, äiti sairas ei osallistunut sairauden tähden. Minulla on tästä jäänyt trauma. olenko näin hyljätty, painoin kirkosta tullessani ehtolllisen jälkeen kultaista ristiä virsikannesta.Tosia onniteltiin suurin kukkanipuin. Onkohan mua vastassa kukaan? Onneksi oli serkut! Kiitos heille.
Joo aikuiseksi vartuttiin ja tidettiin jo paljon aikuisten asioista. Sen toi Tv ja muistatteko Suosikki-lehden, se alkoi tulla 1960-luvun alusta lähtien. Sinne nuoret sai laittaa kysymyksiäi lääkärinpalstalle ja lääkäri vastasi suorin sanoi. Näin tabu-seksi alkoi jäädä unholaan.
Suosikki-lehdessä oli myös tärkeet filmitähtien tarinat ja englannin kielinen teksimalli jolla sai tilata ko. filmitähden valokuvan postitse. Suosittuja oli Sophia Loren, Elisabet Taylor, Natalie Wood. Näidien mallia hiuksissa ja vaatetuksissa seurattiin ja tyttöjen päähän meni kaikki kuin häkä. Tähtien painot pituuden, vyötärömitat matkittiin, jopa mittailtiin.
Alkoi laiihdutuskuuri, koulussa kieltäydyttiin maidosta, että se lihottaa, oli sanonta. Tästä opettajat riemastuivat "pimuilut pois", lääkärin todistus joka ei voi maitoa juoda.Oli opettajan tiukkasana, maito oli tuolloin miltein ainoa kalkkia antava luustolle, samoin juusto.Pitäjän oppikoululaiset on V-luokkaa ja viimeisenä vuonna he kuljettivat läksykirjat ja kynäpenalit muoviämpäreissä, koska oltiin oppineita ja parempaa sakkia ja parempaa väkeä kuin kansalaiskoulu, jossa oli linjajako, liilelinja , johon fiksummat valittiin ja oppivammat, kototalouteen ja maataloslinjalle heikkolahjaiset tytöt pojat.Ja heitä halvasti katsottiin halvasti eikä seuraan huolittu.
ja tää on sitten nuorten palsta että pedaripapat voi mennä muualle vaihteleen kokemuksiaan