ELATUSMAKSUN MÄÄRÄ PIENEMMÄKSI ?

Maattiaas

Moi kaikille! Toivottavasti jaksatte lukea loppuun...
Meillä on ex-vaimon kanssa suullinen sopimus 200 euron suuruisesta elatusavusta kuukaudessa. Erosimme kaksi vuotta sitten. Exäni muutti pois asuinpaikkakunnaltamme yli sadan km:n päähän uuden miehensä kanssa ja näin lapsiani sen vuoksi joka toinen vloppu ja kesäaikaan hieman enemmän. Tämän vuoden alkupuoliskolla muutin 15km.n päähän lapsistani nähdäkseni heitä enemmän ja olen nyt 8kuukautta viettänyt heidän kanssaan aikaa 10-15yötä kuukaudessa. Tuloni ovat n.1800euroa/kk ja rahani eivät enää riitä kunnolla peruselämiseen, koska asun yksin ja maksan kaikesta itse.
Ajattelin vähentää elatusmaksun määrän 200eurosta 150euroon kuukaudessa, käsittääkseni minulla on siihen oikeuskin, koska vietän aikaa huomattavasti enemmän lasteni kanssa kuin aiemmin, käytännössä kaikki vapaapäiväni kuukaudessa. Tiedän, että exäni ei asiaan suhtaudu järkevästi vaan alkaa kaikenmaailman asiattomat kommentoinnit asian suhteen ja ties mitä. EN HALUA LASTENI KÄRSIVÄN ASIAN VUOKSI. KANNATTAISIKO ASIASTA TEIDÄN KOKEMUKSIENNE MUKAAN OLLA YHTEYDESSÄ LASTENVALVOJAAN? ONKO SIITÄ HYÖTYÄ TILANTEEN RATKAISUSSA?

26

2025

    Vastaukset

    • hhhhh

      Helpommalla olisit päässyt jos olisit valinnut naisen jonka kanssa ei tule ero. Todennäköisesti tässäkin on vielä nainen laittanut eron alulle. Ei ole vaikeaa valita naista jonka kanssa ei tule ero. ainakin minun on helppo jo muutaman vuoden seurustelun jälkeen nähdä kannattaako naisen kanssa harkita vakavampaa. Tosin sellaiset naiset ovat harvassa silloin on valmistauduttava elämään sinkkuna koko elämä. Niin minäkin olisin tehnyt jos sellaista naista ei olisi löytynyt. Helpompaahan se olisi ollut kuin nyt tuo että olet naisen armoilla. Mutta kun sitä tuheroa muka tekee niin mieli että on pakko tehdä noin että sitä saisi säännöllisesti. Mutta miten kävi et saanut sitä säännöllisesti kuin jonkun aikaa. Sitten nainen lähti etsimään uutta lisääntymiskumppania varmistaakseen jälkeläistensä paremman selviytymisen.

      • Maattias

        15v.olin exäni kanssa,
        sitten minä muutin ja hain avioeroa. Kiitos kommentistasi.


    • Jotain tietoa

      Sopimus se vissiin on suullinen sopimuskin. Mutta kyllä lastenvalvojalle kannatta mennä lasketuttamaan elarin määrä ja tekemään kirjallinen sopimus.

      Meillä seuraava sopimus (lastenvalvojan luona tehty):

      >300km välimatka. Olen lapsen kanssa 2x4 pv kuukaudessa, lomilla enemmän. Silloin tällöin saan myös lisäpäiviä. Nettotulot sopimuksen teko hetkellä n. 2200. Äidillä ei käytännössä tuloja. Laskelmasta tuli jotain vähän yli 200€, mutta maksan tasan 200€. Sehän menee niin, että jos etä tienaa vaikka 10t€ ja toinen ei mitään ja lapsi asuu tämän "tienaamattoman" luona, niin lapsen elatus on täysin tämän etän vastuulla, näki sitten lasta tai ei. Ei mielestäni oikein, mutta näin se menee.

      Noista luonaolo päivistä ei saa kuin nimellisen vähennyksen elarin määrään, muutaman kympin maksimissaan. Muistaakseni tuloina otetaan huomioon kaikkien tulot, jotka samassa taloudessa asuvat. Tästä en kuitenkaan ole 100% varma.

      • Maattias

        Eli kannattaa soitella lastenvalvojalle, minä asun yksin ja olen ainoa tienaava, lapsilisät menevät exälle. Kiitos kommentistasi.


    • näinpäää

      Mulla suurinpiirtein samansuuruiset tulot ja meillä on ns.nollasopimus. Pitäähän sinun vuokrata sellainen asunto, jossa lapsella tilaa ja jne. Vaikka nollasoppari, silti rahat ei meinaa riittää!!

      • Maattias

        Kiitos kommentistasi. Mun pitäisi kans muuttaa isompaan, vajaat 40neliöö tällä hetkellä asunnon koko. Vaikka hyvinhän silti tullaan toimeen, ei se määrä vaan laatu.


    • Tarkempaa tietoa

      Sinulla ilmeisesti AP useampikin lapsi? Maksatko tuon 200 euroa per lapsi vai molemmista/kaikista yhteensä? Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

    • kokemusta on

      Voit olla yhteydessä lastenvalvojaan, mutta jos teillä on voimassa oleva elatussopimus, et pysty vain omamsta tahdostasi pienentämään elatusmaksua. Tarvitset siihen lähivanhemman suostumuksen. Jos lähivanhempi ei siihen suostu, voit halutessasi viedä asian käräjäoikeuteen ja sitä kautta hakea tarkistusta maksuun. Hyvin harvoissa tapauksissa ko. oikeuslaitos lähtee muuttamaan voimassa olevia sopimuksia. Sinun omassa tailanteessasi on pitänyt tapahtua isoja muutoksia, esim. palkkatulot tippuneet huomattavasti vahvistetun sopimuksen jälkeen.

    • yh:na vuosia jo

      Kyseessä siis suullinen sopimus, ei lastenvalvojalla vahvistettu? Maksa 150€ niin kauan kunnes teillä on vahvistettu sopimus. Eli varaapas aika lastenvalvojalle. Ja eräälle vastaajalle, joka arveli kaikkien taloudessa asuvien tulojen vaikuttavan; näin ei ole, vain lapsen/lasten vanhempien tulot lasketaan..muut kun eivät ole elatusvelvollisia. Mutta jos esim äidillä avopuoliso, jaetaan asumiskulut ja näin ollen tietysti taloudessa asuvien määrä vaikuttaa elareihin.

      • EILASTENVALVOJALLE

        EI ELATUSTA; YHTEISUOLTO, VUOROASUMINEN,
        LAPSEN LAPSILISÄ JA VEROTUKSEN LAPSIVÄHENNYS, LAPSEN TULOT JA MENOT PUOLIKSI VANHEMPIEN KESKEN. "VIRANOMAISELLA" EI OLE OIKEUTTA
        OTTAA KANTAA VANHEMPIEN VÄLISIIN KESKINÄISIIN
        LAPSIANSA KOSKEVIIN VAPAAEHTOISIIN SOPIMUKSEEN, MAHDOLLISEN SOPIMUKSEN SISÄLTÖÖN "VIRAN" HOIDOSSAAN. SOSIAALITOIMI JA/ TAI "LASTENVALVO-JA" EI OLE SOPIMUSOSAPUOLI: YMMÄRRETTY!!!


    • Aökup

      Lämmin kiitos vastausksotanne. Päsin juuri saoraaöasta. En vaan jaksanut ja yritin hirttä itseki

    • lappsienpuolesta

      Jos huomioon otettavat kulusi nousevat niin elatuskykysi laskee. Voit asua asunnossa jossa on oma huone lapselle. Onko sinulla lääkekuluja, niistä tositteet ja kuitit. Tarvitsetko auton työssäkäynnin ja tapaamisten vuoksi. Sähkölasku. Ammattoliittoon kannattaa kuulua. Vetorotoimiston sivustoilla voi arvioituttaa vuositulonsa hieman yli ja tilata uuden verokortin, se on verosuunnittelua. Nosta kuluja ja laske tuloja niin lastenvalvojan laskujen jälkeen sinulle jää vähemmän elatuskykyä. Sitten voi jonkin aikaa tienata muutaman satasen enemmän, että on varaa lasten kanssa olla ja niitä elättää. Huono juttu on se, että lastenvalvoja ei tee pitkiä sopimuksia, eli olet köyhyysloukussa ilman oikeuden päätöstä joka on pysyvä ilman oikeuden uutta päätöstä. Järjetön ja lapsista huolehtivien isien alistava systeemi. Koettu on. Lapset puolet ajasta minulla, kaikki avut ja tuet "yksinhuoltaja äidille" . Varakkaat perheetkin saa lapsilisää, isä joka huoltaa ja hoitaa lapsiaan ei saa muuta kuin yhteiskunnan syyllistämistä, taloudellisesta tuesta puhumattakaan. Kannattaa jatkaa taistelua, mutta ei millä hinnalla tahansa.

      • unohtuiko

        Lastenvalvojalla ym. "viranomaisella" ei ole mitään oikeutta
        laatia vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vaaehtoisia; lapsen elatusta, huoltoa, asumista/ tapaamisoikeutta ym. koskevia sopimuksia "viran" hoidossaan.
        Mainitut mahdolliset vanhempien väliset lapsiansa koskevat keskinäiset sopimukset ovat ainoastaan vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vapaaehtoisia sopimuksia, jotka tuomioistuin
        tai lastenvalvoja ainoastaan molempien vanhempien pyynöstä vahvistuttaa. Lastenvalvojalla- ja muullakaan "viranomaisella" esim. sosiaalitoimessa ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin keskinäisiin ja vapaaehtoisiin sopimuksiin, mahdollisen sopimuksen sisältöön "viran" hoidossaan. Lasten-valvoja, sosiaalitoimi ym. "viranomainen" ei ole vanhempien yhteisiä lapsa koskevissa asioissa sopimusosapuoli. Mahdolli-
        set lapsen elatusta koskevat sopimukset laaditaan aina vanhempien välisen sopimuksen mukaistena sisällöltään ja lainsäädännössä on erikseen määritelty lapsen elatusta koske-vien sopimuksien laadinnasta niiden olevan voimassa lapsen
        18- vuotispäivään saakka.


    • ihmettelijäinen

      Miksi miet makselette sutturanne kaljat, viinat ja tupakat, mutta riitelette lastenne elatuksista?

      Miten suttura pystyy manipuloimaat teidät lasianne vastaan? Millanen suttura keiltäämiestä tapaamasta omia lapsiaan ja makselemasta heidän elatustaan?

      Jos halusitte olla isä olkaa isä, älkää antako sutturoiden juoda rahojanne ja lastenne nähdä nälkää.

    • maksumiehenä

      Et maksa eukkos hakee tuet Kelasta ja maksat vaan minimin älä suostu mihinkään oikeuteen maksat vaan minimin minkä Kelakin...

      • Sossupaholainen

        Kela ei maksa mitään ilman lastenvalvojan vahvistamaa sopimusta tai oikeuden tuomiota. Oikeuteen sinun ei tarvitse mennä, mutta oikeus antaa silti tuomion ja jos et maksa sen määräämää summaa, saat ulosottomiehen perääsi.


      • oikeastivaan
        Sossupaholainen kirjoitti:

        Kela ei maksa mitään ilman lastenvalvojan vahvistamaa sopimusta tai oikeuden tuomiota. Oikeuteen sinun ei tarvitse mennä, mutta oikeus antaa silti tuomion ja jos et maksa sen määräämää summaa, saat ulosottomiehen perääsi.

        sossupaholaisääliöllä ei ole "viranomaisena" oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin keskinäisiin ja vapaaehtoisiin vanhempien välisiin sopimuksiin ja sopimuksen sisältöön
        "viran" hoidossaan; lastenvalvoja. sosiaalitoimi ym. sekopää "viranomainen" ei ole sopimusosapuoli. Ymmärretty ääliö-paholainen.


      • Suomessaeiole

        minimiä; minimi on 0 eur/ kk/ lapsi, kunnes lapset osaltaan täyttävät 18- vuotta..


      • seonvieraannuttaja
        Sossupaholainen kirjoitti:

        Kela ei maksa mitään ilman lastenvalvojan vahvistamaa sopimusta tai oikeuden tuomiota. Oikeuteen sinun ei tarvitse mennä, mutta oikeus antaa silti tuomion ja jos et maksa sen määräämää summaa, saat ulosottomiehen perääsi.

        "eukon- ja viranomaisten" päänsärky mikäli ei vieraannuttajana saa kelasta mitään.. suomi täynnä luonnehäiriöisiä äitejä- ja viranomaisia..


      • Epätoivoiskee

        Onko kukaan saanut kutsua oikeuteen elareista kun mikään ei ole riittänyt?


      • juujuuonon
        Epätoivoiskee kirjoitti:

        Onko kukaan saanut kutsua oikeuteen elareista kun mikään ei ole riittänyt?

        heittäydy sairauspäivärahalle, osta mahdollisimman kallis asunto ja paljon asuntolainaa, älä omista autoa omiin nimiisi, ota paljon sairaanhoitokuluja/ lääkekuluja, mahdollisimman paljon asuinkuluja, nosta veroprosenttia 8%; pidä huolta että käteen jää alle 800 eur/ kk. Lastenvalvojalla ym. "viranomaisella" ei ole mitään oikeutta laatia vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vaaehtoisia; lapsen elatusta, huoltoa, asumista/ tapaamisoikeutta ym. koskevia sopimuksia "viran" hoidossaan. Mainitut mahdolliset vanhempien väliset lapsiansa koskevat keskinäiset sopimukset ovat ainoastaan vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vapaaehtoisia sopimuksia, jotka tuomioistuin tai lastenvalvoja ainoastaan molempien vanhempien pyynöstä vahvistuttaa. Lastenvalvojalla- ja muullakaan "viranomaisella" esim. sosiaali-toimessa ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin keskinäisiin ja vapaaehtoisiin sopimuksiin, mahdollisen sopimuk-sen sisältöön "viran" hoidossaan. Lastenvalvoja, sosiaalitoimi ym. "viranomainen" ei ole vanhempien yhteisiä lapsa koskevissa asioissa sopimusosapuoli. Mahdolliset lapsen elatusta koskevat sopimukset laaditaan aina vanhempien välisen sopimuksen mukaistena sisällöltään ja lainsäädännössä on erikseen määritelty lapsen elatusta koskevien sopimuksien laadinnasta niiden olevan voimassa lapsen 18- vuotispäivään saakka. Elatusta ei makseta enää lapsen 18- vuotispäivänä. Nimim. kokemusta on;
        lastenvalvoja vaati perusteettomasti 490 eur/kk/ lapsi, äiti 190 eur/ lapsi/ kk, tuomioistuin 60 eur/ lapsi/ kk.. lapset vieraannutettu yhteistyössä äidin ja "viranomaisten" kanssa perusteettomassa viranomais-" menettelyssä.


      • Anonyymi
        juujuuonon kirjoitti:

        heittäydy sairauspäivärahalle, osta mahdollisimman kallis asunto ja paljon asuntolainaa, älä omista autoa omiin nimiisi, ota paljon sairaanhoitokuluja/ lääkekuluja, mahdollisimman paljon asuinkuluja, nosta veroprosenttia 8%; pidä huolta että käteen jää alle 800 eur/ kk. Lastenvalvojalla ym. "viranomaisella" ei ole mitään oikeutta laatia vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vaaehtoisia; lapsen elatusta, huoltoa, asumista/ tapaamisoikeutta ym. koskevia sopimuksia "viran" hoidossaan. Mainitut mahdolliset vanhempien väliset lapsiansa koskevat keskinäiset sopimukset ovat ainoastaan vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vapaaehtoisia sopimuksia, jotka tuomioistuin tai lastenvalvoja ainoastaan molempien vanhempien pyynöstä vahvistuttaa. Lastenvalvojalla- ja muullakaan "viranomaisella" esim. sosiaali-toimessa ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin keskinäisiin ja vapaaehtoisiin sopimuksiin, mahdollisen sopimuk-sen sisältöön "viran" hoidossaan. Lastenvalvoja, sosiaalitoimi ym. "viranomainen" ei ole vanhempien yhteisiä lapsa koskevissa asioissa sopimusosapuoli. Mahdolliset lapsen elatusta koskevat sopimukset laaditaan aina vanhempien välisen sopimuksen mukaistena sisällöltään ja lainsäädännössä on erikseen määritelty lapsen elatusta koskevien sopimuksien laadinnasta niiden olevan voimassa lapsen 18- vuotispäivään saakka. Elatusta ei makseta enää lapsen 18- vuotispäivänä. Nimim. kokemusta on;
        lastenvalvoja vaati perusteettomasti 490 eur/kk/ lapsi, äiti 190 eur/ lapsi/ kk, tuomioistuin 60 eur/ lapsi/ kk.. lapset vieraannutettu yhteistyössä äidin ja "viranomaisten" kanssa perusteettomassa viranomais-" menettelyssä.

        Lopeta jo tuo paskanjauhanta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo tuo paskanjauhanta

        Ei mitään paskaa vaan täyttä faktaa... Ei koskaan mitään yhteyttä "lastenvalvojaan, perhe palveluihin" - suora yhteys yksityiselle asianajajalle, ja tietenkään ei kannata mitään maksaa, koska et ole ilman kirjallista sopimusta mihinkään velvoitettu. Asianajaja kyllä antaa ohjeet miten toimit lapsen edun mukaisena. em. toimittu- ei elatusta vieraannuttala "äidille- ja viranomaisille".


      • Anonyymi

        KUULUU OTTAA YHTEYTTÄ. Asiasi kuuluu viranomaisille. Sovi tapaaminen vuodelle 2010. Siellä sitten porukalla nauravar sinulle ja totuus on, etteivät lapsesi todellakaan halua tavata sinua. Heillä on jo uusi isäkin. Painele vaan nappulaa seuraavatkin 13 vuotta.


    • Anonyymi

      Lähivanhempi vastaa sopimusten teosta. Niin kauan kun teillä on vain ns suullinen sopimus niin todististaakka lähivanhemmalla.voit aina myöhemmin vedota että ”ymmärsit” että sovitte että maksat jatkossa vain x€. Jos lähivanhempi alkaa vaatimaan lisää elatusta.. niin pitkitä vastausta.. älä vastaa.. tai jankkaa jotain. Vasta kun lähi haastaa oikeuteen alkaa ns virallinen osuus. Voit esim maksaa koko ajan 100€/lapsi. Käräjillä voi vedota että
      Olet koko ajan huolehtinut kykyjesi mukaan. Älä mene lastenvalvojalle.. tai voit mennä. Mutta älä suostu mihinkään. Älä allekirjoita mitään

      • Anonyymi

        Ai odotella et käräjil sit voikin maksu olla korkeampikin. En kyl tuota neuvoa kuuntelisi.


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1311
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1293
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      319
      1027
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1022
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      278
      933
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe