Hiljaiset lapsen askeleet tulivat kohti portaita. Portaat ylös. Ne pysähtyivät. Pian ovi aukesi. Siinä se kyyhötti oven vieressä lattialla pimeässä.
“ Show me love, show me love…“ raikui isossa hallissa. Eri väriset valot vilkkuivat. Sadat nuoret pomppivat musiikin tahdissa takapuoltaan veivaten puolelta toiselle, välillä hyppien ja nostellen käsiään ilmaan. Siellä täällä hallia oli pieniä porukoita, jokainen kävi keskellä vuoron perään tanssimassa. Hallin pimeissä nurkissa jotkut kauppasivat aineita tai muuta varastettua tavaraa tai toisensa löytäneet nuoleskelivat vessojen luona tai portaiden alla, muka poissa muiden näkyvistä.
Hiljainen nyyhkäisy. Vapiseva hengähdys oven luona. Sitten se nosti pään ylös polvien välistä ja katsoi kohti portaikkoa. Se oli potkaissut oven hellästi auki hetki sitten. Istunut oven suuhun selkä sänkyyn päin. Olin kyljelläni ja katsoin sitä. Se ei tiennyt että sitä seurattiin. Se odotti. Hiljainen hengitys kuului selkäni takaa.
Kohta olisi kaikkien odottama kolmen pätkä vain hidasta musiikkia. Slowariksi ne sitä kutsuivat. Kaikki kyyhkyläiset kokoontuivat koloistaan keskellä ja kietoutuivat yhteen kun Heavenin slow versio alkoi soida. Ne jotka olivat hieman hitaampia löytämään tanssiseuraa ehtivät kyllä seuraavaan biisiin. Tai jotkut halusivat vaihtaa tanssiparia. Jotkut löivät koko homman läskiksi ja alkoivat tönimään tanssijoita tai muuten vaan ärsyttivät heitä.
Halusin seurata mitenkä kauan se jaksoi odottaa. Katsoin punaisia numeroita yöpöydällä olevasta kellosta. 22.58. Pian se muuttuisi numeron isommaksi. Se oli kyyhöttänyt siinä kohta jo viisi minuuttia. Kun kello loksahti tasan yhteentoista nousisin ylös ja hakisin sen viereen.
Viimeinen kappale alkoi soida. Hikiset nuoret vaihtoivat numeroitaan ja yrittivät saada vielä yhden biisin. Kello oli 23.00 ja valot naksahtelivat päälle. Hämärään tottuneet silmät räpsähtelivät ja yrittivät tottua valoon. Jotkut parit pyörivät vielä hiljaa tanssilattialla, koska tiesivät etteivät enää näkisi. Jotkut tytöt lohduttivat toisiaan, pyyhkivät levinneitä meikkejä ja vakuuttelivat, että ensikerralla se tulee varmasti, älähän itke enää. Viidentoista minuutin päästä paikka oli tyhjä ja siivoojat pääsivät töihin.
Nousin ylös ja kävelin ovelle. Nostin kyynehtivän lapsen syliin ja kävelin takaisin sänkyyn. Silitin hiestä märkää ohutta tukkaa. Pyyhin kyyneleet ja hyräilin tuttua unilaulua. Se nukahti. Odotin vielä. Sitten käännähdin kelloon päin. 23.18. Tuijottelin kattoon. Kuuntelin hiljaista taloa. Olin uneton. Katsoin pieneen lapseen jonka poskella oli vielä suolainen kyynel. Katsoin sen vieressä nukkuvaa aikuista, jonka suu oli auki ja käsi oli pyöreän mahan päällä. Se käänsi minulle kylkensä aivan kuin olisi tiennyt minun katsovan.
Keltaiset, punaiset ja oranssit lehdet pyörivät pitkin hiekkaista kävelytietä. Tiellä ei ollut ketään. Kaukaa kuuluivat autojen vaimeat äänet. Tupakan tulipesä himmeni, mutta kun imaisin sauhut se hehkui taas punaisena. Tupakka lensi ojaan. Vedin vetoketjun ylös asti ja kirin askeliani. Joistain kohti katuvalot olivat sammuneet. Niiden kohdalla melkein juoksin.
Katsoin kuinka numerot vaihtuivat kellossa. 23.45. Aloin hermostua. Kuulostelin. Nousin ylös. Painoin oven kiinni perässäni ja sytytin vessaan valon. Istuin ylimmälle portaalle. Näin siitä himmeästi keittiön kellon ja eteisen.
Tiesin, että minua odotettiin. Mutta kun pääsin yleisimmille teille minulla ei ollut kiire. Alikulkutunneli oli minun vakio paikka. Istuin loivalle seinämälle. Sytytin tupakan. Karistelin tuhkat kengän viereen. Ja kun olin polttanut sen melkein loppuun, heitin sen kaaressa kauas pimeään ja ajattelin sen olevan tähdenlento.
00.03. Aloin jo tuskastua. Painoin pääni käsien varaan. Tuijotin portaissa oleviin liukuesto tarroihin. Ne kiilsivät vähän, kun auton valot heijastuivat huoneeseen. Katselin seinällä hyppiviä varjoja, jotka katosivat aina hetkittäin. Kurkkua alkoi kuivaa, joten laskeuduin portaat keittiöön. Sytytin pienen valon ja aukaisin hanan. Käänsin sen kylmälle. Pelkäsin, että veden suhina herättäisi muut. Otin varovasti lasin. Join lasin jääkylmää vettä. Sammutin hanan. Katsoin ulos ikkunasta. Ketään ei näkynyt ulkona. Tuuli riepotti kuistilla roikkuvaa kukka-amppelia. Sammutin valon. Seisoin hiljaa hämärässä. Vain yläkerran vessan valo toi varjoja alakertaan, sillä pitkään aikaan ei autoja ajanut ohitse.
Yskäisin. Olin polttanut kaksi tupakkaa nopeasti. Kylmä alkoi pyrkiä takkini sisään. Laskeuduin alas tielle. Vilkaisin kelloa. Katsoin molempiin suuntiin. Lähdin ripeästi kävelemään kotia kohti. Vaikka minun olisi pitänyt kiirehtiä, jonkin tahtoi pidätellä minua, mutta minulla oli niin kylmä, että se pakotti minut liikkumaan nopeammin. Vastaani tuli muutama humalainen. Ohitin pysäkin, jossa seisoi tuttaviani. Juttelin heille hetken. He tahtoivat minut mukaan, mutta olin rahaton. Yksinäisyys, kylmä ja nälkä pakottivat minut kotiin.
00.20. Hivutin tuolin hiljaa pöydän alta. Istuin tuolille. Mielessäni alkoi pyöriä filmi lapsuudestani. Pidin ilmapalloa kädessä. Se oli punainen. Iso, ihanan pyöreä ja täydellinen pilvettömällä taivaalla. Juoksin ja katsoin palloa. Kaaduin kiveen. Pallo karkasi. Aloin itkeä, mutta en siitä, että jalkani oli murtunut vaan sitä, että päästin pallon karkuun. Filmi pyöri päässäni yhä uudestaan ja uudestaan. Ummistin silmäni.
Työnsin avaimen lukkoon. Vilkaisin eteisen ikkunasta sisään. Hiljainen valo tuikki yläkerrasta päin. Pääni kopsahti äänettömästi oveen. Kukka- amppeli roikkui tuulessa. Käänsin avainta lukossa. Toivoin, että naksahdus ei kuuluisi ylös. Väli- eteisin ovi oli raollaan ja lämmintä ilmaa huokui sisään. Hivutin ulko-oven kiinni. Riisuin kengät hiljaa. Nostin housun lahkeita, muuten ne laahaisivat lattialla kuraten paikat.
Havahduin oven napsahtamiseen. Olin hetkessä ovella. Kuulin hiljaiset äänesi väli- eteisessä. Sanat vilistivät mielessäni. Raotit ovea hiukan. Et huomannut minua. Astuit ovesta. Tartuin olkaasi.
Säikähdin. Riuhtaisin napakan otteen irti olkapäästäni. Olin tuohtunut. Viha leiskui silmissäni. Otit repun kädestäni ja laskit sen maahan.
Silmäsi olivat väsyneet ja vihaiset. Seisoit liikkumattomana vieressäni tuijottaen tyhjyyteen. Autoin takin yltäsi.
Käänsit kasvoni sinuun päin ja katsoit syvälle silmiini. Räpsäytin väsyneitä silmiäni ja viha alkoi valua pois. Tunsin itseni avuttomaksi ja pieneksi. Tiesin, että minun oli luovutettava.
Ojensit kätesi ja tunsin kuinka paha olosi hiipui pois. Otin sinut syliini. Puristin sinua lujaa olkaani vasten. Silitin hiuksiasi. Kyyneleesi kostuttivat paitaani. Suljin silmäni ja kyyneleet valuivat silmäkulmistani.
Talutit minut vuoteeseeni. Autoit yöpuvun yleni. Painauduin sänkyyn. Se tuntui niin pehmeälle. Istuit vieressäni ja silitit minut uneen...
Suljin oven hiljaa. Vapisin oven takana. Mitä olin tehnyt väärin? Istuin hetkeksi keittiön jakkaralle. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta. Talo oli hiiren hiljainen. Miten olin antanut tämän kaiken tapahtua? Minulla ei ollut sinuun minkäänlaista otetta enää.
Säpsähdin. Joku napsahti jossain talon kolkassa. Olin hikinen ja päätäni jomotti. En uskaltanut raottaa peiton reunaa. Pidin varpaat visusti peiton sisällä. Kuuntelin korvat tarkkana ääniä. Ummistin hetkeksi silmäni. Vain hetkeksi. En yhtään pidemmäksi. Jännitys värisytti minua.
Säpsähdin. Sydän hakkasi kovaa. Tunsin kuinka se pompahteli rinnassani. Haukoin henkeä. Katsahdin selkäni taakse sängyllä nukkuvaa lasta. Silitin sen ohuita hiuksia. Pyyhkäisin hikeä otsaltani. Nousin hiljaa sängystä. Hipsin ovelle. Vilkaisin vielä kerran oven raosta, ennen kuin painoin sen kiinni.
Selkäni oli nihkeä. Se tarttui lakanaan. Pelon hiki. Se oli pelon ja tuskan hikeä. Sameaa sekoitusta. Minuutit naksahtelivat keittiön kellossa.
Aamu oli ankea. Huoneesi ovi oli visusti kiinni. Hiljainen talo. Napsautin vessan valon päälle. Aukaisin hanan ja veden suhina täytti huoneen. Ripustin aamutakkini naulakkoon ja annoin veden huuhtoa ajatukset ja kaiken mukanaan. Ehkäpä se helpottaisi. Kukaan ei näkisi vaikka itkisin. Kuuma höyry levittäytyi huoneeseen. Liu’uin seinää pitkin lattialla istumaan. Laskin pääni polvieni varaan. Vesi virtasi kasvojani pitkin. Leuan kohdalla ne yhtyivät yhdeksi vanaksi ja kiirivät kaulaani pitkin. Nenän päällä pisarat tipahtelivat.
Kuulin suihkun äänen yläkerrassa. Katselin kattoon. Huomasin, että jännitin koko kehollani. Ei ollut mitään syytä täristä enää. Oli aamu. Ei ollut mitään pelättävää enää. Ei kukaan tulisi. Eihän se tulisi. Tekisi sitä taas. Ei enää. Ei enää ikinä. Eihän?
Kuivasin hiekseni pyyhkeeseen. Ripustin pyyhkeen naulaan kuivumaan. Kiristin kylpytakin vyötä ja katsoin itseäni hetken silmästä silmään vessanpeilistä. Sivelin kosteusvoidetta ja tajusin vanhenevani. Näytin kymmenen vuotta vanhemmalle kuin mitä olin. Se ikuinen surun taakka painoi ja sai minut kuihtumaan silmissä.
Katsoin huonettani. Katosta roikkui peilihimmeli. Olin tehnyt sen koulussa. Siinä oli erilaisia lasin- ja peilinpaloja jotka roikkuivat narujenpäissä ja pyörivät ilmavirtausten mukana ja heijastelivat seinille himmeitä valoja ja varjoja. Huoneessani oli iso peili, johon olin piirtänyt mustalla ja violetilla huulipunalla kiemuraiset reunustukset.
