Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kyytiä

Mieheni ei suostunut viemää autoani korjattavaksi joten lähdin Nykäsen autokorjaamolle vanhan opelini kanssa. Opelissani oli jo kauvan kuulunut inisevää ääntä, joka kävi jo hiljalleen hermojen päälle. Autokorjaamolla noin 25 vuotias nuori, hyvä kroppainen mies otti minut vastaan. Hetken tutkittua hän sanoi minulle ettei korjaamisessa kestäisi kuin parikymmentä minuuttia, että jos haluaisin jäädä voisin katsella vierestä tai tehdä jotain muuta. Jäin siis katsomaa kuinka autoa korjattaisiin, koska se oli aina kiinnostanut minua sekä mies oli niin komea etten saanut silmiäni irti hänestä. Ajatukseni keskeytyivät kun päälleni alkoi ruiskahtelemaan vettä. Pärskin ja kaaduin lattialle aivan märkänä. Mies tuli nopeasti auttamaan ja pyyteli anteeksi mokaansa. Yhtäkkiä mies jäi tuijottamaan minua ja tajusin että olin jättänyt alusvaatteeni kotiin joten nännini oli kovettaneet kylmästä vedestä. Yritin peittää itseäni mutta se oli melkein mahdotonta koska isorintainen nainen kun olin. Tunsin kuinka jalkaani vasten jäykistyi elin ja mies katsoi minua yhä kiihkeämmin. Hän tarttui minuun ja nosti minut vasten autoa. Tunsin kuinka hänen kätensä sujahtivat hameeni alle käyttäen juuri oikeat kohdat mistä sai minut voihkimaan. En vastustelun kun hän otti kovat nännini suuhun ja alkoi niitä kiihkossaan imemään. Mies nosti minut korkeammalle peräkontin päälle ja työnsi päänsä minun pilluuni ja alkoi imemään. Voihkin ja voihkimaan kunnes saavutus orgasmini ja tärisen kauttaaltani sen voimakkuuden ansiosta. Hyvän olon tunteessani tarrauduin miehen kovaan etumukseen ja aloin hieromaan sitä. Mies ähisi ja laskin hänen housunsa ja otin hänen elimensä suuhun. Imiessäni ja liikutellessani hänen terskaansa ylös alas miehen kädet siirtyivät puristelemaan rintojani. Mies nosti minut autoon ja työntyi sisääni, voihkimaan henkeni edestä hänen allaan ja saavutus huippuni juuri samaan aikaan kun mies laukesi sisääni. Huohotellen lopetimme, mies nousi päältäni, korjasi autoni nopeasti ja tokaisi tule uudestaankin ajelulle. Hymähdin ja lähdin kotiin spermaa valuen edelleen pillustani.
99614
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No jos ooppelin omistaa, niin kyllähän noita reissuja tulee ;o)

Äänestä
  • Meikä kävi panemassa bb janitaa nurmijärvellä..ja oli hyvä tyttö. Otti vaan maksun, mut rahalle sain vastinetta.

    1Äänestä

  • janita lukkarisen asiak. kirjoitti:

    Meikä kävi panemassa bb janitaa nurmijärvellä..ja oli hyvä tyttö. Otti vaan maksun, mut rahalle sain vastinetta.

    Janita Lukkarinen..eli se bb 2012 tyttö..joo..kyl se tämä oli ketä myös kävin..mut maksun se otti. EI antanut ilmaiseksi.

    Äänestä

Miten toi Janita liittyy tähän? :D Kirjaamollako sitä panette?

Äänestä

Eikun ooppelissa, jota sen mies ei suostunut korjaamaan. Kauheen pahoja huurtumaan noi ooppelit...

Äänestä

Olen ujo 22v ja kokematon.Olin kesätöissä nuorena ja juhlissa viisi ukko vei mut juomaan niitten vip tilaan. Sitten jokainen puristeli rintoja ja otti hameen pois. Riisu housusa ja jokaisella oli kovana kun hierovat kullia. Siinä piti olla mahallaan ja selällän kun halusivat, Molempiin reikiin. Antovat tukun rahaa ja käskivät mennä kotiin. Kyllä oli housut märkänä kun kävelin kotiin. (ehkä joskus uudestaan kun uskallan).

1Äänestä

Mieheni ei suostunut viemää terskaansa korjattavaksi joten lähdin vanhan nännini kanssa. Pillustani oli jo kauvan kuulunut inisevää ääntä, joka kävi jo hiljalleen hermojen päälle. Ajatukseni keskeytyivät kun päälleni alkoi ruiskahtelemaan spermaa. Voihkin kunnes pillustani laukesi peräkontin päälle jotain muuta. Mies alkoi ruiskahtelemaan jalkaani vasten ja imemään terskaansa suuhun. Hyvän olon tunteessani otin hänen elimensä irti hänestä. Mies ähisi ja alkoi voihkimaan ja hieromaan sitä.

Äänestä

mun ooppelistani alkoi kuulumaan vittumaista ininää ,mut sitte heitin akan pihalle niin ininä lakkas kuin taikaiskusta ja sitte runkkasin ja alkoi ruiskahtelemaan ja huomasin että nännini oli ihan kovana ja menin autokorjaamolle sitten tuli suunnaton hyvänolon tunne ja kuinka ollakkaan ooppelikin laukes.

Äänestä

Noin kävi inunkin korjaamolla:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Annika966 kirjoitti:

Mieheni ei suostunut viemää autoani korjattavaksi joten lähdin Nykäsen autokorjaamolle vanhan opelini kanssa. Opelissani oli jo kauvan kuulunut inisevää ääntä, joka kävi jo hiljalleen hermojen päälle. Autokorjaamolla noin 25 vuotias nuori, hyvä kroppainen mies otti minut vastaan. Hetken tutkittua hän sanoi minulle ettei korjaamisessa kestäisi kuin parikymmentä minuuttia, että jos haluaisin jäädä voisin katsella vierestä tai tehdä jotain muuta. Jäin siis katsomaa kuinka autoa korjattaisiin, koska se oli aina kiinnostanut minua sekä mies oli niin komea etten saanut silmiäni irti hänestä. Ajatukseni keskeytyivät kun päälleni alkoi ruiskahtelemaan vettä. Pärskin ja kaaduin lattialle aivan märkänä. Mies tuli nopeasti auttamaan ja pyyteli anteeksi mokaansa. Yhtäkkiä mies jäi tuijottamaan minua ja tajusin että olin jättänyt alusvaatteeni kotiin joten nännini oli kovettaneet kylmästä vedestä. Yritin peittää itseäni mutta se oli melkein mahdotonta koska isorintainen nainen kun olin. Tunsin kuinka jalkaani vasten jäykistyi elin ja mies katsoi minua yhä kiihkeämmin. Hän tarttui minuun ja nosti minut vasten autoa. Tunsin kuinka hänen kätensä sujahtivat hameeni alle käyttäen juuri oikeat kohdat mistä sai minut voihkimaan. En vastustelun kun hän otti kovat nännini suuhun ja alkoi niitä kiihkossaan imemään. Mies nosti minut korkeammalle peräkontin päälle ja työnsi päänsä minun pilluuni ja alkoi imemään. Voihkin ja voihkimaan kunnes saavutus orgasmini ja tärisen kauttaaltani sen voimakkuuden ansiosta. Hyvän olon tunteessani tarrauduin miehen kovaan etumukseen ja aloin hieromaan sitä. Mies ähisi ja laskin hänen housunsa ja otin hänen elimensä suuhun. Imiessäni ja liikutellessani hänen terskaansa ylös alas miehen kädet siirtyivät puristelemaan rintojani. Mies nosti minut autoon ja työntyi sisääni, voihkimaan henkeni edestä hänen allaan ja saavutus huippuni juuri samaan aikaan kun mies laukesi sisääni. Huohotellen lopetimme, mies nousi päältäni, korjasi autoni nopeasti ja tokaisi tule uudestaankin ajelulle. Hymähdin ja lähdin kotiin spermaa valuen edelleen pillustani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu