”Ruotsinkieliset uutiset Aamu-tv:hen”

”Ruotsinkieliset uutiset Aamu-tv:hen”

”Ruotsinkielisissä palveluissa Yle Fem -kanava uudistaa prime timen eli parhaan katseluajan ohjelmaa. Aamumakasiini Min Morgon myöhentyy syksystä alkaen iltaohjelmaksi ja lähetetään kolmena iltana viikossa.
Ruotsinkieliset uutiset tulevat mukaan suomenkieliseen Aamu-tv:hen.
Niin sanottu "hidas televisio" kasvattaa suosiotaan pohjoismaissa, mihin Yle vastaa kuuden tunnin suoralla lähetyksellä Strömsöstä.
Ylen hallitukseen nimitettiin tiistaina uudeksi jäseneksi Carina Geber-Teir. Hän on finanssiyhtiö OP-Pohjolan viestintäjohtaja. Pois jää Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman, joka on toiminut hallituksessa vuodesta 2006.”
http://yle.fi/uutiset/yle_pyrkii_nayttamaan_kaikki_tv-kanavansa_hdna_helmikuussa/6978553

Ruotsinkielisillä on OMA TV-kanava, mutta silti pitää pakkotuputtaa muumisönkötystä hyvään katseluaikaan suomenkielisille kanaville. Oikeasti, eikö mikään riitä?

Aika kumma suunta kun sille suomenkieliselle kanavalle nyt pitää saada kaikki vieraskieliset uutiset. Eikö olisi parempi, että kaikki vähemmistökieliset saisivat ohjelma-aikaa femmalla?

Jos oikein käsitin niin femmalla alkaa tulla suora lähetys aamuisin Ruotsin tv:n lähettämää ohjelmaa.
Ovatko nämä ruotsinkieliset oikeasti lainkaan kiinnostuneita siitä mitä Suomessa tapahtuu.
Ainakin se tietää sitä, että suomenkieliset saavat kustantaa yhä enemmän Ruotsin tv:n menoista ja tekijänoikeusmaksuista.
2282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruotsinkielisiä uutisia toivottiin takaisin aamuihin. Mahtaakohan kaikki toivoa. Riittääkö kaksi ruotsinkielistä toivoajaa vai tarvitaanko useampia.
Toivoisin että fst muuttuisi suomenkieliseksi.
Kuinkahan monta tarvittaisiin?

Äänestä
  • Viestintävirasto Ylelle: SVT World ei julkista palvelua


    Viestintävirasto arvostelee Yleisradiota ruotsinkielisen SVT World -kanavan ohjelmien lähettämisestä ruotsinkielisellä Yle Fem -kanavalla.

    Viestintäviraston mielestä SVT Worldin edelleenlähettäminen ei ole julkista palvelua, vaan se tulisi sisällyttää osaksi kaupallista toimintaa.

    Ylen lakiasiainjohtajan Katri Olmon mukaan SVT Worldin julkisen palvelun luonteesta on ollut vuosien varrella erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla, jolloin SVT Europaa jaettiin vain Etelä-Suomeen, siitä perittiin korotettua tv-lupamaksua eli kyse oli julkisesta palvelusta.

    Olmon mukaan asiaa on tähän asti tulkittu Ylessä aiempien linjausten perusteella.

    Yle saa pyyhkeitä myös ulkopuolisille vuokraamiensa toimitilojen hintatasosta. Viestintävirasto pyytää Yleltä lisäselvitystä toimitilavuokrauksen markkinaehtoisuudesta.

    Lakiasiainjohtaja Olmon mukaan Yle vuokraa tilojaan ja toimii markkinoilla vain markkinaehtoisesti. Olmo korostaa, että Yle ei alihinnoittele palveluitaan tai tilojaan.

    – Osaltaan voi kysymys olla siitä, että vuokrauksen kohde on niin erityinen, että markkinoilla ei ole hintaa, johon Ylen hinnoittelun oikeasuhtaisuutta voisi verrata, sanoo Olmo.

    Lisäksi virasto kehottaa Yleä tarkistamaan keinoja, joilla se valvoo ja säätelee toimintaansa, jotta toiminta täyttäisi laisäädännön asettamat vaatimukset. Muilta osin Ylen toiminta täytti viime vuonna lainsäädännössä asetetut vaatimukset, katsoo Viestintävirasto.


    Yle Uutiset

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikö mikään riitä? kirjoitti:

”Ruotsinkieliset uutiset Aamu-tv:hen”

”Ruotsinkielisissä palveluissa Yle Fem -kanava uudistaa prime timen eli parhaan katseluajan ohjelmaa. Aamumakasiini Min Morgon myöhentyy syksystä alkaen iltaohjelmaksi ja lähetetään kolmena iltana viikossa.
Ruotsinkieliset uutiset tulevat mukaan suomenkieliseen Aamu-tv:hen.
Niin sanottu "hidas televisio" kasvattaa suosiotaan pohjoismaissa, mihin Yle vastaa kuuden tunnin suoralla lähetyksellä Strömsöstä.
Ylen hallitukseen nimitettiin tiistaina uudeksi jäseneksi Carina Geber-Teir. Hän on finanssiyhtiö OP-Pohjolan viestintäjohtaja. Pois jää Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman, joka on toiminut hallituksessa vuodesta 2006.”
http://yle.fi/uutiset/yle_pyrkii_nayttamaan_kaikki_tv-kanavansa_hdna_helmikuussa/6978553

Ruotsinkielisillä on OMA TV-kanava, mutta silti pitää pakkotuputtaa muumisönkötystä hyvään katseluaikaan suomenkielisille kanaville. Oikeasti, eikö mikään riitä?

Aika kumma suunta kun sille suomenkieliselle kanavalle nyt pitää saada kaikki vieraskieliset uutiset. Eikö olisi parempi, että kaikki vähemmistökieliset saisivat ohjelma-aikaa femmalla?

Jos oikein käsitin niin femmalla alkaa tulla suora lähetys aamuisin Ruotsin tv:n lähettämää ohjelmaa.
Ovatko nämä ruotsinkieliset oikeasti lainkaan kiinnostuneita siitä mitä Suomessa tapahtuu.
Ainakin se tietää sitä, että suomenkieliset saavat kustantaa yhä enemmän Ruotsin tv:n menoista ja tekijänoikeusmaksuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu