En varsinaisesti haaveile kirjan julkaisemista, minulle kirjoittaminen on lähinnä pelkkä harrastus. Haluaisin kuitenkin palautetta tekstilleni. Tässä on siis näyte vähän pidemmästä, vielä keskeneräisestä tarinastani, joka sijoittuu 1800-luvun Englantiin. Tuo pätkä on keskeltä ensimmäistä lukua. Saa antaa kovaakin kritiikkiä ja kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea tämän ja arvostella :)
Mutta Janesta rouva Smith oli huolissaan. Tyttö oli niin erilainen kuin sisarensa tai muut ikätoverinsa. Hän oli suoraan sanoen outo. Janella ei ollut laisinkaan reippautta, vaan hän oli hyvin hiljainen ja pelokas ihmisten seurassa. Jotkut sanoivat, että se oli vain normaalia, ohimenevää ujoutta, mutta rouva Smith oli siitä eri mieltä ja luuli tuntevansa tyttärensä paremmin. Jane ei yleensä edes näyttänyt olevan kiinnostunut seurastaan, vaan katsoi hajamielisesti muualle. Hän katsoi silmiin vain harvoin, ja monesti sekin jäi vain hätäiseksi vilkaisuksi.
Vielä kamalampaa rouva Smithin mielestä kuitenkin oli, että Janen mielipiteet poikkesivat monesti täysin muiden mielipiteistä. Sanoa nyt kylmää ja harmaata talvea kauniiksi! Kukaan muu rouva Smithin tuntema ihminen ei voisi sanoa niin. Kaiken kaikkiaan, tyttö oli äidillensä käsittämätön.
Rouva Smith oli ehdottoman varma siitä, että mikäli ihmiset eivät olisi tienneet, kuinka älykkääksi ja oppivaiseksi kotiopettajattaret olivat kehuneet Janea, tyttöä luultaisiin vajavaiseksi. Siksi rouva Smith jaksoi aina kehua tytärtään sopivan tilaisuuden tullen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun rouva Smith kertoi, kuinka paljon sisariaan parempi oppilas Jane oli, tyttö punastui närkästyksestä ja pyysi katseellaan äitiään olemaan hiljaa. Rouva Smith ei kuitenkaan koskaan ymmärtänyt katseen merkitystä ja jatkoi vain. Jane-parka sai olla häpeästä punaisena. Rouva Smith ei tiennyt, että monet luulivat Janea itserakkaaksi äidin ainaisen kehumisen ja Janen estyneen luonteen vuoksi.
Rouva Smith huokaisi. Jos Jane olisi ollut edes kaunis, hänen vikansa olisi annettu anteeksi. Mutta ei, ruma mikä ruma, eikä sille voinut mitään. Jane tuskin koskaan saisi aviomiestä.
Mutta Janesta rouva Smith oli huolissaan. Tyttö oli niin erilainen kuin sisarensa tai muut ikätoverinsa. Hän oli suoraan sanoen outo. Janella ei ollut laisinkaan reippautta, vaan hän oli hyvin hiljainen ja pelokas ihmisten seurassa. Jotkut sanoivat, että se oli vain normaalia, ohimenevää ujoutta, mutta rouva Smith oli siitä eri mieltä ja luuli tuntevansa tyttärensä paremmin. Jane ei yleensä edes näyttänyt olevan kiinnostunut seurastaan, vaan katsoi hajamielisesti muualle. Hän katsoi silmiin vain harvoin, ja monesti sekin jäi vain hätäiseksi vilkaisuksi.
Vielä kamalampaa rouva Smithin mielestä kuitenkin oli, että Janen mielipiteet poikkesivat monesti täysin muiden mielipiteistä. Sanoa nyt kylmää ja harmaata talvea kauniiksi! Kukaan muu rouva Smithin tuntema ihminen ei voisi sanoa niin. Kaiken kaikkiaan, tyttö oli äidillensä käsittämätön.
Rouva Smith oli ehdottoman varma siitä, että mikäli ihmiset eivät olisi tienneet, kuinka älykkääksi ja oppivaiseksi kotiopettajattaret olivat kehuneet Janea, tyttöä luultaisiin vajavaiseksi. Siksi rouva Smith jaksoi aina kehua tytärtään sopivan tilaisuuden tullen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun rouva Smith kertoi, kuinka paljon sisariaan parempi oppilas Jane oli, tyttö punastui närkästyksestä ja pyysi katseellaan äitiään olemaan hiljaa. Rouva Smith ei kuitenkaan koskaan ymmärtänyt katseen merkitystä ja jatkoi vain. Jane-parka sai olla häpeästä punaisena. Rouva Smith ei tiennyt, että monet luulivat Janea itserakkaaksi äidin ainaisen kehumisen ja Janen estyneen luonteen vuoksi.
Rouva Smith huokaisi. Jos Jane olisi ollut edes kaunis, hänen vikansa olisi annettu anteeksi. Mutta ei, ruma mikä ruma, eikä sille voinut mitään. Jane tuskin koskaan saisi aviomiestä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ole mikään kieliekspertti, joten kommentoin vain tarinaa. Luen paljon 1800-luvun Englannista kertovia kirjoja ja täytyy ihan kehaista, että tekisi mieli lukea pidemmällekin. Huomaa, että olet perehtynyt sen ajan hallitseviin ihanteisiin ja ajatusmaailmaan, eli teksti on ainakin tuon pätkän perusteella uskottavaa.
Hienoa!
Kieli on pääosin selkeää, tosin joitakin kielioppivirheitä löytyy.
esim.
"tyttö oli äidillensä käsittämätön." = tyttö oli äidilleen käsittämätön. (Tämäkin lause kuullostaa tosin hieman kömpelöltä. Kannattaisi ehkä sanoa se jotensakin niin päin, ettei äiti/rouva Smith voinut käsittää tytärtään.)
"Janella ei ollut laisinkaan reippautta" = Janella ei ollut lainkaan reippautta.
"Kukaan muu rouva Smithin tuntema ihminen ei voisi sanoa niin. " = Kukaan muu rouva Smithin tuntema ihminen ei olisi voinut sanoa niin.
Tekstissä on myös paljon turhia sanoja, esim:
"Mutta Janesta rouva Smith oli huolissaan. Tyttö oli niin erilainen kuin sisarensa tai muut ikätoverinsa. Hän oli suoraan sanoen outo."
=
(Mutta) Janesta rouva Smith oli huolissaan. Tyttö oli erilainen kuin sisarensa ja ikätoverinsa. Suoraan sanoen outo.
(Laitoin mutta-sanan sulkuihin, koska kontekstista ei näe onko se olennainen.)
Näkökulmasta vielä sen verran, että se on aluksi selvästi rouva Smithin, mutta hyppää yhtäkkiä tähän:
"Rouva Smith ei tiennyt, että monet luulivat Janea itserakkaaksi äidin ainaisen kehumisen ja Janen estyneen luonteen vuoksi."
Kyseessä on toki lyhyt tekstipätkä, joten ehkä koko luvusta käy paremmin ilmi, että kertoja on kaikkitietävä ja pääsee yhtä aikaa kaikkien hahmojen pään sisään, mutta tässä pätkässä hieman häiritsee, että lukija olettaa ensin olevansa rouva Smithin pää sisässä ja sitten yhtäkkiä ulkopuolinen kertoja "paljastaa itsensä".
Ja sitten yhtäkkiä: "Rouva Smith huokaisi." Lukija ei tiedä missä rouva Smith on, lukija ei ole saanut mitään viitettä siitä, että hänen pitäisi kuvitella rouva Smith reaaliajassa, tai että tämä ajattelee Janesta kerrottuja asioita juuri sillä hetkellä, varsinkin, kun rouva Janesta on juuri puhuttu ulkopuolisen kertojan näkökulmsta. Eli miksi hän yhtäkkiä huokaa?
Kirjoittamisesta voisi sanoa vielä sen verran, että tällaisenaan tekstistä puuttuu tunnelma oikeastaan kokonaan. Lukija ei saa otetta henkilöistä, koska heitä kuvataan niin ympäripyöreästi.
Parissa ekassa kappaleesta ei käy ilmi mitään muuta, kuin että Janen äiti on hänestä huolissaan, koska hän on outo. Kuvaus ei ole informatiivinen, koska lukija voisi sanoa samoja asioita niin monesta introvertistä tuttavastaan.
Lukija tarvitsee lisää yksityiskohtia. Mitä erityistä on juuri Janen tavassa vältellä ihmisiä? Suhtautuuko hän eri tavalla tiettyihin ihmisiin? Kerro tarkemmin, kuinka pelokkuus ilmenee. Miten Jane vastaa kysymyksiin? Teksti kaipaa ehkä esimerkkejä? "Älä kerro, vaan näytä" niin kuin sanotaan. Muuten hahmot pysyvät liian etäällä lukijasta. Lukija tarvitsee tilanteita kokeakseen jännitteen hahmojen välillä.
Janen äiti on katsellut tyttöä koko tämän elämän, joten hän osaa luultavasti kertoa tästä tarkemmin, niin että tämän persoonasta välittyy enemmän. Tällaisenaan kertojan ääni ei kuulosta kovin uskottavalta, koska siitä ei välity tarpeeksi rouva Smithin erityispiirteitä, joiden läpi hän katselee tytärtään.
Viimeisestä kappaleesta vielä erityisesti: Lukija haluaa tietää enemmän, kuin että Jane on rouva Smithin mielestä ruma. Mitkä piirteet tekevät hänestä ruman?
Toki jotakin täytyy/saa jättää lukijan mielikuvituksenkin varaan, mutta niin monia ihmisiä voi kuvata rumiksi, oudoiksi, epäsosiaalisiksi ja lahjakkaiksi, että lukija tarvitsee enemmän tietoa siitä millä erityisellä tavalla Jane on tätä kaikkea saadakseen hänestä otteen, jonka kautta hän voisi tuntua oikealta henkilöltä.
Ajankuvasta ei toki näin lyhyessä pätkässä välity kovin paljon, mutta se mikä välittyy, kuulostaa ihan uskottavalta. Itse kaipaisin kyllä kovasti siihenkin hieman lisää yksityiskohtia. Millainen esimerkiksi talvi on sillä seudulla, jossa hahmot asuvat, sen lisäksi, että se on kylmä ja harmaa? Mikä tekee siitä niin luotaantyöntävän, ettei kaikki muut rouva Smithin tuntemat ihmiset inhoavat sitä, paitsi Jane? Tai vaikka kyse olisikin sitten vain rouva Smithin virhearviosta, niin mikä tekee talvesta hänelle niin vastenmielisen, ettei hän voi kuvitella kenenkään pitävän siitä?
Jos kiinnität huomiota tällaisiin seikkoihin kirjoittaessasi, niin uskon, että monikin haluaisi lukea tekstiäsi.
"varsinkin, kun rouva Janesta on juuri puhuttu ulkopuolisen kertojan näkökulmsta."
Anteeksi. Tarkoitin tietenkin, että rouva Smithistä. :)
1800-luvun Englantia käsitteleviä kirjoja on kuluneiden 200 vuoden aikana kirjoitettu tuhansia. Ne jotka tuolloin elivät, kuvasivat aikakautta tietenkin aidoimmin. Tarinan on oltava erityinen, jotta Se erottuu jo kirjoitetuista. Tavanomainen ihmissuhdehömppä ei yksinkertaisesti toimi.
En tarkoita tätä pahalla, mutta KUULOSTAA hassulta kun joku huomauttaa kielioppivirheistä ja heti perään kertoo miten jokin lause KUULLOSTAA kömpelöltä. :) Aloittajan tekstiin minulla ei valitettavasti ole mielipidettä, koska tuo aikakausi ei nyt oikein jaksa kiinnostaa, pahoittelen.
MIelestäsi tekstisi soljuu mukavasti. Myöskään minulle eivät kyseiseen aikakauteen/kulttuuriin sijoittuvat kirjat ole sitä tavallisinta luettavaa. Kuitenkin se, miksi haluan antaa sinulle palautetta, on Jane. Mielestäni kuvaus tyttärestä on mielenkiintoinen, alkusenteiltä asti aloin pohtia, onko Janella nykydiagnoosien mukainen aspergerin syndrooma? Eri aikakautena varmastikin autismin kirjoon kuuluvia ihmisiä pidettiin vähintään outona, myös oppimispotentiaalin kuvaus istuisi kuin nenä päähän ko. diagnoosiin (toki kärjistettynä). Mikäli teoksessasi joku tällainen mielenkiintoa herättävä twisti oikeasti on, se on varmasti juonellisesti hyvin mielenkiintoinen, erityisesti siksi, ettet voi "diagnoosista" puhua oikealla nimellä, vaan se on pyrittävä tuomaan ilmi aikalaisten näkökulmasta. Mielenkiintoista indeed! Jos taas tarinastasi on kehkeytymässä tavallinen rakkaustarina, jossa rumasta ja oudosta ankanpoikasesta kuoriutuu ihastuttava lady, jää teos ainakin minulta lukematta, näitä on nähty.
Aikaisemmat kirjoittajat ovat myös oikeassa joidenkin tiivistämisasioiden suhteen, mutta tietyt kirjoitusasuun liittyvät sanavalinnat saattavat taas tuoda mukavaa säroä ja aikakausitunnelmaa, kaikkia "rönsyjä" ei kannatakaan viilata pois!
Kiitos kommenteista :) Ja hyvää uutta vuotta 2014 kaikille :)