koiran ulostetta

Tänään taas kerran tätä ilmenevää "elämän laatua", kulkutiet oli rapattu täyteen koiran ulostetta. Postilaatikon edusta oli täynnä koiran ulostetta.
Jopa linja-auto pysäkin edustalle oli riittänyt koiran ulostetta.
- Mitä te saastaiset koira-ihmiset ajettelette, kun annatte koiranne pskantaa joka paikkaan !??
- Koira-ihminen on saastainen olento !!!
7410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samaa asiaa, siis tuota jatkuvaa sotkemista koiranpskalla olen ihmetellyt.
Koiran omistajat on ilmeisesti niin saastaista ja laiskaa sakkia kaikki.
Nie on sielultaan kuin koiria.

Äänestä
  • Samaa ihmettelen minä kun ihmiset antavat koiransa tehdä jätöksensä jopa jalkakäytävälle. Tässä yhtenä pakkasaamuna kävelin Kirkkopuiston läpi ja keskellä käytävää oli tuore "torttu". Näin jonkin matkaa edelläni naisen taluttavan koiraa. Kokeilin sormella jätöstä ja heti tein huomion että se on tuore (ei siis pakkasen kovettama) ja olin ( varma että edellä menevä kaksikko on "tortun" jättänyt. Niinpä tavoittaessani kaksikon mainitsin naiselle että tais unohtua joku keräämättä käytävältä. No tietenkin se väitti että ei ole hänen koiransa vaan että se ois muka ollut siinä jo aikaisemmin!!!
    Joo, menipä nainen noloksi kun mainitsin että kokeilin sormella että tuore pläjäys on ja että ei ole muita liikkunut (lumessa ei muita jälkiä) niin jopa nainen "riemastui" ja nimitteli "paskapoliisiksi" ym muilla törkeyksillä.
    Niin että tällaisiakin koiraihmisiä näemmä löytyy!!!

    Äänestä

  • Mixu. kirjoitti:

    Samaa ihmettelen minä kun ihmiset antavat koiransa tehdä jätöksensä jopa jalkakäytävälle. Tässä yhtenä pakkasaamuna kävelin Kirkkopuiston läpi ja keskellä käytävää oli tuore "torttu". Näin jonkin matkaa edelläni naisen taluttavan koiraa. Kokeilin sormella jätöstä ja heti tein huomion että se on tuore (ei siis pakkasen kovettama) ja olin ( varma että edellä menevä kaksikko on "tortun" jättänyt. Niinpä tavoittaessani kaksikon mainitsin naiselle että tais unohtua joku keräämättä käytävältä. No tietenkin se väitti että ei ole hänen koiransa vaan että se ois muka ollut siinä jo aikaisemmin!!!

    niin ,,, asia ei korjaannu näin ,,, haastelemalla silkkaa pskaaa....

    Kokeilit sormella!?!XDOlisit maistanu ja vieny loput kotia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9822487/#comment-49131029

    Samaa on kokeiltu ennenkin!

    Äänestä

Miulla on ainakin aina ollut koiria, lähes aina korjaan koirani ulosteet koiran kakka pussiin, jos koira tekee kauvemmas metsänpuolelle, niin en sieltä lähde keräämään. On koira kyllä huonosti koulutettu, jos keskelle tietä ulostaa.. hohhoi

Äänestä

Kyllä miunkin koira saa kakata kadunvarteen, tai jos tulee keskelle katua niin sitten tulee. Mutta toki kerään ne pois samantien. Olen itsekin sitä mieltä, että koirankakka kaduilla on kuvottavaa, ja se kuuluisi kerätä pois. Jos ehdoin tahdoin pitää se koira olla, niin kyllä sen jäljet kuuluu siivota!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

koiraihminen rappaa kirjoitti:

Tänään taas kerran tätä ilmenevää "elämän laatua", kulkutiet oli rapattu täyteen koiran ulostetta. Postilaatikon edusta oli täynnä koiran ulostetta.
Jopa linja-auto pysäkin edustalle oli riittänyt koiran ulostetta.
- Mitä te saastaiset koira-ihmiset ajettelette, kun annatte koiranne pskantaa joka paikkaan !??
- Koira-ihminen on saastainen olento !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu