uutta ja yllättävää

ei silti mustis

Olimme viettämässä vaimon synttäreitä lappilaisessa hiihtokeskuksessa viime viikonloppuna. Porukkaa oli paljon liikkeellä pikkujoulujen ja pitkän viikonlopun vuoksi. Tapanamme on muutaman kerran vuodessa "sekstailla" eli viedä lapset mummilaan ja ottaa ilta ja yö ihan vaan seksin kannalta ja panostaakkin siihen jotain uutta keksimällä.

Olin pyytänyt vaimoani ostamaan vero modasta tiukat stretch- farkut ja tilannut alan erikoisliikkeestä nänneihin riippukorut. Päälle pyysin laittamaan valkoisen puseron ja farkkujen alle pitkät stay-up sukat ja iltaa varten hankitut polvien yli ulottuvat piikkikorkosaappaat. Rintsut ja alushousut sai tällä kertaa jäädä. Pyysin vielä vyötä yhden rei´än tiukemmaksi mutta tähän vaimoni ei enään suostunut sanoen, että menee housut jo niin ihonmyötäiseksi niin kuin olisi maalatut. Kerrassaan rivoksi. Joka tapauksessa etenkin housut teki tehtävänsä ja korosti hänen todella upeaa peppuaan.

Olimme vuokranneet viikonlopuksi huoneistohotellin toisesta kerroksesta huoneen jossa saunomisen yhteydessä ajelin vaimoni täysin poslariksi.

Ravintola oli tupaten täynnä ja ilta meni mukavasti. Muutama tuttukin paikalle sattui ja panin merkille että vaimon pukeutuminen sai miesväessä aikaan kiinnostuneita katseita ja kyllähän häntä kelpasi katsellakin vaikka ei mikään teini enään ollutkaan.

Ollessamme baaritiskillä vaimon juttusille tuli opiskeluaikainen kaveri Juha lapin yliopistosta vuosien takaa jonka seurassa oli norjalaisesta yliopistosta joku pikimusta vaihtoproffa Anders. Professorin sijasta mieleen tuli kyllä ensimmäisenä Bronxilainen korispelaaja valtavan kokonsa ja rennon pukeutumisensa ansiosta. Silti kyseessä oli jo toisen polven norjalainen joka ei Afrikassa tai Amerikassa ollut koskaan käynytkään. Juha taas oli jatkanut opintojansa ja jäänyt lopulta valtion leipiin yliopistoon.

Juha ja Anders näytti keskustelevan kovinkin kiinnostuneesti vaimoni kanssa minun ollessa enemmänkin sivuroolissa mutta varttitunnin turinan jälkeen he jatkoivat matkaa. Myöhemmin illalla Anders pyysi vaimoani tanssimaan eikä minulla mitään sitä vastaan ollut. Sen kyllä huomasin, että tanssisalin pilareissa olleista peileistä hän tuijotti täysin häpeilemättä vaimoni peppua.

Ilta oli vaihtunut uuden vuorokauden puolelle ja vaikka valomerkkiin oli vielä tunteja aikaa päätimme lähteä nauttimaan koruista ja posliiniksi ajellusta pimperosta.

Huoneistohotellin ulko-oven edessä oli kaksi mieshenkilöä tupakoimassa joista toisen tunnisti jo kokonsa puolesta Anderssiksi jo pitkän matkan päästä. Pysähdyimme toivottamaan hyvää yötä ja siitähän keskustelu taas alkoi ja sovimme tosin itse en kovin innokas asian suhteen ollut mutta niin vain kävi, että yhteisestä sopimuksesta päätettiin mennä meidän huoneistoon yömyssyille. Heillä oli sattumalta huoneisto vuokrattuna samasta portaikosta.

Siirryimme portaikkoon ja itse laitoin pari kourallista lunta tuhkakuppina toimineeseen lasipurkkiin ettei se alkaisi käryämään ja kiiruhdin muiden perään. Muutamalla harppauksella saavutin seurueen jossa vaimoni meni etunenässä. Minusta näytti, että nyt housujen vyö oli kyllä kiristynyt ainakin sen yhden rei´än verran ja aivan varmasti peppu keikkui tavallista enemmän ja aivan perässä tulevien Juhan ja Andessin nenän edessä. Mustasukkaisuus nosti vähän päätä mutta annoin asian olla. Tämmöinen ei ollut kyllä vaimolle tyypillistä mutta ajattelin että tästä saattaa illan päälle hyötyä itsekin.

6

9793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utelias13

      Miten jatkui ilta?

    • ei silti mustis

      Hetken perästä vaimo nousi ratsailta ja sanoi Juhalle "nyt takaapäin". Vaimoni meni sohvalle polvilleen ja Juha tuli takaapäin. Anders näytti jäävän toimettomaksi, mutta ei sentään vaan istahti sohvalle ja hiplasi toisella kädellä nännikoruja ja toisella runkkaili jättimelaa käyttökuntoon.

      Juha kiihdytti tahtia ja kohta tyhjensi ähkäisten lastinsa vaimooni joka huohotti pää vasten sohvan selkänojaa. Sitten hän vilkaisi vieressä istuvaa Anderssia ja nousi paikaltaan kumartui ja antoi pusun terskan päähän ja istui syliin jolloin jättimela solahti hänen sisäänsä pitkän huokauksen saattelemana. Mela ehti upota vaimoni sisään korkeintaan kymmenen kertaa kun vaimo sai valtavan orgasmin ja jäi huohottamaan andersin syliin kalu edelleenkin syvällä sisässä. Vähän ajan päästä vaimoni jatkoi hitaasti naimaliikkeitä ja näytti nauttivan suunnattomasti. Juha oli painunut jo vessaan kun vaimoni nousi Anderssin sylistä ja veti tämänkin seisomaan. Otti vehkeen tyvestä kunnon nyrkkiotteen ja sanoi hänelle hampaat yhteen purettuna "in my ass".

      Siinä sitä oltiin! Kolmen lapsen 40 -vuotias äiti joka ei kahteenkymmeneen vuoteen antanut minun kokeilla peppupanoja vaatimalla vaatii jättiläismulkkua peppuunsa. Anderssilla sen sijaan oli suu leveässä hymyssä kun hän lähti käymään vessassa ja tulee sieltä samantien jonkin purnukan kanssa.

      Anders asetti vaimoni sohvan päätyyn niin, että lantio oli sohvan käsinojan päällä ja asetti alle yhden tyynyn. Tämän paremmin peppu ei olisi voinut olla tarjolla. Otti jotakin kosteusvoidetta ja rasvasi peppurei`än ja samantien asetti terskansa peppurei´älle ja ja alkoi työntymään hitaasti sisään. Vaimoni alkoi vaikeroimaan ja nappasi nopeasti toisen tyynyn suunsa eteen. Anders työntyi hitaasti mutta varmasti vaimoni suoleen koko kalun mitalla ja pysähtyi sitten. Vaimo uikutti ja luetteli kaikki mahdolliset kirosanat sen ensimmäisen työnnön aikana tyynyä vasten ja vaikeni sitten vai uikutukseen. Pano ei monta minuuttia kestänyt kun Anders laski lastinsa suolen syvyyksiin. Anders nousi vaimoni päältä joka siirtyi sohvalle peppu spermassa makaamaan. Sällit poistuivat huoneistosta lähes saman tien mitään sanomatta.

      En osaa arvioida kauanko vaimo siinä liikkumatta makasi mutta ainakin 15 minuuttia. Tämän jälkeen hiippaili suihkuun ja sieltä tullessa hätäisesti siivosi paikat ja meni nukkumaan.

      Itsekin hiippailin makuuhuoneeseen kun olin varma hänen nukahtamisestaan. Aamusella vaimo oli hyvin vaitonainen enkä minäkään juuri kysellyt yön tapahtumista. Ammulla lämmitettiin sauna ja kysyin saunan lauteilla yön tapahtumista kun itse taisin sammua. Otettiin parit yömyssy ja pojat meni kotiin johon minä että ok. Ollessani suihkussa vaimoni tule taakse ja puristi pakaroistani samalla sanoen, että haluaisi kokeilla jotain uutta. Minä että mitähän uutta se voisi olla? Vaimoni otti kädestäni kiinni ja siirsi sen pakarallensa ja sanoi, että voitaisko kokeilla nyt peppuseksiä mutta olethan raju..

    • ghf

      MItä tästä opimme? Suomalaisille varatuille naisille kelpaa vieraan miehen kalu helposti jossakin vaiheessa..

    • Seksikeisari

      Hmm, mitä tästä opimme. No emme yhtään mitään :D
      Tinyurl.com/sexmoneyxxx

      • älä klikkaa

        kerjurin linkkiä


      • alkup. tarinan luken
        älä klikkaa kirjoitti:

        kerjurin linkkiä

        Minkähän takia 2. ja 3. kappale oli poistettu hyvästä tarinasta. Oli aika olennaisia tapahtumien suhteen


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe