pärjääkö heppa...

lehmän kanssa ilman toista hevosta siihen asti että se saa tehä oman varsan ja se jätettäis sitten sille kaveriksi? jos se tamma olis vaikka vuoden vanha ja pitäis odottaa siihen asti että se olis terpeeksi vanha varsomiseen...
5555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuolta "hevoset ja ponit"-keskustelupalstalta, siellä varmaan osaavat paremmin neuvoa :)

Äänestä

Periaatteessa hevonen kyllä pärjää lehmänkin kanssa ainakin tallissa, kun molemmilla on oma karsina tms. Laitumellakin voivat olla yhdessä, jos molemmat ovat siihen tottuneet. Minä en tiedä lehmistä paljon mitään, mutta ne kai eivät yleensä ole mitenkään erityisen hyökkääviä eläimiä, joten tuskin siinä mitään tappelua tulee. Useimmat hevoset pelkäävät lehmiä kuollakseen ennen kuin tottuvat. Tottumisessa tietysti auttaa se, että ne asuisivat samassa paikassa ja siis haisisivat aika pitkälti samalta. Hevoselle toinen hevonen on tietysti mukavampi, mutta pääasia on, ettei se joudu olemaan ihan yksin ja siihen lehmäkin kyllä välttää. Muistathan kuitenkin, että hevoset ja lehmät eivät pärjää samalla ruokinnalla (esim lehmien kivennäistä ei saa missään tapauksessa antaa hevoselle).

Mutta oletko miettinyt, miksi ylipäätään haluat hevosen? Ravurin vai ratsun vai seurapollen? Ja miksi noin nuoren (vuotiaasta oli puhe)? Osaatko kouluttaa hevosen? Vuoden vanha hevonen on täysi lapsi, sillä ei voi ratsastaa eikä ajaa eikä sen ikäistä tammaa saa vielä myöskään varsottaa (useimmat eivät kyllä tulisi kantavaksikaan), sehän kasvaa itse vielä! Aikaisintaan kolmevuotiaana voi varsotusta suositella ja mielummin kyllä vasta myöhemmin, varsinkin kun et ilmeisesti ole mikään kovin kokenut hevosihminen. Muuten saattaa käydä niin, että sinulla on varsan takia aliravittu ja heikosti kasvanut tamma ja surkea varsan ruipelo, eikä kumpikaan osaa käyttäytyä. Varsinkin orivarsat saattavat heittäytyä hankaliksi, ellei käsittelijä tiedä mitä tekee. Syliin pyrkivä pikkuvarsa on tosi söpö, mutta sitten kun aikuinen ori tekee samaa niin siitä on leikki kaukana.

Jos hankit hevosen, niin ota mielummin vanhempi tamma, ainakin 6-vuotias ja mielellään sellainen, joka on jo varsonut ainakin kerran. Kokenut tamma osaa hoitaa paremmin sekä varsansa että itsensä ja säästyt monelta pulmalta. Vanhemmalle hevoselle on myös luultavasti joku jo opettanut käytöstapoja sekä ajoa ja/tai ratsastusta niin, että sinulla on hevosesta ihan kunnolla iloa. Varsat ovat tietysti halvempia, mutta kyllä mielummin kannattaa maksaa koulutetusta hevosesta kuin ammattiavusta siinä vaiheessa, kun hevonen jyrää ylitsesi...

Äänestä

Sarvettomien lehmien kanssa, jos lehmät eivät ole tottuneet hevosiin. Teoriassa voit pitää. On mulla omakin ollut lehmien kanssa, mutta sarvet kolhivat välillä. Varsinkin ruokailu aikoina on ollut ongelmia, kun lehmät ovat niin ahneita....

Äänestä
  • eipä meiläpäin lehmät oo ahneita

    Äänestä

Itse näin viimekesänä lehmän ja hevosen samalla laitumella. Hyvin sietivät toisiaan, ei kuitenkaan ollut mitään sydänystäviä.
Uskon että se on vain kyse siitä että tuleeko ne toimeen... Ja onhan se yksilöllistäkin että kuka kaipaa laijtoveriaan ja kuka ei...
vaikea sanoa...
toisaalta olet varmaan jo päättänyt mitä teet :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

lehmän kanssa ilman toista hevosta siihen asti että se saa tehä oman varsan ja se jätettäis sitten sille kaveriksi? jos se tamma olis vaikka vuoden vanha ja pitäis odottaa siihen asti että se olis terpeeksi vanha varsomiseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu