Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eka keikka

Mä olin todella pulassa. Tuijotin nettipankin tietoja koulun koneella ja tajusin että saldo oli pahasti miinuksella, eikä opintotuesta olisi vielä tietoakaan ainakaan pariin viikkoon. Kelasin nopeasti mielessäni kaikki ne alusvaateostokset mitkä olin tehnyt viikonloppuna. Enhän mä niitä olisi tarvinnut mutta en pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa niitä.

Kirjauduin ulos pankin sivuilta hätäisesti ja ajattelin että "poissa silmistä - poissa mielestä" ja jatkoin surffailua netissä. Yli sata euroa pakkasella oleva luku jäi kuitenkin kummittelemaan mieleen. Kirjauduin chattiin ja seurailin nimimerkkejä tuttujen ihmisten toivossa, kun samalla silmiini osui nicki. 500 euroa naiselle! Naurahdin. Ja aloin miettiä. Oli pakko nielaista. Olisiko se muka oikeasti niin helppoa? Pystyisinkö mä siihen? Muistelin kuinka olin nuorena 16 vuotiaana kerran ottanut suihin tuntemattomalta mieheltä. Vastapalveluksena vaivaisesta 10 siideri pullosta, jotka mies oli kaupasta hakenut purkauduttuaan suuhuni. Silloin olin ollut valmis tekemään mitä vain viikonloppukännin edestä. Entä nyt? Hermostuneesti klikkasin yhteyden auki tähän nimimerkkiin ja kerroin olevani kiinnostunut tarjouksesta. Mies kyseli nopeasti tietojani; mitat, ikä, mihin suostuisin... Vastailin rehellisesti. 168/75C/65, 24 vuotta. Viimeiseen kysymykseen jäin miettimään vastausta ja kuin vahingossa lopulta päädyin kirjoittamaan "mitä vain". Mies oli hetken hiljaa ja antoi sitten näytölle ohjeita mihin minun tulisi mennä ja mihin aikaan. Painoin yksityiskohdat mieleeni ja suljin yhteyden.

Kotiin päästyäni sydämmeni hakkasi ja pulssini oli jatkuvasti kuin olisin juossut. Kävin suihkussa ja pukeuduin. Siistit alusvaatteet, siniset farkut ja punainen pusero. Lopulta otin bussin sovitulle pysäkille ja jäin odottamaan. Mies saapui paikalle mustalla kalliin näköisellä Volvolla. Hänellä oli ikää ehkä n. 40 - 45 ja kieltämättä vyötärölle oli kertynyt painoa. Kuitenkin hän oli siististi pukeutunut, tumma puku, tummat sukat, kravatti ja siisti kalliit nahkaiset kävelykengät. Mies katseli auton vierellä minua hetken, kuin arvioiden ja kysyi sitten olinko "kuukeiju"? Vastattuani myöntävästi hän kehoitti minua nousemaan autoon. Lähdimme ajamaan Espooseen päin. Huomasin miehen katselevan minua syrjäsilmällä, mutta emme puhuneet mitään matkan aikana. Lopulta saavuimme hienolle omakotitalo alueelle missä mies pysäköi sellaisen "unelmatalon" eteen mistä olin aina haaveillut. Nousimme autosta ja kävelin miehen perässä asuntoon.

Sisällä mies kaatoi itselleen drinkin ja sain samalla aikaa hetken kierrellä olohuoneessa. Hyllyllä näkyi hääkuva miehestä ja kauniista miehen ikäisestä naisesta. Myös lapsien kuvia oli hyllyllä. Poika oli ehkä 10 vanha ja tytär 15-16. Mies istuutui nahkaiselle nojatuolille ja kehoitti minua riisumaan vaatteeni. Vedin puseroni päältä, pujotin farkut jalasta ja riisuin lopuksi alusvaatteetkin pois. Lopulta seisoin alastomana keskellä olohuonetta ja tunsin pienen häpeän nousevan kasvoilleni. Mies hymyili ja paineli kädellään puvun housujen etumusta. Mies nousi ylös tuolista ja alkoi riisumaan omia vaatteitaan. Samalla hän halusi nähdä miltä näytän eri asennoissa. Käskystä laskeuduin esnin polvilleni ja miehen tarkoin ohjein näyttelin hänelle kuinka otan suihin miehiltä, hieroin rintojani, esitin masturbointia ja lopulta nelinkontin katselin häntä olkani yli ja heiluin ja voihkin kuin minua olisi naitu takaa. Mies sai vaatteensa pois ja runkkaili samalla suonikasta, aikuisen miehen kaluaan.

Lopulta hän oli tyytyväinen esitykseeni ja käski minua nousemaan ylös. Seurasin häntä suihkutilojen puolelle missä hän asettui valuvan veden alle ja käski minua pesemään hänet. Otin ojennetun saippuan ja aloin levittämään sitä miehen vartalolle, hän vaati että saippuisin kaikkialta ja nautti suunnattomasti kosketuksestani.
-"sieltä tyttö"
-"alempaa tyttö"
-"katso silmiin tyttö" Hän lateli minulle ja minä tottelin. Mies huuhteli suihkun alla itsensä ja otti sitten saippuan itselleen. "Sinun vuorosi tyttö" Hän totesi ja käski minun nojata seinää vasten. "Pyllistä enemmän tyttö." Ja tunsin kuinka saippua levisi miehen kourista varalolleni. Hän teki sen huolellisesti, joka paikasta. Sormet ympröivät nännini, kädet kourivat rintojeni kaaret ja lopulta valuivat alas lantiolleni ja takaa pepulleni ja pillulleni. Saippuinen sormi työntyi sisääni ja tunsin kuinka minut "rasvattiin" syvältä. Lopuksi mies läimäytti minua pepulle ja sanoi että "hyvä tuli. Nyt tyttö kuivaat minut." Otin suuren valkoisen pyyhkeen ja kuivasin miehen, mutta en itseäni. Sen mies kielsi.

Tämän jälkeen mies saatoi minut toiseen huoneeseen. Sisustuksesta päättelin että huoneen täytyi olla perheen tyttären. Seinillä oli paljon poikabändien julisteita, sängyllä pehmoleluja ja hyllyillä valokuvia. Seisoin märkänä ja viluisena lattialla ja katselin kuinka mies alastomana, kalu seisoen jäykkänä heitteli vaatekaapista tyttärensä vaatteita sängylle. Mustan lyhyen hameen, pienen vaaleanpunaisen, hyvin tiukan toipin sekä mustat korolliset saappaat. Miehen valvoessa puin hameen ja topin päälleni. Molemmat olivat minulle aivan liian pieniä, enkä saanut hameen vetoketjua kiinni. Toppissa suuret rintani näyttivät entistä valtavemmilta, kun ne pursuivat kaulaaukosta ulos. Saappaatkin olivat hiukan liian pienet mutta mahtuivat kuitenkin jalkaani. Mies vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä. Hän käski minua asettumaan nojaamaan tytön koulupöytää vasten ja pyllistämään jälleen mahdollisiman ylös. Korkeakorkoiset saappaat jalassani asento tuntui vaikealta mutta tunsin kuinka mies levitti jalkojani samalla tukien käsillään minua lantiosta. Hameeni nostettiin ylös ja miehen toinen käsi alkoi ohjaamaan hänen kyrpää pilluni huulien väliin. Tunsin kuinka se hitaasti mutta varmasti halkoi saippuaisen lihani ja täytti minut takaa. Mies liukui välillä takaisin ulos ja aloitti työnnön uudetaan. "Ahh... Ottaako tyttö sedän kyrpää tiukkaan pilluun?" Mies soperteli ja minä suljin silmäni. Päässäni huusi että lopeta tämä nyt! Mutta nyt olin jo liian pitkällä. Tunsin kuinka ensimmäinen läimäys osui pyllylleni ja mies toisti kysymystään vaativammin. "OTTAAKO TYTTÖ SEDÄN KYRPÄÄ PIKKU PILLUN HÄH?!" Ja uusi läimäys tuli heti perään. "Ky-ky-kyllä ottaa" Sain vaivoin soperrettua. "KUKA OTTAA JA MITÄ?" "Ty-ty-tyttö ottaa sedän kyrpää." "MIHIN OTTAA?" "Pi-pi-pilluun, tiukkaan pilluun ottaa sedän kyrpää." Ja läimäytykset jatkuivat. Takerruin pöytään ja tavaroita, koulukirjoja ja nuortenlehtiä putoili lattialle. Koko pöytä tuntui heiluvan kun mies junttasi kyrpäänsä sisääni kovempaa. Huusin jatkuvasti ja kovaa. Kiljuin panemisen tuskasta ja rukoilin että tuntisin jo sperman syöksyvän sisääni. Mutta mies ei lopettanut. Lopulta hän vetäisi itsensä irti minusta ja kiskaisi minut pois pöydältä. Hän käänsi minut ympäri ja panoi päätäni alas kunnes vajosin polvilleni hänen eteensä. Hän tarttui hiuksiini, repäisi pääni taakse ja ohjasi jälleen toisella kädellään kyrpänsä suuhuni. Pitäen päätäni käsiensä välissä hän aloitti villin nussimisen suuhuni. Yökkälin ja tunsin kuinka vedet pursuivat silmistäni, mutta en voinut muuta. Lopulta tunsin kuinka kyrpä aloitti sykkimisen ja sperma syöksyi ulos nieluuni. "NIELE NARTTU! NIELE KAIKKI SAATANA!" Mies huusi, mutta minä vaivoin edes kuulin sitä. Kun mies otti löystyvän kalunsa suusta, turskahti spermaa ulos sustani ja mies nauroi pahaenteisesti... olisiko se nyt tässä? Saisinko nyt rahani ja pääsisin täältä kotiin? Eihän enää muuta...?
33081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luulit jo varmaan kaiken olevan ohi mutta et sinä todellakaan noin vähällä pääse! Joten keksippä vaan kuinka aiot rahasi hankkia ;-)

Äänestä

Toi muija on aika läski jos se käyttää kokoo 75C...pienet tissit ja läski...

Äänestä
  • naisten rintojen suurudeen näkee kirjaimesta ei niinkää numerosta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fantastic kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu