omistus

Voiko omistusoikeutta (50/50) jälkikäteen vaatia puolisolle, joka 50%:sti rahoitti kiinteistön oston? Toinen puolisoista oli estynyt tulemasta kaupantekoon ja kauppakirjaan tuli ostajaksi pelkästään paikalla ollut puoliso.

Huijatuksi tulleen puolison tiliotteen mukaan hän oli nostanut käteistä n. 60% kaupatekopäivää edellisenä päivänä.

Kyseessä on jo 30v vanha tapaus, joten voiko asialle enää mitään?
19770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kun on kysymyksessä pitkä avioliitto eikä puolisoiden välillä ole avioehtoa (kuten "oikeudenkäynnit"-osastolla ilmenee), ei ole juurikaan merkitystä sillä, kumman nimiin omaisuus on hankittu. Osituksen pääperiaate kun on, että puolisoiden nettovarallisuus puolitetaan. Tällöin se osapuoli, jonka varallisuus on suurempi, antaa toiselle ns. tasinkoa omastaan niin paljon, että kumpaisenkin "puhdas" omaisuus on yhtä suuri. Jos tilanne olisi se, että puolisoiden ainoa omaisuus on miehen omistama asunto (eikä miehellä ole velkaa), vaimo saisi osituksessa puolet asunnon käyvästä arvosta. Mies ei myöskään ilman vaimon lupaa voi myydä tai pantata omistamaansa yhteistä asuntoa.

Esimerkiksi siinä tilanteessa, että puolisoiden välillä olisi avioehto, omistusoikeudella on tärkeä merkitys. Lähtökohtaisesti tällöin kumpainenkin pitäisi erossa oman omaisuutensa, mies siis asunnon. Jos tällainen jako johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen, sitä voitaisiin sovitella siten, että asunto avioehdosta huolimatta katsottaisiin avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi.

Omistusoikeudessa pääsääntönä käytetään ns. nimiperiaatetta, jonka mukaan omaisuus on sen, kenen nimiin se on hankittu. (Tässä siis miehen) Tästäkin voidaan poiketa, jos voidaan osoittaa, että omaisuus on alun pitäen tarkoitettu hankittavaksi puolisoiden yhteiseen lukuun (kuten yhteinen asunto yleensä on) sekä että molemmat puolisot ovat hankinnan rahoitukseen jollain tavalla (vaimon osalta vaikkapa lastenhoidolla ja kotityöllä) osallistuneet. Kysyjän tapauksessa tällainen yhteisomistuksen konstituoiminen saattaisi hyvinkin tulla kysymykseen. - Mutta kuten sanottu, silloin kun avioehtoa ei ole, oleellista merkitystä ei ole sillä, kumpi puolisoista on omistaja.

Äänestä
  • Ensinnäkin kiitos selkeästä vastauksesta.

    Kerrot, että "Mies ei myöskään ilman vaimon lupaa voi myydä tai pantata omistamaansa yhteistä asuntoa." Kysyisin, rinnastetaanko myös vuokraus myynti-/panttauskieltoon, jos miehen omistuksessa on vapaa kiinteistö jonne voi muuttaa? Käytännössä paikkakunta pysyisi samana, mutta alentaisi asumisen tasoa.

    Äänestä

  • oikeus kirjoitti:

    Ensinnäkin kiitos selkeästä vastauksesta.

    Kerrot, että "Mies ei myöskään ilman vaimon lupaa voi myydä tai pantata omistamaansa yhteistä asuntoa." Kysyisin, rinnastetaanko myös vuokraus myynti-/panttauskieltoon, jos miehen omistuksessa on vapaa kiinteistö jonne voi muuttaa? Käytännössä paikkakunta pysyisi samana, mutta alentaisi asumisen tasoa.

    Kielto koskee myös vuokrausta. Asiaan ei vaikuta toisen asunnon olemassa olo. Tuomioistuin voi kuitenkin hakemuksesta antaa luvan sanotunlaiseen toimeen.

    Asuinkiinteistö:

    "38 § (12.4.1995/542)

    Puoliso ei saa ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa kiinteää omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Puolison suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos luovutettava omaisuus on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti muuhun tarkoitukseen ja jos kotia ja siihen liittyvää maa-aluetta ei voida jättää luovutuksen ulkopuolelle alentamatta merkittävästi kiinteän omaisuuden arvoa. Mitä tässä momentissa säädetään kiinteästä omaisuudesta, koskee myös toisen maalla olevaa rakennusta ja käyttöoikeutta maahan. Luovuttamiseen rinnastetaan myös kiinteän omaisuuden antaminen vuokralle tai muun sitä koskevan käyttöoikeuden perustaminen.

    Oikeustoimi, jonka puoliso on tehnyt vastoin 1 momentin säännöstä, on julistettava pätemättömäksi, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Kiinteän omaisuuden luovutus tulee kuitenkin päteväksi, jos saannolle on myönnetty lainhuuto eikä luovutuksensaaja saannon tapahtuessa tiennyt eikä hänen pitänyt tietää, ettei luovuttajalla ollut oikeutta luovuttaa kyseistä omaisuutta. Vuokraoikeuden tai muun kiinteää omaisuutta koskevan käyttöoikeuden kirjaamisen vaikutuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä tässä momentissa säädetään lainhuudosta."

    Asunto-osakkeet:

    "39 § (16.4.1987/411)

    Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle:

    1 kohta on kumottu L:lla 12.4.1995/542.

    2) osakeyhtiön osakkeita, vuokraoikeutta tai muita oikeuksia, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina;

    3) irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon;

    4) toisen puolison käytettävinä olevia tarpeellisia työvälineitä; eikä

    5) irtainta omaisuutta, joka on tarkoitettu toisen puolison tai lasten henkilökohtaista käyttöä varten.

    Toisen puolison suostumus ei kuitenkaan ole 1 momentin 3-5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden osalta tarpeen, jos suostumuksen hankkiminen poissaolon tai muun tähän verrattavan esteen vuoksi aiheuttaisi kohtuutonta haittaa ja viivytystä.

    Oikeustoimi, joka on tehty vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä, on julistettava pätemättömäksi ja luovutuksensaaja velvoitettava luovuttamaan omaisuus hallinnastaan, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Oikeustointa on kuitenkin pidettävä pätevänä, jos luovutuksensaaja on saanut asunnon tai muun irtaimen omaisuuden hallintaansa ja hänellä hallinnan saadessaan oli ollut perusteltua aihetta olettaa, että:

    1) toinen puoliso oli antanut suostumuksensa oikeustoimeen taikka sen hyväksynyt;

    2) puolisolla oli oikeus 2 momentin nojalla määrätä omaisuudesta ilman toisen puolison suostumusta; tai

    3) kysymyksessä ei ollut 1 momentissa tarkoitettu omaisuus.

    Mitä edellä on säädetty luovutuksesta on sovellettava myös sopimukseen 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen kodin sekä 3-5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden käyttöoikeuden tai hallinnan luovuttamisesta kolmannelle. Puolison oikeudesta irtisanoa huoneenvuokrasopimus säädetään [huoneenvuokralain (82/61) 35 §:ssä]."

    Tuomioistuimen lupa:

    "40 § (16.4.1987/411)

    Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen, jos toinen puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi."

    Äänestä

  • Tämä pitää kyllä paikkansa mahdollisen eron sattuessa mutta ei kuolemantapauksessa, jolloin leski on varakkaampi ja haluaa vedota tasinkoetuoikeuteen. Leski ei saa silloin itselleen kaikkea omistamaansa omaisuutta.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.

    Kysyisin vielä tuomioistuimen luvasta. Millaisia perusteita luvan antamiseen tarvitaan ja kauanko sellaisen saaminen yleensä kestää?

    Äänestä

  • tarkkailija kirjoitti:

    Tämä pitää kyllä paikkansa mahdollisen eron sattuessa mutta ei kuolemantapauksessa, jolloin leski on varakkaampi ja haluaa vedota tasinkoetuoikeuteen. Leski ei saa silloin itselleen kaikkea omistamaansa omaisuutta.

    abc on jossain omahyväisesti ja itseriittoisesti selvittänyt ettei hänen vastauksiaan tule eikä ole tarvetta tarkentaa.

    Äänestä

  • tämähän oli kirjoitti:

    En ole sanonut, että minun vastauksiani tule tarkentaa. Olen sanonut, että niitä ei pitäisi "tarkentaa". Toisessa tapauksessa "tarkentaja" (Kai) oli antanut virheellisen tiedon "tarkennuksena", toisessa taas (Ella) esittänyt oman ehdotuksensa testamentiksi, mikä ei ollut mikään tarkennus, miksi se oli otsikoitu. Tarkkuutta please!

    Äänestä

  • tämähän oli kirjoitti:

    abc on jossain omahyväisesti ja itseriittoisesti selvittänyt ettei hänen vastauksiaan tule eikä ole tarvetta tarkentaa.

    Vastaukseni piti sisällään selvityksen myös siitä, millä edellytyksillä omistusoikeuden muutos (100/0 < 50/50) saattaa tulla kysymykseen. Turhaa nipotusta siis!!

    Äänestä

  • tarkkailija kirjoitti:

    Tämä pitää kyllä paikkansa mahdollisen eron sattuessa mutta ei kuolemantapauksessa, jolloin leski on varakkaampi ja haluaa vedota tasinkoetuoikeuteen. Leski ei saa silloin itselleen kaikkea omistamaansa omaisuutta.

    Leskellä on joka tapauksessa oikeus pitää yhteinen asunto ja siinä oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto elinaikansa jakamattomana hallinnassaan. Tähän lesken oikeuteen ei vaikuta se, kenen omistama ko. omaisuus on. Lesken kuoltua toimitettavassa osituksessa omaisuus (asunto) jakautuu puoliksi kummankin puolison perillisten osalle (jollei siis avioehdosta muuta johdu).

    Jospa pitkien selittelyjen ja koheltamisen sijasta abc pysähtyisi miettimään mistä tässä osiossa oli kyse:
    Jäädessään leskeksi, leski varakkaampana vetoaa tasinkoetuoikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensin kuolleen puolison perillisille ja toimituttaa elinaikanaan osituksen. Osituksessa lesken varallisuudesta jää puuttumaan nyt kysymyksessä oleva 50 % asunnosta, joka jää siis ensinkuolleen puolison perillisille. Tämä osa omaisuudesta olisi näin suoritetussa osituksessa kuulunut lesken varallisuudeksi mikäli se olisi alunperin merkitty rahoituspanoksen suhteessa puolet kummallekin puolisolle.
    Tämä siis koskee tilannetta, jossa varakkaampi leski vetoaa tasinkoetuoikeuteen ja suorituttaa osituksen elinaikanaan. Mikäli ositusta ei lesken elinaikana suoriteta jakaantuisi omaisuus lesken kuoleman jälkeen abc:n kertomalla tavalla.

    Äänestä

  • seurailija kirjoitti:

    "Jospa pitkien selittelyjen ja koheltamisen sijasta..."

    Siinä toinen nipottelija! Vastaukseni ovat täyttä asiaa, eivät pitkiä selittelyjä tai koheltamista. (Taisinpa saada kysyjältä kiitoksenkin!) Kun näin väität, osoita ne kohdat, mitä ovat väittämäsi mukaisia - tai pidä mölyt mahassasi.

    Toki voit asiallista täydennystä esittää, jos siihen katsot aihetta olevan.

    Mitä lesken tasinkoprivilegin toteuttamiseen tulee, silläkään ei normaalitilanteessa ole olennaista merkitystä leskelle, hänellä kun on joka tapauksessa kertomani hallinnansuoja. Tilanne on toinen silloin, jos ensiksi kuolleella puolisolla ja leskellä on eri perilliset (vaikkapa molempien aikasemmasta avioliitosta olevat lapset). Tällöin lesken, jos haluaa pitää omien lastensa puolta, kannattaa toimituttaa ositus eläessään ja siinä vedota tasinkoprivilegiinsä. Mutta silloin lesken tulee olla puolisoista se varakkaampi. Mitkä edellytykset omistussuhteen muuttamiseen kysyjän asunnon osalta ovat, siihen olen jo ensi vastauksesani vastannut.

    Pidä itsekin sitten jartkossa mölyt mahassa. Olet itsekin kunnostautunut väittämään toisten vastauksia huonoiksi, PERUSTELEMATTA. Tässä on kyse siitä, että sinun hävyttömälle käytökselle annetaan vähän takas. Tais osua arkaan paikkaan kun paljastui että abc teki virheen.

    Äänestä

  • pidä itse kirjoitti:

    Vai virheen! Kerropa, mikä se virhe on!

    Vastauksia en ole koskaan väittänyt huonoiksi, elleivät ne ole johtaneet harhaan tai olleet suorastaan vääriä. Esimerkkinä Kain tuore "tarkennus" vastaukseeni perintöverotusta koskevalta osalta.

    Sinusta on näköjään saman tekevää, ovatko vastaukset oikein - vähän sinne päin - harhaanjohtavia - vääriä. Uskon kuitenkin niitäkin olevan, jotka todella hakevat täältä tietoa, ei pelkkää ajankulua.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    "Jospa pitkien selittelyjen ja koheltamisen sijasta..."

    Siinä toinen nipottelija! Vastaukseni ovat täyttä asiaa, eivät pitkiä selittelyjä tai koheltamista. (Taisinpa saada kysyjältä kiitoksenkin!) Kun näin väität, osoita ne kohdat, mitä ovat väittämäsi mukaisia - tai pidä mölyt mahassasi.

    Toki voit asiallista täydennystä esittää, jos siihen katsot aihetta olevan.

    Mitä lesken tasinkoprivilegin toteuttamiseen tulee, silläkään ei normaalitilanteessa ole olennaista merkitystä leskelle, hänellä kun on joka tapauksessa kertomani hallinnansuoja. Tilanne on toinen silloin, jos ensiksi kuolleella puolisolla ja leskellä on eri perilliset (vaikkapa molempien aikasemmasta avioliitosta olevat lapset). Tällöin lesken, jos haluaa pitää omien lastensa puolta, kannattaa toimituttaa ositus eläessään ja siinä vedota tasinkoprivilegiinsä. Mutta silloin lesken tulee olla puolisoista se varakkaampi. Mitkä edellytykset omistussuhteen muuttamiseen kysyjän asunnon osalta ovat, siihen olen jo ensi vastauksesani vastannut.

    Tämäntyyppisessä keskustelussa on luonnollista, että nopeasti annettavissa vastauksissa on mahdotonta odottaa kaikkien erilaisten näkökulmien huomaamista ja huomioonottamista. Kysymysten asettelu on usein perinjuurin hataraa ja usein niistä myös puuttuu ratkaisun kannalta olennaisia tekijöitä. Vastaus täydentyy erilaisilla nakökulmilla ja uusilla tekijöillä, mitä keskustelun kuluessa tuodaan pöytään. Valitettavasti faktoina esitetään myös täysin väärää tietoa.
    abc on käsiteltävien asioiden hyvä asiatuntija ja esittäjä, hänen ongelmansa näyttää kuitenkin olevan se, että omasta mielestään hänen vastauksensa ovat niin täydellisiä, etteivät ne siedä mitään lisättävää edes uudenlaisten näkökulmien muodossa vaan kaikki lisäykset ovat nipotusta ja abc:n on vaikeata, suorastaan mahdotonta myöntää tätä tosiasiaa. Tämän vuoksi hän pyrkii selittelemällä nihiloimaan asiaa. Tämä näyttää ärsyttävän monia lukijoita.
    Jätän tämän asian jokaisen lukijan itsensä ratkaistavaksi. Esimerkkinä tästä otan abc:n 21.9.kello 13.44 tässä osiossa kirjoittaman kuolinpesän ositusta koskevan vastauksen, jota kommentoin kello 14.37. Toin kommentissani "tarkennusta" uuden näkökulman siitä, että leski voi suorituttaa osituksen myös eläessään. Vaikka se ei ole kovin tavanomasta, oli se jäänyt abc:n vastauksessa ottamatta huomioon.
    Sen sijaan, että olisi jättänyt asian kommentoimatta tai todennut, että tämä jäi huomaamatta häneltä edellisessä vastauksessa abc alkaa selittää ja nihiloida vastaustani kello 17.40 kirjoittamassaan "edelleen nipotusta":Mitä lesken tasinkoprivilegin toteuttamiseen tulee, silläkään ei normaalitilanteessa ole olennaista merkitystä leskelle, hänellä kun on joka tapauksessa kertomani hallinnansuoja. Tilanne on toinen silloin, jos ensiksi kuolleella puolisolla ja leskellä on eri perilliset (vaikkapa molempien aikasemmasta avioliitosta olevat lapset). Tällöin lesken, jos haluaa pitää omien lastensa puolta, kannattaa toimituttaa ositus eläessään ja siinä vedota tasinkoprivilegiinsä. Mutta silloin lesken tulee olla puolisoista se varakkaampi." Tämä on juuri sitä selittämistä, joka tuntuu monia abc:n vastauksissa ärsyttävän.
    Asiantuntijana abc on hyvä, mutta paljon kokeneena voin sanoa, että paras on monasti ihmisten välisessä kanssakäymisessä hyvän vastakohta.

    Oikeaan osunut arvio.

    Osuttu

    Äänestä

  • naulankantaan kirjoitti:

    Osuttu

    ABC:n asiattomat pikkusievät näpytykset kannattaa vain sivuuttaa. Kun abc kasvaa vähän isommaksi, hän oppii myös hyvän käytöksen.

    Äänestä

  • sivuuttaja kirjoitti:

    ABC:n asiattomat pikkusievät näpytykset kannattaa vain sivuuttaa. Kun abc kasvaa vähän isommaksi, hän oppii myös hyvän käytöksen.

    Tämäntyyppiset ongelmat eivat isoksi kasvamisella ratkea.

    Äänestä

Analyysi,johon on helppo yhtyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeus kirjoitti:

Voiko omistusoikeutta (50/50) jälkikäteen vaatia puolisolle, joka 50%:sti rahoitti kiinteistön oston? Toinen puolisoista oli estynyt tulemasta kaupantekoon ja kauppakirjaan tuli ostajaksi pelkästään paikalla ollut puoliso.

Huijatuksi tulleen puolison tiliotteen mukaan hän oli nostanut käteistä n. 60% kaupatekopäivää edellisenä päivänä.

Kyseessä on jo 30v vanha tapaus, joten voiko asialle enää mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu