VW-Polon

Ostin halpisauto polon vm-90 tuossa pari kuukautta sitten. Jouduin heti vaihtamaan uudet äänenvaimentajat, koska edellisistä oli sisuskalut irti, mutta se oli tiedossa jo ostettaessa.
auto myöskin käynnissä ollessaan piti suht ärsyttävää kitinää, jonka luulin johtuvan laturista, koska täydellisen huoltokirjan mukaan esim. jakopäänhihna oli vaihdettu n. 30000-kilsaa sitten.
kyseessä ei sitten ollutkaan se itse hihna, vaan vesipumppu. kun avasin koneen auki huomasin myös molempien molempien hammaspyörien olevan vaarallisen kulunut, joten kaikki meni vaihtoon.

Luulin jo päässeeni kitinästä eroon ja pääsinkin, mutta vain kunnes kone lämpenee, jolloin laturi aloittaa oman konserttinsa.

no illat ovat pimentymässä ja syksy on jo ovella, kun huomasin eilen illalla ajaessani, että kumma kun ei meinaa nähä mitään. AJOVALOT EIVÄT TOIMI. parkkivalot ja pitkät toimii, mutta ajovalot eivät. en ole vielä sen tarkemmin tutkinut, mutta polttimot eivät aineskaan ole palaneet tai sulake. sitä en tiedä olisiko siinä vielä lähivaloille oma rele, joka olis kärähtänyt.
Huomasin eilen ajaessani vielä sen Todellisen kummallisuuden. Ilmeisesti jälkisasennuksena laitettu kaksi kytkintä jollekkin laitteelle, josta ei ole tietoa, mutta kun molemmat painaa pohjaan kytkimen merkkivalo syttyy palamaan ja rupeaa kuulumaan ihmeellistä ääntä kuin vaimennettu elektroniikka summeri. se tuntuisi kuuluvan jostain hanskalokeron alta. En ole sitäkään tutkinut sen enempää. Kytkimet sijaitsevat hätävilkun ja takalasinlämmitin kytkimien yläpuolella.
Ajatelkaas kun oli satku vauhtia. Säikähdin pikkasen, että nytkö tää ruoska laukee viimesen kerran.

Jos jollakin on tietoa noista ajovalojen releistä, tai kokemusta esim. vaikka valokytkimen kulumisesta johtuvaa valojen toimintahäiriöitä pistäkää vastauksia tulemaan.

Ps. se vielä unohtui, että vilkku ja pitkien valojen viiksikään ei toimi. Siis vilkut toimii, mutta pitkät ei jää päälle.

HYVÄ POLO!!!
124235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Virtalukon pohja. Osta uusi ja vaihda!

Ymmärsinkö oikein, että rupesit satasen vauhdissa kokeilemaan, että mitäköhän nappuloita kojelaudasta löytyy?

Äänestä
  • mutta oli pimeetä ja yritin saada ajovaloja toimimaan. jouduin pitämään pitkiäkin päällä itse kun kytkin ei toiminut.
    kävin muuten eilen romikselta etsimässä vaihto osia autooni. Siellä oli kyllä polon osia aika paljonkin, mutta uusin oli siellä -88 vuosimallia, joten esim. valokytkimen liitäntä on jonkin verran erilainen kun minun autossani.
    eihän se siihen käynyt tietenkään.

    Romiksen kaveri rupes selvittämään siitä pitkien kytkimestä, että se antaa jollekkin releelle vaan eräänlaisen signaalin, että ne tajuaa pysyä päällä. epäilen vahvasti ...

    Äänestä

  • kummall... kirjoitti:

    mutta oli pimeetä ja yritin saada ajovaloja toimimaan. jouduin pitämään pitkiäkin päällä itse kun kytkin ei toiminut.
    kävin muuten eilen romikselta etsimässä vaihto osia autooni. Siellä oli kyllä polon osia aika paljonkin, mutta uusin oli siellä -88 vuosimallia, joten esim. valokytkimen liitäntä on jonkin verran erilainen kun minun autossani.
    eihän se siihen käynyt tietenkään.

    Romiksen kaveri rupes selvittämään siitä pitkien kytkimestä, että se antaa jollekkin releelle vaan eräänlaisen signaalin, että ne tajuaa pysyä päällä. epäilen vahvasti ...

    Valojen virta kulkee virtalukon kautta, ja kun virtalukkoon tulee hämminkiä, niin viikseä koko ajan vetämällä palaa kaukovalot, mutta eivät jää päälle. Seisontavalot toimivat normaalisti.
    Vika pahenee ja autoa ei voi kohta käynnistää, ellei virtalukon pohjaa vaihdeta. Pari viikkoa sitten ko. pohja omaan Passattiin maksoi 27 euroa yleisvaraosaliikkeessä. Toki sitä voi kysyä purkaamoltakin, mutta en suosittele. (kuluva osa)
    Vielä sananen siitä viiksen käytöstä. Jos ajat pitkään pitämällä viiksestä pitkiä valoja päällä, niin se polttaa kyseisessä laitteessa olevan sanotaan nyt vaikka kärjen, ja taas se maksaa lisää.
    Joka tapauksessa, kun asia selviää, niin kerro tällä palstalla, miten oli asian laita!

    Äänestä

Todennäköisesti jakohihna on liian kireällä.Kireys mitataan vesipumpun ja nokka-akselin pyörän väliltä.Eli sormin kääntämällä kääntyy 45 astetta (kylmänä).pitkältä sivulta mitattuna menee liian kireälle ja moottorin lämmetessä kiristyy lisää.Usein luullaan vesipumppuviaksi.Valoille ei ole releitä.Valokatkaisija tai valon vaihdin rikki.Valonvaihdin on muuten muistaakseni lasinpyyhinkatkaisijassa,ainakin golffissa on siten.

Äänestä

Vanhassa jetta kakkosessa oli ongelmia, pyyhkijät ajovalan pesuri rupesiva toimimaan ajo aikana ja sitten hävisivät ajovalot niin vika löytyi kun radio oli hangannut virta johdon rikki.

Äänestä

Itselläni oli ensimmäisenä autona vanha ykkösmallin Polo. Siinä tuli samankaltainen ongelma pitkien kanssa. Muistan vielä, kuinka syyspimeällä lähivalot katosi ja pitkiä piti pitää päällä toiseen suuntaan viikseä vetäen. No vanhassa Polossahan valokytkinkin on samassa paketissa pienenä viiksenä vilkku/pitkäviiksen vieressä. Eli ongelman saattoi kohdistaa pienelle alueelle.

Minä pääsin ongelmasta eroon vaihtamalla sen viiksipaketin. Oli ilmeisesti hapettunut tai jotain suurempaa, en alkanut hajottamaan sitä sen kummemmin, vaan kokeilin varaosa-autosta, joka muuten oli muutaman vuoden uudempi derby. Vaihdon jälkeen esim. lasinpyyhkimien tihkuasentoa ei ollut enää käytettävissä, derby kun oli karvalakkimallia, perhana. Muuten homma kuitenkin pelasi, kun liittimet sopi yhteen.

Vaikka malli olikin -77, voisi ongelma olla samankaltainen, periaatteethan ovat kuitenkin pitkälti samat, sähkön liikuttelusta kun on kyse.

Mietipäs tätä

Äänestä
  • Kuten jo aikaisemmassa viestissäni kirjoitin, niin epäilen virtalukon pohjaa.

    Perustelu:
    Itselläni aikoinaan VW-Transporter -89, jossa kaksi eri kertaa samanlainen vika (parin vuoden välein), molemmilla kerroilla vaihdettiin virtalukon pohja.
    Nyt autona Passat 2,0 CL -94, jossa pari viikkoa sitten sama vika. Ja yllätys yllätys, virtalukon pohjassa vika. Että sellaiset tapaukset!

    Äänestä

  • Itse poralla poistin niitit viiksikatkaisimesta, oli yksi kärki likaisuuden takia jumissa, puhdistusta vähän ja vaseliiniä niveliin, kuin muihinkin kärkkin, jousia voi tarvittaessa venyttää, tai jos kouleutunut sitten toinen, (monesti kuulakärkikynienkin jouset sopivia)

    niiteiksi käyvät hyvin kuparinaulatkin
    pari/kolme milliä pidemmat, ja tapilla niitata, tulee kuin uusi, hyvin on pelannut

    Äänestä

  • kärjissä, jumissa kirjoitti:

    Itse poralla poistin niitit viiksikatkaisimesta, oli yksi kärki likaisuuden takia jumissa, puhdistusta vähän ja vaseliiniä niveliin, kuin muihinkin kärkkin, jousia voi tarvittaessa venyttää, tai jos kouleutunut sitten toinen, (monesti kuulakärkikynienkin jouset sopivia)

    niiteiksi käyvät hyvin kuparinaulatkin
    pari/kolme milliä pidemmat, ja tapilla niitata, tulee kuin uusi, hyvin on pelannut

    Tosiaan hyvin mahdollista myös omalla kohdallani. En tosiaan alkanut tarkemmin selvittämään kun oli niitattu niin huolellisesti kiinni. Aiemmin kerrottuun virtalukonpohjan vikaan en ota kantaa, kun ei ole kokemuksia sellaisesta.

    Äänestä

Rippikouluikäinen auto. Taitaa olla kohtuullisen hyvä ikäisekseen. Sehän myydään aina eteenpäin kun jokin uusi vaiva ilmenee. Jos olet esim. 15. omistaja niin siitä löytyy ainakin ne 15 vaivaa...

Äänestä

selvinnyt? Vai eikö alkuperäinen kysyjä vaivaudu vastaamaan, mistä oli apua. On tosi vaikea kuvitella, että ajat aina vaan ilman valoja!

Äänestä
  • omistamani polo on juuri semmosta "välimallia" ettei osia meinaa löytää ei sitten millään.

    varaosaliikkeissä ei ole juuri oikean mallista valojen katkaisijaa. (erillaiset navat)

    romuttamoilla ei löytynyt ja varaosaliikkeestä ei pystynyt edes tilaamaan, koska varaosien valmistaja ei tee ilmeisesti juuri semmosta osaa mitä itse tarvitsen.

    saan sen merkkiliikkestä maanantaina.

    ps. olen ajanut jo yli viikon pelkillä parkkivaloilla. menen kuuteen töihin, joten on aika orpo ajella.
    Yhden kerran vastaantuleva auto on väläytellyt pitkiä. väläyttelin takaisin.

    kirjottelen vielä maanantaina (jos muistan) jos saan valot toimimaan.
    kiitos vinkeistä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummallisuuksia kirjoitti:

Ostin halpisauto polon vm-90 tuossa pari kuukautta sitten. Jouduin heti vaihtamaan uudet äänenvaimentajat, koska edellisistä oli sisuskalut irti, mutta se oli tiedossa jo ostettaessa.
auto myöskin käynnissä ollessaan piti suht ärsyttävää kitinää, jonka luulin johtuvan laturista, koska täydellisen huoltokirjan mukaan esim. jakopäänhihna oli vaihdettu n. 30000-kilsaa sitten.
kyseessä ei sitten ollutkaan se itse hihna, vaan vesipumppu. kun avasin koneen auki huomasin myös molempien molempien hammaspyörien olevan vaarallisen kulunut, joten kaikki meni vaihtoon.

Luulin jo päässeeni kitinästä eroon ja pääsinkin, mutta vain kunnes kone lämpenee, jolloin laturi aloittaa oman konserttinsa.

no illat ovat pimentymässä ja syksy on jo ovella, kun huomasin eilen illalla ajaessani, että kumma kun ei meinaa nähä mitään. AJOVALOT EIVÄT TOIMI. parkkivalot ja pitkät toimii, mutta ajovalot eivät. en ole vielä sen tarkemmin tutkinut, mutta polttimot eivät aineskaan ole palaneet tai sulake. sitä en tiedä olisiko siinä vielä lähivaloille oma rele, joka olis kärähtänyt.
Huomasin eilen ajaessani vielä sen Todellisen kummallisuuden. Ilmeisesti jälkisasennuksena laitettu kaksi kytkintä jollekkin laitteelle, josta ei ole tietoa, mutta kun molemmat painaa pohjaan kytkimen merkkivalo syttyy palamaan ja rupeaa kuulumaan ihmeellistä ääntä kuin vaimennettu elektroniikka summeri. se tuntuisi kuuluvan jostain hanskalokeron alta. En ole sitäkään tutkinut sen enempää. Kytkimet sijaitsevat hätävilkun ja takalasinlämmitin kytkimien yläpuolella.
Ajatelkaas kun oli satku vauhtia. Säikähdin pikkasen, että nytkö tää ruoska laukee viimesen kerran.

Jos jollakin on tietoa noista ajovalojen releistä, tai kokemusta esim. vaikka valokytkimen kulumisesta johtuvaa valojen toimintahäiriöitä pistäkää vastauksia tulemaan.

Ps. se vielä unohtui, että vilkku ja pitkien valojen viiksikään ei toimi. Siis vilkut toimii, mutta pitkät ei jää päälle.

HYVÄ POLO!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu