Suomalaisten sotamuistelmat

Mitä tarkoittaa hyvä... Hyvin kirjoitettu? Pataljoonan liikkeitä ja sotatoimia hyvin kuvaava antaen selostuksen rintamalinjoista, miestappioista ym.? Henkilön omia tunteita ja kokemuksia hyvin kuvaava? Mieluiten tietysti näitä kaikkia...

Mutta niitä on harvassa. Varsinkin jos pitää täyttää tuo ensimmäinenkin kriteeri, että on kirjallisesti hyvin toteutettu. Monastihan näissä on vaan esitelty tapahtumat, siitä edettiin sinne ja sitten tuonne, kranaatteja tuli ja niin edelleen, mutta omien tunteiden, kauhujen, pelon ja ulosteen, huumeiden käytön (höökipulveri) kuvaamiset jätetään sikseen, mistä johtuu että lopputulos on ulkokohtaisen oloinen. Mikä on tietysti luonnollistakin, koska monet asialliset teokset on kirjoitettu kohta sodan jälkeen, jolloin hommaan kuului sankarimyytin luominen ja ylläpitäminen.

Tuskatilat jätettiin uniin, sotatraumat tuli esiin korkeintaan kännissä reuhtoessa tai vaimoa ja lapsia piiskatessa. Tähän puoleen on kiinnitetty huomiota vasta viime vuosina. Sekin voi tietysti mennä liiallisuuksiin jos lähtökohtana on sankarikuvien särkeminen hinnalla millä hyvänsä.

Olavi Paavolaisen SYNKKÄ YKSINPUHELU (1946) on lukemisen arvoinen ehdottomasti. Ei siitäkään pissaa ja kakkaa löydy, mutta on muuten eläytyvä ja hyvin kirjoitettu, omalla tavallaan jopa taiteellinen, täyttää kriteerit kohtalaisen hyvin.

Voi sentään... kyllä niitä on muitakin, on mutta ei tähän aikaan yöstä tule nimet sujuvasti mieleen... täytyy tsekata omia muistiinpanoja ja sieltä poimia... juu, esimerkiksi... kaikki kriteerit ei välttämättä täyty täysin, mutta kelpaa lukea aiheesta kiinnostuneen:

YRJÖ VASAMA: KOLLAAN SUURTAISTELUISSA (1941)
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1380448967707_1_large.jpg

"Tällä kohtaa oli talonmäen rinteeseen kaivettujen konekivääriasemien luona Karahkan hallussa mainio, musta sauna. Sen hivelevässä löylyssä ehtivät meidänkin poikamme monta kertaa lämmitellä ja karkotella päälle tunkevia pikku petoja. Nyt ei saunominen käy, ei nouse savu iltaisin oviaukon mustuneita pieliä nuollen. - Kesken taistelujen tulee monta kertaa mieleen tämä sauna ja sauna yleensä. Sen nautinnot kuvastuvat mielessä vallan huimaavan ihaniksi. - Ankaraa on se löyly, jota nyt saamme vihollisen taholta osaksemme! Ankaraa se on ollut ja on yhä edelleenkin. Mutta ihmeesti siihenkin sopeutuu."
( Kollaan suurtaisteluissa, s. 109-110 )

Eero Suomalaisen Lääkintäaliupseerina jatkosodassa 1941–1945 (1997). Saattaa olla vaikea saada koska on omakustanne, mutta suosittelen lukemaan jos löytyy. En ole tutustunut omakohtaisesti, mutta on kuulemma hyvä. Lääkintämiesten näkökulmaa.

Tapio Hiisivaara: Olinhan siellä minäkin (1941).

Kalervo Reposen Etulinjoilla Summassa, Yläsommeessa ja Viipurinlahdella. Kirjasta otettiin kolme lisäpainosta ilmestymisvuonna 1940.

Paavo Rintalan SOTILAIDEN ÄÄNET -kirjan ansioksi on luettava että perustuu haastatteluihin, mutta ei ole muuten erikoinen teos.

Eino Hosian TULIHOLVIN ALLA (1940) on romaani, mutta siinä määrin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva, että voisi mennä muistelmateoksesta.

Osa sotaromaaneista antaa joskus paremman kuvan kuin varsinaiset muistelmat, koska fiktiivinen romaani on, sankarimyytin rakentamisen ohella, mahdollistanut tekijälle ainakin jossain määrin avoimemman tunteiden ja kokemusten purkamisen, kun sen on voinut tehdä "fiktiivisyyden" suojassa. Päähenkilön pelko on vain fiktiivisen henkilön pelkoa, ei kirjoittajan eli tosiasiallisen kokijan pelkoa.

No, osa sotaromaaneista on luonnollisesti jännityskirjallisuuteen luettavaa vakavan asian viihteellistä ja fantasioimista, mutta kuten sanottu, osa on fiktiivisyyden kautta ilmennettyä muistelmaa ja Tuliholvin alla ei ole lainkaan huono viritys siinä sarjassa.

Jukka L. Mäkelän TAIPALEENJOKI (1971) ei ole ihan huono sekään, ansiona on että kuvaa [suomalaisten sotilaiden taistelua Taipaleenjoen maisemissa joulukuusta 1939 maaliskuulle 1940] taisteluihin osallistuneen runoilija Yrjö Jylhän kautta. Kirja sisältää katkelmia Jylhän vuonna 1941 ilmestyneestä runoteoksesta Kiirastuli.

Valitan että parempia ei nyt tullut mieleen. Voi olla että palaan asiaan, jos muistuu. :)

Kollaa kestää, kirjoittaja Erkki Palolampi. Kirja kertoo talvisodan rankoista taisteluista etulinjan miehen näkökulmasta. Palolampi itse oli valistusupseeri ja siten hän tiesi, mistä kirjoitti.

Kalle Päätalon muistelukset omaelämäkerrallisissa kirjoissaan, joissa hän kertoo ensin palvelustaan asevelvollisena talvisodan ja välirauhan aikana sekä osallistumisestaan Kiestingin suunnan taisteluihin.

Päätalo tosin haavoittui jo melko pian, mutta hän ehti kuitenkin maistaa ruutia riittävästi kyetäkseen elävästi kuvailemaan sodan raakaa todellisuutta. Toki Päätalo kertoo aikajärjestyksessä elämänsä tapahtumista myös sotien aikana, ja ne ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa kaikkineen.

Päätalo käsittelee sota-aikaa teoksissaan Ahdistettu maa, Miinoitettu rauha, Ukkosen ääni sekä Liekkejä laulumailla.

Lisäksi muistutan mieliin, että runoilija Yrjö Jylhä kertoo runokokoelmassaan Kiirastuli tositapahtumistakin. Jylhä toimi etulinjan komppanianpäällikkönä kovista taisteluistaan tunnetulla Taipaleen rintamalohkolla.

Wolf H. Halstin kolmiosainen muistelmasarja ( Mies elää aikaansa, Aika vaatii veronsa ja Tilinteon aika) on todella hyvin kirjoitettu. Keskimmäinen osa kertoo juuri sotavuosista, mutta muutkin ovat lukemisen arvoiset. Kirja on niin totta kuin muistelmat ovat.

Paavo Susitaipaleen muistelmista Aktivisti ei hellitä, Ryhmä Susi talvisodassa ja Rykmentti taistelee ovat myös omakohtaista muistelmaa sotavuosilta.

Vielä voisi mainita Halstin tavoin Mannerheim-ristillä palkitun Heikki Nykäsen Sissisotaa.