Laskeuduin portaat alas. Kävelin keittiöön ja laskin hanasta vettä vedenkeittimeen. Istuin keittiön jakkaralle. Pian kuulin kuinka huoneesi ovi kävi.
Tulin viereesi istumaan. Pyörittelin sormusta sormessani. Olin aivan hiljaa. En uskaltanut katsoa sinua silmiin.
- Miksi? Mitä minä olen tehnyt väärin. Ja vaikka kuinka minä olen yrittänyt,
kerro minulle? sanoin viimein. Yritin etsiä katsettasi, mutta turhaan. Sinä peitit kasvosi käsilläsi ja purskahdit itkuun.
Nyyhkytin kämmenieni suojassa. Tulit luokseni ja otit minut syleilyysi. Kiedoin käteni ympärillesi ja painauduin sinua vasten.
- Kerro minulle mitä minun pitää tehdä. Minä en tiedä, kyyneleet valuivat silmistäni. Silitin sinun pitkiä, tummia hiuksiasi. – Anna minulle anteeksi.
En saanut mitään sanottua. Aina, kun yritän puhua sinulle sanat ja ajatukset karkaavat, enkä saa sitä sanotuksi. Vaikka kuinka olen miettinyt miten kertoisin.
- Kyllä minä tiedän. Miksi sinä et ole kertonut minulle aikaisemmin. Miksi? Ei se
ole sinun vikasi kultapieni. Sinä värähdit, tunsin kuinka helpotus valtasi sinut ja paha olo alkoi lipua pois. – Kyllä me jotain keksitään.
Katsoin ikkunasta kun punainen paku päristi pois tietä pitkin. Äiti seisoi parkkipaikalla. Katsoi auton perään. Veikka kipitti äidin jalkojen juureen vilkuttamaan. Hymyilin.
- Haluaisin vaan teitää, että mitä ihmiset tykkää tästä. Jännittää, kun en ole koskaan ennen näyttäny näitä kenellekkään. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea ja laittaa komenttia (: -
“ Show me love, show me love…“ raikui isossa hallissa. Eri väriset valot vilkkuivat. Sadat nuoret pomppivat musiikin tahdissa takapuoltaan veivaten puolelta toiselle, välillä hyppien ja nostellen käsiään ilmaan. Siellä täällä hallia oli pieniä porukoita, jokainen kävi keskellä vuoron perään tanssimassa. Hallin pimeissä nurkissa jotkut kauppasivat aineita tai muuta varastettua tavaraa tai toisensa löytäneet nuoleskelivat vessojen luona tai portaiden alla, muka poissa muiden näkyvistä.
Hiljainen nyyhkäisy. Vapiseva hengähdys oven luona. Sitten se nosti pään ylös polvien välistä ja katsoi kohti portaikkoa. Se oli potkaissut oven hellästi auki hetki sitten. Istunut oven suuhun selkä sänkyyn päin. Olin kyljelläni ja katsoin sitä. Se ei tiennyt että sitä seurattiin. Se odotti. Hiljainen hengitys kuului selkäni takaa.
Kohta olisi kaikkien odottama kolmen pätkä vain hidasta musiikkia. Slowariksi ne sitä kutsuivat. Kaikki kyyhkyläiset kokoontuivat koloistaan keskellä ja kietoutuivat yhteen kun Heavenin slow versio alkoi soida. Ne jotka olivat hieman hitaampia löytämään tanssiseuraa ehtivät kyllä seuraavaan biisiin. Tai jotkut halusivat vaihtaa tanssiparia. Jotkut löivät koko homman läskiksi ja alkoivat tönimään tanssijoita tai muuten vaan ärsyttivät heitä.
Halusin seurata mitenkä kauan se jaksoi odottaa. Katsoin punaisia numeroita yöpöydällä olevasta kellosta. 22.58. Pian se muuttuisi numeron isommaksi. Se oli kyyhöttänyt siinä kohta jo viisi minuuttia. Kun kello loksahti tasan yhteentoista nousisin ylös ja hakisin sen viereen.
