Älyttömimmät koulumuistot

jännää elämää

Kun muistelen omaa peruskouluaikaani (2000-2010), tulee mieleen monta pikku "välikohtausta" vuosien varrelta.

Ala-asteella meillä eroteltiin hyvin vahvasti tytöt ja pojat, sukupuoliroolit korostuivat todella vahvasti. Esimerkiksi tytöt eivät saaneet käyttää käsityötunneilla käsinuken vaatteisiin sinistä kangasta, vaan pakko oli tehdä vaaleanpunaiset. Se herätti minussa ja monessa muussa suurta närkästystä ymmärrettävästi.

Meillä oli usein seurakunnan aamunavauksia salissa koko koulun voimin. Kun tuli rukouksen aika, opettajat kiertelivät oppilaiden joukossa varmistamassa, että kaikki varmasti pitävät käsiä ristissä ja toistavat rukouksen. Itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon ja koin sen hyvin loukkaavana. Kerran minulle jopa huudettiin asian vuoksi.

Toinen asia, mitä opettajat vahtivat varsinkin ensimmäisellä luokalla, oli ruokailuvälineiden pitäminen oikeissa käsissä. Taas kierreltiin selän takana, ja huudot tuli, jos ei onnistunut. Ekaluokkalaiselle se on vielä motorisesti hankalaa, ja ruokailussa kesti ikuisuus. Ruokailussa myös vahdittiin, ettei kukaan sano sanaakaan. Oli kuulemma hyvien tapojen vastaista keskustella syödessä. Aivan järjetöntä!

Kerran puukäsityötunnilla eräs luokassa riehuva poika juoksi päin rimaa, jota yksi tyttö kantoi aivan oikeaoppisesti seinänvierusta pitkin. Opettaja tuli ja nosti tytön paidan rintamuksesta seinälle ja huusi. Se oli todella pelottavaa!

Pahin kaikista oli kuitenkin koulun ja opettajien suhtautuminen kiusaamiseen. Asiat vain lakaistiin maton alle ja väitettiin, että meidän koulussa ei kiusata! Ei siinä auttanut vanhempien puhelut tai mitkään. Yksi opettaja kerran käski yhtä oppilasta, joka kertoi välitunnilla sattuneesta kiusaamistapauksesta, heittäytymään lattialle, hakkaamaan nyrkeillä maata ja parkumaan - josko se auttaisi. Tämä tapahtui kolmannella luokalla.

Yläasteelle siirryttäessä samantyyppinen älytön tiukkapipoisuus jatkui. Piposta tuleekin mieleen tapaus, kun talvella välitunnille mentäessä kaverini laittoi pipon päähän hieman ennen ulko-ovia. Opettaja näki tämän, piti kunnon huutoraivarit ja uhkasi, että seuraavan kerran, kun käyttää hattua sisällä, joutuu samantien tunnin jälki-istuntoon.

Toinen tiukkapipo-opettaja oli kotitalouden opettaja. Kerran erehdyin tunnilla sanomaan pöytäpyyhintä tiskirätiksi (siksihän sitä kutsutaan!), niin jälleen huudot ja saarnat siitä, kuinka noin halventavia nimityksiä ei tule käyttää, ja kuinka siivousvälineitä tulee kunnioittaa! Jestas...

Liikunnanopettajamme oli myös varsin mielenkiintoinen tapaus. Kerran hän laittoi minut juoksemaan, vaikka minulla oli keuhkoputkentulehdus ja olin antibioottikuurilla. Sen seurauksena sairastuin keuhkokuumeeseen. Meillä oli vuodessa tunti tai kaksi luistelua, mutta itse en pidä luistelusta lainkaan. Ei minulla siis luistimiakaan ollut, enkä niitä muutaman tunnin takia suostunut hankkimaan - ne kun ovat aika hintavia. Kirppareiltakaan en onnistunut löytämään. Kerran korvasin tunnin kävelemällä opettajan määrämään kohteeseen, josta piti ottaa valokuva todisteeksi. Minulle annettiin ohjeeksi kävellä muutaman km:n päässä sijaitsevalle abc:n läheisyydessä olevalle pesulalle. En tiennyt edes, että siellä on sellainen. Opettaja neuvoi sitten reitin, mutta en silti löytänyt sitä. Otin sitten kuvan abc:stä, mutta eipä kelvannut! Olin kuulemma ylimielinen enkä noudattanut ohjeita. Ja opettaja itse oli neuvonut minua väärin.

Siinä taisivat olla mielenkiintoisimmat episodit. Mitäs jännittävää teille on koulussa tapahtunut?

1

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kamalaa! :/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe