Jumala kehotti minua kirjoittamaan tulevan toivosta,
uskosta näkymättömän näkyväksi tulemiseen.
Minä uskon tulevaan ja näkymättömään.
Vaikka maailman silmissä olen tullut hulluksi
ja menettänyt järkeni useammalla kuin yhdellä tavalla.
Minä uskon ja tiedän, että lupaukset täyttyvät.
Jumala lupasi minulle uuden maan ja on
luvannut uudelleen ja uudelleen,
mutta myös heikoista on pidettävä huolta,
hitaita on odotettava eivätkä nälkäiset
saa polkea arkoja jalkoihinsa.
Tämä maailma ei ole vain vahvoja varten,
ei vain onnellisia ja riehakkaita varten,
me voimme nostaa kaatuneet pystyyn
ja antaa omasta voimastamme toisten yksinäisyyteen.
Niin kauan kun katsomme toisiamme silmiin
ja oikeasti katsomme ja näemme,
meillä on kaikki ja me olemme tuleva maailma
ja uusi toivo.
uskosta näkymättömän näkyväksi tulemiseen.
Minä uskon tulevaan ja näkymättömään.
Vaikka maailman silmissä olen tullut hulluksi
ja menettänyt järkeni useammalla kuin yhdellä tavalla.
Minä uskon ja tiedän, että lupaukset täyttyvät.
Jumala lupasi minulle uuden maan ja on
luvannut uudelleen ja uudelleen,
mutta myös heikoista on pidettävä huolta,
hitaita on odotettava eivätkä nälkäiset
saa polkea arkoja jalkoihinsa.
Tämä maailma ei ole vain vahvoja varten,
ei vain onnellisia ja riehakkaita varten,
me voimme nostaa kaatuneet pystyyn
ja antaa omasta voimastamme toisten yksinäisyyteen.
Niin kauan kun katsomme toisiamme silmiin
ja oikeasti katsomme ja näemme,
meillä on kaikki ja me olemme tuleva maailma
ja uusi toivo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
(Joh10:27,5)
Ja toiseksi, vanha sanonta...
" Rehellinen ateisti on parempi
kuin epärehellinen uskova,
sillä ateistilla
on vielä toivoa."
...pitää niin paikkansa !
"Enemmän meidän pitäisi lohduttaa toisiamme
jakaa toistemme iloja
sisaressa, veljessä kohdata enkelten
sanantuoja
Ei meidän tarvitse paljon puhua
sillä lohdutus on läsnäoloa- pieni kimppu eläviä sanoja".
Kuinkakohan monta tässä maailmassa uskossaan heikkoa on johdettu harhaan vain että kun ei ymmärretä Sanaa... " Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia "(Matt 22:29), käytetty hyväksi, annettu muka "hengellinen koti" ns. turvasatama maailman pahuutta vastaa, eristäydytty muista ihmisistä ,,, Turva, mikä on kuitenkin vain ns."ihmisturva",,,, sanotaan "älkää menkö Egyptiin"...Raamatun Egypti edustaa ns."ihmisturvaa"
" Egypti on ihminen ei Jumala,
ja heidän hevosensa on lihaa eivätkä henkeä.
kun Herra ojentaa kätensä suistuu auttaja, ja autettava kaatuu,
ja yhdessä he kumpikin hukkuvat."
(Jes 31:3)
Tällaisissä "Jumala puhui/käski/kehotti minulle jutuissa pitää osata olla kriittinen ja koetella ns."profetiat" !!!
eli pysykää " Terveessä opissa " !
" Profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se,
mikä hyvää on ." (1Tess 5:20,21)
Huom. Oikea profetia keskittyy aina Kristukseen ja on sopusoinnussa raamatun kanssa ja sen pääosa on rakentamista, kehottamista ja lohduttamista...Hullujenhuoneet on täynnä ihmisiä joille ns. jumalat puhuu joka päivä sitä sun tätä...
Kaikki tällaiset ns. huuhaa-profetiat halventaa oikean kristillisyyden ja saa sen näyttämään asioista tietämättömien silmissä aivan naurettavalta...
Niin vielä ...
Profetia voi tulla kolmesta eri lähteestä:
Hyvästä, Pahasta tai omasta itsestä/mielikuvituksesta...
Kaksi jälkimmäistä tulee hylätä ja
ensimmäinen tulee tutkia raamatulla ja jos
osinkin poikkeaa raamatun hengestä, niin se myös
pitää hylätä !
" Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä.
Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä
maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."
(1Joh 4:1)
Pidän runosta. Pidän siitä runona ja pidän sen sisällöstä. Tässä yhdistyy hengellisyys ja miten sen sanoisi, 60-luvun vasemmistolaista kulttuuriradikalismia muistuttava tendenssi, erityisesti loppuosassa, joka voidaan mieltää: "Ainoastaan me näemme oikein, siksi meillä on oikeus muuttaa maailma sellaiseksi, jollainen sen pitää olla, vaikka väkivalloin." Näin ei tietenkään tapahdu, kun evankeliumin sisältö on sisäistetty. Minäkin ajattelen, että vain Jumalan yhteydessä ihminen voi nähdä oikein, todella nähdä. Ja ajatukseni siitä näkemisestä on, että sellainen ihminen antaa myös muille tilaa olla, niillekin, jotka hänen mielestään näkevät väärin. Rukoillen heille kaikkea hyvää, uskon löytymistä ja parantumista - kuin myös itselleen syvempää muuttumista, uudistumista, nöyryyden (ei nöyristelyn) löytymistä ja säilymistä. Jokaisella on arvo.
Kaunis runo, jossa on monta hienoa kohtaa josta pidän, toimii kokonaisuutena.