Salo Rules
saakaswili
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliko se niin, että Heinolan kaupungin palkkamenot ovat reilu 50 MEUR?
Jos palataan ennen 2008 sovittuihin palkkoihin, säästöä tulee noin 5 miljoonaa (10 % palkankorotukset 2008 jälkeen?) . Kivuttomin tie, jossa laiskottelu ja tyhmäily saa jatkua. Aika pieni vaikutus työntekijöiden nettotuloihin. Jos olisin kaupungin kirjoilla, olisin tämän vaihtoehdon kannalla.
Koska kaupunkimme työntekijöiltä ja vielä vähemmän poliitikoilta ei voi odottaa järkevää ajattelua, edessä on Sysmän, Kouvolan, Jyväskylän tai Salon tie.
Väittäisin, että pelkästään töiden järkevällä uudelleenjärjestelyllä ja melko kevyellä yksityistämisellä saadaan noin 10%:n säästöt. Tällöin riittäisi todennäköisesti rekrytointikielto, ja ketään ei tarvitsisi irtisanoa. Mallia voi ottaa esim valtion tuottavuusohjelmasta. Tällä systeemillä palvelutaso paranisi ja Heinola voisi säilyä itsenäisenä. Tarttis vaan ruveta hommiin ja käyttää vähän järkeä, vaikka Sysmän mallia soveltaen. Itse en antaisi terveydenhuoltoa ja vanhustenhoitoa kokonaan yksityisille, mutta kaikki vaihtioehdot pitää harkita. Tämä noin 10%:n säästö ei ole edes vaikeaa, jokainen yritysjohtajana toiminut tietää sen. Itseasiassa se on kunnianhimoton tavoite, otettavissa on varmasti yli 20%: säästöt, ja kaikki vai työtapoja ja asenteita muuttamalla.
Koska poliitikkomme ja johtavat virkamiehemme elävät satumaailmassa, mitään ei tehdä vapaaehtoisesti. Sitten jää ainoaksi vaihtoehdoksi se suurimman pahan tie, eli kassakriisin aiheuttama äkillinen korjausliike. Se on se huonoin tie, koska silloin huomattava määrä kaupungin työntekijöistä saa kenkää tai joutuu ulkoistettuna jatkamaan hommia huonommilla työehtosopimuksilla. Myös palvelutaso heikkenee oleellisesti tässä rysäysessä.
Maailma muuttuu. Ihan oikeasti, maailma muutuu ja toimintatapojen pitää myös muuttua. Pitäisi ottaa ne hevosten laput pois silmiltä ja katsoa vähän ympärilleen.
Juu, helpointa on yksityistää tekniset palvelut. Se vaan, että se ei riitä vaikka koko poppoo ulkoistetaan.
Mitenhän olisi kriittinen tarkastelu sote- hommiin. On meinaan monta porrasta ja pomoja niin että päät kolisee.
- Kaupunginjohtaja
- Uusi kehitys- ja kaupunginhallituksen perseenluolemisjohtaja
- sosiaali- ja terveysjohtaja Korttila
- sitten muutama johtaja lisää?: West, Nykänen ja Lahti?
- esimiehet Aronen, Nissinen, ...??
- sosiaaliohjaajat
- sitten vielä oikeat työntekijät ja alihankkijat
Äkkiseltään seitsemän tasoa. Kyllä tähän organisaatioon rahaa saadaan hukkumaan, siis ihan ilman asiakkaitakin. Tarvittais porukkaan ehkä yksi kukko, mieluiten tuotantotekniikan dippainssi. Pieni kellotus ja järkeistäminen olisi paikallaan.
Terveyskeskus on kuuluisa suurista sairaspoissaoloistaan. Paljonhan löysiä saadaan pois, kun pomot keskittyisivät johtamiseen eikä politikoimiseen. Olen erittäin skeptinen nykyisien johtajien kykyjen suhteen.
Sitten aah niin maukas opetus- ja kulttuurirevohka. Hepo-ojan jäljiltä löytyy varmasti kunnon neuvostoliittolainen politrukkien armeija. Jos opet ja rehtorit ostavat kyniä ja vihkoja kaupungin luottokorteilla, niin kaikki ei varmasti ole tikissä. Sinänsä ne luottokorttihommat ovat pieniä puroja, mutta jos lipsuu pikkuhommissa niin yleensä liukastelee myös isoissa asioissa. Ei opetustoimi ole mikään pyhä lehmä, vaikka mestarivalittajat (opettajat) niin antavat ymmärtää.
Kesäteatteriin en viitsi puuttua. Nopotistista neukkulaa parhaimmilllaan.
Yle- radiossa erinomainen keskustelu aiheesta:
http://yle.fi/radio1/asia/mika_maksaa/kuinka_kunnat_kuntoon_-_mista_miljardisaastot_43362.html
"Työkaluksi tarvitaan juustohöylän sijaan kirves."