Ensin valitetaan, kun joudutaan usein käymään TE toimistossa näyttäytymässä työn haun uusinnassa.
Nyt kun tynhakua ei enää tarvitse uusian ensi vuoden alusta lähtien, vaan työnhaku on voimassa toistaiseksi, eivätkä työttömät enää tarvitse tietyin määräajoin käydä TE toimistossa näyttäytymässä, kuten tähän saakka n.3 kk välein.
Heti oli joku työtön valittamassa.
Työttömille annettu aikaraja 30.12.2030, jolloin työnhaku on uusittava on ns. tekninen päivämäärä, jonka TE toimistojen tietokonejärjestelmä antaa laittaa.
Teknisellä päivämäärällä on haluttu muuttaa se, ettei työttömien tarvitse uusia työnhakuaan aina 3 kuukauden välein eli käydä näyttäytymässä TE toimistossa.
Tällä on haluttu rauhoittaa työttömät.
Osa työttömistä on kuitenkin huolestunut, että meneekö työllistäminen noin kauas.
Mikä ihmeen työllistäminen, millon muka TE toimisto ketään on työllistänyt oikeisiin palkallisiin töihin, TE toimisto työllistää vain työharjoittelupaikkoihin ilmasiin töihin, sellaisiko ne töttömät haikailee, kun huolestuvat.
Ihme valitusta, kun ensin valitetaan, kun joutuvat käymään 3 kk välein TE toimistossa näyttäytymässä ja nyt valitetaan, kun ei enää tarvikaan.
Jos olisin vielä työnhakijana, niin tuskinpa olisi tällaista helpotusta koskaan tullut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.