Viimeinen kappale alkoi soida. Hikiset nuoret vaihtoivat numeroitaan ja yrittivät saada vielä yhden biisin. Kello oli 23.00 ja valot naksahtelivat päälle. Hämärään tottuneet silmät räpsähtelivät ja yrittivät tottua valoon. Jotkut parit pyörivät vielä hiljaa tanssilattialla, koska tiesivät etteivät enää näkisi. Jotkut tytöt lohduttivat toisiaan, pyyhkivät levinneitä meikkejä ja vakuuttelivat, että ensikerralla se tulee varmasti, älähän itke enää. Viidentoista minuutin päästä paikka oli tyhjä ja siivoojat pääsivät töihin.
Nousin ylös ja kävelin ovelle. Nostin kyynehtivän lapsen syliin ja kävelin takaisin sänkyyn. Silitin hiestä märkää ohutta tukkaa. Pyyhin kyyneleet ja hyräilin tuttua unilaulua. Se nukahti. Odotin vielä. Sitten käännähdin kelloon päin. 23.18. Tuijottelin kattoon. Kuuntelin hiljaista taloa. Olin uneton. Katsoin pieneen lapseen jonka poskella oli vielä suolainen kyynel. Katsoin sen vieressä nukkuvaa aikuista, jonka suu oli auki ja käsi oli pyöreän mahan päällä. Se käänsi minulle kylkensä aivan kuin olisi tiennyt minun katsovan.
Keltaiset, punaiset ja oranssit lehdet pyörivät pitkin hiekkaista kävelytietä. Tiellä ei ollut ketään. Kaukaa kuuluivat autojen vaimeat äänet. Tupakan tulipesä himmeni, mutta kun imaisin sauhut se hehkui taas punaisena. Tupakka lensi ojaan. Vedin vetoketjun ylös asti ja kirin askeliani. Joistain kohti katuvalot olivat sammuneet. Niiden kohdalla melkein juoksin.
Katsoin kuinka numerot vaihtuivat kellossa. 23.45. Aloin hermostua. Kuulostelin. Nousin ylös. Painoin oven kiinni perässäni ja sytytin vessaan valon. Istuin ylimmälle portaalle. Näin siitä himmeästi keittiön kellon ja eteisen.
Tiesin, että minua odotettiin. Mutta kun pääsin yleisimmille teille minulla ei ollut kiire. Alikulkutunneli oli minun vakio paikka. Istuin loivalle seinämälle. Sytytin tupakan. Karistelin tuhkat kengän viereen. Ja kun olin polttanut sen melkein loppuun, heitin sen kaaressa kauas pimeään ja ajattelin sen olevan tähdenlento.
00.03. Aloin jo tuskastua. Painoin pääni käsien varaan. Tuijotin portaissa oleviin liukuesto tarroihin. Ne kiilsivät vähän, kun auton valot heijastuivat huoneeseen. Katselin seinällä hyppiviä varjoja, jotka katosivat aina hetkittäin. Kurkkua alkoi kuivaa, joten laskeuduin portaat keittiöön. Sytytin pienen valon ja aukaisin hanan. Käänsin sen kylmälle. Pelkäsin, että veden suhina herättäisi muut. Otin varovasti lasin. Join lasin jääkylmää vettä. Sammutin hanan. Katsoin ulos ikkunasta. Ketään ei näkynyt ulkona. Tuuli riepotti kuistilla roikkuvaa kukka-amppelia. Sammutin valon. Seisoin hiljaa hämärässä. Vain yläkerran vessan valo toi varjoja alakertaan, sillä pitkään aikaan ei autoja ajanut ohitse.
Yskäisin. Olin polttanut kaksi tupakkaa nopeasti. Kylmä alkoi pyrkiä takkini sisään. Laskeuduin alas tielle. Vilkaisin kelloa. Katsoin molempiin suuntiin. Lähdin ripeästi kävelemään kotia kohti. Vaikka minun olisi pitänyt kiirehtiä, jonkin tahtoi pidätellä minua, mutta minulla oli niin kylmä, että se pakotti minut liikkumaan nopeammin. Vastaani tuli muutama humalainen. Ohitin pysäkin, jossa seisoi tuttaviani. Juttelin heille hetken. He tahtoivat minut mukaan, mutta olin rahaton. Yksinäisyys, kylmä ja nälkä pakottivat minut kotiin.
00.20. Hivutin tuolin hiljaa pöydän alta. Istuin tuolille. Mielessäni alkoi pyöriä filmi lapsuudestani. Pidin ilmapalloa kädessä. Se oli punainen. Iso, ihanan pyöreä ja täydellinen pilvettömällä taivaalla. Juoksin ja katsoin palloa. Kaaduin kiveen. Pallo karkasi. Aloin itkeä, mutta en siitä, että jalkani oli murtunut vaan sitä, että päästin pallon karkuun. Filmi pyöri päässäni yhä uudestaan ja uudestaan. Ummistin silmäni.
Työnsin avaimen lukkoon. Vilkaisin eteisen ikkunasta sisään. Hiljainen valo tuikki yläkerrasta päin. Pääni kopsahti äänettömästi oveen. Kukka- amppeli roikkui tuulessa. Käänsin avainta lukossa. Toivoin, että naksahdus ei kuuluisi ylös. Väli- eteisin ovi oli raollaan ja lämmintä ilmaa huokui sisään. Hivutin ulko-oven kiinni. Riisuin kengät hiljaa. Nostin housun lahkeita, muuten ne laahaisivat lattialla kuraten paikat.
Havahduin oven napsahtamiseen. Olin hetkessä ovella. Kuulin hiljaiset äänesi väli- eteisessä. Sanat vilistivät mielessäni. Raotit ovea hiukan. Et huomannut minua. Astuit ovesta. Tartuin olkaasi.
Säikähdin. Riuhtaisin napakan otteen irti olkapäästäni. Olin tuohtunut. Viha leiskui silmissäni. Otit repun kädestäni ja laskit sen maahan.
Silmäsi olivat väsyneet ja vihaiset. Seisoit liikkumattomana vieressäni tuijottaen tyhjyyteen. Autoin takin yltäsi.
Käänsit kasvoni sinuun päin ja katsoit syvälle silmiini. Räpsäytin väsyneitä silmiäni ja viha alkoi valua pois. Tunsin itseni avuttomaksi ja pieneksi. Tiesin, että minun oli luovutettava.
Ojensit kätesi ja tunsin kuinka paha olosi hiipui pois. Otin sinut syliini. Puristin sinua lujaa olkaani vasten. Silitin hiuksiasi. Kyyneleesi kostuttivat paitaani. Suljin silmäni ja kyyneleet valuivat silmäkulmistani.
Talutit minut vuoteeseeni. Autoit yöpuvun yleni. Painauduin sänkyyn. Se tuntui niin pehmeälle. Istuit vieressäni ja silitit minut uneen...
Suljin oven hiljaa. Vapisin oven takana. Mitä olin tehnyt väärin? Istuin hetkeksi keittiön jakkaralle. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta. Talo oli hiiren hiljainen. Miten olin antanut tämän kaiken tapahtua? Minulla ei ollut sinuun minkäänlaista otetta enää.
Säpsähdin. Joku napsahti jossain talon kolkassa. Olin hikinen ja päätäni jomotti. En uskaltanut raottaa peiton reunaa. Pidin varpaat visusti peiton sisällä. Kuuntelin korvat tarkkana ääniä. Ummistin hetkeksi silmäni. Vain hetkeksi. En yhtään pidemmäksi. Jännitys värisytti minua.
Säpsähdin. Sydän hakkasi kovaa. Tunsin kuinka se pompahteli rinnassani. Haukoin henkeä. Katsahdin selkäni taakse sängyllä nukkuvaa lasta. Silitin sen ohuita hiuksia. Pyyhkäisin hikeä otsaltani. Nousin hiljaa sängystä. Hipsin ovelle. Vilkaisin vielä kerran oven raosta, ennen kuin painoin sen kiinni.
Selkäni oli nihkeä. Se tarttui lakanaan. Pelon hiki. Se oli pelon ja tuskan hikeä. Sameaa sekoitusta. Minuutit naksahtelivat keittiön kellossa.
