Olen laittanut kaksi käsikirjoitusta eräälle kustantamolle. Sain hylsyn. Valitettavasti kirjeessä ei mainittu kumpaa käsikirjoitusta asia koskee vai koskeeko molempia. Kirjeessä puhuttiin kuitenkin käsikirjoituksesta, ei käsikirjoituksista, mutta sehän on todennäköisesti joku vakiopohja, joten en tiedä onko muodolla mitään väliä. Käsikirjoitukset olivat hiukan eri genreä, mutta eivät hirveän kaukana toisistaan eli niillä saattaisi olla sama lukija. Käsikirjoitukset on laitettu samaan aikaan ja niillä on (jälkeenpäin ajatellen tyhmästi) yhteinen saatekirje. Unohdanko vain koko asian ja laitan ruksin kyseisen kustantamon kohdalle?
Mitäpä tekisin?
kiujdjhdh
4126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puhelin on keksitty!
Epäiltekö että kustannustomittaja on käsitellyt kahden käsikirjoituksen prujua kuin yhtä ja alimmaisena oleva on jäänyt kokonaan huomiotta? Kirjoititko saatteeseen, että kässäreitä on kaksi? Kyllä toimittaja on varmasti silmäillyt saatteen läpi ja huomannut asian.
Olen varma että saatteesta tulee ilmi molemmat käsikirjoitukset, jos sen vain on lukenut, mutta ihmettelen miksi käsikirjoituksen/käsikirjoituksien nimeä ei mainittu hylkykirjeessä? Mietin onko ihan naurettavaa ja jopa loukkaavaa laittaa vaikkapa sähköpostia asiasta. "Hei, huomasitteko, että lähetin teille kaksi käsikirjoitusta... Kun sain vain yhden kirjeen..." Itselleni ainakin tulisi mieleen että minua pidetään ihan tyhmänä jos tuollaisen viestin saisin ja pitäisin myös kirjoittajaa vähän höhlänä. Tokihan on järkevämpää lähettää yksi kirje kahden sijaan. Tämä vain on harmillista kun ei voi olla satavarma vaikka melkoisen varma onkin. No, kyllähän asia toki valkenee vuosien kuluessa viimeistään. :)
Sait vakiokirjeen, siksi vain yksikkö. Eiköhän hylky koske molempia kässäreitä.