koiraparka

Meillä on 2v. todella kiltti luonteinen pieni sekarotuinen tyttökoira. Koiran kasvatuksen kanssa kaikki on vain päin mäntyä ja harmittaa. Koiramme on pelastetaan koirat ry:n löytökoira, joka tuli meille n.7kk:n ikäisenä. Ennen koiran tuloa luimme ja ostimme monia kasvatuskirjoja, mutta tosi paikan tullen emme ole osanneet tehdä varmaan mitään oikein. Koiran tultua kävimme jopa koirakoulussa.

Pahinta on/aina ollut olematon ulkokäyttäytyminen. Pieni koiramme vetää eikä osaa ohitustakaan, vaikka olen yrittänyt kokeilla monia keinoja (tosin en enää kovin aktiivisesti). Sisällä koira hyppii vieraita vasten ja on alkanut nykyään taas haukkumaan ovikellon ja jopa puhelimen soidessa. Ja koko ajan tämä haukkuminen ja hyppiminen vain pahenee.

Olen myös vähän huolissani koirani leikkiväisyydestä, sillä sisällä 2v. koirani ei jaksa enää leikkiä ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin sitä innostaa. Olisikohan apatiaa...

Mitä enemmän luen opaskirjoja, sitä onnettomammaksi tulen. Meidän perhe-elämäkin on nykyään niin epävakaata. Koiraamme hoitaa milloin minä, milloin äitini ja milloin jopa mummomme (joka ei edes asu meillä). Ja mikä pahinta minulla ja äidilläni on koirankasvatuksen suhteen ihan eri näkemykset. Minä haluaisin kouluttaa koiraani ja äitini mielestä koulutettu koira olisi toki kiva, muttei hän jaksa itse vaivautua. Tämän takia minunkin on kovin raskasta yksin kasvattaa koiraa, joka kuitenkin viettää paljon aikaa myös äitini kanssa.

Eniten pelkään tulevaisuutta. Olen lähdössä ulkomaille useaksi kuukaudeksi töihin enkä voi ottaa koiraa mukaani. Koira jää kotiin siis äitini kanssa eikä äidilläni ole liiemmälti aikaa koiralle saati sitten tämän aivotyölle tai koulutukselle.

Anteeksi, että kirjeestä tuli oikea romaani. Kiitokset kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea loppuun. Kaipailisin asiallisia vinkkejä kiperään elämäntilanteeseen koirani kanssa. Kiitos vielä kerran !!!
6679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...ja etsi viestiketjuja joissa on puhuttu Jan Fennelin koulutusmenetelmistä. Jos et jaksa/löydä, niin osta kirjakaupasta joko Jan Fennell: kuuntelen koiraani, tai koulutan koirani, 30 päivän teho-ohjelma.

Voimia!

Äänestä
  • ..juuri samaa ajattelin suositella..käytän fennelin neuvvoja ja moni asia on saanut aivan uuden valon..eikä tämä edes ole vaikeaa koska se on koiralle täysin luonnollista

    Äänestä

  • Kiitos viestistä.. Täytyypä etsiä se kirjanen käsiini. Olen tähän koko tilanteeseen niin väsynyt, että neuvot ovat todella tarpeen.

    Äänestä

Meidän 3 wee koira piristyi huimasti kun sai toisen koirakaverin.. eli meidän 7kk vanha koiranpentu...3 vuotias ei ennen sillä tavalla koskaan edes leikkinyt muitten koirien kanssa.. mutta nyt on toisin..

Tiety sinulle toinen koira ei ehkä ole hyvä vaihtoehto jos olet muuttamassa ulkomaille..

Itse e ole yhtään lukenut kasvatukirjoja..joten en oikeen siinä asiassa voi auttaa..voisi olla ehkä hyvä jos sinä tai äitisi aloittaisitte koirannekanssa jonkin koiraharrastuksen.. esim. agilityn tai tokon. tai... jotain vastaavaa..

Äänestä

Heippa!

Kerroit että äidilläsi ja sinulla on eri tavat kasvattaa koiraa...
Mielestäni olisi nyt tärkeämpää sopia pelisäännöt kotona ihan perheenne ja koirankin hyvinvoinnin vuoksi.
Koira ei voi ymmärtää, että yhdellä kädellä ANNETAAN ja toisella OTETAAN...
Tarvitaankin johdonmukaisuutta ja selkeitä ohjeita.Ja ennekaikkea selvittää S-Y-Y koiranne käyttäytymiseen.

En usko, että koirasi voisi paremmin, jos siltä aletaan vaatia asiota, mitä sille ei olla opetettu, kun kerroit jo, ettei leikkikään maistu;( Ja on voinut lapsuudessaan saada ikäviä kokemuksia.
Koirasi ei varmastikaan tarvitse lisäksi komenteluja/käskyjä eikä halua "leikkiä johtajaa" niinkuin Jan Fennell
kirjassaan kirjoittaa.

Masentunut koira, joka ei ole kiinnostunut melkeinpä mistään(edes leikistä), ei todellakaan tarvitse enää
"pomottelua", se tarvitsee sinulta ystävällisyyttä, mukavaa seuraa ja paljon mielenkiintoista toimintaa(harrastamista);)

Uskon, että koiran suhde ihmiseen perustuukin toveruuteen,yhteistyöhön(vapaaehtoiseen)eikä alisteiseen ja käskyvaltiaan alaisuuteen!
Koira ei ole alamainen;( Se on tunteva yksilö;)

Barry Eaton, koira-asiantuntija on todella pitkään tutkinut LUONNOSSA ELÄVIÄ susia ja niiden luonnollista käyttäytymistä. Hän kertookin, että meidän tulee olla HOLHOOJAN asemassa eikä käskyläisinä...

Lueppa PATRICIA McCONNELL; HIHNAN TOISESSA PÄÄSSÄ

Ehkäpä löytyy kirjastostakin, jos ei ole mahdollista ostaa itselleen.
Hän kertoo todella hyvin miten me voimme todella auttaa ystäväämme, joka haluaa vain olla meille mieliksi eikä harmiksi.
Olemme ystäviä emmekä toistemme vihollisia(taistelijoita).

KÄY MYÖS NETTISIVUILLA
WWW.CANISMYTHOS.FI

PARANNA TIETÄMYSTÄ,LAAJENNA NÄKEMYSTÄSI;)

Sopii hyvin kaikille koirista kiinnostuneille..

Koirat ovat AINA yksilöitä ja se useimmiten unohdetaan, kun annetaan ohjeita JOKA koiralle sopivaksi.

Mitä enemmän lukee sen enemmän ymmärtää ja kokeilee eri vaihtoehtoja;)

Koirakonsultilla käyntikin ei voisi olla hullumpi ajatus;)

Ihan vain perheenne mielenrauhankin vuoksi, jos äitisi ei ole halukas yhteistyöhön, voisitko tai olisiko mahdollista pitää koiraa jonkun "tuttavan" luona, joka aidosti pitää koirista,vaikkapa koiranomistaja itsekin ja olisi halukas ottamaan hänet hoitaakseen, kun olet matkoilla?

Mietipä sinulle sopivia vaihtoehtoja ja koirallesi myös;)

Äänestä

moikka=)!
on näköjään jo tullut aikalailla vastauksia ja neuvoja sinulle, mikä on tietty hyvä:).apua saa monesta paikkaa kylläkin, jos vain itse jaksaa etsiä/kysyä&uskoa siihen että Minunkin koira vielä joskus...:)!
itselläni kanssa pk:n kautta tullut neitokainen ja elämä on ollu ylä-, ja alamäkeä!kovaa duunia vaatii ja kestää ja kannattaa muistaa että pienikin askel eteenpäin on todellakin ISO asia=)!!!
kuka tietää näistäkään, ihanista karvaturreista mitä on koennut jne.
minäkin oon saannu oikein lujasti sanoa vanhemmilleni että säännöt ovat koirallani samat vaikka neiti sit onkin niitten kanssa mökillä viikonlopun, eli ei jousteta säännöistä, koira ei ymmärrä miksi joskus saa tehdä ja joskus ei.
ja sen tiedän että kerrankin ku antaisin periksi tämän neidin kanssa nii mulla ois suoraan sanottuna helvatanmoinen duuni saada asiat takas mallilleen..eli nyt vaa selvät säännöt ja niiden kiinnipitämistä.toivottavasti saat myös äitisi ymmärtämään..
meilläkin muuten oli toi hyppimine ja pomppiminen, aloin antamaan komennon istu ja ennenku koiruus istui rauhallisesti en tervehtinyt/huomioinnu..ja siin oli hommaa kerta koiruudella on sk. n.60cm ;).
melkeinpä kaikki on kuitenkin mahdollista;).
jaksamista ja iloa teille=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen kirjoitti:

Meillä on 2v. todella kiltti luonteinen pieni sekarotuinen tyttökoira. Koiran kasvatuksen kanssa kaikki on vain päin mäntyä ja harmittaa. Koiramme on pelastetaan koirat ry:n löytökoira, joka tuli meille n.7kk:n ikäisenä. Ennen koiran tuloa luimme ja ostimme monia kasvatuskirjoja, mutta tosi paikan tullen emme ole osanneet tehdä varmaan mitään oikein. Koiran tultua kävimme jopa koirakoulussa.

Pahinta on/aina ollut olematon ulkokäyttäytyminen. Pieni koiramme vetää eikä osaa ohitustakaan, vaikka olen yrittänyt kokeilla monia keinoja (tosin en enää kovin aktiivisesti). Sisällä koira hyppii vieraita vasten ja on alkanut nykyään taas haukkumaan ovikellon ja jopa puhelimen soidessa. Ja koko ajan tämä haukkuminen ja hyppiminen vain pahenee.

Olen myös vähän huolissani koirani leikkiväisyydestä, sillä sisällä 2v. koirani ei jaksa enää leikkiä ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisin sitä innostaa. Olisikohan apatiaa...

Mitä enemmän luen opaskirjoja, sitä onnettomammaksi tulen. Meidän perhe-elämäkin on nykyään niin epävakaata. Koiraamme hoitaa milloin minä, milloin äitini ja milloin jopa mummomme (joka ei edes asu meillä). Ja mikä pahinta minulla ja äidilläni on koirankasvatuksen suhteen ihan eri näkemykset. Minä haluaisin kouluttaa koiraani ja äitini mielestä koulutettu koira olisi toki kiva, muttei hän jaksa itse vaivautua. Tämän takia minunkin on kovin raskasta yksin kasvattaa koiraa, joka kuitenkin viettää paljon aikaa myös äitini kanssa.

Eniten pelkään tulevaisuutta. Olen lähdössä ulkomaille useaksi kuukaudeksi töihin enkä voi ottaa koiraa mukaani. Koira jää kotiin siis äitini kanssa eikä äidilläni ole liiemmälti aikaa koiralle saati sitten tämän aivotyölle tai koulutukselle.

Anteeksi, että kirjeestä tuli oikea romaani. Kiitokset kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea loppuun. Kaipailisin asiallisia vinkkejä kiperään elämäntilanteeseen koirani kanssa. Kiitos vielä kerran !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu