Gallup aikuistuneille avioerolapsille

1. En tavannut isääni.
2 Meidän olisi pitänyt muuttaa vielä kauemmaksi asumaan, ettei olsi tarvinnut hävetä ja kärsiä.

1. Minäkään en tavannut isääni, väkivaltainen kun oli

2. Muistan että likkakaverini isä kuoli epäselvissä olosuhteissa juoppoporukan hakkaamana, ja kuinka katellinen olin hänelle kuin pääsi niin helpolla isäsuhteestaan. Hänen äitinsä sai pientä lesken eläkettä, ja sekin oli paljon enemmän kuin mistä minä pääsin isäni suhteen nauttimaan.

1. Isä asui lähellä, ei kilometriä matkaa, mutta oli ja on hyvin etäinen ja kylmä.
Kävi kyllä meillä kotona usein, ja näimme häntä. Kuitenkaan hän ei koskaan ollut oikein kiinnostunut meistä lapsista eikä osallistunut mihinkään.
Veli ei halunnut käydä isän luona, minä olin joskus mutta en viihtynyt kun koko ajan tunsin etten ollut tervetullut. Mieluummin isä tulikin meille. Isuti ja katseli telkkaria. Ei juurikaan puhunut. Vietti vain iltaa siinä, ei kai halunnut olla yksin omassa yksiössään.
Myöhemmin, aikuistuessa välit viileni vielä lisää. Nyt joskus viestiä laitetaan, ja rahaa saamme Jouluksi ja synttäreinä. Olisin kaivannut oikeaa isää!
2. Järjestelyssä ei ollut vikaa. Isällä oli mahdollisuus ja oikeus saada olla meidän lasten kanssa ja tehdä kaikkiea mukavaa. Ei halunnut.

1. Asuin äitini luona, isällä oltiin siskon kanssa n.joka toinen viikonloppu ja lomilla paljonkin ja isä kävi viemässä tarvittaessa harrastuksiin tms. Mulla on hyvä isä, ei ehkä osannut olla ihan ihanneiskä kun oltiin pieniä, nuori kun oli itsekin, mutta aina oli isän kanssa mukavaa. Mitenkään hirmu läheinen suhde ei ollut, mutta isä oli turvallinen aikuinen. Nyt kun olen aikuinen, isästä on tullut hyvin läheinen, läheisempi kuin äiti, ja isäni hoitaa pientä tyttöäni kuin kukkaa kämmenellä :)

2. Eipä paljon paremmin olisi voinut näitä tapaamisia hoitaa, mun mielestä tää oli hyvä systeemi. Missään nimessä en olisi koskaan halunnut olla kahden kodin lapsi.

1. Asuin äitini kanssa. Isä asui lähellä, mutta tapasin häntä harvoin. Emme näe vieläkään usein, soitellaan kylläkin. Välimme läheni, kun isäni erosi uudesta vaimostaan.
2. Voisin kuvitella (olen 40 ), että en olisi viihtynyt isäni luona viikonloppuja. Kaverit oli tärkeitä. Ja tietenkin se koti, jossa asuin. Olisin saanut olla vapaasti isäni luona, mutta en halunnut.

Sisarukset erotettiin minkä koen huonoksi asiaksi. Sain tavata toista vanhempaani niin paljon kuin halusin alku mylläkän jäljeen. Vanhemmat eivät koskaan tapelleet. Lapsille ei koskaan selitetty miksi. Se oli huono asia. Toisen vanhemman häipyminen jätti ikuiset arvet.

1. Äitini ja isäni erosivat, kun olin 10v. Asuin isän kanssa, äitini oli alkoholisti, eikä olisi kyennyt minusta huolehtimaan. Tapasin äitiä harvoin. Teini-iässä kävin jonkin aikaa hänen luonaan useammin, aikomuksenani parantaa hänet ja saada hänet kuntoon, mutta ei alkoholisti parane, jos ei itse halua parantua. Minua myös pelotti käydä siellä, koska äidin luona pyöri outoa porukkaa.
Äitipuolestani tuli minulle läheisempi kuin omasta äidistäni koskaan. Äitipuoli tuki suhdettani äitiini, eikä koskaan puhunut hänestä pahaa. Äitini maksa petti pari vuotta sitten ja hän kuoli.

2. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä, jos äitini ei olisi tykännyt enemmän viinasta kuin minusta, ja jos olisin voinut elää hänenkin kanssaan normaalia arkea erosta huolimatta edes joskus. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ihanaa, että olisi ollut äiti, joka rakastaa ja pitää huolta. No, kaikkea ei voi saada.

1 Vanhempani erosivat, kun olin seitsemän. Isä muutti kaupunkiin toisen naisen luokse. Äiti joutui hankkimaan toisen työn ja kuljetti minua mukanaan työpaikalle, ettei minun olisi tarvinnut olla yksin. Isä ei ollut mitenkään huono ihminen, mutta huono isä hän oli. Hän ei pystynyt sitoutumaan ihmissuhteisiin, ei vaimoon, ei lapsiin. Minulla on tietääkseni useampi sisaruspuoli neljästä eri liitosta. Aika selvää ettei rahat riittäneet elatusmaksuihin. Tapasimme harvoin. En ole tavannut isääni 14:a vuoteen, eikä minulla ole mitään yhteyttä isän puoleiseen sukuun. Isäni ei ollut kiinnostunut pitämään yhteyttä sukulaisiinsa ja en ole täysin varma tietävätkö he minun olevan olemassa.
2 Asiat olivat hyvin niin kuin olivat. Jos ihminen ei kykene perhe-elämään kenenkään kanssa, niin ei siihen kuvioon lapsetkaan sovi. Sinänsä isä oli rehellinen, kun ei koskaan luvannutkaan tulla tai antaa lahjoja ym. Jotkut lapset joutuvat pettymään, kun luvataan muttei pidetä lupauksia.

Olisin hävennyt jos olisin joutunut isän uusien sutheiden kiusattavaksi, olisin jättänyt isän enkä ikinä halunnut häntä nähdä, jos niin olisi tehnyt. Olisin äidinkin pulesta hävennyt ja pitänyt aina äidin puolta, jos isä olisi niin tehnyt olisi saanut olla ja mennä, emme ikinä olisi häntä halunneet nähdä.

Paras järjsestely on se, että ei vaihda omia lapsiaan eikä hylkää heitä. Se on kaikista paras.