Kuinka moni teitä laittaa vielä jo aikuisten, kotoa pois muuttaneiden lasten nimet mukaan joulukorttiin? Kyseessä sellaiset, joilla ei vielä omaa perhettä. Eivätkä syystä ja toisesta laita itse kortteja lähisuvullekaan.
Aikuisten lasten nimet joulukorttiin?
perheettömät lapset
5119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos meidän kotona asuvat niin kyllä laitetaan, omissa asunnoissaan ovat jo itsenäisiä.
perh. panin lapsellisille, kun kortteja vaihdeltiin. Ei laiteta enää.
Tähän asti olen laittanut nimet, ovat opiskelemassa. Nyt en tiedä, vieläkö laitan nimet. Asuvat avopuolisoidensa kanssa. Tuskin he vanhuksille kortteja laittavat.
Ehkä jokin viittaus nuorisoon kuitenkin?
Aikuiset ovat aikuisia ja lähettävät korttinsa itse.
Meillä on niinpäin, että jo aikoja sitten kotoa pois muutanut tyttäreni hoitelee joulukorttien kirjoittelemisen sukulaisille ja laittaa luvallani niihin myös minun nimeni. Asumme samassa kaupungissa kuitenkin ja ollaan päivittäin yhteydessä tavalla tai toisella. Muu suku asuu kauempana.