Tervakoski?

turhautunut.

Mielipiteitä tästä tuppukylästä? - Turhautunut tähän kylään.

40

5418

    Vastaukset 40

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei vankila.

      Tervakoskella ei ole vankilaa. Täältä voi jokainen lähteä minä tahansa päivänä pois. Ei ole pakko jäädä tänne mätänemään. Lähde toki. Koe elämää. Uskalla.

    • Erkki

      Tervakoski, sisäsiittoisten paratiisi!

    • muuta en saanut

      Olen Erkki ja sain selkään paikallisessa.

    • Suur Janakkala

      Aloittajan turhautumisen ymmärtää täysin. Olen asunut Suomessa eri paikkakunnilla ja hieman on tässä viimeset 30 vuotta tullut hämmästeltyä tämän maalaiskunnan touhuja. Janakkala ei ole kehittynyt mitenkään 30 vuodessa. yrityselämä on näivettynyttä, julkisten rakennusten elinkaari on tiensä päässä kuten esim suurkoulut joita tekohengitetään almuilla, kun isommat rahapotit käytetään tonttimaiden ostoihin.
      Yhteinen Janakkala-henki on kadonnut jonnekkin.Odotetaan jotain typerää velkaista suurkuntaa kuin Jumalaa taivaasta ja unohdetaan oman kunnan tärkeimmät arvot. Itsenäisyys, kehitys, innovaatiota ja ennenkaikea bisnestalous ja sen avainpaikalla oleminen.
      Monet yritykset ovat päätyneet Moreeniin tai muualle, jotka olisivat tuoneet kuntalaisille pitkää ja kapiaa leipää ja perusturvaa.
      Missä on vika? Sitä sopii meistä jokaisen miettiä. Fakta on kuitenkin se, että jos emme ala katselemaan ympärillemme ja aidosti tekemään ja vaikuttaman asioihin, on meilla parikymmenen vuoden sisällä kädessä vekselivetoisen suurkunnan tillillepanokortti ja rupsahtaneet, käyttökelvottomat rakennukset. Sekä lauma erivärisiä työttömiä. Yhteishenki olisi löydyttävä.

      • Mennään Hämeenlinnaa

        Kaikki vanhanaikaista ja aikansa elänyttä. Ilkeätä väkeä tuppukylissä. Muualta tulevat vieraat ihmettelevät kunnan räihnäisyyttä.


      • Anonyymi
        Mennään Hämeenlinnaa kirjoitti:

        Kaikki vanhanaikaista ja aikansa elänyttä. Ilkeätä väkeä tuppukylissä. Muualta tulevat vieraat ihmettelevät kunnan räihnäisyyttä.

        Olen asunut täällä koko ajan. Töissä käynyt muualla.Ennen oli parempi paikka asua. Nyt on tuo nuoriso joka häiriköi, ei ole opetettu minkäänlaisia käytöstapoja.NUO MOPOHÄIRIKÖT OVAT KAIKEN PAHIMPIA. Varastelevat,rälläävät yötä päivää asuntojen ympäristössä. Niinkuin tuo punainen moposkootteri, ei näy edes minkäänlaista rekisterikilpeä. Mutta tänään lähti taas ilmoitus poliisille.


    • srfg

      Kateus vie kalatkin vedestä. Täällä siihen osataan käyttää aikaa ja energiaa!

    • lähimmäisenrakkaus?

      Persereikä tehtaan varjossa. En ole aikoihin tavannut niin kaksinaamaista väkeä kuin Tervassa.

      • Et tietenkään

        kun et ole koskaan käynyt missäänn muualla kuin Tervassa.


    • e-eukko

      niitä oli baarissa minä näin niitä perjantaina.

      • synnin pesät

        Siellä baareissahan ne pahimmat vahingot aiheuttaa muitten ihmisten ihmissuhteille kieroilemalla ja paskaa puhumalla. Omista ei niin väliä.. noh, eihän sitä omaa elämää ole.


