Koirankakka

Moi!

Naapurit ovat hankkineet kivan ja nätin koiranpennun mutta ongelma koskeekin sitä, että he paskattavat koiraansa pihamaallani ja ikkunani alla. Kuinkahan niille voisi naapurisopua menettämättä nätisti patistaa keräämään ne kakat pois pihalta. Paskaa on jo niin paljon että hyvä kun nurmikko vielä näkyy. Itsellänikin on koira ja kun kerran itsekin ne kakat pystyn keräämään niin luulisi niidenkin...?
6510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pienet sullakin on murheet! Minua huolestuttaa koiranpaskoja enemmän kaikkialta löytyvät huumeneulat, ihmisten paskaläjät ja kusivanat porttikongeissa tai puistoissa, uhkaavasti käyttäytyviä kulkijoita unohtamatta.
Kannattaa laittaat asiat tärkeysjärjestykseen. SAnomalla nätisti naapureille koirankakoista he varmasti ymmärtävät asian.
Vie vaikka tuliaisiksi uuden hauvelin kunniaksi "Hauska"- nimisiä kakkapusseja esimerkiksi.

Äänestä

Tuo koirankakkapussien vieminen uuden tulokkaan kunniaksi oli aika hauska.. Tai pyydä niitä ystävällisesti kerämään kakat pois ku kakkaläjät ovat sellaisia taudinlevittäjiä (voihan niiden omakin koira saada esim. matoja uudestaan vanhasta madontoukkia sisältävästä kakastaan.. Sitten tietekin vielä on se, että lain mukaan koiran jätökset pitää kerätä pois.. Toisaalta jos naapurit eivät toimi ysttävällisten pyyntöjen jälkeen nii kannattaako aloittaa "naapurisota" vain tämän takia..

Itsekin kerran kävin omalta pihalta kiroen keräämässä pois toisen koiran kakat ku oma pentu ei vielä silloin ollut rokoitettu enkä halunnut ottaa sitä riskiä, että se olis käynnyt syömässä kakat heti ku silmä välttää.

Äänestä
  • ai koiraa saa sitten paskattaa toisten pihoilla? eipä ne välttämättä ne naapurit niin kivoja ole jos ne paskattavat koiraansa muiden pihoilla.

    eli jos viesti ei tehoa niin annetaan olla? ja annetaan saman jatkua? itse en kyllä antaisi.

    pitää osata aikuisten ihmisten sanoa suoraan ettei saa koira paskoa pihoille. ja pitää osata aikuisten ihmisten kunnioittaa toisten omaisuutta, eli pihaa tässä tapauksessa.

    Äänestä

ennemmin käydä keskustelemassa asiasta naapurin kanssa kuin vain voivotella asiaa täällä? Fiksu koiranomistaja kyllä reagoi huomautukseen ja ottaa opikseen siitä.

Äänestä
  • Tuo naapurin pihalla kakattaminen kuulostaa todella tutulta.. Meillä on naapurissa suuri koira (vasta n. 7kk vanha), jota käytettiin meidän portin vieressä ja tontilla kakalla. Ne kakat eivät ole todellakaan mitään pieniä. Oma koiramme ei onneksi kakkaa omalle pihalle vaan sen täytyy päästä kauemmas ja vielä mielellään metsään. Meillä tehosi naapuriin se kun lenkille lähtiessämme sidoin kakkapussin hihnaan kiinni(kysyi mikä se on ja miksi) eikä sen jälkeen ole näkynyt kakkaa portilla. saas nyt sitten nähdä kuinka käy kun talvi tulee ja pakkaset. Meillä kun nuo naapurit eivät ole mitenkään innokkaita käymään koiransa kanssa lenkillä, vaan se pääsee vaan tekemään tarpeensa tähän lähistölle. Lieneekö ne kakat nyt toisten naapureiden porteilla....

    Äänestä

Mieli tekisi sanoa, että kerää ne paskat pussiin ja käy kippaamassa naapurin ovelle, mutta en sano kuitenkaan ;)
Totta puhuen, mene keskustelemaan naapureiden kanssa välittömästi tästä asiasta. Suoraan vaan asiaan, niin eiköhän normaalit ihmiset siitä tajua ottaa opikseen.
Itselläni ei ole kokemusta naapureiden koirien aiheuttamista asioista, mutta itse naapureiden aiheuttamista senkin edestä. Tähän asti kaikki asiat ovat selvinneet suoralla yhteydenotolla naapureihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naapuri kirjoitti:

Moi!

Naapurit ovat hankkineet kivan ja nätin koiranpennun mutta ongelma koskeekin sitä, että he paskattavat koiraansa pihamaallani ja ikkunani alla. Kuinkahan niille voisi naapurisopua menettämättä nätisti patistaa keräämään ne kakat pois pihalta. Paskaa on jo niin paljon että hyvä kun nurmikko vielä näkyy. Itsellänikin on koira ja kun kerran itsekin ne kakat pystyn keräämään niin luulisi niidenkin...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu