Koiriani opettaessani olen tullut ottaneeksi mallia milloin keltäkin kuuluisalta ja menestyneeltä koirankouluttajalta, mutta monesti on silloin tullut vaikutetta liian kovista keinoista. Tuire Kaimiosta tuli mieleeni, että ehkä hänen oma koiransa puree häntä ja hän sopisi töihin laskutukseen eikä eläinten emoksi. Koirakuiskaajaa en kestä katsoa, kun on niin vallankäyttö- ja valehteluorientoitunutta. Oma koirani tekee seuraksi, ilahduttaakseen ja jotakin kiinnostavaa oppiakseen sekä saadakseen paremman keskusteluyhteyden. Tuntuu, että koira saa siten paremmin koiramaisen roolin kuin vallankäytön alaisuudessa turhan päiten.
Miksi koulutetaan niin negatiivisesti?
pehmein keinoin
3108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikkia koiria, tai rotuja, ei vaan pehmein keinoin pysty hallistemaan. Pieni puudeli ehkä tottelee ja on "hyvä koira" vaikka ei paljoa sille sanokkaan. Vahvemmat rodut tarkoitettu vartioimiseen ja suojeluun kuitenkin tarvitsevat vahvan ja uskottavan johtajan jotta ei ota asioita "omiin käsiin". Voin kuitenkin liittyä tohon että turhan usein otetaan heti "kovat otteet" kun koiralla joku häiriökäyttäytyminen. Pientä terrierimixiäni en kyllä käskytä samalla tavalla kun tekisin esim sakemannin kanssa. Uskoo kyllä pienestäkin. :)
Kyllä varmaan sakemannikin pääosan käskyistä ottaa ihan kauniilla puheella vastaan sillä nehän on "puudeleista" parhaimpia. Tottelee puolesta sanasta ja oppii ihan mitä vaan keksii opettaa. Meilläpäin on muutamakin tosi hyvä esimerkki näistä motivoituneista. Mutta kun sakulla vaistot vie voiton on tottakai silloin oltava ruutia ranteessa ja ilmaa keuhkoissa mutta silti ne jäänkylmät hermot, jotta saa tarvittavan auktoriteetin pidellä koiraa. Ihan samalla tavalla täysin pilattuja puudeleitakin näkee jotka tappaisi kaiken liikkuvan jos fyysiset kyvyt siihen riittäisi. Täälläpäin hyvä esimerkki yhdestä aprikoosinvärisestä pikkuvillakoira-sekopäästä. Kerran pääsi irti kun omistaja lensi perseelleen. Kaksi muuta pysyi paikallaan mutta lauman häirikkö tuli ihan väkisten matsaamaan oman koirani kanssa. Omistajan hermot ei vaan pidä, perkeleet lentää kun toinen vaan häiriköi. Minun hermot pitää(nykyään) siksi koirakin on kuin eri planeetalta. Ennen olin itse samanlainen, ja niin oli koiranikin.
Se oikean tasapainon löytäminen on monille, erityisesti ensimmäisen koiran hankkineille, ylivoimaisen vaikeata. Lisäksi kaikki eivät edes ota koskaan opikseen. Siksi niin paljon näkee näitä sekopäitä liikenteessä. Kun ihmiset vaan ymmärtäisi suhtautua enemmän huumorilla siihen nuoren koiran koohotukseen mutta ei läpi sormien katsoen, vaan koko ajan kouluttaen ja opettaen, niin eipä juuri jäisi tarvetta ongelmakoirakouluttajille.
joopa joo, oikeassa olet. Juuri kun oli saanut koirastani kaikin tavoin yhteiskuntakelpoisen, helposti pidettävän, rauhallisen tilanteessa kuin tilanteessa. Ei edes reagoinut jonkun naapurin koiran vahtiin tms. vaan ohitse meni kuin juna konsanaan. No, sittenhän minä (mamma) halusin myös toisen koiran ja myönnän enpä muistanut mikä homma siinä pennun kasvattamisessa on. No, nyt tuo ryökäle (ihana semmonen) on jo puolentoistavuoden eli vieläkin penikka, mutta pahin takana päin. Ja tietty kaikki meni vähän pyllylleen vanhemmankin kanssa ja vieläkin on asioita joita pitää saada kitkettyä pois sekä nuorelta että, vanhemmalta. Olen aina suosinut ehdollista kouluttamista, mutta kyllä minullakin joskus hermot menee ja saatan esim. ottaa sanomalehden ja huitaista itseäni jalkaan, jotta lähtee kumahtava ääni. En koskaan ole fyysistä väkivaltaa käyttänyt koiriin ja molemmat ovatkin hyväluonteisia. Osaavat olla myös riiviöitä eli välillä pistetään kaikki ranttaliksi ja yleensä silloin, kun en itse ole koko ajan tuntosarvet kohollaan. Tämän, liki kuusivuotiaan nartun kanssa olin jo tottunut kulkemaan ihan missä vaan ja helposti. Aina otti katsekontaktia ja odotti merkkiä siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä tai tehdään. Nyt minun pitää taas huolehtia, että koirat tietävät missä mennään, koska nuorempi ei vielä taida näitä elämän asioita. Enpä silti päivääkään (ehkä pari) vaihtaisi pois, niin rikasta se on ollut, siis uuden oppiminen ja ihmetteleminen, uteliaisuuttaan kokeileminen. Mutta ei, enää en varmaankaan pentua näiden jälkeen ota, koska itse olen jo silloin liki 70 kun näistä aika alkaa jättämään. Totuushan on se, että koiraa koulutamme läpi sen elämän, myös sille vanhemmalle on syytä käydä tokojuttuja läpi silloin tällöin, jotta pysyy mielessä. Kun ehkä parin vuoden sisällä voin kulkea hyvin käyttäytyvien koirien kanssa kaupungilla ja taas ihmiset ihmettelevät, mutta nyt monikossa, voi että kun osaavat olla rauhallisia ja eivät hermoile ja tullaan kysymään, että saako taputtaa tms. Sitten on taas rauha maassa ja voin muistella niitä niin ihania pentuaikoja, koska aika kuultaa muistot ja ne olivat NIIN ihania eivätkä ikinä käyttäytyneet huonosti.