Esikoinen kyseessä ja kaipaan vertaistukea. Ennen niin aurinkoinen tyttömme on ollut viime viikot todella huonotuulinen, kiukkuaa ja kitisee pitkin päivää ja yöt myös vaikeita. Esim. vaipanvaihto raivostuttaa, ennen oli yksi iloisia asioita. Samoin syöttötuoliin laitettaessa huutaa selkä kaarella. Päivärytmi selkeä, ollut jo pitkään. Oppi vasta juuri ryömimään ja pari hammasta on tullut viime aikoina, mutta kiukkuaa edelleen aina vaan. Kipuileeko hampaat vielä senkin jälkeen, kun kärjet jo näkyvät? Voiko liikkuminen jotenkin turhauttaa vai mistä on oikein kyse? Vauvan tempperamentti tuntuu ihan muuttuneen. Lisäksi on eroahdistus paha, isä ei kelpaa mihinkään. Tähänkin kysyisin vinkkiä: onko parempi vaan yrittää totuttaa olemaan isän kanssa edes joskus kaksi, vai onko äidin tosiaan oltava saatavilla 24/7? Kiukkuamista on kyllä myös minun kanssani, mutta ei yhtä usein kuin isän. Vinkkejä tai neuvoja, olen ihan ymmällä...
9kk yhtäkkiä jatkuva kiukkuisuus, liittyykö liikkumiseen??
3
1584
Vastaukset
- Dlllp
Kyllähän ne hampaat voi puhjettuaankin vähäsen kipuilla, mutta minulla soittaa vähän hälytyskelloja tuo, kun sanot, että vauvan perusluonne tuntuu suorastaan muuttuneen. Onko vauvalla ollut viime aikoina flunssaa? Joskus nimittäin korvatulehdus oireilee tuollaisena epämääräisenä kipuiluna. Toki vauvan kanssa tulee erilaisia vaiheita ja eroahdistus aiheuttaa kaikenlaisia kitinöitä, mutta jos muutos vauvan luonteessa on dramaattinen, varmistaisin, ettei vauvalla ole kipuja.
- aapee
Ei ole ollut flunssaa, vatsatauti oli ja siinä yhteydessä katsottiin korvat mutta ei ollut mitään vikaa. Nyt on jo ihan terve. Eli en usko että on kipua, huutaisi varmaan aika jatkuvasti jos olisi. 'Tempperamentin muutoksella' tarkoitin sitä, että vauva oli ennen perushyväntuulinen ja nykyään valittaa tosi helposti. Ei välttämättä huuda suoraa huutoa, mutta kitisee ja jos en esim. nosta syliin, alkaa huuto. Yöllä huutaa heti ja kovaa jos ei saa rintaa, vaikka edellisestä syötöstä olisi vain tunti.
Onko muilla kokemuksia?- Dlllh
No, minä nyt jatkan, vaikka kysyitkin muiden kokemuksia. Tuon tarkennuksen perusteella sanoisin, että kuulostaa aivan tyypilliseltä eroahdistuskaudelta. Silloin lapsi haluaa myös rintaa jatkuvasti, koska hakee siitä läheisyyttä. Meillä on tehty niin, että eroahdistuskausina myös toinen vanhempi hoitaa aina välillä, vaikka lapsi ei siitä niin pitäisikään, mutta painotetaan kuitenkin niin, että se, johon eroahdistus suuntautuu, yrittää olla lapsen lähellä mahdollisimman paljon ja helpottaa pienen ahdistusta. Kyseessä on kuitenkin normaali ja ohimenevä vaihe ja vaikka se välillä kiristääkin hermoja, niin pian on jo seuraava vaihe käsillä... Meillä syliteltiin mahdollisimman paljon ja lapsi nukkui (ja nukkuu) vieressäni perhepedissä, niin lapsi sai kaipaamaansa läheisyyttä myös öisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1624581Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331328- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711122Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen711064Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k31018En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943