Valkoinenpaimenkoira :(

_ihmettelijä_

Ei voi kuin ihmetellä touhua ko. rodun parissa. Tuntuu, että osa kasvattajista ei välitä paljon mistään. Tehdään pentuja aroilla, lte:ssä hylätyillä koirilla. Sairauksia salataan ja pennutetaan niistä huolimatta. Osa kasvattajista tekee pentuja vain rahankiilto silmissään välittämättä yhtään onko koko yhdistelmällä rodulle mitään annettavaa. Harva jättää huonon koiran pois jalostuksesta.

Miksi selkiä ei huomioida ollenkaan jalostussuosituksessa tai muuallakaan? Kaiken huippu on, että jalostustoimikunnan jäsen suunnittelee pentuja virallisesti selkäsairaalle nartulle. Siis oikeasti?

5

362

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trixx

      Selkälausunnot ovat ihan uusi juttu. Niitä on lausuttu pari kuukautta, eikä skl ole ollenkaan tilanteen tasalla vielä. Miten nopeasti kuvittelet asioiden toimivan?

      Olisi kivaa elää ihannemaailmassa, jossa sairauksia ei olisi, mutta totuus on, että JOKAISESSA yhdistelmässä on perinnöllisiä riskitekijöitä. Kompromisseja on vaan tehtävä ja perinnöllisyyttä sitä kautta tutkittava. Asioita ei aina ratkaista totaaliblokkauksella.

      • insider

        Lähtökohtaisesti valkoisenpaimenkoiran selkä on terveemmän mallinen kuin saksanpaimenkoiran. Tilannetta sotkee takavuosina tapahtunut valkoiseen saksanpaimenkoiraan risteyttäminen (USA-tuonnit) kunnes FCI pisti stopin tuolle.
        Mutta valkoisenpaimenkoiran idea on olla "museoseefferi" selkänsä puolesta, niin lähellä liioittelematonta peruskoiraa kuin mahdollista. Selkien kuvaus on hyvä uudistus, löytyy varmasti yhtä sun toista kun tutkimaan ryhdytään.

        Lähiviikkoina yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa käsitellään PEVISA-sääntöjen uudistusta juuri niin, että rekisteröidään vain niiden koirien jälkeläiset, jotka ovat luonnetestatut JA LT:N HYVÄKSYTYSTI LÄPÄISSEET.


      • valkomustaminä
        insider kirjoitti:

        Lähtökohtaisesti valkoisenpaimenkoiran selkä on terveemmän mallinen kuin saksanpaimenkoiran. Tilannetta sotkee takavuosina tapahtunut valkoiseen saksanpaimenkoiraan risteyttäminen (USA-tuonnit) kunnes FCI pisti stopin tuolle.
        Mutta valkoisenpaimenkoiran idea on olla "museoseefferi" selkänsä puolesta, niin lähellä liioittelematonta peruskoiraa kuin mahdollista. Selkien kuvaus on hyvä uudistus, löytyy varmasti yhtä sun toista kun tutkimaan ryhdytään.

        Lähiviikkoina yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa käsitellään PEVISA-sääntöjen uudistusta juuri niin, että rekisteröidään vain niiden koirien jälkeläiset, jotka ovat luonnetestatut JA LT:N HYVÄKSYTYSTI LÄPÄISSEET.

        Mä lasken nää melkein samaan kastiin, onhan valkoinen paimenkoira saksanpaimenkoirasta lähtöisin. Mutta onko valkkareilla sekä käyttö että näyttökoiria? Kun on kerran jalostettu valkoisesta oma rotunsa, niin miksi ei mustasta? Entä jos kaksi saksanpaimenkoiraa saakin valkoisen pennun, onko se seefferi vai valkkari?


      • erirodut
        valkomustaminä kirjoitti:

        Mä lasken nää melkein samaan kastiin, onhan valkoinen paimenkoira saksanpaimenkoirasta lähtöisin. Mutta onko valkkareilla sekä käyttö että näyttökoiria? Kun on kerran jalostettu valkoisesta oma rotunsa, niin miksi ei mustasta? Entä jos kaksi saksanpaimenkoiraa saakin valkoisen pennun, onko se seefferi vai valkkari?

        FCI:n kanta on että koira ei voi olla yhtä aikaa kahta eri rotua. Eli jos se on saksanpaimenkoirana syntynyt, se on saksanpaimenkoira (valkoisenpaimenkoiran rotukirja on käsittääkseni suljettu, ei enää rotuunottoja).


    • omppu781

      Kuka jalostustoimikunnan jäsen ? Koiran nimi ? HÄVYTÖNTÄ ! Tee ilmoitus kennelliittoon !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      860
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      627
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      532
    9. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      510
    11. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      507
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      505
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      45
      484
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      476
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      471
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      462
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      429
    18. 42
      408
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      399
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      97
      386
    Aihe