Kirkko on muuttunut selvästi maalliseksi markkinapaikaksi, varsinkin jouluna.
Lippujen hinnat on jo sitä luokkaa, kuin vastaavissa maallisissa konserteissa.
Ensi maanantaina kokkolan kirkossa on joulukonsertti Sydänten joulu, esiintyy kuuluisa laulaja Tarja Turunen ja lippujen hinnat on senmukaiset.
Tuonkin konsertin tuoton enin osa menee konsertin järjestäjille ja solisteille.
Tuskin kellään vähävaraisella ja pienituloisella on varaa 35 euron lippuun.
Ei taida kirkkon tiloissa olla järjestetty jouluna yhtäkään ilmaista konserttia, ainakaan sellaista, jossa esiintyjä/esiintyjät ovat vähänkin kuuluisia, vaan jokaiseen myydään pääsylippu, jota ilman ei ole tilaisuuteen asiaa.
Voisi sitä edes olla senverran joulumieltä näillä esiintyjillä, että edes jouluna ilmaiseksi esiintyisivät, kun rahaa kuitenkin tienaavat joka päivä vuoden ympäri.
Raha on sellainen, että jos sitä saa paljon, niin ei haluta enää tehdä mitään, jos ei rahaa saa.
Joulukonsertti kirkossa 35 euroa
24
595
Vastaukset
- TOSIrealisti Kokkola
Ei voi olla totta. Vapaa pääsy kaikille, jotka maksavat kirkollisveroa ja vielä kakkukahvit päälle. Olemme vaimoni kanssa maksaneet kirkollisveroa tähän saakka hulppean henkilöauton verran...
Jk Ja krematorio Kokkolaan heti! - T.Tujunen
Eihän sinne ole kenenkään pakko mennä.Menkööt ne joiden perse kestää.
- kuuntelin
Olin lauantaina ns.joulukonsertissa kirkossa,hanuriorkesteri..Liian taiteellista,ei kappaleista meinannut tuntea säveltä.Miksi pilataan kauniit joululaulut.
- Taivas kattona
Toisaalla itketään konserttitalon puutetta ja kirkko seisoo muutenkin tyhjänä.
Kirkko on hyvä ja edullinen konserttitalo ja muutenkin nuo huvitukset joita järjestetään veronmaksajien rahoilla saisi lopettaa ja ulkoistaa sillä hinnalla minkä kilpailutilanne muokkaa. - Seurakuntaan kuuluva
Seurakunta ratkaisee kenelle kirkkoa vuokrataan, ei ole olemassa mitään yleisohjetta. Kokkolan seurakunnalla ei vain taida olla paljoa vaihtoehtoja. Ennen oli käytäntö että kirkkoon oli vapaaehtoinen maksu. Nyt sillä ei saa enää ketään esiintymään.
Hyväksyn tämän vuokraamisen kaupungin kirkon osalta, mutta jos Kaarlelan kirkkoa aletaan vuokraamaan, niin eroan v'älittömästi seurakunnasta. En ole koskaan viihtynyt Kokkolan kirkossa, minusta kirkon tulee olla kirkon näköinen ja oloinen.- kirkkouskova
minä en maksaisi euroakaan kirkkokonsertista.
- seurakunta a
Lauantain joulukonsertissa ei edes erottanut lauluja joululauluiksi.Oli kyllä sovitukset liian lennokkaita.
- kuorolainen .
kirkkouskova kirjoitti:
minä en maksaisi euroakaan kirkkokonsertista.
Järkyttäviä lipunhintoja.Lisäksi Kokkolan kirkossa on todella huono akustiikka.
- äly
Ei maksullisiin kirkko- tai muihinkaan konsertteihin ole kenenkään pakko osallistua. Ne menevät, joilla on siihen varaa ja sattuu olemaan kiinnostava konsertti.
Itse en käy lentopallo-, jääkiekko- tai jalkapallo-otteluissa, en harrasta golfia ja siksi rahani riittävät oikein mukavasti muutamaan maksulliseen konserttiin vuoden aikana. Myös Kokkolan ulkopuolella. - Hupsis,tupsis pimpel
Piruako sinne kinuatte? Ei vaivaa yhtään vaikka olis 100 euroa lipulla hintaa. Radiosta ja TV:stä tulee Joulumusiikkia ihan riittävästi. Ettei vaan olisi kyse itsetunnon kohottamisesta? Tyyliin,pitäähän sinne mennä kun naapurikin ja pomokin on siellä rouvineen.
- Äläs nyt hermostu
Eikö tämä palsta ole juuri omia mielipiteitä varten? Onko kotona vai töissä vaikeaa? Onko vaimolla se aika nyt, vai minkä vuoksi ollaan noin ärripurri mielellä?
- Jies
Nykyään mennään kirkkoon ku pidetään konsertti. Esiintyjien ei tarvi maksaa vuokraa niin tulos on hiukan parempi kuin esim. Snelmannin salissa. Raha raha rahaaa!!!!
- -Mauno--
Kirkkoon on vapaa pääsy.Ei tarvitse maksaa mitään. Kirkolla ei ole hintalappua.
- Fariseukset
Jeesus ajoi aikoinaan markkinamiehet ja kauppiaat ulos kirkosta. Rikkoi niiden pöydät ja huusi " ulos isäni huoneesta te fariseukset".
Älkööt häpäiskö herran huonetta ja tehkö siitä markkina paikkaa te synnistä siinneet!!!- TR HUUTAA
TR HUUTAA VOIMAKKAASTI MYÖS! ONKO HÄN UUSI JEESUS???
- näin tapahtuui
Hallelujah!
- Kohtuus sentään
Bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses, luuletteko tosiaan että nämä kirkkojen kulut kustannetaan kolehtirahoilla. Veronmaksajia houkutellaan eroamaan kirkosta ja sitten huudetaan kurkkupunaisena kun seurakunta vuokraa kirkkoja konsertinpitäjilla. Ei kai ne laulamalla mene pilalle? Vaikka joidenkin mielestä ne menee saastaiseksi jos naispappi saarnaa niissä, onneksi ei täällä Kokkolassa olla niin vanhoillisia.
- hyvääadventtiaikaateille
Kristillinen kirkko viettää joulua Jeesuksen syntymäjuhlana. Kaikki Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut ja häneen uskovat muodostavat tämän oikean Kristuksen kirkon. Kirkon jäseneksi ja taivaan valtakunnan kansalaiseksi pääsemme jo Pyhässä Kasteessa.
- kuorolainenbasso
Joululaulut kuuluvat kyllä kirkkoon,mutta maksullisia konsertteja joissa esitetään sellaisia sovituksia joululauluista ettei niitä edes tunnista,pitäisi lailla kieltää..Viime jouluna kokkolalainen viihdeorkesteri Guardian Nuevos soitti sellaisia sovituksia että on lähes häiväistystä alkuperäisiä sovituksia kohtaan.Tälläisestä piti vielä maksaa.
- enmaksa
Kirkoon ei ole pääsymaksua.Ei ole pakko maksaa yhtään mitään.Kuka hullu maksaa 30€,joululauluista joita ei edes tunnista joululauluiksi.
- Anonyymi
sateenkaarimessu pitäis järjestää kokkolan kirkossa
- Anonyymi
kpko kirkossa, aina hyvä lopputulos
- Anonyymi
se on ihan samanlainen kuin jokasunnuntainenkin messu.
ovi on auki kaikille.
- Anonyymi
Ei ole pakko maksaa mitään.Kirkkoon ei ole pääsymaksua .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475875
- 495361
- 513746
- 143695
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1003441- 313146
- 592894
- 592766
- 552413
- 381864