Tuntuu perin oudolta että kansalaisia kiinnostaa hirveästi jonkun hikisen bussin kulkeminen kun samaan aikaan kaupunki karsii julmasti terveydenhuollosta ja peruspalveluista kerskakulutuksen vuoksi. Kyllä täällä aina joku bussi kulkee, mutta menetetty lääkäri ei palaa koskaan!
Omituista
Vielä se osuu omaan
6116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mua ei kiinnosta mikään noista ei ne täällä jauhamalla parane
Olemme kaikki kyllä todenneet ettei lääkehoito sinua ole kiinnostanut.
Niin no noin puoli miljoonaa suomalaista syö turhaan lääkkeitä niillä ne tohtorit tienaa kun kirjottavat turhia reseptejä
Ei ainakaan mun kohdallani.
Jos tarkoitat kolesterolilääkkeitä, niin niitä syö noin 700 000 suomalaista.
On itsestään selvää, että joillekkin niistä tulee haittavaikutuksia.
Mulla ne on auttanut alentamaan haitallisia kolesterolimääriä ja samalla alentanut verensokerin normaalitasolle.
Kumpikin asia, korkea kolesteroli ja verensokerin nousu altistaa sydänsairauksille.
Tottakai syön kolesterolilääkkeeni tyytyväisenä, kun niistä on ollut hyötyä.
Onhan Se kolesteroli koholla jos mättää naamaansa kaikkee turhaa hiilareita itselläni jäi kyseiset lääkkeet pois kun rupesin tarkkailemaan syömisiäni kaikki veriarvot erinomaiset vihreetä enemmän lautaselle eikä mitään perunoita ja vaaleeta leipää
"Jälleen kerran, kuten lähes kaikissa ruokavalio-sydän/kolesteroli hypoteeseissa, kun ryhdyt tutkimaan tosiasioita objektiivisesti, koko juttu alkaa hajota palasiksi silmiesi edessä. Ei ole mitään tapaa jolla LDL, oli se sitten oksidoitunut tai ei, voisi "aiheuttaa" sepelvaltimotauteja. Seuraavassa on muutamia lisätodisteita tämän todistamiseksi.
Ensiksi Framingham:
On olemassa suora yhteys ensimmäisten 14 vuoden aikana tapahtuneiden kolesterolitasojen laskujen ja seuranneiden 18 vuoden aikana tapahtuneiden kuolemantapausten lisääntymisen välillä. (lisäys 11% kaikista ja 14% sepelvaltimotaudeista kolesterolitasojen laskiessa 1 mg/dL per vuosi). Anderson KM JAMA 1987
Framinghamissa siis selvisi että LDL/kolesteroli tasojen laskiessa, sepelvaltimotaudit lisääntyivät.
Entä Honolulu:
‘Tuloksemme olivat yhtäpitäviä aikaisempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan kuolleisuus oli lisääntynyt matalan seerumin kolesterolin omaavilla vanhuksilla ja osoittavat pitkäaikaisen matalan kolesterolikonsentraation itse asiassa lisäävän kuolaman ristkiä. Mitä aikaisemmin potilaille ilmaantuu matalat kolesterolikonsentraatiot, sitä suurempi on kuoleman riski.' Lancet Aug 2001
Honolulussa siis selvisi että mitä matalampi oli LDL/kolesteroli taso, sitä suurempi oli riski kuolla - mihin tahansa, myös sepelvaltimotauteihin.
Entä Venäjä:
Raportin pääkirjoittaja oli Shestov, Venäjän Lääketieteiden Akatemian Kokeellisen Lääketieteen Laitokselta, Pietarista. Tämän tutkimuksen tärkein johtopäätös oli seuraava:
‘Tulokset paljastivat tässä populaatiosa olevan merkittävän alajoukon, joka kärsi matalasta veren kolesterolitasosta, mutta jolla oli lisääntynyt, elämäntapoihin liittyvä sydänkuolemien riski.’ Russian Lipid Research Clinics Prevalence Follow-up Study Shestov
Venäjällä sepelvaltimotauteihin kuolemisen suurin riski oli niillä, joiden veren LDL/kolesteroli tasot olivat matalat.
Entä Japani:
Vuosien 1980 ja 1989 välisenä aikana, ikään suhteutetut seerumin kokonaistasot kohosivat miehillä 4.84 - 5.22 ja naisilla 4.91 - 5.24 mmol/l. Ikään suhteutettu hyperkolesterolemia,jossa kolesterolitaso oli suurempi tai yhtä suuri kuin 5.68 mmol/l lisääntyi miehillä 15.8 %:sta 29.4 %:iin ja naisilla 18.4 %:sta 30.6 %:iin…. Huomattavat lisäykset seerumin kokonaiskolesterolin tasoissa eivät selitä viimeaikaista Japanissa tapahtunutt sepelvaltimokuolemien vähenemistä.’ Okayama A, Marmot MG Int J Epidemiol Dec 1993,
Japanissa siis kolesteroli/LDL tasojen noustessa, sepelvaltimotauteihin kuolleisuus väheni."
http://www.prometheus.fi/terveys/kole.htm