Katselin Aamu-telkkarissa tämänvuotisen Tieto-Finlandia-palkinnon voittanutta Ville Kivimäkeä.
"Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945"
Siellä oli mukana useimpien meidänkin isämme ja monet sukulaismiehet.
Kuin haastattelussa manittiin, ihme, jos joku selvisi sodasta murtumatta.
Ei voi kuin kauhistella, kuinka paljon pahaa on sota aiheuttanut, ja aiheuttaa.
Osansa sai vaikutuksista usea meistäkin.
Viisastuuko ihminen koskaan?
Näin miettien Itsenäisyyspäivämme kynnyksellä.
http://yle.fi/uutiset/tieto-finlandia_sotilaiden_murtuneille_mielille/6945946
"Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945"
Siellä oli mukana useimpien meidänkin isämme ja monet sukulaismiehet.
Kuin haastattelussa manittiin, ihme, jos joku selvisi sodasta murtumatta.
Ei voi kuin kauhistella, kuinka paljon pahaa on sota aiheuttanut, ja aiheuttaa.
Osansa sai vaikutuksista usea meistäkin.
Viisastuuko ihminen koskaan?
Näin miettien Itsenäisyyspäivämme kynnyksellä.
http://yle.fi/uutiset/tieto-finlandia_sotilaiden_murtuneille_mielille/6945946
Vastaukset 38
Vanhimmat
Apinoiden jutut-------
monella sotaveteraaneilla tosi paskaa--jutut ja kansa maksaa näin on tosi!!!
osaa käyttää tuotakin aihetta ahneuteensa.
Miettipä miten paljon on tuollakin kerätty omaisuuksia tässä "tasavallassa", vai olikos se harvainvallassa ?
Mitalien jakotilaisuuksissahan tämäkin asia paljastuu helposti.
Mieleltään murtuneen isän käsittelyssä ei sinun mainitsevasi mammonat tule mieleen.
Häpeä, jos osaat!
Tiedän monen sotainvalidin sanoneen heille jaetuista mitaleista niiden olevan yhtä tyhjän kanssa, jotka lojuvat jossain laatikoissa, mutta jostain konkreettisesta avusta asia on toisin.eipä heitä enään ole kovin paljon.
"Sotaveteraanien keski-ikä lähestyy 90 vuotta. Heitä on edelleen lähes 40 000, mutta määrä romahtaa puoleen seuraavien kolmen vuoden aikana. "
Niin varman sotainvalidienkin.
He olivat ja ovat monien meidän isiämme.
Ei isiämme mitalein palkittu, ei muutenkaan. He saivat tyytyä olemaan muistoillaan, kauhuillaan, pahoillaan.
Moni heistä jakoi niitä perheilleen.
Kuinka minä selviäisin sodan kauhuista? Voin vain kuvitella, ja toivoa, ettei kukaan koskaan saisi samaa kokea.
http://yle.fi/uutiset/viimeinen_veteraani_on_nainen/6394894
.
Siis, mitä minun olisi nyt hävettävä ?
Etkö tosiaan ole aukaisut silmiäsi, ja onko sinun ymmärryksessä jotain vinksahtanut ?
Itse olen asunut keskellä sellaista kylää jossa on 300 taloutta, ja lähes kaikki olivat rintamamiehiä! Kuten isänikin joka oli niin talvi- kun jatkosodassa, ja haavoittui Talin–Ihantalan taistelussa aivan sodan loppuvaiheessa.
Kun tuosta hän toipui meni rakentamaan sakujen polttamaa Lappia, paremmin sanottuna Turtolan, ( tänään on nimi Pello) kylää tuonne tekivät paikallisille asukeille koteja.
Sai myös jonkun NAURETTAVAN mitalin? useita vuosia kuolemansa jälkeen ..
Äitini isä on ollut kaikissa Suomen itsenäisyyden aikaisissa sodissa.