      • Anonyymi
        synnin pesät kirjoitti:

        Siellä baareissahan ne pahimmat vahingot aiheuttaa muitten ihmisten ihmissuhteille kieroilemalla ja paskaa puhumalla. Omista ei niin väliä.. noh, eihän sitä omaa elämää ole.

        Se on kyllä totuus. Mutta missään muualla en ole törmännyt niin huonosti,törkeästi käyttäytyviä nuoria kuin mitä on Tervakoskella. Aivan kuin kodit kilpailisivat siitä kenen jälkikasvu on huonoiten kasvatettu. 12-14 v huutelevat ja haistettelevat vanhemmille ihmisille. Mikä on? Eivät omaa minkäänlaisia käytöstapoja, keltä ovat opin saaneet. Tietenkin kotoa mistäpä muualta.


    • Hauskaaaaaaaaaaaa...

      Paljonko teidän äö:nne on? Sitä ei muuten nykyajan puhekielellä kirjoiteta äo:nne. Kirjakieltä ei ole tosin kumpikaan.

    • rihmapoika

      Sinä et hallitse edes a-kirjainta.

    • Jeeeeeeeeeeeeeeeeeee

      Onneksi älykkyysosamäärää mitattaessa ei tarvitse osaa lukea, eikä kirjoittaa. Se siis pystytään mittaamaan Tervakoskelaisiltakin.

    • 00000 0000000

      Vähikkälässä ei älykkyyttä voida mitata lainkaan.

      • faktoja vähikkälästä

        Ei voida mitata, koska alkukantainen väestö on vakavasti harkinnut suuntauvansa amish muotoiseen hevoskärrymeininkiin.

        Tässä win-win tilanteessa saa sekä kuljettaja, että hevonenkin.


      • amish kultti
        faktoja vähikkälästä kirjoitti:

        Ei voida mitata, koska alkukantainen väestö on vakavasti harkinnut suuntauvansa amish muotoiseen hevoskärrymeininkiin.

        Tässä win-win tilanteessa saa sekä kuljettaja, että hevonenkin.

        On harkittu myös kärryn edessä lammasta lehmää tai siskoa. Vapaaehtoisia on ilmaantunut liikaakin ja kärrykokeilu viivästyy ruuhkan takia.


    • mahtanee harmittaa

      Oletko turhautunut siihen, että jokapaikassa ei voi leikkiäkään legendaa.

      Aina voi häipyä.

    • saunojapoika

      Kannattaa muuttaa jos tervakoski ahdistaa.Uimahalli on ainakin seutukunnan paras ja lämpimimmät vedet.

      • Anonyymi

        Kyllä, ei täällä ole pakko asua kenenkään. Ja uimahalli on paras paikka täällä, käyn joka viikko 2-3 kertaa. Ainut minkä täältä voisi ajaa pois on törkeästi käyttäytyvä mopo nuoriso. Ennen naapuritkin puuttui häiriköihin,otti niskasta kiinni ja retuutti jos muu ei auttanut. Se oli oikea ja hyväksytty toiminta. Mutta mitä tekee nyky vanhemmat. Ei meidän lapsia/nuorisoa saa kieltää mistään asiasta. Niiden pitää saada tehdä mitä vain.


    • kuka.se.on

      Kuka on Tervan secksyin mimmi?

    • Tipecanon

      Je ku

    • Anonyymi

      Tervakoskella asuntojen hinnat tulleet hurjaa vauhtia alas. Sieltä on turha yrittää ostaa vanhaa osaketta. Myynti hinta on poskettoman halpa, mutta kaikki suuret remontit tulossa ja hinta kipuaa todellisuudessa kymmeniä tuhansia ylöspäin. Mahdottomuus saada koskaan omiaan takaisin. Eli miten helvetissä täältä tuppukylästä pääsee pois? Ei tänee kukaan halua edes vuokralle asumaan :(

    • Anonyymi

      Tervakoski mene samaan kategoriaan Forssa kanssa.. Huumeita ja mamuja aivan helvetisti.

      • Anonyymi

        Kyllä täällä saa vuokrattua asunnon kunhan on kohtuullinen vuokra, ja voin sanoa että koronan takia pikkupaikkakuntien vetovoima lisääntyy. Täällä on väljää asua ja suhteellisen lyhyt matka pk-seudulla. Palvelut ovat hyvät ja niitä uudistetaan. Motarikin han vieressä. Terva on yksi voittajista koronakriisissä. Katsokaa vaan.


      • Anonyymi

        Huumeista en tiedä, mutta mamuja täällä ei ole kuin muutama. Turha levittää valheita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä saa vuokrattua asunnon kunhan on kohtuullinen vuokra, ja voin sanoa että koronan takia pikkupaikkakuntien vetovoima lisääntyy. Täällä on väljää asua ja suhteellisen lyhyt matka pk-seudulla. Palvelut ovat hyvät ja niitä uudistetaan. Motarikin han vieressä. Terva on yksi voittajista koronakriisissä. Katsokaa vaan.

        Eipä löydy isoihin osakkeisiin vuokralaisia :( . Kaksiot on eriasia. Huumeet on kyllä pilanneet meidän maineen. Tämä ENTINEN lapsiperheiden paratiisi :(


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumeista en tiedä, mutta mamuja täällä ei ole kuin muutama. Turha levittää valheita.

        Unohdit että täällä mamuiksi lasketaan myös kaikki (me) muualta Suomesta muuttaneet ;)
        "Jos se ei oo sukulainen, se on mamu."


    • Anonyymi

      Tervakoski voisi kiinnostaa asuinpaikkana, koska pitäisi päästä silloin tällöin kätevästi Ytimeen toimittamaan asioita ja harrastamaan.
      Mutta onko Tervakoskella naisseuraa miehelle, joka vanhanaikaisesti pitää naisista?

      • Anonyymi

        Turengissa on kuulemma,,, soita vaan miehelle niin eiköhän joku thai nainen löydy


      • Anonyymi

        On niitä, mutta niitä lähinnä kiinnostaa saako pääsyn lompakkoosi ja näitä riittää

        Opetetaan kai jo kodeissa pienestä pitäen, että säästä itse ja maksata muilla on tyyli ja on tullut huomattua ajan myötä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä, mutta niitä lähinnä kiinnostaa saako pääsyn lompakkoosi ja näitä riittää

        Opetetaan kai jo kodeissa pienestä pitäen, että säästä itse ja maksata muilla on tyyli ja on tullut huomattua ajan myötä

        Wilpolan thai nainen etsii sinulle sopivan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpolan thai nainen etsii sinulle sopivan.

        Sellaisen joka on korviin asti velkaa Wilpoloille ja sinä maksat


    • Anonyymi

      Täysin sisäsiittoinen pieni kylä.Tiedän mistä puhun.

    • Anonyymi

      Olemme ajatelleet muuttaa Tervakoskelle. Auto on kyllä käytössä, mutta on tullut mieleen, miten autottomat pääsee liikkumaan Tervakoskelta ja Tervakoskelle?

      • Anonyymi

        Aika huono julkinen liikenne muistaakseni

        Reittiopas Häme - googleen niin siellä luulisi näkyvän ajankohtaiset


      • Anonyymi00041

        Suosittelen harkitsemaan muuttamista monet kerrat.Kylällä ei juuri mitään ole ja vähällä järjellä varustetut yrittävät myydä ylihintaan huoltamattomia asuntojaan ja saa naureskella näille, kun menettävät ne käytännössä ilmaiseksi, jos eroon haluavat päästä.Ylimielisyyden aika on loppu tuollakin


    • Anonyymi00040

      Ehdottonasti sisäsiitoisin paikka kutenRyttyläkin.Kokemuksesta kerron että pysykää kaukana moisista.

      • Anonyymi00042

        Sama ongelma näissä pikkupaikoissa.Täynnä kateellisia kyttääjiä, jotka pitävät itseään talousneroina ja heidän ylihintaisia huoltamatta olevia asuntojaan kukaan osta, kun luulevat pöljät tienaavansa


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1018
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      300
      939
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      761
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      742
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe