voinko tehdä mitään kun olen teettämässä asuntooni remonttia
työt piti aloittaa noin 2 viikkoa sitten, urakoitsija kävi tasoittamassa seinästä kaksi kohtaa oli siis noin puoli tuntia
sen jälkeen on tullut vain pari tekstiviestiä et tulee jatkaan töitä
mut ei vastaa puheluihin eikä oo sen jälkeen näkynyt
pyysin tuomaan sopimuksen kirjallisena mutta hän ei tuonut
tein itse käsinkirjoitetun vapaamuotoisen mutta en ehtinyt saada siihen nimmareita alle koska urakoitsija on siis käynyt vain kerran arviointikäynnin jälkeen
keittiön kaapit pyysi tilaamaan viime viikolle ja nyt ne odottelevat noutoa, mutta asunnossahan ei oo vielä mitään töitä tehtynä jotta ne voisi asentaa, ei niitä mahdu kantaan ees sisälle ennen ku saadaan jotain valmiiksi
miten tällaisessa tilanteessa voi toimia
keneen otan yhteyttä
todisteena urakasta minulla on ne kaksi tekstiviestiä joissa hän lupaa tulla mutta varsinaiseen remonttiin niissä ei ole viittausta, pätevätkö nämä mikäli asiaa tarvii lähteä hoitamaan virallisia teitä pitkin
onko urakoitsija velvollinen hommaamaan minulle työntekijän mikäli hän ei voi työtä suorittaa, jos näin niin kuka maksaa erotuksen mikäli hinta uudella urakoitsijalla korkeampi
olen todella kusessa puolen vuoden ikäisen lapsen kanssa keskellä sotkua ja sekasortoo

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuluttajavalitus lienee oikea paikka saada oikeutta, mutta tuollaisen urakoitsijan kanssa ei kannata jatkaa pidemmälle. Etsi uusi urakoitsija, jonka kanssa teet kirjallisen sopimuksen sanktiopykälineen.
paikkakunnalla jossa asun ovat remonttimiehet nyt todella kysyttyä tavaraa
remontti on ollut kesken koko kesän ja syyskuun ensimmäisenä päivänä sitä piti alkaa tekemään kohtuu suuren ja nimekkään yrityksen, edellisenä päivänä ennen remonttia otin yhteyttä yrittäjään, sanoi ettei voi tehdä sitä koska omaan omakotitaloon on tullut laaja vesivaurio, eli vastoinkäymisiä on jo ollut useita
sanktiosta, voiko sanktiopykälää soveltaa myös näin pieniin remontteihin
ja tiedätkö mitä korvataan tekemättömästä työstä
Olen joutunut tappelemaan urakoitsijoiden kanssa väärin tehdystä työstä ja sekin on äärimmäisen vaikeaa. Kuka todistaa suullisen sopimuksen? Ei kukaan. Pieni urakoitsija voi hävitä maan alle. Ja ikaa menee jäljittämiseen. Kuluttajavalitus saattaa antaa apua, mutta yleensä hekin vain suosittelevat virheen tehneelle oikaisua. Netistä löytyy alan firmoja, myös yhden miehen yrityksiä, joten kannattaa etsiä sieltä. Ja mennä kyselyissä omaa paikkakuntaa kauemmas. Syksyllä ja talvella on helpompi saada työntekijöitä. Ei kannata masentua!
lasketin tarjouksen parilla urakoitsijalla osa laski hinnan tuplaten korkeemmaksi, tietty sekin vaikutti tämän kyseisen firman valintaan että oli budjettiini sopiva,-ja kuulemani perusteella tekee hyvää jälkee,- siksi tällä hetkellä urakoitsijan vaihtaminen ei todennäköisesti tule kyseeseen koska menin tollo tilaamaan ne keittiönkaapit joista köyhdyn taas 3000 ekee lisää jokka oisin voinu laittaa urakoitsijan palkkaan, mutta ajattelin että koska tämä urakoitsija laski tarjouksen hintatasooni sopivaksi niin tilaampa sit kerralla uuden keittiönkin niin ei tarvi olla taas muutaman vuoden päästä tekemässä uutta remppaa ja tulee koko kämppä kerralla kuntoon
tympii ihan satasella asuu niin et keittiö on buukattu täyteen huonekaluja...onneksi vessaan ja mikrolle pääsee ilman suurempia ongelmia niin lapsen kanssa ei oo täysin mahdotonta asuu
minkä suuruinen on kohtuullinen sanktio
esim. urakan kesto arvioitu 2 vko, -työ sovitaan tehtäväksi tiettyyn päivään mennessä- ja hinta x euroa, menee 3 vko, niin paljonko sanktio prosenteissa urakan kokonaissummasta?
ja entä jos urakan valmistuminen pitenee asunnosta johtuvista asioista mm. kosteutta keittiön kaakeleiden alla tms, niin kohdistuuko sanktio silloin minuun