Itse omaa tyhmyyttäni kävin jopa Suomen armeijan, mutta tänään en sitä tekisi, näillä tiedoilla joita omaan !
Elikkä, kysyn vielä mitä tässä on hävettävää ?
Nyt kyllä liioitellaan taas vaikka kuinka paljon. Koko isäni ikäinen sukupolvi oli siellä sodassa ollut ties kuinka kauan ja mieleltään häiriintyneitä ei juurikaan ollut, tapasin sellaisia oikeastaan vasta kun opiskeluaikaan olin kesätöissä mielisairaaloissa. Siellä niitä löytyi, miehiä jotka eivät päässeet sotansa yli millään. Mutta vähän heitä oli, siviilissä olevien työtätekevien sotajutut olivat yleensä ihan asiallista muistelua. Kuri ja sentapainen kyllä oli tällä sodankäyneellä sukupolvella aika kovaa ja suoraviivaista, mutta ei se mikään mielenvika ole, tehdään siten kuin on totuttu...
Pelkäätkö totuutta?
Taidat itse pelätä kun se ei kelpaa.
Olen yo-huuhkajan kanssa samaa mieli-puolta.
Sota ei ole aikaa, jolloin katsellaan kuka on runo-poika ja kuka sotilas.
Se on aikaa jolloin kaveria ei jätetä juoksemalla tai itkemällä.
Puutteet pitäisi löytää jo rauhan-aikana.
Valitettavasti nykyään noin tehdäänkin mutta vapautus tulee ihan liian heppoisin
perustein. Hullun-papereilla jopa ylpeillään.
Jos minä joutuisin sotaan, en ole ollenkaan varma että en tulisi hulluksi.
Isäni sota-kaveri kirjoitti erään artikkelin, jossa hän kuvasi kuinka tuttu mies huusi
armoa, kun Venäläiset tappoivat hänet pistimillä, mies oli otettu vangiksi.
Se oli kuulema sodan kauheinta kuultavaa, ja melkein ylitse-käymätön tilanne.
Mutta, isäni kaveri jäi eläkkeelle konttori-päällikkönä, hyvissä hengen- ja
ruumiinvoimissa.
Kuten YH sanoi, pienistä murusista on turhaa väkisin yrittää leipoa isoa kakkua.
En arvosta paljoakaan tuota F-palkintoa.
H.
Kirja on lapsille kirjoitettu.
H.
Mehän niitä lapsia olemme. Minä ainakin.
Ei isäni mieli murtunut sodissamme, vaikka 1913 syntyneenä oli koko tuon ajan mukana. Viisastui, oppi tarkkailemaan ja miettimään itse. Rasitti fyysistä terveyttään varmaankin, varsinkin tupakoinnin aloittaminen sota-aikana. Savukkeita jaettiin jokaiselle sotilaalle, poltti tai ei. Niinpä jonkin aikaa toisille omat savukkeensa lahjoitettuaan isä sanoi ajatelleensa, että tupakointi on niin pieni hengenvaara tässä tilanteessa, että ihan sama vaikka polttaakin. Ja tupakoikin sitten ensimmäiseen sydäninfarktiin saakka,
Oman paikkakuntamme miehistä koostuneen ryhmän johtajana oli (Rjoht. Jääkjvjoht. Vääp.VM1, VM2.).
Suurena typeryytenä hän mielestäni piti sotaa.
Kysyin nuorena tyttönä isältäni, että rukoiliko hän sodassa. Muutoin uskonasioista vaitonainen isäni myönsi, että kyllä joskus sormet ristiin meni. Jos tuo on murtumista, niin sitten murtui hänkin.
On minun sormeni menneet ristiin ihan rauhan aikana, kun omakin luottamus selviämiseen on ollut lujilla.
Sota on typerää mutta ei se ihmisen typeryys loista poissaolollaan nyt rauhan aikanakaan.
"♡♡ Nainen Ihanainen"
Lusiina olisi voinut laittaa myös joukko-osaston.
