VAPO

Niin loppui Vapon sahaustoiminta Hankasalmella.Voi olla että joillekkin tulee taksantarkastuksia omistajan vaihdoksen myötä....
6269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ainakin motoyrittäjille tulloo taksankorotuksia ja kaikille muillekkii...;D

Äänestä

Wersoo se sinne tänne , lienee hyvä kun raaka-aineen lähteet ovat kovin hajallaan ja pienissä palstoissa . Kuljetuskustannus lankun ja hakkeen osalta suattaapi olla myös merkittävä . Jokainenhan tietää ettei saha pala jos se tuottaa edes jotain , edes purua . Mutta pöllin toimittaja jää nuolemaan kantojaan sillä werso kykenee koko korjuuketjuun .

Äänestä
  • Nykyisistä työtekijöistä kaikki tuotannossa vastahankaan asettuvat saavat lähteä ja myös konttorilta putsataan kaikki, jotka kykenevät itsenäiseen ajatteluun. Näin tapahtui Otavassa ja Paloheimon sahalla Riihimäellä. Kokemusta on ja sääliksi käypi.

    Muutaman vuoden sisällä Vapo on sulkenut tai myynyt myös Kevätniemen ja Nurmeksen sahansa. Ei turvenuijasta ole sahuriksi.

    Liekö myöskään Verso kauaa enää pystyssä viime vuosien tappiotahdilla...

    Äänestä

Mutta ihan oikeasti tuotannon ongelmien aiheuttajia ovat vastakarvaan duunia ahertava suojatyössä oleskeleva , siis työhönsä leipääntynyt jarruttaa ja kapuloi rattaita joka käänteessä, tuollaista henkilöstöä vuosikymmenet elättänyt firma ei voi hyvin , näillähän on ikuinen irtisanomis-suoja .

Äänestä

Mutta Viitasaarella Hakkaraisen saha ei kun kasvaa, siellä kun on takana eduskunnan tuki. Sitä johdetaankin aika korkeelta. Raha ei lopu. ..eikä tuet.

Äänestä

Sääliksi käy tämän sahan porukkaa. Olette saaneet isännän, joka ei arvosta mitään muuta kuin omaa rahapussiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väpo23 kirjoitti:

Niin loppui Vapon sahaustoiminta Hankasalmella.Voi olla että joillekkin tulee taksantarkastuksia omistajan vaihdoksen myötä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu