Eläinlääkäri ehdotti 7-vuotiaalle kissalleni kortisonihoitoa, käsittääkseni pistoksina. Kissaa on vaivannut kutina jaloissa, hännän juuressa ja ohimoilla. Silmien ympäryksetkin näyttäs välillä kutisevan. Silmistä ei kuiteskaan tule mitään eritettä. Karva on kuiteskin siisti eikä ole mitään laikkuja, vähän pienen pientä hilsettä kun niskasta kammalla raaputtaa. Silmän alaluomi ärtyy joskus kun sitä tassulla hinkkaa, olisko luomet jotenkin kuivat. Välillä kutittaa enemmän, välillä vähemmä. Yleensä kissa on ihan pirteä ja leikkiikin aamu ja iltaleikit. Ruokaa on koitettu kattella, nyt kokeilussa Orijenin kala. Sitä ennen Powerin raksuja, joissa pääosin kanaa. En oo huomannu ruoka vaihtelulla olevan merkitystä. Ite olen ajatellut, ettei annettais kortisonia, mutta se taitaa olla edessä kun kotikonstit ei tepsi. Onko ollu samantapaisia vaivoja ja ootteko saanu apua kortisonista tai kenties jostain muusta? Ois niin ihanaa saada kissuli kuntoon. Tätä on nyt jatkunu muutama kuukausi. Loishäädöt sai kun oireet alkoi, madotus ja niskaliuos, että siltä osin pitäs olla kunnossa.
Kortisonia vai ei?
1
74
Vastaukset
- Sitruuna halaus
Kutina tullut nyt, kun ilma on alkanut olemaan kylmempi = kuivempi? Voisiko huonetta saada jollakin konstein "kosteammaksi"?
- Oleileeko kissa patterin läheisyydessä tai muualla missä on niin kuuma, että iho alkaa hilseilemään?
- Jos teillä on pölyistä, niin se voi aiheuttaa myös silmien kuivuutta. Kissan nukkumapaikat kannattaa ainakin putsata viikon ajan huolella ja katsoa olisiko pöly/pölypunkit syynä silmien jatkuvaan kutinaan.
- Juoko kissasi tarpeeksi
- Kannattaa ostaa kissalle sellaista lihaa missä on vähän läskiä, jotta saa siitä tarvittavia rasvoja, myös kalanmaksaöljyä kannattaa ehdottomasti kokeilla antaa pieni lusikallinen päivittäin. Ehkä suolaton voi tai keiju tai rypsiöljy kävisi myös, jos ei ihan suosiolla ota muuta? Meidän kissan hilse-ongelmat ovat aina loppuneet viikon kahden sisällä, kun olemme antaneet sille näitä säännöllisesti.
- Kortisoonista...Muistan, kun kissani oli vikat kuukautensa kortisooni-kuurilla. Se ei sovi koskaan oikeastaan ihan suoraan lääkkeenä, siitä saa yleisesti vain helpotusta oireisiin, eli voin suositella vain lyhyenä kuurina, sillä se on erittäin raskasta joillekkin sisäelimille. Turkin/ihon kuntoon kumminkin auttoi valtavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 803339
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001982Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251881Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271548Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661395Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881385- 521109
- 971048
- 55854
- 59840