Nyt koko kommentti menee Wikipediaksi.
Ja loput runoiluksi.
H.
@hunksz:
Haist sää!
Ja syö rusinas :D
Ärsyttävää kun turhaan lausut mun nimeni!Joka nikille.
Murtuneet mielet ja miehet. On onni, että täällä on vain murtumattomien jälkeläisiä.
"Miksi mies tuli hulluksi rintamalla? Talvisodan syttyessä sellaiseen ei ollut valmistauduttu, mutta pian oli hoidossa noin 3 000 vaikeaa tapausta."
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1382163423856
",,..--"
Kansaa oli 4 miljoonaa.
300 000 miestä taistelevaa.
Vain pieni osa kanan-kakkaa.
H.
Sinulleko ihminen on p askaa?
"???"
Ei nyt ihan noinkaan.
Vaikkakin enimmäkseen kyllä.
Jokainen ihminen laulaa arvoisensa laulun.
Ja siitä laulusta eivät toiset saata pitää.
Maku-asia.
Mutta ole huoleti, BB-talot elävät ja voivat hyvin.
Tropiikin vaivaisetkin Rapuja tappavat.
Kameroiden edessä.
H.
Kiva, että joku, sinä, katsot BB-taloa.
Minulla ei ole tietoa siellä olevien kunnosta.
Kyllä minunkin mielestä mielien murtuminen on ihan totta,
ihmisyys ja inhimillisyys kadoksissa,
vihamielisyyteen ei aina parantavaa lääkettä löydy, ei liioin levottomuuteen
ja tuskaisuuteen, kuin murhanhimoonkaan.
Silloin sotien jälkeen oli vanha maalaki voimassa ja osa kansasta joutui demokratian varjoon. Pilkkahinnalla meni maita ja metsiä yhtiöiden omaisuuksiksi, kalliilla ostettuja ja sitten oli pankkitoiminnassa vielä sen deflaatio, jolloin raha menetti puolet arvostaan, ennen maataloudesta eläntonsa saaneet sai lähteä (tai ajettiin) kotiseuduiltaan pois, siirtyä penninvenyttäjien joukkoon armon kerjäläisiksi.
Ja entäs nykynuoret, on paljon eroa siinäkin onko kylä tai yhteisö sosiaalinen toimiva ryhmä ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet kaikki erilaisuutensa elämän rikkaudeksi ja aarteeksi vai onko yhteisö, jossa elät, vain kuin ryöstelevä
rosvojoukko, joka listii heikompia jäseniään.
Vahvuutta voisi edustaa myös ne ihmiset, jotka eivät vihalla vastaa takaisin
vaan jaksavat ottaa sen likavesiämpärillisen päälleen ihan tyynesti --
auttais varmaan nuoriakin jotka vielä kamppailevat identiteettiongelmiensä
kanssa kasvaessaan lapsista aikuisiksi.
Hirvittävän kipeeäähän se kasvaminenkin toisinaan on.
Samaa vois kai sanoa kaikista yhteiskuntamurroksista - kun maailma muuttuu.
jos vertaa tuota määrää nykyisin "turistipakolaisiin" jotka tänään työllistävät meidän mielisairaaloita ja muita psykiatrianhoitoloita .
kouluihin paluttaa uskonto ja t y ö n a r v o s t u s, yhteiskunnan ON opittava arvostamaan nuorisoa
taattava nuorille turvallinen tulevaisuus vakituisia työpaikkoja luomalla,
"mun isäin oli sota mies, niin nuori kauniskin "
mun isä oli ylikersantti, joukueenjohtaja, maailman paras isä ja maailman paras mies,
sodan jälkeen teki töitä hiukan yli kuuskytviisvuotiaaksi asti, sen jälkeenki kutsuttaessa otti töitä vastaan vaikka kädet oli jo kipeytyneet ,
eläkkeelle ei olisi ihmiset päästäneet, mutta kun terveys alkoi pettää oli lopulta pakko luovuttaa,
toimi kunnanvaltuutettuna työnsä ohella, auttoi valtavasti ihmisiä heidän ongelmissaan työnsä ohella,
näistä suomen työnsankareista ei juurikaan mainita mitään, hiljaa ovat saaneet sairastaa ja kuolla sen suurempaa melua aiheuttamatta,
rahallista korvausta eivät ole saaneet, mitä nyt työpalkkana ja työstä saaduilla eläkkeillä ovat itse perheensä elättäneet ja lapsensa kouluttaneet,
---- kiitänki suuresti isääni ja äitiäni heidän valtavsta työpanoksestaan suomen valtion hyväksi ---
he rakentivat vauraan itsenäisen suomen muitten sotaveteraanien kera, joka nyt on melkein romuutetettu ja tuhottu nyky EU politiikan seurauksena,
sotaveteraanit kääntyis haudoissaan kun tietäisivät kuinka huonosti suomen valtiota on hiedän jälkeensä hoidettu,
--- nyt on syytä panna nuorten elämä kuntoon, työtä, arvostusta ja koulutusta kaikille nuorille, suomi nousee vain työn voimalla tästä EU ahdingosta, ---
Tuohan on helppo toteuttaa, et nuoret töihin samoin kun me teimme sen !
15 vuotiaana tienasin markan tunnissa, ostin uuden mopon osamaksulla, joka maksoi silloin yli 800 markkaa.
Elikkä, nuorille nyt euro 1,50 / tunnissa, ja nyt paljon paremmat uudet mopot maksavat 900-1000 euroa .
Joten tuskin kukaan Suomessa tuohon ryöstöön suostuisi, mutta meidän piti siihen suostua, kun maksoimme silloisen eliitin ja isiemme velkaa.
Tuolla palkkatasolla olisi töitä kaikille, ja samaa metodia voitaisiin soveltaa myös kunnan ja valtion duuneissa.
Tosin, nythän ensi vuonna on 30 000 kunnantyöläistä pakkolomautettuna, joten siitähän se hintatasokin laskee kun ei ole millä ostaa kaiken maailman turhuuksia.
Meidän kunnassa lomautus koskee noista lähes 6000 henkilöä, joten tulkaa perässä muut suomalaiset.
http://yle.fi/uutiset/pitaako_kuntien_henkiloston_osallistua_saastotalkoisiin/6772461
Vaikka jotku tykkää runoiluks, niin miun muistot isästä joka ei ollu itse sodassa,ovat kuitenkin hyvin mieltä liikuttavia.
Sankarihaudolle kun vietii kukkia,isän 2 veljeä(18 ja 19 vuotiaat) ja isä kaatuivat sodassa, olivat oli isä ssilmät aina kyyneleissä.
Ja milloin vaan kun suomen lippu nostettiin ,isä mieli murtui.
Hoitaja on ollut paljon tekemisessä sotaveteraanien kanssa. Usein ne jotka loukkaantuivat sodassa,eivät kertoilleet sotatarinoita vaikka kysyikin.
Mutta kyyneleet valuivat pitkin poskia kun kuulivat sota ajasta.
"lapin muija"
Murtuneet mielet ovat melkein jo kaikki kuolleet.
Joten mielestäni tämän lässyn voisi jo lopettaa.
Jos niitä halutaan jankuttaen jatkaa, on taka-ajatuksena enää epä-isänmaallisuus.
Tarkoituksena murtaa nuoret Suomen-mielet.
H.
Tuosta muuten tuli mieleen,että kun mun poikani suoritti asevelvollisuuta ja tuli sotilasvalan aika, niin poikani oli todella ajatukssissaan ja kyseli multakin että mitä minä tekisin. Olisinko valmis tappamaan ihmisen ,maan,mullan takia.
En ollut koskaan ajatellut edes asiaan noin kun kehoitin häntä menemään armeijaan.
Nuoret ovat viisaampia ehkä kun me.
Onneksi nykyaikan ei pyssyä täällämain tarvita, vaan ne on isommat koneet jotka jyllää jos sota syttyy...................Mitä sinö olisit vastannut pojallesi,?
"lapin muija"
Pojalleni olisin sanonut että isän-maallisuus ei ole tappamista.
Joten astu harmaisiin reippain mielin, opit siellä mitä elämän ihmeet sinulta
saattavat vaatia.
Sen jälkeen alat opiskelemaan muutakin.
Sinusta tulee mies, jonka ei tarvitse enää asettaa mitään kyseen-alaiseksi.
Koska sinä osaat jo.
Isän-maallisuus ei ole "pyssy".
Isän-maallisuus on paljon isonpi ase.
H.
Kovin kaunista tekstiä isän-maallisuudesta.
Näytän pojalleni, mitä hän ajattelee nyt kun aikaa on kulunut 20 vuotta, ja elän kovaa koulua on hän saanut tuntea ja koko perhe
elämän kovaa koulua,anteeksi virhe
"lapin muija"
Suomen tulevaisuus on Suomalaisen isän kädessä.
Miehekäs moraali taas naisen.
Laitahan kommenttini kiertoon, silloin jää tulevaisuudelle minun viisaat sanani, ja
sinun viisautesi ymmärtää ne.
Kannustus pojallesi ja perheelleen.
Elämä ei ole aina sietämättömän kevyttä.
Se on myös tyydytystä raskauden kestämisestä.
H.
"hunksz"
.tyydytystä raskauden kestämisestä....viisat on sanat...
kunpa nämä sanat sisätyisivät heihin......
hyvät ovat enteet , mitä minun silmillä voin nähdä ja sydämmellä tuntea.
Ennen ko. Murtuneet mielet -teokseen kohdistuvaa kritiikkiä pitäisi täällä mutu-höpöttäjien ensin tietysti lukea kirja. Veteraanien jälkipolvien soisi lukevan kirjan huolella, mutta lapsille kirjaa ei todellakaan ole kirjoitettu.
@ai mikä Cardiazol?:
"mutu-höpöttäjien ensin tietysti lukea kirja"
Emme me ole mutu-höpöttäjiä. Meidän ikäpolvemme eli sodasta palanneiden kanssa ja heidän lapsinaan. Ruohonjuuritason tieto on arvokasta ja soisin lastemmekin haastattelevan sodassa olleita isovanhempiaan, jos vielä elävät ja meitä. Olen itse ollut avustamassa kirjaksi tavallisen pientilan emännän kirjoitusta sota-ajasta ja miten se näkyi ja tuntui tavallisen perheen elämässä.
Aloituksessa korostettiin murtumista liikaa. Kirjassa mainitaan saman paikkakunnan tutuista miehistä koottujen ryhmien tukeneen henkisesti. Omalla isälläni oli ympärillään sodassa useita naapuruston miehiä, kaksi omaa veljeäänkin, joista toinen perheellinen. Hänen puolestaan isäni poikamiehenä teki yöllisiä tiedusteluretkiä vihollisen lähelle. Kaikki kolme veljestä säilyivät hengissä. Äitini kertoi, että säälivästi kyläläiset katsoivat isäni äitiä, kun tällä oli kolme poikaa sodassa.
Yksi naapurin mies tuli uskoon sodassa - oli kirkunut ja juossut isäni syliin siellä. Uskossaan hermostuneella tavalla pysyikin koko elämänsä mutta tilansa hoiti ja 10 lastaan kasvatti kunnon kansalaisiksi. Yksi oli sodasta innostunut kertomaan koko ikänsä ja kovalla äänellä. Muut tarttuivat töihin. Tietenkin sotakaveruus muistettiin ja suhtautumiseen siviilissäkin vaikutti, oliko ollut reilu kaveri sotaoloissa.
Kotirintamalle suunnattu sota-ajan propaganda ei sekään mitenkään auttanut rintamalla olevia. Sodan raadollisesta todellisuudesta vaiettiin. Nuoria vapaaehtoisia saatiin innokkaina lähtemään rintamalle, jossa into ja varomattomuus kostautui pikapaluuna puupalttoossa.
Tuntematon sotilas-kirjaa ja -elokuvaa paheksui naapurissani vapaaehtoisena lähteneen ja heti kaatuneen pojan äiti. Äiti ei kestänyt nähdä sodan todellisuutta. Eikä hän ollut ainut. Eikä sodasta intoilu ja ihannointi pitäjän herrasväen itsenäisyysjuhlissa ja reserviläisjuhlissa ollut vielä 70-luvullakaan vähäistä. Lotta-anoppini jopa iloitsi jopa Hitlerin nimen maininnasta. Hitler oli ihailtu silloin sota-aikaan anopin ihanassa nuoruudessa, jossa rintamalottana tapasi kapteeni-appenikin.
Mun isä suri sodan jälkehen sitä,
kun nuoria vapaaehtoisia naapurinpoikia lähti rintamalle mukaan 5 poikaa.
Hän oli ainut siitä joukosta kun hengissä palasi. Sanoi että jos oikeen aattelee
niin olis pitänyt estää niitä poikia lähtemästä, olis ollu kotiinjäävilläkin jotain turvaa.
Lauantaisin otti viinaa, soitteli banjolla taistoihin tiemme kun käy, me penskat laulettiin mukana jääkärimarssiakin ja muita sen ajan kappaleita. Naurettiin ja ihmeteltiin miksi isä itki.
Apellani oli samanmoiset tunnot ja tunnelmat - jossain humaltumisen vaiheessa
aina nousi suru ja kyyneleet esiin
- pääsenkö minä koskaan rauhaan ja Jumalan taivaaseen, rintamalla minä
tapoin monta ihmistä, saanko minä koskaan luonnon ja Jumalan edessä anteeksi, että rikoin lain nimessä ja oikeudella ihmisyyttä vastaan kun ei ollut
muita vaihtoehtoja kuin tappaa tai itse tulla tapetuksi?
Nuorena miniänä ja pientenlasten äitinä sanoin, että uskoisit pappa, että Jeesuksen nimessä ja veressä on ihan kaikki anteeksiannettu, me emme koskaan
vihaa ja vainoa sinuakaan kun sinä oot meidän rakas pappa ja mummi myös.
Edesmenneitä hekin jo molemmat ja tänäkin jouluna - rauhaa ja lepoa missä
ikinä sotasukupolvien ihmiset ikuisuudessa ovatkin.
Raskas ja armottoman kova elämä, kovaa työtä ja raskaita tuntoja - eikä sen aikainen yhteiskuntamurros ja kaaos varmaan ollut sen ikäpolven kansan syytä.
Surullista miettiä edes yhden ihmisen kuolemaa sodassa, jonne hänen halukkuuttaan ei kysytty.
Maiden johtajat istuivat turvassa karttojensa ääressä, äristen vastapuolelle, kuin pleikkarilla leikkien.
Viattomat soturit sotivat turvattomina pyssyillään, käskytettyinä salien porhoilta.
Kaatuneita jäi kaipaamaan isät, äidit, vaimot ja lapset.
Kaikkien elämä oli haavoitettu.
Elämään jäävillä, useimmilla, oli mieli murtunut, josta meidän ikäisemme, moni sai elämäänsä ikuisen arven.
Kuka muu kannattaa sotaa, kuin aseteollisuus?
Syntyisipä maailmaan monta Nelson Mandelaa. RIP.
.
Ei ole kehuttava, saati ylevä, meidänkään maamme lääketieteen historia.
Toivon mukaan nyt olisi paremmin?
Kaikki järki tavoittaa vain aina aikaansa.
Kaikki palvelee vain olevaa.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/murtuneet-mielet-suomi-vieritti-sotatraumat-sotilaiden-omaksi-syyksi/