Aamu oli ankea. Huoneesi ovi oli visusti kiinni. Hiljainen talo. Napsautin vessan valon päälle. Aukaisin hanan ja veden suhina täytti huoneen. Ripustin aamutakkini naulakkoon ja annoin veden huuhtoa ajatukset ja kaiken mukanaan. Ehkäpä se helpottaisi. Kukaan ei näkisi vaikka itkisin. Kuuma höyry levittäytyi huoneeseen. Liu’uin seinää pitkin lattialla istumaan. Laskin pääni polvieni varaan. Vesi virtasi kasvojani pitkin. Leuan kohdalla ne yhtyivät yhdeksi vanaksi ja kiirivät kaulaani pitkin. Nenän päällä pisarat tipahtelivat.
Kuulin suihkun äänen yläkerrassa. Katselin kattoon. Huomasin, että jännitin koko kehollani. Ei ollut mitään syytä täristä enää. Oli aamu. Ei ollut mitään pelättävää enää. Ei kukaan tulisi. Eihän se tulisi. Tekisi sitä taas. Ei enää. Ei enää ikinä. Eihän?
Kuivasin hiekseni pyyhkeeseen. Ripustin pyyhkeen naulaan kuivumaan. Kiristin kylpytakin vyötä ja katsoin itseäni hetken silmästä silmään vessanpeilistä. Sivelin kosteusvoidetta ja tajusin vanhenevani. Näytin kymmenen vuotta vanhemmalle kuin mitä olin. Se ikuinen surun taakka painoi ja sai minut kuihtumaan silmissä.
Katsoin huonettani. Katosta roikkui peilihimmeli. Olin tehnyt sen koulussa. Siinä oli erilaisia lasin- ja peilinpaloja jotka roikkuivat narujenpäissä ja pyörivät ilmavirtausten mukana ja heijastelivat seinille himmeitä valoja ja varjoja. Huoneessani oli iso peili, johon olin piirtänyt mustalla ja violetilla huulipunalla kiemuraiset reunustukset.
Laskeuduin portaat alas. Kävelin keittiöön ja laskin hanasta vettä vedenkeittimeen. Istuin keittiön jakkaralle. Pian kuulin kuinka huoneesi ovi kävi.
Tulin viereesi istumaan. Pyörittelin sormusta sormessani. Olin aivan hiljaa. En uskaltanut katsoa sinua silmiin.
- Miksi? Mitä minä olen tehnyt väärin. Ja vaikka kuinka minä olen yrittänyt,
kerro minulle? sanoin viimein. Yritin etsiä katsettasi, mutta turhaan. Sinä peitit kasvosi käsilläsi ja purskahdit itkuun.
Nyyhkytin kämmenieni suojassa. Tulit luokseni ja otit minut syleilyysi. Kiedoin käteni ympärillesi ja painauduin sinua vasten.
- Kerro minulle mitä minun pitää tehdä. Minä en tiedä, kyyneleet valuivat silmistäni. Silitin sinun pitkiä, tummia hiuksiasi. – Anna minulle anteeksi.
En saanut mitään sanottua. Aina, kun yritän puhua sinulle sanat ja ajatukset karkaavat, enkä saa sitä sanotuksi. Vaikka kuinka olen miettinyt miten kertoisin.
- Kyllä minä tiedän. Miksi sinä et ole kertonut minulle aikaisemmin. Miksi? Ei se
ole sinun vikasi kultapieni. Sinä värähdit, tunsin kuinka helpotus valtasi sinut ja paha olo alkoi lipua pois. – Kyllä me jotain keksitään.
Katsoin ikkunasta kun punainen paku päristi pois tietä pitkin. Äiti seisoi parkkipaikalla. Katsoi auton perään. Veikka kipitti äidin jalkojen juureen vilkuttamaan. Hymyilin.
- Haluaisin vaan teitää, että mitä ihmiset tykkää tästä. Jännittää, kun en ole koskaan ennen näyttäny näitä kenellekkään. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea ja laittaa komenttia (: -
Vastaukset 2
Vanhimmat
hupsista. Toi nimimerkki on sitten tomeriikkus xD
Tippa linssissä luin kun viimein sain otteen tekstinkulmasta ja pääsin sisälle.
Loistavaa.