Omatalo

Olisko omatalo paketti järkevä,olis meinaan aika hyviä paketteja hinnan ja tavaramäärän puolesta.Kertokaa kokemuksista.
52697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo Omatalo on hyvä juttu. Me ainakin rakennettiin sellainen emännän kanssa ja tyytyväisiä ollaan oltu.

Kun on hyvä talo niin perhe-elämäkin kukoistaa.

Äänestä

Moro,

itsen kävin valintaa kuukausi sitten Omatalon, Lapplin ja Planian välillä.
Kappaletavaran tekijät jäi jo alkuvaiheessa pois, oli hinta aivan ulkona, kun otaa huomioon valmiusasteen.
Plania oli paras, mutta kallein. Omatalo oli halvin, mutta epäilin Perustuksen ja elementin kohtaa, on kylmä nimittäin.Ja jossain on mitattu todella kylmiä seinän vierustoja, voihan olla huolimaton asennuskin, tiedä häntä. Lapplin toimitussisältö ja kokonaispalvelupaketti oli meidän valinta. On nimittäin vertailujen teko vaikeaa. Planialla on osa jo tehty, mitä muilla tehdään vielä tontilla....
Tuntuu vain että kaikki Omatalot on samannäköisiä, miksi kaikki ottaa kapean verhoiksen, ei näytä miltään....samalla hinnalla saa myös leveämmän verhouksen, kannattaa vaatia myös vahvempi paneeli, se on planialla vakiona.

Äänestä

Kun valitset talontoimittajaa, tutki myös yhtiön taustat, kuinka vankalla pohjalla on toiminta, ettei tule todella kalliiksi.

Äänestä

ratkaisee, jos pääset myyjän kanssa hyvään yhteistyöhön ja suunnittelijat yms sellainen tuntuu järjestyvän niin talopaketti kannattaa ottaa siinä sivutuotteena, muuten etsi joku muu.

Äänestä

Omatalo on perustalo josta on karsittu kaikki ylimääräinen, että saadaan halvan näköinen paketti.Todellisuudessa Omatalon rakentaneet maksavat kokonaiskustannuksissa enemmän kuin esim. Lappli, Jukka, Plania, Älsby ja Design.
Kylmä seinän ja lattian liitoskohta on totta.
Monessa kohteessa on tullut ilmi kyseinen asia.
Eikä se pelkästään asennuksesta ole kiinni.
Lisäksi Omatalon myyntiketju on pitempi kuin muilla Tehdas-K-rauta-myyjä-asiakas.
Josta K-rauta ottaa omansa kun muilla jää yksi välistä vetäjä pois.
Seinäelementtien liitos on myös hatara(höyrynsulku), samoin nurkkarakenne.
Ja autotalleissa he käyttävät 120 mm eristettä.
Jos lämpimän tallin rakentaa, ei 120 mm eristettä riitä.
Miettisin jotain muuta pakettia ennemmin.
Halvalla ei hyvää saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pete kirjoitti:

Olisko omatalo paketti järkevä,olis meinaan aika hyviä paketteja hinnan ja tavaramäärän puolesta.Kertokaa kokemuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu