Terve!
Nyt abiturienttina pitäisi pikkuhiljaa ruveta miettimään jatko-opiskelupaikkaa. Laitan tähän alkuun vähän tietoa koulumenestyksestäni:
Kirjoitetut aineet: pitkä englanti L, historia E, äidinkieli E (uusin keväällä)
Keväällä kirjoitan: pitkä matikka, fysiikka, kemia, ruotsi (keskipitkä), äidinkieli
Kurssien keskiarvoja tällä hetkellä: ÄI 9,3, ENA 10, RUB 9, lyhyt saksa (2 kurssia, pieni lukio niin loppui opiskelijat kesken) 10, MA 9,5, FY 9,7, kemia 10. Lähes kaikki reaaliaineet 9,5-10. 9-luokalla olin valtakunnallisen matematiikkakilpailun sekä 2-vuonna lukiossa valtakunnallisen fysiikkakilpailun 40 parhaan joukossa, muina vuosina en ole osallistunut. Matematiikan "huono" ka selittynee osin pienellä hutiloinnilla ja kokeisiin ilman lukemista osallistumisena.
En vain oikein tiedä mitä haluaisin tehdä. Teknilliselle alalle taidan kuitenkin lähteä. Vaihtoehtoina siis Aalto, LUT, TTY (ja Oulu). Tulevan työpaikkani toivoisin tarjoavan mahdollisuutta uuden kehittämiseen, mutta tutkijan työ esimerkiksi yliopistolla on toisaalta ehkä liiankin teoreettista tai irrallaan käytännön sovelluksista. Unelma-ammattini voisi siis olla esimerkiksi Boeingilla, tehtävänä kehittää vaikkapa käytännön sovelluksia aurinkopaneeleille tai vetypolttokennoille. Todellisuus lienee luonnollisesti hieman lähempänä maan pintaa.
Eli energiatekniikka olisi yksi kiinnostavista vaihtoehdoista, ja LUTin tarjoama kombo kauppatieteiden kanssa kiinnostaisi. Saako muissa paikoissa yhdistettyä kauppatieteitä tai muita poikkitieteellisiä aloja yhtä hyvin? Muita aloja jotka saattaisivat kiinnostaa ovat automaatio-, rakennus- ja konetekniikka. Tahtoisin siis kuulla kokemuksia näistä aloista, mahdollisuuksista päästä kehitys- tai suunnittelutyöhön, työ/palkkatilanteista (paljonko palkat eroavat eri yliopistoista valmistuneiden välillä?) ja erilaisista työvaihtoehdoista ja työurista. Myös itse opiskelupaikkakunnista haluaisin kuulla kokemuksia
Mitä ja mihin opiskelemaan
1
296
Vastaukset
- 6+7
kehittää vaikkapa käytännön sovelluksia aurinkopaneeleille tai vetypolttokennoille.
-> LUT:in energia
Unelma-ammattini voisi siis olla esimerkiksi Boeingilla
-> Aallon kone, josta suuntaudut lentotekniikkaan (jos sellaista vielä on)
Saako muissa paikoissa yhdistettyä kauppatieteitä tai muita poikkitieteellisiä aloja yhtä hyvin?
- Ei yhtä hyvin kuin LUT:issa, mutta toki mahdollista jos viitsii.
mahdollisuuksista päästä kehitys- tai suunnittelutyöhön
- Melkeen jokainen ala missä tahansa teknillisessä korkeakoulussa mahdollistaa tämän.
työ/palkkatilanteista (paljonko palkat eroavat eri yliopistoista valmistuneiden välillä?)
- Riippuu aikaisemmasta kokemuksestasi, opintojen menestymisessä ja _suhteista_. Ei suuria eroja. Aalto on kuitenkin sijainniltaan edullisempi töitä hakiessa. Monet yritykset tarpeeksi lähellä ja suhteita muodostuu helposti.
Huomioithan, että voit valita tuotantotalouden sivuaineeksi jos haluat "kauppatieteitä" esim. konetekniikan tai energiatekniikan lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292751
- 951596
- 1211394
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa371204- 751160
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo251034- 53952
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270951MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216909Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall110856