naapurikuntalaiset turvautumaan meidän Puolankalaisten apuun ,koska meille valmistuu uusi upea terveyskeskus ja valtion osuudet kasvaa.
Joutuukohan
ketun vitjake
19369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sitä minäkin oon miettinyt
Se on ihan Puolangan kunnasta kiinni, että kiinnostaako myydä ja sitäkautta tienata kunnalle verotuloja. Tietenkin se sitten pienentäisi valtionavustuksia, että riski sisänsä ;)
Ensi vuoden alussa jokainen saa vapaasti valita hoitopaikkansa itse. Luuletko, että ulkopaikkakuntalaiset hamuavat terveysaseman tasoista hoitoa?
Epäilen, kyllä kaupungissa on tarjolla paremmat välineet.
Nii van jos se hinta o etulisempi...
van ei ne maha lääkärit tulla uusia seiniäkään kahtelemaan. onkos lääkärit jo tilattuna hienoihin tiloihin?
liian kalliiksi tulloo ku kilometrit mennöö verolle
pesiörannalta lähtien
mee pessieläinen kajjaaniin, niin suat jonkinlaisen arvauksen tautiisi,,
Lukekaapas miten sote-uudistus etenee. Taitaa jäädä Puolangan arvauskeskus kylmilleen jo ennen avajaisia. Pikku konttori sinne tulee josta lähete Kajaaniin tai hautuumaalle. Ei ne seinät vielä houkuta yhtään lääkäriä paikalle.
Nyt lääkäreitä on kun yksityinen hoitaa homman erii juttu olisi jos kuntayhtymä olisi tohlostamassa.
Saa kait siellä lääkäreitä olla, jos mitään apuja ei saa..Mitä sellaisella lääkärillä on virkaa?
Yksityinen palveluntuottaja hoitaa homman ja jostain on "nipistettävä", jotta säästöjä syntyy.
Mistä johtuu, että tk:ssa toheloidaan aivan perusasioiden kanssa? Hommat hanskassa, mutta ne kuuluisat hanskat pahemman kerran hukassa.
Mediassa esitetään kaunista julkisuuskuvaa, kuinka tyytyväisiä ollaan. Kulissit ovat komeat, mutta toiminta talon sisällä tökkii. Totta kai palvelun tuottaja ja ostaja kehuvat toimintaa, eihän nyt omaa toimintaa ja päätöksiä sovi arvostella huonoksi. Eihän?
Ja kukapa se nyt ilkeää tunnustaa. että olemme saaneet asiakkailta huonoa palautetta hoidosta...
Pääseehän sitä vielä tätänykyäkin ajelee Kuusamoon, jos hengissä moisesta selviää,,siitähän ei kukaan enää muista tuota rallinajoa seurata,,
Kuusamoon pääsy on vaikeutunut loppuvuodesta.Sydänsairaita vanhuksiakaan ei viedä yöllä päivystykseen yöllä. Nyt on ollut ikkunat pimeänä useat illat. Liekkö kuollut vaiko hoidossa.
Ai miten niin valtionosuudet kasvaa..? Puolangalle tyypillinen noin 70 asukkaan vuotuinen vähentyminen vähentää valtionosuuksia joka vuosi noin 335 000 euroa (70 x 4.789,00 eur.) ja se yhteen kalenterivuoteen kohdistuva valtionosuuksien kasvu on vain runsaat 150 tuhatta. Miinukselle jäädään heti kättelyssä ja sen jälkeen joka vuosi väestökadon takia yli 300 000 euroa / vuosi!
Pulassa ollaan. Ei ole naapureilla mitään kateilun aihetta pikemminkin vain surkuttelun
"naapurikuntalaiset turvautumaan meidän Puolankalaisten apuun ,koska meille valmistuu uusi upea terveyskeskus ja valtion osuudet kasvaa. "
- kaikenlaisilla jorinoilla sitä ketjuja täällä aloitellaankin terv. "Pula Puolanka"
Joo, eivät joudu naappurikuntalaiset "turvautumaan" Puolangan "apuun" kun kunnassa ei ole mitään turvaa, epävarmuutta vaan ja isot laskut odottamassa..
Tuskin. Kuulin tuossa ettei koko laitosta päästä avaamaan koska sotepalvelut keskitetään kajaaniin. Ellei kunta itse maksa ylläpitoa ja henkilökuntaa... Hehee ihan turhaan teitte 10 miljoonan rakennuksen.
Tämän edun myötä aika moni "kynnelle kykenevä" hakee palvelunsa muualta. Ei siinä paljon 10 miljoonan rakennukset paina.
http://www.ylakainuu.fi/Uutiset/1194862153057/artikkeli/potilaan oikeus valita hoitopaikka laajenee.html
Höpö höpö nim. hyvä homma 19.
Sittenpä nähdään onko höpö höpö. Palataan asiaan myöhemmin ketun vitjake.