Lukioympäristö

Lukio on erilaisten persoonallisuuksien sulatusuuni. Näennäisesti homogeeninen ja teennäinen ympäristö saa monet tuntemaan itsensä ahdistuneeksi. Kyllästyttkääkö tyhjännauraminen ja paskan puhuminen? Lopeta se siis ja ole oma itsesi. Anna itsellesi lupa olla apaattinen ja flegmaattinen jos siltä tuntuu. Paikka on opiskelua varten ja on titenkin hyvä, jos huomaa sitten myöhemmin, että kiva kun muutama hyvä kaveri jäi käteen; keinotekoisten sosiaalis-hiearkisten ryhmien hajotessa lukion loppuessa moni, jolla ei ole lapsuuden kavereita, jää yksin.
Tällä verkostoitumisen aikakaudella on toki tärkeää solmia ja ylläpitää suhteita, mutta pakonko vuoksi? Älä käytä muita opportunistisesti hovina ja "turvana" muilta, vaan opettele selviytymään haasteista yksin. Ennemmin tai myöhemmin todellisuus rysähtää eteesi. Silloin on niitä kuuluisia oikeita ystäviä hyvä olla lähellä.
12742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihminen on laumaeläin. Siispä sosiaalinen. Yhtä vaikeaa on selvittää millä tavalla lehmälauma valitsee joukostaan "kellokkaan" kuin miten ihmisten kesken johtaja valikoituu.

Äänestä
  • Ensimmäisen vuoden jälkeen jälkeen on lukio maistunut ihan perseeltä, nyt vaan odotan äkkiä poispääsyä. Ihan kivasti tullut yleissivistystä, että loppuelämässä pärjään, ei siinä mitään..nyt ei vaan kuitenkaan enää jaksaisi koko touhua..ja mitä tulee tuohon sosiaalisointiin niin en ole välittänyt koko touhusta. Koulussa on ne tietyt tyypit jotka saa olla valovoimaisia "tähtiä", seurailen mieluusti sivusta heidän tohelointiaan. Onneksi on ollut kourallinen hyviä kamuja vuodesta toiseen, niin ei ole tarvinnut heittäytyä siihen muiden tekopyhäilyyn..

    Äänestä

  • lukiolainen kirjoitti:

    Ensimmäisen vuoden jälkeen jälkeen on lukio maistunut ihan perseeltä, nyt vaan odotan äkkiä poispääsyä. Ihan kivasti tullut yleissivistystä, että loppuelämässä pärjään, ei siinä mitään..nyt ei vaan kuitenkaan enää jaksaisi koko touhua..ja mitä tulee tuohon sosiaalisointiin niin en ole välittänyt koko touhusta. Koulussa on ne tietyt tyypit jotka saa olla valovoimaisia "tähtiä", seurailen mieluusti sivusta heidän tohelointiaan. Onneksi on ollut kourallinen hyviä kamuja vuodesta toiseen, niin ei ole tarvinnut heittäytyä siihen muiden tekopyhäilyyn..

    Ehkäpä olet epäsosiaalinen.

    Äänestä

  • Reino kirjoitti:

    Ehkäpä olet epäsosiaalinen.

    En tiedä oletko hiukan naivi tai vanhempaa sukupolvea edustava henkilö, mutta sosiaalisuuden käsite on muuttunut. Jos et ole narsistimainen ja itsestäsi melua pitävä ja olet peruskohtelias ja realisti elämänkatsomuksessasi, edustat taatusti pientä vähemmistöä, johon itsekin kuulun. Mutta lohduttautukaamme seuraavan kuvaavan esimerkin avulla: kaikki tunsi Matin, mutta Matti ei tuntenut ketään. ---------->Niin. Mieti sitä.

    Äänestä

  • Poika kirjoitti:

    Luulenpa, että kirjoitusvirheesi naiivi-sanassa tuhosi uskottavuutesi.

    Toisaalta ihmettelen myös sitä seikkaa, miksi pinnallisuutta halveksitaan? Henkilökohtaisesti koen elämäni olevan suhteellisen selvästi helpompaa ilman tekointellektuellia seuraa. Onko sillä merkitystä, etten näe taiteen sanomaa merkittävänä saatika usko individualismiin?

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    Näemmä syyllistyin itse samaan. Älkää huomioiko välimerkkivirhettäni.

    Äänestä

joo.. Katselen päivät muiden tekopyhiä juttuja ja paskanjauhantaa. nauran mielessäni. Nämä ihmiset ovat täysin aivottomia yhtä möykkyä ilman mielipiteitä. Toisiaan puukottavat selän takana. Onneksi minulla on muutama rakas yksilö vierelläni, heistä en luovu.

Äänestä
  • Minä tarvitsen hovini. Minulla ei ole vallankumouksellisia mielipiteitä. En arvosta Michael Mooren poliittista satiiria. Näin ollen olen aivoton.

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    Minä tarvitsen hovini. Minulla ei ole vallankumouksellisia mielipiteitä. En arvosta Michael Mooren poliittista satiiria. Näin ollen olen aivoton.

    En nyt ole käsittääksni puhunut intellektuelleista aspekteista. Tarkoitan vaan, että miksi pitää olla ylioptimistinen, tyhjänauraja ja suorastaan sosiaalinen huora? Miksi ei voi olla nauramatta silloin kun ei naurata? jne....

    Henkilökohtaisesti näen kiehtovana - ja melkeinpä myös viihdyttävänä - tyhjännauramisen. Jos saan siitä euforiani, niin siinäpä saan. Sosiaalisuus on suhteellinen käsite, mutta nyky-yhteiskunnassa sen avulla pärjää suhteellisen kivasti. Olenkin mielummin typerä, pinnallinen & sosiaalinen kuin älyllinen (kyllä, sanavalintani on tarkoituksenmukainen) & sisäänpäinkääntynyt.

    Äänestä

Alko jo ottaa päähän "Pojan" käyttämä kieli. Turhien sivistyssanojen kuten aspekti, homogeeninen, sosiaalihierarkkinen, käyttö oli naurettavaa. Haukkuu muita mutta nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Jos niin teet, älä puhu sontaa muista tyhjänpuhujista. En heitä arvosta, mutten myöskään ylimielisiä apäsosiaalisia nörttejä.

Äänestä

Meidän lukiosta löytyy jos minkälaisia porukoita ja toisten ilmeistä päätellen oma porukkani on se äänekkäin. Ollaan kuulemma vaan huomiota hakevia teinikanoja. Miten vaan, ei kiinnosta toisten mielipiteet.

En muuten minäkään tajua, miksi aina pitäisi näyttää iloista naamaa. Minä ainakin murjotan, jos siltä tuntuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poika kirjoitti:

Lukio on erilaisten persoonallisuuksien sulatusuuni. Näennäisesti homogeeninen ja teennäinen ympäristö saa monet tuntemaan itsensä ahdistuneeksi. Kyllästyttkääkö tyhjännauraminen ja paskan puhuminen? Lopeta se siis ja ole oma itsesi. Anna itsellesi lupa olla apaattinen ja flegmaattinen jos siltä tuntuu. Paikka on opiskelua varten ja on titenkin hyvä, jos huomaa sitten myöhemmin, että kiva kun muutama hyvä kaveri jäi käteen; keinotekoisten sosiaalis-hiearkisten ryhmien hajotessa lukion loppuessa moni, jolla ei ole lapsuuden kavereita, jää yksin.
Tällä verkostoitumisen aikakaudella on toki tärkeää solmia ja ylläpitää suhteita, mutta pakonko vuoksi? Älä käytä muita opportunistisesti hovina ja "turvana" muilta, vaan opettele selviytymään haasteista yksin. Ennemmin tai myöhemmin todellisuus rysähtää eteesi. Silloin on niitä kuuluisia oikeita ystäviä hyvä olla lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu