Onko kenellekään tuttua ? Muutetaan uuteen vuokra-asuntoon jossa käytiin katsomassa millainen paikka on ,kyseltiin millainen paikka on ja kaiken piti olla ok ? Sitten naapurissa joku alkoholisti tms. ongelmainen "josta kukaan ei ole tiennyt mitään" ?? Vuokralaisen asiaksi tulee valittaminen jonka jälkeen tulee näyttöongelmia eli miten todistaa valitukset todeksi jos muita valittajia ei ole ?
Jos/kun kyseessä on yksiö ja asunto sellaisessa paikassa että häiriö ei tule muualle niin runsaasti tai ollenkaan tullaan mahdollisesti siihen että "jos kukaan muu ei ole valittanut" häiritsevästä asumista jää vuokralaisella luultavasi ainoaksi mahdollisuudeksi purkaa vuokrasopimus ja muuttaa toiseen paikkaan.Mitä sitten jos melkein aina jossain - varsinkin edullisissa vuokra-asunnoissa - on "jotain vikaa" joska ei saa asunto vuokrattaessa tarkempaa tietoa ? Tuntuu että olen itse saavuttanut sellaisen asuntorundin jossa päihde -tai huumeongelmat ovat olleet tavallsin ongelma ja vaikka kotirauhasta voi taistella menestyksellä menee vuokra-aika piloille vuoren varmasti varsinkin jos ajattelee että poismuutettaessa ei sitten paljon muuta asiaa isännöitsijälle ollut kuin toistuvien valitusten tekeminen tai se että poliisia on juoksutettu toistuvasti sammuttamaan pahimmat juomingit.
Näitä ongelmakohteita vuokrataan mahdollisesti toistuvasti vuokravälitystoimistojen kautta jossa yksi lyhyiden vuokrasuhteiden torjuntakeinoksi keksitään mahdollisesti se että asetetaan määräaikainen vuokrasopimus esim. vuodeksi .Jos tämän toiminnan idea on siinä että paikalle muuttaneet vuokralaiset eivät viihdy asunnossa tai ollaan muuten tyytymättömiä asuinpaikkaan ja sitten ilman vakavempaa syytä ollaan vaihtamassa paikkaa jonain mustalaisleirimäisenä aktivitettiinä on se ok ,mutta mitä sitten jos syy on taloyhtiössä ja huonosti hoidetussa isännöinnissä jossa uudesta paikalle muuttaneesta vuokralaisesta tehdään syntipukkia ?
Ensivaiheessa jotkut asunnot ovat aina vuokravälitystoimistojen ilmoituspalstoilla jonkin ajan kulttua ja sitten päätetään muuttaa vuokrasopimukset määräaikaisiksi.
Tämän jälkeen vasta verisempi taistelu siitä mikä on muuttosyy ja saako vuokrasopimusta purettua ?
Eikä muka ole mitään keinoa lopettaa vuokra-asuntojen kierrätyksen omaista vuokraamista jossa sama kuvio toistuu mahdollisesti sillä periaatteella että häiriköt(alkoholistit) hallitsevat asumista heittäytymällä hankaliksi tai riitelemällä kuukausia tai jopa vuosia vuokrasuhteesta jopa siihen pisteeseen asti että taloyhtiötä rajoittanut taho voi lopulta irtisanoa kaikki vuokralaiset pois ja laittaa asunnot myyntiin !
Missä elämänhallinta ja vastuu vuokramarkkinoilla ?
Tai missä hyvät tavat ja reiluus vuokrattaessa asuntoja ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
On kokemusta. Melkein ainoa tapa välttää kokemasi ongelmat on ostaa oma ja hyvältä alueelta. Kaupungin tai muilta halvoilta vuokratalo alueilla aina ongelmia. Niitä vain joutuu silloin sietämään. Kun poika syntyi päätimme ettemme enää siedä noita pahimpia häiriöitä naapureilta niin ostimme hyvältä alueelta rivarin ja ongelmat loppui. Keväällä muutimme lähelle omakotitaloon ja ainoa häiriön tekijä on linnunlaulu aamuisin. Toki mukava ääni kun pihalle menee kahvikupposen kanssa.